"Mäkin istuin siihen ja odotin, tuleeko joku hakemaan mua. Ja tuli, ihan heti se huomas mut ja haki mukaan leikkiin", kertoo eskarilainen innoissaan. Poikkeuksellisen innoissaan. Hän ottaa eskaripäivänsä päättyessä tiukasti kädestä kiinni ja vie pihassa olevan penkin luokse selvästi vaikuttuneena. 

 

Hänen lähikoulun yhteydessä sijaitsevan esikoulunsa pihalle oli tänään tuotu muutama punaiseksi maalattu puupenkki. Noilla tuikitavallisilla penkeillä, jotka nököttävät muiden penkkien lomassa ison koulun pihalla, on valtava merkitys. Ne ovat ystävyyden penkkejä. 

Satojen oppilaiden koulussa on otettu syyslukukauden alkaessa, useiden uusien koululuokkien aloittaessa käyttöön ystävyyden penkit. Oppilaille on kerrottu, että niille voi istahtaa silloin, jos ei löydä ystävää ja tuntuu yksinäiseltä. Silloin joku toinen voi huomata seuraa toivovan ja hakea mukaan yhteiseen tekemiseen. Ajatuksessa on yksinkertaisuudessaan jotakin pysähdyttävää. Ettei kukaan jäisi yksin. 

 

Lapsista ja nuorista lähes joka viides kokee jossakin vaiheessa elämäänsä yksinäisyyttä, osoittavat tutkimukset. Useimmilla paha olo on kuitenkin vain hetkellistä, joka syntyy esimerkiksi parhaan ystävän muuttamisesta tai koulun vaihtamisesta. Yksinäisyystutkija Niina Junttila toteaa, että hetkittäisen yksinäisyyden rinnalla vajaalla 10 prosentilla lapsista yksinäisyys jatkuu vuodesta, tilanteesta ja kontekstista toiseen. Näistä lapsista Junttila on hyvin huolissaan.

Yksinäisyydestä syntyy näet helposti kehä, joka vahvistaa itseään. Jos kokee lapsena yksinäisyyttä, se jatkuu usein läpi nuoruuden aina aikuisikään asti. Kun on lapsena menettänyt uskon elämän kantavuuteen, ei sitä löydä enää aikuisenakaan. 

 

Tyypillisesti ajatellaan, että sellainen lapsi jää yksin, joka ei ole samanlainen kuin muut. Raadollisin syy yksinäisyyteen on tutkimusten mukaan kuitenkin sattuma kuten kaveriporukassa muodostuvat suhteet, joissa lapsi jää ulkopuolella sosiaalisista taidoistaan tai luonteestaan riippumatta. 

Yksinäisyys osoittaa kristallinkirkkaasti ja viiltävästi, että yksinäisyydessä on aina kyse vastakkainasettelusta minä ja muut. Ei koskaan siitä, että oltaisiin me. Kaiken keskellä voi olla yksin.

 

Siksi ystävyyden penkeillä alakoulun ja eskarin pihalla on merkittävä sanoma. Ettei kukaan jäisi yksin. Ettei kehää, jota on vaikea katkaista, pääsisi edes syntymään. Ettei kukaan joutuisi siihen kymmeneen prosenttiin, joilla yksinäisyys jatkuu vuodesta toiseen. Joskus on helpompi istahtaa paikoilleen ilman sanoja, ja toivoa sydän väristen, että joku huomaa. Ne ovat tapoja osoittaa, että lapsi toivoisi tilanteeseensa muutosta. Että haluaisi jonkun lähelleen, ystäväksi. Koulun pihaan asetettuina ne tuovat myös opettajille keinon tarttua yhteisöllisyyteen ja siihen, että jokainen voisi löytää oman paikkansa. 

 

Eskarilainen aikoo testata penkin huomenna uudestaan nähdäkseen, hakeeko hänet sama ystävä vai joku muu. Vielä enemmän pysäyttää hänen oivalluksensa juuri ennen nukahtamista: "Äiti, mä aion myös tarkkaan katsoa, jos joku muu menee sille penkille ja haen sen lapsen heti mukaan meidän yhteiseen leikkiin. Ei kukaan tykkää istua siellä penkillä yksin, vaikka se onkin punainen ja muut on tavallisia." 

 

Lasten ihmissuhteita ystävyydestä yksinäisyyteen olen pohtinut myös mm.

Mitä jos lastani ei huomattaisikaan?
Eskaria aloittava pohtii uusien ystävien löytämistä  
Jääkö pienten lasten yksinäisyys päiväkodissa huomaamatta? 
Jäänkö yksin, jos vaihdan leikkiä? - Sosiaaliset suhteet päiväkodissa 
Kaiken keskellä aina yksin - Lasten ja aikuisten yksinäisyydestä 
Ystävyys muuttaa näkymättömän näkyväksi 

- - - -

Pohdintojen takaa löytyy lähes nelikymppinen Marika, joka palasi alkuvuodesta vuosien perhe- ja opintovapailta asiantuntijatyöhönsä viestintäkentälle. Äiti ja vaimo, ystävä. Päiväkotiarkea nelivuotiaan ja eskarilaisen kautta paljon pohtiva kasvatustieteilijä. Teetä ja joulua rakastava askartelija ja aktiivisesta tekemisestä pitävä ennakkoluuloton tutustuja. Ikuinen maailmanparantaja, joka uskoo, että pienilläkin teoilla on merkitystä. 

Liitythän mukaan seuraamaan arkeamme Facebookissa tai kuvatarinoin Instagramissa

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

Iimans
1/3 | 

En olisi ikamaailmassa uskaltanut istahtaa tuollIselle penkille. Tuollaisia keksivät ihmiset jotka ei ole koskaan kokeneet oikeaa yksinäisyyttä. Ei sellanen ihminen lapsi mene sitä.noin julkisesti julistamaan! Tuskin niin rohkea ohminen on yksin...

Altto
2/3 | 

Ystävyyden penkki on varmasti positiivinen asia ja lapsille jännä juttu. Mutta onko sillä paljonkaan tekemistä yksinäisyysongelman kanssa. En ole huolissani, jos lapseni jonain päivänä ei löydäkään kaveria leikkiin. Tai jos jonakin päivänä on tullut riitaa parhaan kaverin kanssa. Se kuuluu elämään, niin pitääkin olla. Olisin huolissani, jos lapsi seisoisi enimmäkseen yksin seinän vieressä. Ei koskaan löytäisi tietään leikkiin. Ei enää uskaltaisi edes yrittää ja alkaisi itsekin uskoa että ei kelpaa kaveriksi. Istahtaako tällainen lapsi ystävyyden penkille? Jokainen vanhempi kokee huolta lapsestaan ja siitä pääseekö hän mukaan, löytääkö kaveria. Joidenkin vanhempien huoli on ihan täyttä totta ja lapsen elämää joka päivä.

Jokaiselle tekee hyvää ripaus yksinäisyyttä ja torjutuksi tukemista. On todella terveellistä, että lapsi ei aina pääse leikkiin. Miten voi ymmärtää miltä yksinäisyys tai ulkopuolisuus tuntuu, jos ei sitä koskaan hetkeäkään ole kokenut. Empatiataidot ja toisen ihmisen huomaaminen on isompi kasvatusasia, kuin penkit. Toivottavasti useimmissa päiväkodeissa ja kouluissa jaksetaan panostaa tähän asiaan.

Avaimet yksinäisyyden katkaisemiseen on niillä aikuisilla, joiden silmien alla se yksinäisyys tapahtuu. Itse en pystyisi vain katsomaan joka päivä, kuinka joku yksi ja sama lapsi jää yksinäisenä seisomaan ulkopuolelle. Se olisi ihan liian surullista katsottavaa.

Ystävyyden penkit ovat varmasti ihana asia lapsille ja vähän jännä juttu. Mutta aikuisten täytyy auttaa, keksiä jotain muutakin kuin self help -penkit pihalle.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu