”Miksi lasten pitää nukkua yksin omissa huoneissa? Miksi ne ei saa nukkua aikuisten vieressä?”, pohti viisivuotiaani makoillessaan kainalossani illalla.

Uni ei tullut. Hän oli huudellut omasta huoneestaan ties monennenko kerran mietteitään ennen kuin pyysin häntä viereeni juttelemaan.

Hän kaivautui syliini, painoi päänsä rintaani vasten ja jutteli hetken silmät jo kiinni ummistaen. Ujutti kätensä käteeni, silitti poskeani toisella kädellään ja kertoi rakastavansa. Kertoi sen toisen ja monennenkin kerran. Unisen onnellisena ja rauhallisena. Pian hän tuhisi tyytyväisenä.

Mistä meille kumpuaa tuo neuvolasta saakka taottava ajatus ”lapsen paikka on omassa huoneessaan?” Sinnehän me häntä viemme, ehdimme hädin tuskin synnytysosastolta kotiin, kun jo painamme lapsen oman huoneen oven kiinni. Klik. Hienosti hoidettu, yksin nukkuu.

Me, tunnetusti masentuneiden ja yksinäisten, tunnevammaisten yhteiskunta. Totuttakaa lapset omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen, saatte itsekin paremmin nukutuksi, kaikuvat sanat.

Klik. Vanhempi yrittää hätistää mieleen hiipivän epäilyksen tiehensä ja kovettaa sydämen mietteiltä siitä, olisiko lähellä luonnollisempaa. Miten moni meistä toistaakaan samaa ajatusta. 

 

”Miksi aikuiset sitten nukkuu yhdessä, jos lapset ei saa?” kysyi hän. No, no, kun niin vain nukutaan, totesin. Että omassa huoneessa on mukavan rauhallista ja kaikilla oma tilansa.

”Mutta kun mä nukun parhaiten sun lähellä.” Pienet silmät tapittivat hämärässä.

Älyttömän huono vastata mitään. Haluanhan mäkin lämmön ja läheisyyden, tai ainakin tietoisuuden, että toinen on ihan lähellä. Toisessa huoneessa olisi ihan liian kaukana.

 

Kerroin aiemmin, että kolme- ja viisivuotiaamme ovat loppuvuoden nukkuneet rauhattomasti. Univaloista ja erinomaisista iltasatukirjoista huolimatta on liian pimeää ja hämärän laskeuduttua lähtevät vilkkaan mielikuvituksen myötä liikkeelle ties mitkä kummitukset ja pelottavat nappisilmät. Aamuyön tunteina unesta havahtuessa oma huone pelottaa.

 

Loppuvuonna kokeiltiin kaikki. Istuttiin silmät sikkuralla unenpöppöröisinä unestaan havahtuneen vieressä, kunnes lapsi sai taas unen. Kannettiin lasta keskellä yötä meidän väliin. Herättiin poikittain nukkuvaan lapseen ja ärtyiltiin yön pimeydessä puolison kanssa toisillemme ”sä nukut liian leveästi.” Ihan takuulla liian leveästi, kumpikin hädin tuskin sänkyyn mahtuen. Kyllähän me se tiedettiin, mutta sille sängyn reunalla uhkaavasti heiluvalle takapuolelle ois halunnut edes pari lisäsenttiä. Kumpikin.

Nukuttiin öitä milloin missäkin ja herättiin vanhempina vuorotellen lasten sängyistä. Kippurassa jalkopäässä tai vieressä kymmenen uninallemuhkuran päällä. Epämukavasti kuitenkin useimmiten. Sänkypendelöintiä, hurjan uuvuttavaa sellaista.

Neuvoteltiin iltaisin sopimuksista. Niistä klassisista ”jokaisen paikka on omassa huoneessaan.”

 

Vähän aikaa sitten tuotiin sattumien summana meidän makuuhuoneeseen varapatja. Sovittiin pelisäännöt, jotka menevät jotakuin näin: Jos heräät yöllä, etkä saa omassa sängyssäsi unta, ota unikaveri ja kömmi nukkumaan tuohon vanhempia herättämättä. Esikoinen toisteli sitä silmät hämmästyksestä suurella, mutta selvästi hurjan tyytyväisenä.

 

Patjaratkaisun jälkeen hän on nukkunut viikon heräämättä omassa huoneessaan. Lisääntynyt turvallisuuden tunne, väittäisin. Hieman mietityttänyttä vaellusta meidän makuuhuoneeseen ei ole ainakaan toistaiseksi tullut. Itsekin herätään aamuihin virkeinä, kun uni ei jatkuvasti keskeydy.

 

Nukkumistottumuksia on juuri niin monta kuin perheitäkin. Me mennään eteenpäin nyt näin, seuraavaa vaihetta odottaen ;)

 

Rauhallisia unia toivottaen, 
Marika


Ps. Jos kömmitte lasten viereen öisin, hankkikaa edes täysimittaiset sängyt ja laadukkaat patjat jos huoneeseen suinkin mahtuu. Ne auttavat hurjasti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Henna / Pölyä Pinnoilla

Onpa hyvä, että yönne ovat rauhoittuneet :)

Meillä kävi joskus mielessä tuo varapatjasysteemi, mutta meidän makuuhuoneeseen ei mahdu ilman, että patja on yöllä tiellä, jos pitää vessaan päästä tms.

Esikoisella on onneksi 90cm x 2m sänky, jossa tarvittaessa nukun kuopuksen seurana, jos esikoinen on kömpinyt sänkyymme.

Meidän viereen saa tulla, ketään ei pois käännytetä, mutta tuommoinen tavallinen parisänky on kyllä ahdas neljälle ihmiselle :D Vaikka kaksi heistä onkin pieniä ihmisiä ;)

Rauhallisia öitä teille :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu