"Miksi ihmiset kuolee? Mummot kuolee aina ennen lapsia ja äitejä, eikö niin?"

Meillä on keskusteltu viime aikoina vanhenemisesta ja kuolemasta. Siitä, että on eri-ikäisiä ihmisiä ja eri-ikäiset ovat usein erilaisia monilta ominaisuuksiltaan. Harmaahiuksisia ja hitaammin kulkevia, ketteriä ja hyppiviä kuten lapset, muistavia ja muistamattomia. Siitä, ettei meistä kukaan elä ikuisesti. 

Keskustelu alkoi pyhäinpäivänä haudalla käydessä. Onko haudassa kylmä? Onko jokaisen kiven alla joku? Miksi ne ihmiset on maan alla, eikä meidän kanssa? Miksi meidän pitää kuolla? Eihän me mennä sinne?

Tästä vähän myöhemmin tytöt kävivät tervehtimässä yli ysikymppistä palvelutalossa. "Se kuolee ihan pian, se oli niin vanha", totesi kuopus kotiin tullessaan. "Ei se ehkä kuolekaan, kun se oli ihan samanlainen kuin viimeksikin ja silloin mä jo sanoin, että se varmaan kuolee", napautti isosisko.

Tytöt hakevat ymmärrystä siitä, mitä tapahtuu, kun ihminen kuolee. He pohtivat toisinaan, mitä heille tapahtuu, jos molemmat vanhemmat kuolisivat. Tähän saakka ollaan todettu, että toivotaan voivamme olla heidän kanssaan vielä tosi pitkään ja se on riittänyt. Jossakin vaiheessa keskustelua tarvinnee jatkaa turvallisuuden tunnetta vahvistamalla, että jos toisin kävisi, joku toinen läheinen aikuinen huolehtii kyllä heistä hyvin. He linkittävät kuoleman pääsääntöisesti vanhuuteen. 

 

Näissä mietteissä tutustuin uusin silmin lasten kirja-aarteiston kirjoihin, jotka käsittelevät kuolemaa ja vanhenemista. 

Peukalon käsikirja. Tietoa lapsille vanhenemisesta. Vuokko Hurme ja Sanna Pelliccioni / Aula & co. 2017

Harmalan perheen ja perheen mummin, tämän puolison Kalle-vaarin ja mummin äidin isomummelin Lyytin kautta tutustutaan lapsille suunnattuun tietokirjaan, jossa käsitellään vanhenemista ja siihen liittyviä asioita. Isomummeli Lyytihän on yhtä vanha kuin Suomi, sata vuotta. 

Kirja käsittelee niin ryppyjä, solujen vanhenemista, eläkettä, leskeyttä, alzheimeriä kuin kuolemaakin. 
Sitä, miksi jotkut elävät vanhemmiksi kuin muut ja mitä tapahtuu ihmisen ulkonäölle ja terveydelle vanhentuessa. Se selittää, miksi vanhat ihmiset joskus tuoksuvat omituiselle, tärisevät tai kävelevät kumarassa ja avaa, mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän kuolee. 

"Kuoleminen mietityttää meistä useimpia. Mitä vanhemmaksi elät, sen lähempänä se myös väistämättä on. Tälle asialle ei mitään mahda, vaikka se vähän kauhistuttaisikin. Kaikki kuolevat joskus, ihmiset, eläimet ja kasvit. Mutta mitä ihmiselle tapahtuu, kun tämä kuolee? Kuolleen ihmisen keho on kuin tyhjä kuori. Sydän ei enää syki, eikä ihminen hengitä. Suomessa vainajat usein haudataan joko arkussa tai uurnassa maahan. On tapana järjestää myös hautajaiset." 

Nuorille suunnattu, mutta myös nuoremmille yhdessä aikuisen kanssa valikoidusti luettavaksi sopiva kirja, käsittelee asioita puhekielimäisellä ilmaisulla, osin huumorilla höystettynä. Siten se tavoittanee lukijakuntaansa paremmin. Voisin nähdä kirjalle arvon myös ammattikasvattajien työtä tukemassa. 

Kirjassa seikkaileva Kalle-vaarin puhuva peukalo herättelee keskustelua kirjaa lukevan aikuisen ja tarinaa kuuntelevan lapsen välille. Itse jätän peukun pohdinnat väliin, sen rooli tuntuu kirjassa teennäiseltä. 

Ihminen napakasti. Iiris Kalliola ja Väinö Heinonen / Avain, 2016.

Kirjassa esitellään, millainen ihmiskeho on, millaisista osista se koostuu ja miten se toimii. Teoksen aiheita ovat muun muassa ihmisen aistit, sisäelimet ja hermosto. Kirjassa kerrotaan myös, miten voimme huolehtia itsestämme niin fyysisen kuin henkisenkin hyvinvoinnin näkökulmasta. 

Anatomiasta kertominen on aina haastavaa, mutta selkokielelle kirjoitetussa kirjassa onnistutaan jotakuinkin hyvin sekä tekstin että sitä värittävien kuvien kautta. 

Kirja liittyy kokonaisuudessaan ihmiskehon toimintaan ja on kiinnostava sellaisenaankin. Kuolemaankin kirjan elämänkaariosiossa pureudutaan. 

"Vanhus väsyy helposti. Elintoiminnot hiipuvat. Kun sydän ei enää lyö ja hengitys loppuu, elämä päättyy. Ihminen kuitenkin elää kuolemansakin jälkeen läheistensä muistoissa."

Lastenkin paljon pohtima kuolema on avattu ymmärrettävästi - vaikkakin lyhyesti - selittäen. Vaikeasta aiheesta on osattu kertoa nuorten tavalla tai aikuisen kainalossa istuvan hieman vanhemman lapsen ymmärrykselle sopien.  Mukavalla tavalla muistutetaan, että muistoja on tärkeä vaalia. 

Ihminen. Maapallon elämää. Heather Alexander / S&S, 2018.

Kirja, joka ei suoraan käsittele vanhuutta eikä kuolemaa, vaan ihmiskehon toimintaa yleensä. Haluan kuitenkin mainita sen tässä yhteydessä linkittyen paljon samankaltaisiin teemoihin kuin Ihminen napakasti kirja. 

Kirjassa luvataan antaa vastaus sataan kysymykseen ihmiskehon toiminnasta. Vastaukset löytyvät osin kirjan kymmenien luukkujen alta, jotka havainnollistavat mitä eri elimet kehossamme saavat aikaan. 

Tiiviillä tavalla esitellään niin luustoa ja lihaksistoa, kerrotaan ruuansulatusjärjestelmästä ja ajattelusta. Kirjassa tutustutaan myös aisteihin, immuunijärjestelmään ja tapoihin elää mahdollisimman terveellisesti.  

Kirja kiinnostaa etenkin luukkujensa ja selkeän esitystavan puolesta myös eskari-ikäistämme, vaikkakin asiasisältöä on hänen ikäiselleen melko paljon. Asioihin voi kuitenkin toistuvasti palata. 

Muistojen puu. Brita Teckentrup. Lasten keskus. 2013.

"Kului päiviä, viikkoja ja kuukausia, ja eläimet muistivat yhä uusia tarinoita Ketusta. Surusta raskaat sydämet kevenivät. Mitä enemmän ne muistivat, sitä suuremmaksi, korkeammaksi ja kauniimmaksi puu kasvoi. Pian se oli metsän korkein puu. Rakkauden ja muistojen puu."

Muistojen puu kertoo liikuttavan kauniisti ja lohdullisesti läheisen kuolemasta auttaen kohtaamana kuoleman yhdessä lapsen kanssa. Kirjassa ei lähestytä kuolemaa iän kautta, vaan ystävän poismenona. 

Kettu on tullut vanhaksi ja onnellisen elämän jälkeen se vaipuu ikuiseen uneen. Metsän eläimet ketun ystävinä surevat. Heidän on vaikeaa kuvitella elämää ilman auttavaista ja kilttiä Kettua. He muistelevat vuorollaan muistelee hyviä hetkiä Ketun kanssa ja jakavat muistonsa. Samaan aikaan muistojen kertomisen kanssa alkaa maasta nousta pieni taimi, joka hiljalleen kasvaa ja vahvistuu suureksi puuksi. Suru hellittää. 

"Ketun puu oli niin suuri ja vahva, että se antoi suojaa kaikille eläimille. Se aivan kuhisi elämää. Linnut rakensivat pesänsä sen lehvästöön, ja Pöllö kasvatti lapsenlapsiaan sen oksilla. Orava löysi kotoisen kolon sen rungosta, ja Karhu, Kauris ja Jänis nukkuivat sen varjossa. Puu antoi voimaa jokaiselle, joka oli rakastanut Kettua."

Ajattomassa kirjassa kohtaavat suru ja menetys, mutta myös toivo ja turvallisuus. Siinä keskitytään asioihin, jotka ovat olleet hyvin ja jaetaan tunteita ja muistojen toisten läheisten kanssa. Annetaan sillä tavoin hyvän jatkaa olemassaoloaan senkin jälkeen, kun ystävää ei enää ole. 
 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu