Kodin näkymätön työ tulee näkyväksi vasta, kun se jäisi tekemättä, luulen. 

Silloin, kun kukaan ei kääri puhtaita pyykkejä, vaan antaa niiden kasautua vuoreksi tai silloin, kun aamulla ei enää löytäisi puhdasta sukkaparia, vaan joutuisi tyytymään edellisen päivän myttyyn sängyn vieressä. Silloin, kun jääkaappi huutaa tyhjyyttään ja edellisenä päivänä loppunut vessapaperirulla odottaa yhä uutta tilalleen. 

Rutiineihin tottuu; tiskikoneen täyttämiseen, sängynpeitteen sijaamiseen ja kaupassa käymiseen. Siihen, että järjestää lelut paikoilleen ja kerää kymmenennen kerran kirjat pinoon viikonlopun aikana. Yhtä huomaamatta poimii pieneksi jääneet sukat lapsen sukkalaatikosta ja hankkii tilalle uudet tai vaihtaa palaneen lampun tilalle uuden. 

 

Kodin rutiinit ja näkymättömän työn määrän huomasin kunnolla vasta, kun palasin töihin perhe- ja opintovapailta. Kun sitä satunnaista pyykkikoneen ohitse kävelyä ei enää päiväsaikaan ole, eikä aamulla eteisen lattialle jäänyt unilelu haittaa työpaikan käytävillä kopistellessa vaan se nököttää lattialla kotiin palatessakin, tulee työpäivän jälkeen kotiin palanneena oivaltaneeksi, miten paljon aiemmin huolehti kotipäivinä huomaamatta.

Miten paljon tulee tehneeksi työtä, jota ei päivän päätteeksi missään huomaa. Paitsi tekemättä jätettynä.  

 

 

Samalla kirkastui, miten paljon on sellaista täysin näkymättömiin jäävää tekemistä ilman mitään konkretiaa. Niitä lippuja ja lappuja, ilmoittautumisia ja selvittelyitä, muistamisia. Se tuppaa jäämään ainakin meillä mun kontolleni, vaikka onneksi yleisesti vastuuta arjesta kantaa vähintäänkin tasapuolisesti myös lasten isä.

Siinä, missä mies on etujoukoissa pyykkipinon äärellä, astianpesukonetta tyhjäämässä tai vessoja pesemässä, hän harvemmin täyttää neuvolasta tullutta lomaketta ikäryhmäseurantaan tai vastaa lapsen saamaan syntymäpäiväkutsuun. Voi hän toki (aavistuksen vastentahtoisesti) paketoida lapsen kanssa paketin synttärisankarille, huolehtia (patisteltuna) lasten jatkoilmoittautumisen syksyn kuvismuskariin ja tutustua (pyynnöstä) tulevan vuoden uimakouluryhmiin. Toisaalta hän tietää, että ne ovat asioita, mistä minä pidän enemmän ja hän voi sinä aikana täyttää vaikka sen astianpesukoneen tai pestä lattiat. 

 

Kenen vastuulla nämä arjen näkymättömiksi jäävät puuhat teillä ovat? Kuka kerää pudonneet kurahanskat lattialta, hakee postin laatikosta, ilmoittaa lapsen tanssitunnille tai pakkaa päiväkotirepun seuraavalle päivälle? Osaatteko antaa sille arvoa?

 

Kotien näkymätöntä työtä on paljon. Ajatus on jotenkin myös lohdullinen. Kun tänä iltana etsin lapseni kadonnutta kuravaatetta illan hämärissä - silloin kun pitäisi jo nukkua - voin olla varma, että samaa tekee parhaillaan joku toinenkin - tässä loskasäässä todennäköisesti useampi - vanhempi. Myös hän haluaa varmistaa, että oman lapsen seuraava päiväkotipäivä on mahdollisimman onnistunut. Hänkin haluaa varmistaa, että perhearki pyörii mahdollisimman sujuvasti. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu