Muistan aina ne keväät ja kesät. Pistokkaita silmän kantamattomiin korkeiden pöytien vierellä nököttäen, orvokkikasvihuoneen kastelua illan viimeisinä tunteina ja hyvin aikaisia aamuja sesonkiaikana. Paljon uusia tuttavuuksia ja naurua työkavereiden kanssa hikihelmet otsalla. Hiostavat kumpparit ja kasvihuoneiden paahteisuus. Heräävä kevät ja odotus, uuden kasvu ja vihreys. Sellaisia olivat opiskeluvuosieni useat kesät joko puutarhoilla tai ison ketjumyymälän kesäpihalla.

 

Tunsin perennat erityispiirteineen ja vieraammatkin havukasvit. Olisin osannut loppukesästä suunnistaa jokaisessa kasvihuoneessa kysytyn kasvin luokse vaikka silmät kiinni. Asiakaspalvelua, sekin oli älyttömän kivaa - sai nostaa kävelykepin kanssa köpöttelevän vaarin peräkonttiin laatikollisen annansilmiä vaimolle kotiin istutettavaksi ja auttaa pientä koululaista valitsemaan oma yksittäinen orvokkinsa. Joskus takeltelikin, mutta onneksi kokemus opetti. Niin kuin opettaa aina.

Tänä keväänä pihatyöt ovat vieneet mennessään. Niin kuin kerroin, muutettiin tähän kotiin toissa keväänä, mutta vasta tänä keväänä meille palasi kipinä puutarhatöihin. Edellisessä kodissa se oli lähes intohimo, oli halu tehdä vielä yksi kukkapenkki tai möyhentää multaa auringonlaskuun saakka. Viis hyttysistä, hushus. 

Ollaan oltu lasten kanssa pihalla oikeastaan koko ilta siihen saakka, että on tullut iltapalan ja nukkumaanmenon aika. Välillä on syöty iltapalaakin terassilla kevään poikkeuksellisesta lämmöstä nauttien. Tietyllä tavalla ollaan oltu vieläkin tiiviimmin perhe; kukaan ei ole sulkenut huoneensa ovea voidakseen leikkiä rauhassa, tuijottanut iPadia siihen uppoutuen tai kipaissut alakertaan käärimään pyykkejä. Ollaan kökitty takapuolet pystyssä samojen kukkapenkkien äärellä ja kuljetettu multaa kottikärryt rinnakkain. 

 

 

Puutarhassa puuhastelu on muuten hurjan hyvä keino silloinkin, kun haluaa antaa ajatuksille mahdollisuuden vaeltaa. Haaveille ja unelmille. Muistoille. Melkein mille tahansa. 

 

Sammalta pihakivetyksen välistä rapsutellessani tai kukkapenkkejä ideoidessani olen palannut useat kerrat nuoruusvuosien kesätöihin, joista useimmat olivat lähes puolen vuoden pestejä. Siihen, miten pitkistä päivistä huolimatta palo tekemiseen ja aikaansaamiseen oli valtava. Kasvihuoneilla työskennellessä oman tekemisen jäljen näki ihan kuten sen näkee nyt, kun nostaa lapiolla multaa kottikärryyn. 

 

Tämä kevät on ollut poikkeuksellisen kaunis ja lämmin. Puutarhatöistä pitävälle omakotitaloasujalle se on ollut ilmiömäistä aikaa pitkän ja pimeän talven jälkeen. 

 

Puutarhaan liittyviä haaveita on paljon. Joukko asioita listattuna toteutettavaksi, toinen mokoma vasta mielen päällä mietteissä. Onneksi kesä on vasta tuloillaan. 

Ps. Teehetkien kodin arki löytyy kuvatarinoin myös Instagramista, joka tällä hetkellä päivittyy blogia aktiivisemmin. Niiden multakottikärryllisten, haravointien ja nurmikon lannoitusten lomassa. Tervetuloa mukaan seuraamaan! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu