"Leipoa, tehdä isälle pullaa", vastaa kaksivuotias usein kysymykseen siitä, mitä hän haluaisi päivän aikana tehdä. Viime kuukausina hänen toiveensa leipomisesta on toteutunut harvemmin, mutta onnea ovat olleet ne satunnaisemmatkin kerrat.

 

Leipomiseen liittyy niin paljon muutakin kuin se, että saa maistaa tuoretta, vasta uunista otettua itse leipomaansa leivonnaista. Toki sekin on odotettua, mutta ainakin tytöt innostuvat koko leipomisprojektista. Siitä, että etsitään yhdessä yleiskone taikinakoukkuineen sekä desilitrat ja siivilät, mitataan huolella aineksia. Nuuhkutellaan maustepurkkeja ja maistellaan, miltä kaneli, kardemumma ja vaniljasokeri maistuvat. Rikotaan yhdessä kananmunia ja kerta toisensa jälkeen huomataan, että se homma kannattaisi vielä jättää äidille, ettei tarvitsisi aina kalastella niitä pieniä munankuoren palasia taikinasta. Opetellaan yleiskoneen käynnistämistä ja nopeuden säätämistä ja leivinnuolijalla taikinakulhon kaapimista. Sitä paitsi leipomisessa pääsee mielikuvitus valloilleen - ainakin meillä lapset tekevät mitä mielikuvituksellisempia pullia tai ripottelevat nonparelleilla sydämiä ja kukkia perinteisen mokkapiirakan päälle.

 

Leipomishetket tuovat poikkeuksetta hyvän mielen ja synnyttävät yhteenkuulumisen tunnetta. On mukavaa leipoa isälle, jättää keksipaketti töistä palaavan ystävän postilaatikkoon tai viedä tervehdys vaikkapa naapurin mummolle. Kutsua ystäväperhe tuoreiden sämpylöiden ääreen iltapalalle tai kuten eilen, esikoinen soitti fafalleen tarjoavansa tuoreita pullia.

 

Meillä leivotaankin tavallisesti paljon perinteisistä pullataikinoista ennakkoluulottomiin uusien reseptien kokeiluun. Leipomisen olen kokenut itselleni hyvänä tapana tyhjentää päätä ajatuksista ja toisaalta saan usein leipoessani monta uutta hyvää ideaa, kun ajatukset vaeltavat vapaasti. Lapset pitävät myös leipomisesta paljon, tosin pullataikinan tekeminen raaka-aineiden mittaamisesta ja alustamisesta siihen vaiheeseen, että tuoretta pullaa voi syödä kylmän maidon kanssa, kestää pitkään. Hyvin piiiiiitkään, jos lapsilta kysytään.

 

Esimerkillinen äiti tekee toki itse pullataikinat ja muutkin taikinat - hyvä, ettei valmista raaka-aineitakin itse viljaa myllyssä jauhaen, sen kauran toki ensin pellolla kasvatettuaan ;) Pullataikinan kohoamista malttamattomien lasten kanssa odottaessani jäin tosin pohtimaan, pitäisikös mun käydä kurkkimassa kauppojen pakastealtaat ja tuoda lasten kanssa leipomiseen mukaan osin raakapakasteita tms. jos sellaisia on ylipäätään saatavilla pulla- ja pikkuleipätaikinoissa samalla tavoin kuin piirakka- ja piparkakkutaikinoissa. Tiedättekö joitakin valmistaikinalevyjä, joita olisi kotona pakastimen lokerossa valmiina niihin hetkiin, joina lapsi illalla vain hetki ennen iltapuuhia pyytää leipomishetkeä ja itse tajuaa ajan riittämättömyyden. Silloin ei tarvitsisi vastata tyyliin tehdään-huomenna-sitten, vaan saisi heti elettyä sen tärkeimmän yhteishetken taikinan vaivaamisesta ja uunipellille nostamisesta tuoreiden leivonnaisten maisteluun. Pullat sun muut voisi tehdä alusta alkaen suunnitelmallisempina päivinä, kun on enemmän aikaa.

 

Yksi parhaista tuoksuista kotiovea avatessa on tuoreen leivonnaisen tai herkullisen vastavalmistetun ruuan tuoksu. Mun mummoni teki lapsuudenkotini vintissä usein rahkapiirakkaa tai hannatätejä, äitini koulusta kotiin tullessani sämpylöitä tai tiikerikakkua. Leipominen ja sen tuoma kodikkuus on asia, jonka toivoisin tyttöjenkin muistavan omasta lapsuudestaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

piia
Liittynyt27.4.2016

Olen itse innokas leipomaan mutta lapsen kanssa leipominen tahtoo jostain syystä venyttää pinnaa vähän liikaa. Ollaan pysytty yksinkertaisissa ohjeissa, parhaita ovat sellaiset joissa ei tarvita vatkainta. Parasta lapsen mielestä on, ainakin nykyään, sekoittaminen ja taikinakippojen nuoleminen :) Kardemummakakku on meidän yhteinen bravuurimme! 

Oma blogini: On elettävä huolella.

Voit seurata blogiani myös Bloglovin'issa , Facebookissa tai Instagramissa.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu