Toivoisin, että jokainen perheenjäsen kantaisi vastuuta yhteisestä kodista - omaan ikäänsä ja osaamiseensa sopien. Ehkä sen myötä kasvaisi ymmärrys siitä, mitä kodin siistinä pysyminen edellyttää ja oivallus, että yhdessä tekemällä jää enemmän aikaa leppoisaan, suunnittelemattomaan läsnäoloon. Ettei yksi kiristele hampaitaan pyykkipinon äärellä toisten touhutessa omia juttujaan.

 

Siksi nyt, kun lapset kasvavat ja vastuullisuuttakin tulee toisella tavalla, ovat ajatukset kotitöissä. Jonkin verran lapset jo osallistuvatkin, mutta yhdessä voitaisiin tehdä varmaan vieläkin enemmän. Ikään kuin itsestäänselväksi normiksi opettaen, eikä sitten aikanaan vaikkapa viikkorahaan oikeuttavana vastentahtoisena velvollisuutena lanttien kiilto silmissä. 

 

Molemmilla lapsilla on vastuu huolehtia omat astiansa pöydästä tiskipöydälle ruokailun päättyessä. Eskarilainen tekee sen usein muistuttamatta ja huomaamatta osana rutiineja, neiti neljävee patistellen. Hänellä olisi haaveilijaluonteena jo niin paljon muuta mukavaa mielessä.

Oman huoneensa siivoamiseen on kipinä vasta esikoisella, joka harva se päivä järjestää tavaroita paikalleen ja on tarkka huoneensa harmoniasta tavalla, jolla hän sen kokee. Toisinaan se tarkoittaa My Little Pony-rivistöä vaatekaapin hyllyllä tai kyniä jonossa peilipöydällä barbien vierellä, mutta järjestys on joka tapauksessa hänen omansa. Iloinen olen siitäkin, että hän opettelee petaamaan sänkyään, ihan oma-aloitteisen kiinnostuneesti. 

 

Pyykkäystä tarvitsevat vaatteet lapset huolehtivat aika usein pois huoneistaan, muistutusta tokikin välillä vaatien. Tässä tunnustan käyttäväni kiristystä, tiedättekö sen kylmänviileän ”lempparivaatteenne lojuvat pesemättä niin kauan, että ne tuodaan pyykkien joukkoon.” Tepsii, etenkin esikoisella, jolla on muutoinkin jatkuva vaatekriisi

Tytöt osallistuvat myös tilaisuuden tullen pyykkien käärimiseen omia vaatteitaan viikaten ja ennen kaikkea koko perheen sukille pareja etsien. Toisinaan he auttavat imuroinnissa pienen hetken, tai hakevat kostean rätin pyyhkiäkseen pölyjä itsekin siivouspäivän lomassa. 

 

Päiväkoti- ja eskaripäivän jälkeen käydään lähes toistuva keskustelu siitä, mikä on päivän jälkeen kotiin palaavien takkien ja kenkien paikka. Että nököttävätkö kengät rivissä eteisessä vaiko villisti levällään eteisen matolla ja mihin se takki kuuluikaan nostaa. Tän osalta on selvästi vielä työstettävää, liekö johtuu siitä, että kotiin palaavilla on jo intoa omiin leikkeihin. 

 

Toki kotitöihin osallistuttaminen vaatii tietynlaista kärsivällisyyttä vanhemman taholta. Lasten kanssa yhdessä tekemällä kun asiat eivät yleensä edisty yhtä nopeasti eivätkä ainakaan takuulla nopeammin, mutta josko se selittäminen, opettaminen ja yhdessä harjoittelu sitten joskus (teini-ikään mennessä) kantaisi jotakin tulosta. 

 

Mitä alle kouluikäiseltä voi edellyttää? Mihin teidän lapsenne osallistuvat?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu