Mauri Kunnaksen Koiramäen historia nousee Kansallisteatterin esitykseksi vuoden 2019 kevätkaudella, tiedotti Kansallisteatteri eilen 6.huhtikuuta. Koiramäen historia on yksi parhaista teoksista ikinä ja nostanut Kunnaksen arvostusta entisestään. Siksi odotankin historian kiinnostavalla tavalla esille nostavaa esitystä paljon ja toivon, että siitä onnistutaan luomaan koko perheelle suunnattu teatterielämys.

Meidän perheessä on viime päiviä vietetty toipilaana, kun vatsatauti tavoitti tämän kodin ensimmäistä kertaa ikinä. Tavallisesti touhukas arkemme on osin pysähdyksissä, joten ollaan etsitty toisenlaisia tapoja viettää aikaa edes jotenkin mukavalla tavalla. Siltä osin kun nyt vatsatautiperheessä voi mukavuudesta puhua. 

 

Koiramäen historian nousu teatteriin innosti siinä määrin, että etsittiin kaapin kätköistä esiin Kunnaksen tarinoita vuosien takaa . Kerättiin telkkarin ääreen pehmeimmät tyynyt ja peitot sekä kulhollinen sipsejä, mikä tuntui olevan ainoa vatsatautiselle millään tavoin maistuva. 

Mauri Kunnaksen kirjoista on tehty satuja, tai pikemminkin piirrossarjoja Ylen tuottamina jo 80-90 luvuilla. Yle on sen jälkeen julkaissut niitä uudelleen, itseasiassa jo useamman viime vuosina (2017-2018), mutta ilme on kaikin puolin tuolloin vuosikymmeniä sitten valmistettujen tapainen. (Tapahtuu yöllä 1986, Hui Kauhistus! 1987 ja Kaikkien aikojen avaruusseikkailu 1997). 

 

Satukirjojen sivumaisuuteen perustuvat piirrosohjelmat muistuttavat mukavan nostalgisella tavalla omasta lapsuudesta ja siitä, miten Kunnakset tulivat luetuiksi kannesta kanteen lukuisia kertoja. Kunnaksella on kyky kertoa mukaansa tempaavalla tavalla kaikesta. Ihan kaikesta, mihin ryhtyy, ja sitä arvostan. Hänen satunsa ovat viimeisteltyjä niin sisällön kuin kuvituksenkin puolesta, takuuvarmoja alusta loppuun. Toisaalta juuri siksi Kunnaksen kirjoihin kirjakaupan hyllyllä tai hänen kirjoihinsa perustuvaan muuhun materiaaliin kuten piirrosohjelmiin tai äänisatuihin on helppo tarttua tarttua, kun tietää voivansa luottaa onnistuneeseen tarinallisuuteen.  

 

Itse pidän henkilökohtaisesti mm. Kunnaksen "Tapahtuu yöllä.."-tarinasta, jossa kerrotaan, mitä kaupungissa tapahtuu Koiramäen lasten, Pikku-Annan, Mimmin ja Killen, mennessä nukkumaan. Tarina on oivaltava, koska se avaa sanoin ja kuvin sitä, ettei kaupunki hiljene öisinkään ja jokaiseen vuorokauden aikaan joku valvoo jotakin tehden. Rekkakuskit, lennonjohto ja palokunta hoitavat työtään ja tähtitieteilijät odottavat pimenevää iltaa. Aikana, jolloin etenkin esikoista arvelutti pimeys paljon, tuntui tämä tarina sellaiselta, minkä kautta oli helpompaa avata yöllistä maailmaa. 

Siinä, missä nostalgia näissä piirrosohjelmissa koukuttaa, vanhanaikaisuus välillä myös hieman tökkii. Tietyt elementit, kuten pyörivä kirja jokaisen osasen alussa, tuntuivat no, niin kasikymmentäluvulta. Lapset kuitenkin keskittyivät enemmän itse satuun ja juoneen, ja siihen, jonka jo kirjoista tunsivat. 

 

Jos Kunnas on siis teidänkin perheen juttu, kuten se tuntuu olevan lukuisten suomalaisten, on satukirjojen rinnalla mahdollisuus kuunnella Kunnaksen äänisatuja ja ottaa hyvä asento myös telkkarin ääressä. Ensi keväänä myös siis teatteririssa. 

 

Muita Mauri Kunnas-aiheisia postauksia: 

Opettele pelkäämistä sylissä - Pimeys ja kummitukset lastenkirjojen tarinoissa
Koko perheen Mauri Kunnas - lahjavinkit ajattomiin hitteihin 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu