Muumit heräsivät kotisaarellaan Naantalissa talviuniltaan Taikatalven ajaksi; 17.-25.2.2018. 

Koska lapset ovat talvilomaviikon vapaalla päiväkodista, meille tarjoutui erinomainen mahdollisuus hurauttaa täältä Porvoosta aamuaikaisella kohti Naantalia ja illan tullen takaisin. Matkaa suuntaansa on lähes 250km, mutta Naantali on juuri siinä rajalla, että se onnistuu päiväreissuna lasten kanssa. 

Ai no ihan parasta? Muumihalit.

Jos jo rutinoituneelta kolmevuotiaalta kävijältä kysyy, on vastaus aina sama. Vierailusta toiseen. "Se, että sain pussata Nipsua ja Nipsu halasi mua."

Nipsu on vienyt hänen sydämensä, vaikka hän mielellään juoksee antamaan halit muillekin. 

Vaikka Muumisatujen Nipsu on pelkurimainen ja osin ahnekin, on lapsille mielikuvaksi jäänyt herttainen eläinmäinen hahmo, joka on leikkimäisellä tavalla mukana Muumimaailmassa vierailevien lasten puuhissa. 

Muumimaailman hahmoistahan vain muutamat puhuvat, ja näistä "äänettömistä" elekielellä esiintyvistä Nipsu tuntuu olevan helpoimmin lähestyttävä. 

Talvisessa Muumilaaksossa oli tänäkin vuonna mahdollisuus monenlaisiin ulkoaktiviteetteihin mäenlaskusta lumikenkäilyyn ja minisuksirataan. Suosituinta näytti olevan mäenlasku, joskin iukurimäki olisi saanut olla paremmassa kunnossa, sillä sen töpsyissä liukureillaan laskivat kuitenkin pääosin alle kouluikäiset. 

Muumitalon eteen on silti onnistuttu luomaan kotoisa, moninaisen tekemisen keskus. Monille tosin tuntuu riittävän myös pelkät Muumihahmot ja tutustuminen Muumitaloon. 

Muumiäiti ja Muumi-isä. Kaksikielisen perheemme lapset viettivät tulomatkalla pitkän tovin pohtien sitä, miksi osa hahmoista on isän kielellä ja osa äidin. Että miksi on (muumi)mamma ja (muumi)peikko. 

Lapsen kielellä, kolmevuotiaan uskoa Muumihahmojen todenmukaisuuteen viemättä, en osannut kertoa Muumien luojan, Tove Janssonin suomenruotsalaisuudesta enkä etsiä perusteluja sieltä. Muumiäiti ja Muumi-isä riittivät heidän pohdintoihinsa. 

Teatteri Emmassa esitetään tuttuun tapaan useamman kerran päivässä lyhyitä musiikkiesityksiä, joista talvisen Muumilaakson osalta päästiin seuraamaan reippailija Hemulin pilkkikilpailua. 

Oma vierailuaikataulu kannattaa ajoittaa siten, että on mahdollisuus istahtaa seuraamaan esitystä sen vartin ajan. Paitsi että esitykset ovat ihan kiinnostavia aikuisellekin, ne tarjoavat myös lapselle muumi-innossa hetken rauhoittumisen. 

Muumitalo on lapsille jo hyvinkin tuttu, sillä tämä vierailumme oli Muumimaailmassa viides. 

Tällä kertaa Taikatalvi sopivahkolla vierailijamäärällään mahdollisti kuitenkin sen, että tutustuimme Muumitaloon paljon yksityiskohtaisemmin. Lapset kävivät tarkemmin läpi huoneita avaten Niiskuneidin korurasioita ja lipaston laatikoita.

He yllättyivät vanhanaikaisesta kirjoituskoneesta, jollaista kumpikaan ei ollut nähnyt aiemmin. Viisivuotiaan mielestä itseasiassa juuri kirjoituskone oli reissussa parasta, se, että sillä sai naputella oman nimen ja pikkusiskonkin. 

Taas näitä hetkiä, jona tulin miettineeksi, miten paljon elämä on kymmenissä vuosissa, omasta lapsuudestani tähän päivään, muuttunut. Selitin, että koululaisena olin konekirjoitustunneilla, jossa tuollaisella kirjoituskoneella opeteltiin kirjoittamaan. "Ai oikeasti, äiti?" tuijotti viisivuotias silmät suurella. "Osasitko sä kirjoittaa tällaisella joskus?"

Kun aiemmin koettu rynniminen huoneesta ja kerroksesta toiseen puuttui, huomasin itsekin katselevani muumitaloa toisenlaisin silmin. Maalaushuonetta väreineen ja pensseleineen, puolivalmiine luonnoksineen, en esimerkiksi muista lainkaan nähneeni aiemmilla vierailuilla. 

"Täälläkö Muumimamma ja Muumipappa nukkuu? Kumpihan nukkuu tällä puolella?" kysyi pieni singahtaen sängyn reunalle. 

Se, että muumitalossa on kullekin hahmolle oma huoneensa sänkyineen ja tavaroineen, tuo taloon aitoutta ja tarinallisuutta. Suhteessa siihen, miten paljon talossa kävellään kengin - lumisin ja kesällä rapaisinkin - on talo pysynyt yllättävän siistissä kunnossa. Toki talo itsessään on viihtyisämpi lämpimällä kesäsäällä kuin kolkon karussa talvisäässä. 

Taikatalvessa on avoinna kesäiseen Muumimaailmaan verrattuna vain harvoja kohteita. Molemmat Muumien kotisaarta kiertävät polut on suljettu, ja myös monet Muumitalon läheisistä pikkurakennuksista. 

Ravintolapuolella avoinna on onneksi Mamman keittiö, jonne pääsee lasten kanssa ruokailemaan kohtuulliseen hintaan lämpimiin tiloihin. Ajankohtaan nähden on ymmärrettävää, ettei vaikkapa Mamman keittiön lähellä oleva munkkikioski ole avoinna, mutta tottumuksista on vaikea päästää irti. Koleassa talvipäivässä niitä olisi tehnyt mieli. 

Aasialaisia turisteja oli tälläkin kertaa liikkeellä paljon. Olen ymmärtänyt, että Japaniin suunnitellaan omaa Muumikonseptia, samoin kuin ilmeisesti Ruotsiin, mutta Suomen ja Naantalin vetovoima on kova. 

Kaukomaiden turistit kiertävät nimmarivihkot käsissään ja otattavat kuvia Muumihahmojen syleilyssä. 

Se saa väistämättä pohtimaan, kuten Kauppalehden artikkelikin, osaammeko me riittävästi hyödyntää potentiaalia, joka Muumeissa olisi? Muumimaailman rinnalla Tampereella sijaitseva Muumimuseo ja eri puolilla Suomea sijaitsevat Muumi-kahvilat edistävät laadukasta konseptia osin epämääräisenkin tavaramäärän rinnalla. Osaamme ennen kaikkea katsoa Muumi-konseptia riittävän ikärajattomasti? 

Kiitos Muumimaailma. Et enää tarjonnut uutta tai yllättävää, kun vierailukertoja on paljon. Vakuutit kuitenkin tälläkin kertaa meidät lapsiperheystävällisenä ja kiinnostava vierailukohteena, joka toimii erinomaisesti päiväajelupaikkanakin.

Kun talvella käy talvitamineissa halaamassa Nipsun kavereineen, jaksaa odottaa kesää kevyine mekkoineen. 

PS. Olisi kiinnostava kuulla, onko Muumihahmojen joukossa oikeita näyttelijöitä, vai ovatko kaikki ns. kausityöntekijöitä. Ainakin näet Pikkumyy on siinä määrin ilmiömäinen, että hänen roolinsa ylläpitäminen läpi päivän on taatusti vaativaa.