Viime syksynä makasin Meilahden päivystyksessä luullen, että elämäni päätepysäkki olisi lähellä. 38-vuotiaana kahden pienen tytön äitinä aivan liian aikaisin. Kerroin tuolloin ajasta, joka muutti elämäämme. 

 

Katastrofaalisiin piirteisiin ennättänyt sairastumispolku paljastui onneksi pitkittyneen influenssan poikkeuksellisen rajuksi jälkitaudiksi. Todennäköisyys siihen oli muutama miljoonaa kohti.

 

Nyt, saatuani influenssadiagnoosin toistamiseen vuoden kuluessa ja makoillessani hipihiljaa peiton alla etsien uskoa valoisampaan huomiseen, ajatukset palaavat väistämättä noihin hetkiin. Tuohon epäonniseen infektiokierteeseen, sen lukuisiin virhediagnooseihin ja onnettomaan jälkitautiin, joka suisti hetkeksi koko perheen elämän raiteiltaan.

 

Päivystysosastolla seinäkellon raksuttaessa sekunteja ja minuutteja ja käytävän äänien – tukahdutetun huolen ja nopeiden toimenpiteiden – kiiriessä huoneeseen oli tuolloin aikaa ajatella. Sairaalan vihreissä vaatteissa ja muodottomat valkoiset putkisukat jalassa tuntui, että elämä tapahtui muualla. Sairaalan seinien sisäpuolella oli pysähtyneisyys, aivan oma maailmansa.

 

Sairaalan ilmastoinnin humistessa liian lujalla kliinisyyttä ja karuutta korostaen, ihmiset tuntuivat hukkuvan niiden vihreiden väliverhojen lomaan ja samanlaisiin persoonattomiin sänkyihin. Niiden froteisten peittojen alle, jotka ovat liian lyhyitä lämmittääkseen varpaita ja rintakehää.

 

Käytävien hiljaisuus, pysähtyneisyys ja vakavuus. Hoitajien teennäinenkin hyväntuulisuus, ettei tuo kaikki henkisesti hajottaisi niissä samoissa sängyissä makaavia. Hoitajat istumassa valvomoissaan, ottaen vastaan raportteja. Laitteiden piipatessa, sairaalan sisäkenkien kopistessa käytävillä. Osalla ote elämästä heikkeni.

 

Muistan yhä kristallinkirkkaasti, miten tunsin, että olen maailmassa, joka on irrallaan kaikesta muusta. Vailla mitään kosketuspintaa arkeen. Se oli pelottavaa.

Uusi influenssadiagnoosi sulkee minut toistamiseen hetkeksi muun elämän ulkosyrjälle. Sairaalan sijasta onneksi kotiin. Ikkunan takaa seuraan kuumeviluissani päiväpostiaan noutavaa naapurinmummoa ja lumessa pyörällään taituroivaa postinjakajaa. Tarkkailen poikkeuksellisen kiinnostuneesti kotikadulla suksia kantavaa kuntoilijaa.  Tavallisesti heistä kukaan ei kiinnittäisi huomiotani, nyt he ovat tarttumapintani ympäristöön. Kotiin tulevalta mieheltä kärtän malttamattomana ääni hädin tuskin pihisten ”aikuisten juttuja.” Että kerro nyt vaikka oliko hyvää lounaskeskustelua tai oivalsitko tänään jotakin uutta.  

 

Viime vuosi opetti, millaisia seurauksia ja jälkitauteja usein helposti vähätellyllä influenssalla voi äärimmillään olla. Ei, se ei ole vain vuotava nenä ja kevyt kuume, vaan ihan muuta. Kuukausienkin jälkeen.

 

Siksi on yllättävää, että kaiken koetunkin jälkeen kuulen sisäisen ääneni, jolle saan vakuuttaa, että lääkäri todellakin suositteli lepäämään minimissään viikon. Että koska edellinen sairaus oli niin raju ja immuniteetti yhä heikko, on senkin jälkeen syytä aloittaa varovaisemmin.

 

Saitko sinäkin influenssadiagnoosin? Makaatko peiton alla pää jyskyttäen, kurkku kipeänä ja kuumemittarin lukemat päivä toisensa perään kohoten? Tunnen älyttömän paljon sympatiaa puolestasi. Samassa veneessä ollaan.

 

Tiedän, mihin huonosti hoidettu influenssa voi äärimmillään johtaa ja miten pitkään sen seurauksista saa maksaa. Siksi toivon, että sinäkin annat itsellesi ajan parantua kunnolla.

Elämä saa hetken lipua ohitse.  Hypätään kelkkaan mukaan, kun ollaan taas oikeasti terveitä. Jookos?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Tiia - Littlebigthings

Sain tuon perhanan vihulaisen! Nyt jo neljä viikkoa ekoista oireista eikä olo tunnu terveeltä vieläkään. Käy kurkkaan mun blogista miltä mun influenssa näytti. Paranemista sinne, sitkee tää piru on!

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Voi kamala! Influenssalla tuntuu olevan valtava voima, vaikka sitä helposti vähätellään.
Juuri kuten omassa blogissasikin kirjoitat - kun ei jaksa yhtään mitään. Jaan niin tunteesi.

Lähetän paljon sympatiahaleja, toivottavasti kumpikin tullaan pian kuntoon.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu