”Mä aion halata niitä aina koulun pihalla”, hän vakuuttaa. Hyvin painokkaasti. Lämpimillä halauksillaan hän viittaa eskarinsa aikuisiin, ihaniin opettajiin, joiden kanssa sai kasvaa kuluneen vuoden.

Eskarilaiseni on ihan pian koululainen. Voikukkien vaihtuessa alkavaksi ruskaksi hän pakkaa lyijykynät reppuunsa, nostaa repun selkäänsä ja kipaisee kohti luokkaansa. Kohti kaikkea uutta, koulumaailmaa. Näinä heinäkuisina päivinä muutos on askarruttanut myös lasta itseään. 

Hän on kulkenut varhaiskasvatuspolkunsa päähän. Pienestä taaperosta pian seitsemänvuotiaaksi koulunsa aloittavaksi.

Hän tuntee tulevasta koululaisuudestaan ylpeyttä. Hän kirjoittaa haparoiden, ei osaa vielä lukea ja turvautuu yhteen- ja vähennyslaskuissa sormiinsa, mutta luottaa oppivansa. Loppuvuodesta syntyneenä hän on todennäköisesti luokkansa ja siten koulunsakin pienimpiä, mutta mikä tärkeintä - koululainen toisten koululaisten joukossa. 

Pienen vatsanpohjassa tuntuvan jännityksen lomassa hänellä on vahva luottamus siihen, että koululaisena oleminen on mukavaa. Se on jotakin, jota odottaa. 

Olen itse pienen kyläkoulun kasvatti. Niin pienen, että omassa kolmoskutosen yhdistelmäluokassani oli yhtä monta oppilasta kuin lapsellani omalla luokallaan yhtenä useampien aloittavien ekaluokkien joukosta. Siksi hänen tuleva koulunsa, tämän kaupungin suurin suomenkielinen alakoulu, tuntuu joskus hengästyttävän suurelta. 

Hänellä on silti liikuttavalla tavalla usko siihen, että hän löytää paikkansa isossakin koulussa. Juuri sen hänen näköisensä ja kokoisensa. Kavereiden ympäröimän. Kevään kouluvierailujen perusteella hän kokee myös tulevan opettajansa mukavana ja hymyilevänä. 

Olen todennut useasti aiemminkin, että siirtymä päiväkotimaailmasta kouluun tuntuu helpolta, kun eskarivuosi on jo vietetty tulevan koulun yhteydessä. Vaikka uutta on paljon, on tietty pohja ja perusluottamus jo olemassa. 

Rauhallisuutta lisää, että lapseni tulevan opettajan lisäksi samassa kouluympäristössä on useampi tuttu eskariaikuinen. He ovat osin samaan aikaan välitunneilla ja eskarilaisten kanssa lounaalla koulun ruokalassa ekaluokkalaisten saapuessa. Satojen oppilaiden koulussa pelkkä tietoisuuskin turvallisesta ihmisestä voi joskus riittää. 

”Vaikka ne halaa niiden uusia eskarilaisia, ne halaa ja auttaa myös aina meitä. Niin ne on meille kertonut", kuusivuotias nyökyttää vakavuus silmissään. Vanhempana jokaisen turvallisen ja tutun aikuisen läsnäolosta kouluympäristössä on kiitollinen. 

Vielä tämän heinäkuun nautitaan yhteisestä lomailusta. Päivälleen kuukauden päästä alkaa odotettu koulu. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu