Kuusivuotias esikoisemme kokeili laskettelua ensimmäisen kerran viime talvena. Himoksen mökkireissulla hän harjoitteli silloisen opettajansa kanssa auraamista ja ankkurihissiä. Viihtyi pääosin lastenmäessä, mutta kävi tutustumassa myös isoon mäkeen. Talvi oli jo tuolloin pitkällä, joten olimme huomaamatta keväässä ennen uusia laskettelupäiviä. 

Tänä talvena päätimme Vuokatin loman alkaessa, että lasten on hyvä saada viime vuoden tapaan opetusta lasketteluun kokeneelta, koulutetulta opettajalta. 

Kun oma osaaminen ei riitä ja polvet tutisevat lastenrinteessäkin, on turha siirtää omaa epävarmuutta eteenpäin. Pikemminkin antaa lapsille luottamus siihen, että omat siivet voivat kantaa alusta saakka. Ja heillä ne kantoivat ilmiömäisellä tavalla!

Ensimmäisen päivän siskokset laskivat yhdessä saman opettajan kanssa. Jo tuolloin kuitenkin päätettiin, että seuraavat rinnepäivät olisivat lapsilla omien opettajiensa ohjaamina. Näin he saisivat omaa osaamistasoaan vastaavaa yksilöllistä opetusta. 

Neljävuotiaamme innostui laskettelusta kahden päivän ajaksi. Sitten hän halusi varsin yksiselitteisesti vaihtaa laskettelutunnit pulkkaan ja rinneravintolan kaakaoon.

Kuusivuotias olisi sen sijaan viihtynyt mäessä pidempäänkin kuin viikon lomamme ajan. 

Hän laski opettajansa kanssa yhdellä suksella leikkien flamingoa. He tavoittelivat koirina häntäänsä laskien takaperin, ottivat hyppyaskelia ja heittivät kyykkyen lunta. Oppimisessa ja opettamisessa oli leikin ilo, joka ylläpiti syttynyttä innostusta. En tiedä, moniko vanhempi pystyisi saman kipinän sytyttämiseen asiallisemmalla ”auraa, ettet kaadu” tai ”vaihda painoa toiselle jalalle”-linjallaan. 

He harjoittelivat kaatumista ja ennen kaikkea sitä, miten noustaan itse oikeaoppisesti rinteessä ylös. Miten huomaamatta olisinkaan käynyt nostamassa hänet, oivaltamatta, että hänen tulee itse oppia huolehtimaan itsestään rinteessä.  

Hänen kanssaan laski useimpina päivinä sama opettaja, joka kertoi viihtyneensä suksilla lähes yhtä pitkään kuin oli osannut kävellä. Yksityistunti saman opettajan kanssa oli selkeä etu jatkuvuudelle. Uuden päivän alkaessa he jatkoivat siitä, mihin edellispäivänä jäivät. Lähtivät uuden päivän alkaessa valloittamaan seuraavaa, vaativampaa rinnettä. 

Uskon myös, että vieraan opettajan kanssa keskitytään oppimiseen toisella tavalla. Turhat tunnekuohut mahdollisista kaatumisista tai turhautumisesta jäävät purkamatta rinteessä. 

Sinä aamuna, kun neiti kuusivee suuntasi päivän alkaessa opettajansa kanssa tuolihissillä jyrkimpään rinteeseen, olin vakuuttunut, että päätös yksityistunneista oli ehdottomasti oikea. 

Jännitin rinnekahvilassa niin, että teeni jäähtyi kuppiin. Ensimmäinen ja toinenkin kupillinen. Kolmatta en ottanut. Jäähtynyt olisi kuitenkin sekin. Osaavan opettajansa kanssa hän pääsi kokeilemaan turvallisesti omia taitojaan ja sen rajoja, minun kanssani hän ei olisi takuulla päässyt tuon kokoluokan rinteisiin.
Kipinä on syttynyt. Talviurheilun ilo. Se, joka on aidosti hänestä lähtöisin — halu päästä rinteeseen ja oppia laskettelemaan. Silloinkin, kun mittari näytti 26 pakkasastetta ja me vanhempina ehdotimme kylpylää rinteen sijaan. 

Laskettelukeskuksissa kautta Suomen järjestetään eri tasoisia laskettelukursseja. Wernereitä. Tasokkaiden yksityistuntien jälkeen ja harjoittelun rinnalla ne ovat hänen tapauksessaan luonteva tapa jatkaa. Katseen voi siis kääntää kotimäkiin ja VauhtiWernerin varauslistoihin. 

Alle kouluikäinen laski suuremmista rinteistä kuin me vanhemmat. Teki sen etu- ja takaperin. Hyppien ja leikkien. Juuri siksi ratkaisu henkilökohtaisista opetustunneista osaavien opettajien johdolla oli oikea. 

Tutustu myös erinomaiseen artikkeliin: Lapsen kanssa rinteessä: älä kiirehdi isoon mäkeen ja muista tauot