Näinä öinä lastenhuoneet ovat hiljaisia. Hyvin hiljaisia. Liian hiljaisia.

 

Lapset ovat yökylässä isovanhemmillaan. Odotetulla kesälomareissullaan maaseudun rauhassa, satojen kilometrien päässä kotoaan. He keinuvat, retkeilevät ja käyvät kastamassa varpaansa rantaveteen. Samassa rannassa, jossa minäkin lapsuuteni uin ja istuin mato-ongella rantakivellä. 

 

He keräävät mummolleen päivänkakkarakimput pellon reunasta ja kantavat liloja ohdakkeita vesilasiin. Tuovat pöydälle uuden kimpun jokaiselta retkeltään, vanhan maalaistalon tunnelmaan sopien. He ajavat vaarin kanssa ajettavaa ruohonleikkuria ja kulkevat käsi vaarinsa isossa ja turvallisessa kädessä pikkupolkua riihelle metsän laitaan. 

 

Rakentavat iltaisin pyjamissaan samoilla Legoilla kuin minä vuosikymmeniä sitten, höpöttävät iltapalapöydässä tarinoitaan ja kertovat lapsen innolla päivän asioista ja tulevista suunnitelmista. Nukahtavat levollisesti tuhisten ja näkevät onnellisia unia mummonsa vieressä nukkuen.

 

Kun sammutan yöpöydän lampun kotona, tunnen ikävää. Haikeutta. Iloa heidän ilostaan. 

 

Tunnen onnellisuutta siitä, että saan olla heidän äitinsä. Kiitollisuutta siitä, että heillä on isovanhempansa, yhä molemmilta puolin. 

 

Sade ropisee ikkunan takana. Heinäkuisessa yössä on hämärää. Sateesta huolimatta hiljaista. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu