"Ettekö te jo tiedä sen paikan jo hyvin?", kysyi tuttavamme tytöiltä, kun he kertoivat haluavansa täällä Porvoossa sijaitsevalle kotieläinpihalle. Sellaiselle, jossa olemme käyneet hyvinkin monta kertaa. Edeltävänä kesänä vierailtiin eläinten kodissa juuri kysyjän perheen kanssa. 

"Kyllä tiedetään ja siksi mennäänkin", kuittasi kuusivuotias topakasti. Hän ei kaivannut siihen hetkeen mitään uutta. Vanhassa oli riittävästi sellaista, jonka hän koki kokemisen ja näkemisen arvoisena. Lähtemisen. 

Porvoon Ilolassa, kaupungista noin vartin ajomatkan päässä sijaitseva Kungsbacka on perinteinen maatila eläimineen ja pihapiirissä asuvine maatilallisineen.

Aaseja, ylämaankarjaa, lampaita ja laamoja. Kanoja ja pupuja. Pienen pieniä tipuja ja joukko erilaisia sikoja. Kilejäkin. Porot aitauksessaan sorkkiaan naksutellen. Tuttu Amadeus-aasi, joka lienee eläinpihalla ainoita, jonka mahdollista puremista tarvitsee varoa. 

Meidän kotikulmilla sijaiten ollaan käyty Kungsbackan kotieläintilalla lukuisat kerrat – kesäisin ja joulun aikaan, jolloin heillä on tunnelmalliset Tallitonttu Piparmintun joulupäivät kärryajeluineen. Näillä helteillä ainoastaan tuttu nuotiopaikka muistutti talvisista päivistä, muutoin taivaalta porottava aurinko piti ajatukset tiiviisti kesässä.

"Jos siitä saa sähköiskun, alkaako sitten näkyä luut?", pohti yksi pienistä eläinystävistä empien, kun kerroin eläinten aitauksia ympäröivistä sähkölangoista. Ei, ei onneksi ala. "Eikö edes sormenpäistä?"

Rentona päivänä pysähdyin kuuntelemaan lasten keskusteluja ajatuksella. Tykkään ylipäätään seurata, mitä he pohtivat, sillä lapset kiinnittävät usein huomiota varsin toisenlaisiin asioihin kuin me aikuiset. 

"Lilli, viisi vuotta", luki lasten seurana ollut esikoisen eskarikaveri sujuvasti lehmäaitauksen opaskyltistä. "Miten viisivuotiaalla lehmällä voi olla vasikka mahassa, kun mun (samanikäisillä) siskoillakaan ei ole mitään mahassa?" hän pohti harkiten. 

Kungsbackan kotieläinpiha, tai sijaintinsa vuoksi Ilolan kotieläinpiha kuten etenkin monet paikalliset kutsuvat, on alueena laaja ja siksi lasten kanssa on vaivatonta kulkea. Myös vaunu- ja ratasikäisten kanssa liikkuminen onnistuu läpi alueen, mikä antaa mahdollisuudet koko perheen vierailulle.

Lapset viihtyvät myös hiekkakasalla hiekkaleikeissä ja puuhastelevat pitkään leikkimökin lähistöstöllä. Samassa paikassa pöytäryhmän lähistöllä voi syödä myös joko tilan kioskista ostettuja tai mukaan otettuja eväitä. Hyvä eväspaikka on pihan keskelle rakennettu nuotiopaikka laavuineenkin. Me hyödynnettiin tällä kertaa molemmat.

Käynnin yhteydessä voi tutustua myös piharakennuksessa sijaitsevaan vanhojen esineiden museoon. Esikoisen eskarissa vietettiin Kalevalan päivän aikaan vanhojen esineiden teemakuukautta kirnuineen, tuohivirsuineen ja tanhuineen. Kaksi eskarikaveria tunnistivat rukin ja vanhan silitysraudan ja kertoivat kilvan, miten lampaan karvasta saadaan villaa. Oppi oli jäänyt elämään.

Samaa toivon näistä heidän lapsuusvuosistaan - että tämä moninainen yhdessä koettu ja tehty jäisi elämään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu