Syksy saapui tänä vuonna huomaamatta. Pihlajanmarjat oranssinhohtoisina, harvenevat mustikanvarvut ja syksyn moninaisiin väreihin taittuvissa puissa tuuli, jossa on jo selvä lähestyvän talven raskaampi kaiku. 

 

Aamut, joina tarvitsee pukea neulesormikkaat lapsen päiväkotipäivään ja muistuttaa ovenraosta ulos kipaisevalle lapselle, että ottaa tarvittaessa fleecen välistä pois iltapäivällä ulkoillessaan.

Tänä syksynä olen katsellut ympärilleni uusin silmin. Pysähtyneemmin, kiireettömämmin. Useana syksynä aiemmin on ollut jotenkin rauhaton olo, että minne se kesä katosikaan ja voi ei, kohta ne kurakelit ovat taas täällä. Odotettuun jouluunkin tuntuu pahimmissa rapakeleissä olleen vielä ikuisuus matkaa.

 

Tänä syksynä olen sujauttanut rapaiset kurahousut pesuun sen enempää miettimättä ja huuhtonut mutaiset saappaat takaisin kauniin vaaleanpunaisiksi, laittanut ryttyisen sormikkaan kuopukselle paremmin kerran jos toisenkin. Poiminut pihlajanmarjoja kotipihasta ja pysähtynyt lasten kanssa tekemään niistä sydämiä rautalankaan pujotellen, vaikka pyykkivuori olisi kutsunut kovasti luokseen. Olen sytyttänyt kynttilän ja juonut rauhassa ison kupin teetä ennen palaamista arkiaskareiden pariin.

Monet kerrat ollaan kipaistu takapihalta alkavaan metsään ja kallioille eväskori mukanamme. Unohdettu arjen säännöt ja ostettu kahvilasta mukaamme lasten valitsemana isoin ja takuulla runsaimmin raesokerilla kuorrutettu korvapuusti. Sovittu, että hetki voidaan puuhailla ilman pipoja ja silmiä siristäen nauttia auringosta kallioilla makoillen, vaikka olisi jo oltava kotona päivällisellä.

Luottamusta siihen, että arki kantaa. Sitä tämä syksy on ollut. Nauttimista arjen pienistä asioista. Niistä, jotka oikeastaan ovat lähemmin tarkasteltuna suuria, merkityksellisiä. Sudenkorennon lentoa, muurahaisten tekemää polkua, kiven koloon piiloutuvaa kotiloa. Kymmeniä lasten taskujen pohjalta löytyviä kiviä, aarteita kuulemma.

Pakattu ystäväperheen kanssa kertakäyttögrilli reppuun ja istuttu metsän siimeksessä lämpöistä kaakaota termarista nauttien. Odotettu malttamattomina nakkien lämpenemistä grillissä ja vaivihkaa maistettu ehkä sitäkin, joka ei ole vielä ihan lämmin. Ihan vain siksi, että luonnossa kaikki maistuu paremmalta.

Tänä syksynä en aio natista kumppareiden tuomasta ravasta eteisen matolle, lähes päivittäisistä ulkotakkien pesemisistä päiväkotiseikkailujen jälkeen tai siitä, että syysmyrskyt saapuvat. Olen kiitollinen siitä, että saan olla äiti näille kahdelle pienelle, jotka kumppareissaan tuovat eteisen matolle ja leikkivät tyytyväisinä ihanan päiväkotinsa ulkoleikeissä. Syyspimeyteen paras lääke ovat kynttilät, ystävät ja kannullinen teetä. Tässä ja nyt-elämää sitten kun-elämän sijaan.

- - - -

Lapsiperhearkeamme voit seurata myös Facebookissa sekä päivittäin uusin kuvatarinoin Instagramissa. Luvassa syysseikkailujen ohella askarteluvinkkejä, päiväkotiajatuksia, alkavaa joulun odotusta ja kurkistuksia tyttöjen huoneisiin lasten toivoessa omia sisustusideoitaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu