Ajatus on oikeastaan yksinkertainen: mitä minusta jää, kun täältä lähden?

Miltä kotini ja nurkkieni aarteet näyttäisivät sille, joka kävisi tavaroitani läpi täältä lähdettyäni?

Viime syksy painajaismaisine ajatuksineen ja äkillisine sairastumisineen pysäytti jo tuolloin miettimään, mitä jättäisin jälkeeni. Loppuvuoden pimeydessä istuin lukuisia iltoja ja öitä kaappien äärellä; paperi, tavara ja muisto kerrallaan. Tarve uudistamiseen ja uudistumiseen oli tuolloin suuri, tavaramäärä - hallittukin - lähes ahdisti.

Kun tiesin, että sain elämältä lisäajan, oli tarve saada myös arki kaikin tavoin hallintaan. Jokaista askarteluhuoneen liimapuikkoa ja varaston laatikkoa myöten. 

Sain joku aika sitten käsiini Margareta Magnussonin kirjan kuolinsiivous (Tammi 2018)

Omista tavaroistaan kannattaa pitää huolta jo elinaikanaan. Muutoin ne ovat jonkun toisen riesana sitten joskus, on Magnussonin pääviesti. Sinun tavarasi ovat toisen perintö - parittomine sukkineen, aikakauslehtien vuosikertoineen ja kulahtaneine paitoineen.

Ehkä oppi on ennen kaikkea ajatus järjestelmällisyydestä ja turhan tavaran haalimattomuudesta. Että kun en jotakin tarvitse, huolehdin sen heti eteenpäin. Miten usein me haalimmekaan nurkat täyteen ja käytämme aikamme kaiken tavarapaljouden järjestelyyn sen sijaan, että eläisimme hallitummin ja olisimme siivouksesta säästyvän ajan aidosti läsnä?

Kirja sinällään ei kerro uutta, kyse on iäkkään ihmisen oman elämänsä läpikäymisestä. Välillä turhankin yksityiskohtaisesti kuvattuna. Olisiko kirja ollut kiinnostavampi, jos se ei olisi niin usein painottanut kirjoittajan omaa ikää, vaan nostanut pikemminkin ajatusta materian vs. muistojen merkityksestä?

Ajatus jää silti itämään - kukaan meistä ei ole kuolematon. Miltä meidän elämämme näyttää toisten silmin ja mitä me jätämme jälkeemme? 

Haluaisin uskoa, että tärkeintä, mitä meistä jää, ovat muistot. Silti itsekin poimin rakkaiden isovanhempieni kodista täysin ”arvottomia” asioita - mummoni värikkään nappirasian ja vaarini 50-luvun kirjan maatalousopista. Kuolinsiivous olisi todennäköisesti nämä vienyt mukanaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu