Läppäri, muistivihko ja pino papereita keskeneräisistä työtehtävistä, jokunen kynäkin. Pakkaan ajatuksissani työlaukkua aamua varten. Tahmeasti, tunnustan. Lomaa on perheen kanssa takana kaksi viikkoa ja mieli on levännyt. Lomaa voisin tosin myös jatkaa, sillä aikatauluton rutiinittomuus on tehnyt hyvää.

Aamulla koko nelihenkinen perheemme palaa arkeen. Me aikuiset töihin, lapset päiväkotiin ja eskariin.

Avaan kalenterin vilkaistakseni tulevan työviikon palaveriaikoja ja annan ajatusten kulkea tuleviin päiviin. Tekemättömiin asioihin, tuleviin ja suunnitteilla oleviin. Suljen yhtä nopeasti, sillä haluan vielä hetken pitää kiinni lomamoodistani ja viimeisen lomapäivän rippeistä.

 

”On kivaa nähdä kaikki kaverit taas”, kuulen eskarilaisen juttelevan isälleen sängyssä. ”Mä niin odotan huomista.”

”Ethän äiti tuu liian aikaisin hakemaan”, hän on pyytänyt jo illan aiemmassa keskustelussa, kun kerrataan tulevan päivän kulkua. ”Että me ehditään leikkiä kaikki leikit pitkästä aikaa. Tai jos me ei ihan kaikkia ehditä, niin yhden yön päästä jatketaan."

 

”Mulla on ollut sitä ikävä, se on lakas”, pohtii nelivuotias pikkusisko päiväkotiystävästään, kun istahdan hänen sänkynsä laidalle. Hän kertoo, miten aikoo näyttää parhaalle ystävälleen uuden flamingo-unilelunsa ja pohtii unihiekkaisin silmin, mitä leikkejä voisivat yhdessä leikkiä. Hänkin odottaa alkavaa viikkoa.

 

Havahdun ajatuksissani. Pohdin omaa tahmeuttani. Tarvitseeko sitä valmistautua ensimmäiseen loman jälkeiseen työpäivään 120% työtehokkuutta tavoitellen ja suunnitella tarttuvansa niihin mieltä vaivaavimpiin asioihin heti aamutuimaan?

Voisinko ottaa edes hitusen oppia lapsen tavasta katsoa maailmaa? Lähteä etsimään työn rutiineja hiljakseltaan ja nauttia kiireettömän aamuteen tiimiläisteni kanssa.

Olla itselleen armollisempi kuten lapsi — Jos ei kaikkia ehditä, jatketaan sen yhden yön jälkeen. Toisenkin yön.

 

Kun nukkumatti vie lapset mukaansa unien valtakuntaan, mieli rauhoittuu. Kai tämä tästä taas hiljalleen - paluu arkeen. On helpottavaa nähdä, että pitkänkin loman jälkeen lapset odottavat paluuta hoitoon. Tavallisia päiviä, rutiineja. Ystäviä. Tuttuja aikuisia. Yhteistä tekemistä.

Heillä on ollut onnistunut loma kotona ja reissussa, mutta he viihtyvät hoitopaikoissaan. Se kertoo turvallisuudesta ja laadukkaasta varhaiskasvatuksesta. Meille perheenä se tuo mutkattomuutta arjen aikataulutettuun hulinaan.

 

Suljen työlaukkuni. Nostan sen lasten pakkaamien päiväkotireppujen viereen eteiseen.

Uusi viikko ja tammikuu, näytä meille parhaat puolesi.

 

- - -
Teehetkien koti-blogin takaa löytyy tänä vuonna nelikymppisten joukkoon liittyvä Marika, joka on ottanut alkaneen vuoden tavoitteekseen säilyttää elämässä tasapainon kahden alle kouluikäisen lapsen arjessa.

Vaimo, joka aikoo nauttia teensä useamminkin kiireettä puolisonsa kanssa. 
Äiti, joka haluaa olla läsnä lastensa lapsuudessa. Äiti, joka töissä ollessaan luottaa varhaiskasvatuksen laatuun. 
Ystävä, joka toivoo alkaneelta vuodelta vieläkin enemmän henkilökohtaisia kohtaamisia.
Viestinnän ammattilainen, joka käy jatkuvaa tunnollisuustaistoa, ja jatkaa 80% työviikolla läpi alkaneenkin vuoden. 

 

Liitythän mukaan seuraamaan arkeamme joko facebookissa tai instagramissa

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu