Pelle Hermannin tuttu tunnusmusiikki palautti hetkessä vuosikymmenten taakse. Lapsuudenkotini sohvan sijaan nökötin kuitenkin Taivallahden Kesäteatterin puisilla penkeillä Helsingin keskustan tuntumassa, Hietalahden rannan kupeessa. Tänä kesänä siellä esitetään perheitä vuosikymmenten ajan ilahduttanutta, ja osin pelottanuttakin Pelle Hermannia.

Tarinaan on punottu kaikkia koskettavia näkökulmia yksinäisyydestä, toisen ihmisen kaipuusta ja ystävien tarjoamasta tuesta. 

"Olen rakastanut kaunista neiti Sylviaa ainakin kymmenen vuotta. Joka perjantai yrittänyt kosia", pohtii Hermanni kosimispäivän aamuna hermostuneena ja silminnähden rakastuneena. Kosimisyritykset ennustajaneiti Sylvian suhteen menevät pieleen kerta toisensa jälkeen, vaikka on ilmiselvää, että myös Sylvia on Hermannista varsin kiinnostunut. 

Pelle Hermannin tarinaan kietoutuu ajatus rohkeudesta (ja sen puutteesta) sekä periksi antamattomuudesta. Kun Hermannin suunnittelema viikoittainen kosimishetki ei onnistu, hän kääntää katseen jo sinnikkäästi eteenpäin. Samalla tarina kuitenkin muistuttaa, että ainaisen haaveilun sijaan olisi uskallettava heittäytyä katsomaan, mitä elämällä on tarjottavanaan. Jos rakastaa, olisi tunteille annettava rohkeasti myös tilaa epävarmuuden voittaen. Näin tekee voimanainen Ursula, joka kertoo rakkaudestaan Hermanniin, vaikka tuleekin torjutuksi. 

"Kaikki eivät voi olla yhtä kauniita kuin sinä, mutta kaikkia tarvitaan", oli yksi monista esityksen lomaan oivaltavasti ripotelluista tärkeistä ajatuksista, joihin tarttuivat myös pienemmät katsojat.

Jokainen meistä pelkää jotakin, vaikka Hermannin tavoin sillä lailla sopivasti. Sen ajatuksen esityksestä poimivat seuranani olleet pian viisi- ja seitsemänvuotiaat. Tuhansien kilojen painoja kevyesti nostellut voimanainen Ursula nimittäin kertoi pelkäävänsä hämähäkkejä, matosia ja käärmeitä. 

Tietyntyyppisen hieman raskaankin melankolian olin Pelle Hermannin luonteesta unohtanut – tai en aikoinaan osannut sitä lapsen silmin nähdä. Miten monta kertaa hän pelkääkään epäonnistuvansa (”noilla höpinöillä minä en pääse ikinä naimisiin”) tai epäilee asioiden menevän vinksalleen. 

Värikkäässä asuntovaunussa asuvan Pelle Hermannin naapureina ovat totutusti Taikuri Max ja ennustajaneiti Sylvia. Lasten huomio kiinnittyy jekkuilevaan Kalle-apinaan ja kaltereiden takaa kurkistelevaan jättimäiseen Jeremias Norsuun, joka ei Hermannin oletusten mukaan juokaan appelsiinimehua. Televisiosta tutulle Äitiliinille ei oltu luotu roolia, mutta voimanainen Ursula ja eläintenkesyttäjä Carlos tekevät omat osuutensa tarinan etenemisessä.


Koko perheelle suunnatussa esityksessä huomioidaan katsomossa enemmistönä istuneet lapset läpi esityksen. Lavasteet ovat pelkistyksestään huolimatta värikkäitä ja esiintyjät tulevat useita kertoja lähelle katsomoa, joka saa tunnelman etenkin pikkukatsojissa sähköistymään. 

Pelle Hermannia esittäneessä Nestori Välitalossa oli hämmästyttävän paljon Veijo Pasasta. Monet eleet jättimäisillä kengillä lompsimisesta henkseleiden paukutteluun ovat tuttuja ja odotetusti kuullaan myös Pelle Hermannin legendaarisin toteamus "voi änkeröinen."

Miten muuten vuodet kuluvatkaan. Pelle Hermannia näytelleen Veijo Pasasen äkillisestä kuolemasta on jo 30 vuotta. Se, että Hermanni änkeröisineen ja äitiliineineen nähtiin televisiossa kymmenen vuoden ajan noin 80 jakson ja lukuisten uusintojen myötä, on vaikuttanut siihen, että katsomoon istuessa tuli yhä tuttuus. Ei ihme, että Hermanni on aikoinaan valittu Ylen kyselyssä Pikku Kakkosen suosituimmaksi hahmoksi, jopa Ransun ja Röllin päihittäen. 

Kun Pelle Hermanni ojentaa rakastetulle Sylvialle juuri ne kauneimmat mansikanväriset aamutossut kokoa 36, näyttäytyy tuon punanenäisen, henkseleitä paukuttelevan pellen lämpö tavalla, jonka etäisesti muistin. 

 

Tämäkin kesä on kesäteattereiden kesä. Perheen yhteisen tekemisen ja rennon olemisen kesä. #tämäkesäparaskesä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu