Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri, kuvaaja Tom Röllich

"Onko se mörkö pelottava?" empi nelivuotias. Jokusenkin kerran. Hän lähti kuitenkin odottavaisin mielin katsomaan Mörköoopperaa Helsingin Kaupunginteatteriin. 

Kop Kop kopukopukop, kuka siellä portilla kolkuttaa? Kaa kaa karhulassa, karhun lapset laulaa. Mörkö se tahtoi lumiukon laittaa parkkipaikan päälle juu. Vieläkö muistat?

Mörköooppera, tuo 1980-luvulla menestystarinaksi noussut pienoisoopperaklassikko, on sovitettu Marjatta Pokelan tutun musiikin osalta uudelleen. Siitä on ravistettu taitavasti harteilta 80-luvun pölyt, mutta säilytetty nykyaikaan tuotuna mukaansatempaavuus ja pysähtymättä etenevä tarinallisuus. Ripauksella liitutaulun valkoista pölyä.

Mörkö lähtee pohjoisen Mökkyrän satumaailmasta ja matkaa Oulusta Helsinkiin tutustuakseen meidän mölliäisten eli ihmisten elämään. Mörkö löytää tiensä kouluun lasten kanssa, presidentinlinnaan, Kauppatorille ja raitiovaunuun – ja tuntee kaiken keskellä olonsa ulkopuoliseksi. 

Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri, kuvaaja Tom Röllich

Mörkö sulattaa sydämet hetkenä, jona hän astuu näyttämölle. Hän oli sympaattinen, kujeileva ja pikkuisen kummallinen otus. Sellainen, jonka nähdessään pystyi hyvillä mielin vakuuttamaan lapsille, että tuollaisia ne möröt voisivat olla. Vähän jännittäviä, muttei lainkaan pelottavia. Sellaisia, jotka etsivät omia ystäviään ja tulevat niistä iloisiksi. Sanna Majuri teki mörkönä täydellisen roolisuorituksen.

Esityksen alkaessa valojen himmettyä mörköpelkoa aprikoinut nelivuotias toivoi hiljaisella äänellä, että tahtoisi kotiin. Hän kaivautui kainaloon, kunnes ensimmäisten tutumpien sävelten myötä innostui laulamaan ja taputtamaan. Seuraamaan. "Mörkö se lähti piiriin…"  vetosi viimeistään mukaansatempaavuudella ja sai juroimmankin katsojan täpötäydessä teatterisalissa hyräilemään. "...Mitähän se mörkö tahtoo." Niin parasta. 

Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri, kuvaaja Tom Röllich

Mörköoopperan kaltaisessa esityksessä musiikilla on valtava rooli. Se kuljettaa tarinasta ja tunnetilasta toiseen. Majuri ottaa lavan ilmeikkäästi rocktähden elkein ja säestyksestä vastaava musiikkimato, Lari Schreck vaikuttaa hallitsevan jokaisen musiikki-intrumentin suvereenisti. 

Puhetta on 1,5 tunnin esityksessä erittäin vähän. Kertoja avaa muutamia hetkiä, mutta visuaalisestikin vangitseva tarina etenee sanattomasti. Satumaailman tirriäiset värikkäine pistimineen kommunikoivat vutivutein ja mörkökin puhuu omaa käsittämätöntä kieltään – silti kaikki tulevat niin aikuisten kuin lastenkin taholta täysin ymmärretyksi. 

Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri, kuvaaja Tom Röllich

Mörköooppera on klassikko, joka ylittää kaikki odotukset. Koko perheen osalta. Meille nelikymppisille vanhemmille Mörköoopperassa on tuulahdus nostalgista lapsuutta. Lastenlaulut ovat kestäneet myös vuosikymmenien matkan, sillä omatkin 2010-luvun lapseni hihkuivat laulujen tuttuutta päiväkodista. 

Erilaisuus, oman paikkansa etsiminen ja se, miten ihmisten maailmassa sorretuksi tuleva mörkö säilyttää asenteensa, ovat yhä tässäkin hetkessä ajankohtaisia näkökulmia. Sekä se, miten yksikin ihminen voi ystävällisyydellään - vaikkapa tarjoamalla nälkäiselle leivän - vaikuttaa paljon. 

Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri, kuvaaja Tom Röllich

Se, mihin en ole aiemmin teattereissa kiinnittänyt samassa määrin, olivat ne lukuisat pienen pienet kädet, jotka tarttuivat näyttämöä kohti astellessa jo hieman ryppyisiin käsiin. Isovanhemman. Teatterielämykset tuntuvat yhdistävän enenevässä määrin myös lapsenlapsia ja isovanhempia. 

Vaarit opastivat narikan äärellä teatterikäyttäytymisestä ja mummot etsivät helmet heiluen lastenlastensa kanssa paikkoja väliaikatarjoilujen aikaan. "Vein jo omaa lastani teattereihin hänen lapsuudessaan", tiivisti vieressämme istunut nainen, nyt hädin tuskin kouluikäinen poika vierellään. Tyttärensä esikoinen.

Paikkansa ovat löytäneet myös ystäväjoukot. Vieressämme istui kymmenvuotissynttäreitä viettävien lasten joukko, lähes koko pitkän istuinrivistön pituudelta. Musikaalin alkaessa he laskivat ilmapallot penkkien väliin ja suoristivat ryhtinsä – ja selkeästi nauttivat elämyksestä. 

Kuva: Helsingin Kaupunginteatteri, kuvaaja Tom Röllich

Koska Mörköoopperaa voi suositella vaikkapa lapsen ensimmäisenä ooppera- / teatterielämyksenä, vielä muutama vinkki lapsen kanssa lähtevälle:

- Istuinkorokkeet: Näyttämölle tullessa on sisäänkäyntien tuntumassa usein istuinkorokkeita, joilla pienet katsojat saavat lisäpituutta hukkumatta mahdollisesti edessä olevan aikuisen taakse. Nämä loppuvat nopeasti lapsille suunnatuissa esityksissä, joten kannattaa olla ripeä. 

- Väliaikatarjoilujen varaaminen teatterilta ennakkoon. Väliaikatarjoiluissa pöytätila on rajallinen. Etenkin lasten kanssa varaus kannattaa tehdä ennen esityspäivää, jotta voi varmistaa istuinpaikan herkkulautasille ja juomille.

- Ääniherkkyys: Useissa teatteri- ja musikaaliesityksissäkin äänet ovat lasten mielestä melko kovalla. Hyvin ääniherkän lapsen kanssa voi varata mukaan korvatulpat, joita nytkin näki muutamalla. Samoin pimentyvä näyttämö voi yllättää. 

- Heittäydy mukaan. Lapset nauttivat, nauravat ja tanssivat paikallaan. Anna elämyksen viedä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu