Tuttu huone muuttuu pelottavaksi, kun valot sammuvat. Tutut lelut saavat vieraita hahmoja. Kaapin hyllyllä olevan leluapinan silmät alkavat tuijottaa sänkyyn päin siten, että se on käännettävä toiseen suuntaan. ”Äiti, jätäthän oven auki, ihan seinään saakka, että mä kuulen teidän äänet keittiöstä?”, varmistaa lapsi vielä iltahalausten jälkeen.

 

Syksy pimenevine iltoineen nostaa jälleen esiin pimeään liittyvät pelot lapsiperheissä. Pimeän pelko ja painajaiset alkavat useimmilla lapsilla 3-4 vuoden iässä.

Kuva Anneli Kannon kirjasta Paavo Virtanen ja pimeys / Karisto

 

Pelon keskeinen tehtävä on suojata lasta maailmassa, jota hän ei voi ymmärtää. Pimeän pelkoa on selitetty sillä, että ihmisen hämäränäkö on heikko yöeläimiin verrattuna, minkä vuoksi ihminen tuntee itsensä suojattomaksi pimeässä. Pimeässä lapsi on epävarma, koska näköaisti merkittävänä aistina ei toimi niin hyvin kuin valoisassa.

 

Toisaalta myös lapsen vilkas mielikuvitus voi loihtia huoneen hämyisille, päivänvalossa hyvinkin tutuille hahmoille toisenkin merkityksen, jolloin huone on täynnä kummituksia ja muita mielikuvitushahmoja. Koska mielikuvissa kaikki on mahdollista, kuvittelu laajentaa lapsen kokemusmaailmaa rajattomasti, viittaa Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

 

Pian viisivuotiaallemme pimeän pelko iski vuosi sitten syksyllä, juuri samoihin aikoihin kesäisten iltojen hämärtyessä kuin tänäkin vuonna. Silloin hän pohti lähes päivittäin mörköjen ja kummitusten olemassaoloa, ja sitä, missä ne oikeastaan ovat. ”Äiti, eihän kummituksia tarvitse pelätä?”-pohdintaan ei riittänyt vakuuttelu, että ei, niitä ei tarvitse pelätä, sillä niitä ei ole edes olemassa. Jatkokysymys kun oli useimmiten ”mutta miksi sitten niistä puhutaan?” Sitä paitsi niinhän itsekin lapsena aprikoin kummitusten olemassaoloa. Mietin, piiloutuvatko ne mun ja pikkusiskoni kerrossängyn alle ja heräävät sieltä yön pimeydessä. Välillä uskalsin kurkistaa sängyn alle varovaisesti, useimmiten en.

 

Esikoisen kohdalla pimeän pelko näyttäytyy tänä syksynä ennen kaikkea toiveena jättää oman huoneen ovi täysin auki ja haluna pitää yövalo tuomassa pehmeää valoa aamuun saakka. Viime talvinen ratkaisu riittävästi valaisevasta, lapselle mieleisestä yövalosta oli silloin erinomainen valinta rauhoittamaan nukahtamisvaihetta.

 

Mielikuvitushahmoista keskustellaan yhä - niistä joita lapsi itsekin nostaa päiväkotileikkeihin mukaan, mutta sitten illalla samaisia salamyhkäisiä nappisilmiä sängyssään pelkää. Nappisilmiä ollaankin leikkimielisesti etsitty taskulampun kanssa kaapeista ja lelulaatikoiden takaa todeten, että huoneessa on todellakin yhtä levollista olla kuin päiväsaikaan valoisalla.

Kuva Anneli Kannon kirjasta Paavo Virtanen ja pimeys / Karisto

 

Pimeän pelot näyttäytyvät myös kolmevuotiaalla kuopuksellamme. Hän on viime viikot heräillyt öisin pyytäen viereen ja todeten, että hänen huoneessaan on liian pimeää. Kysyttäessä hän ei osaa ainakaan tuoda esiin mielikuvitusolentoja, vaan kyse on yksinkertaisesti pimeästä. Siitä, ettei hän näe kuten kesällä. Häneltäkin löytyy yövalo, mutta toisen hankinta on ajankohtainen. Tai oikeastaan kahden; läpi yön valaisevan ja sellaisen, joka valaisee nukahtamiseen saakka itsekseen sammuen.

 

Toisinaan ajatellaan, että peloista puhuminen voi voimistaa niitä. Näin etenkin lapsilla silloin, jos aiheeseen on vaikea tarttua konkreettisesti. On kuitenkin osoitettu, että pelkoja käsittelemällä voidaan rakentaa lapsen kykyä kohdata niitä ja hahmottaa sitä, mikä on todellista ja mikä mahdollisesti mielikuvituksen tai tietyn ikäisen kehitysvaiheen tuottamaa. Meillä on juteltu pimeään liittyvistä peloista paljon. Sain tosin vinkin, että nukahtamiseen liittyvistä peloista kannattaa keskustella päiväsaikaan, etteivät pelot nouse iltaisin entistä vahvempina.

 

Keväällä kyselin kirjoja, joissa käytäisiin satujen kautta läpi pimeyttä, pimeän pelkoa ja mahdollisesti kummituksia. Näistä muutamiin palaan blogissani lähiaikoina, sillä uskon, että sadut ovat yksi hyvistä tavoista käsitellä asioita ja avata keskusteluja luonnollisesti. Osin olen yllättynyt, sillä kun tiedän pimeän pelon koskettavan jossakin vaiheessa lähes jokaista lasta, oletin, että siitä olisi kirjoitettu kirja, jos toinenkin. Onko sinulla vinkata hyviä satukirjoja aihetta sivuten?

 

Syysiltoina laskeutuva pimeys on siis lapsiperhearjessa muutakin kuin kynttilöiden sytyttelyä iltateen valossa. Onneksi lasten kasvaessa kaikesta pystyy juttelemaan ja asioita selittämään tilanteita avaten.

 

Onko teidän perheellä jakaa hyviä vinkkejä pimeän pelkoon ja sen voittamiseen?

 

- - -

Pimeän pelosta lapsiperheessä olen kirjoittanut myös aiemmin:

Onko teilläkin mörköjä ja kummituksia? - Nelivuotiaan pimeän pelko

”Susit tulee öisin, ne raapii ja saako ne mut kiinni” – Kun mielikuvitus luo pelkoja nukkumaan menoon

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Iita.
1/2 | 

Meillä käytiin näitä samoja juttuja läpi aikoinaan esikoisen kanssa. 4-vuotiaana hänellä oli mörkövaihe pahimmillaan ja silloin meille lanseerattiin käyttöön mörkösuihke joka ajaa kaikki möröt pois. Olin hankkinut suihkepullon jonka olin tuunannut tarroilla aiheeseen sopivaksi ja siitä suihkauteltiin illalla unille mennessä muutama suihkaus mörkösuihketta (vettä) hänen huoneeseensa. Tyttö tiesi ja järkeili ettei mörköjä oikeasti ole mutta suihke vahvisti omaa uskoa ja nukkumaan mentiin rauhallisin mielin 👍

Vierailija
2/2 | 

Oli jälleen kerran hyvin kirjoitettua tietoa perheen pienten peloista. Kiitos.😊 Muistan aikoinaan, että me kans luettiin pelkoihin liittyviä satuja. Niitä löytyi kirjastosta -nimiä en enää muista. Huippu juttu oli myös eskari- ikäisen kanssa se-ja-se pelon kysyttämis ohjelma - joka on MLL: n sivuston työkaluissa. Ja toisen kanssa toimi Ben Furmanin muksuoppi - käännettiin ongelma taidoksi ja askelmien mukaisesti edettiin ja opittiin nukkumaan yövalon kanssa pelkäämättä kummituksia tai muita mielikuvitusjuttuja 😊

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu