Eilen moni aikuinen tarttui ojennettuun käteen, istahti pienen pulpetin viereen, seurasi lukemaan opettelemista, kuuli musiikkiesityksen tai englanninkielen ääntämisen. 

Kurkisti lapsensa pulpettiin, selasi koulukirjan sivuja, katseli luokkahuoneeseen ripustettuja piirustuksia. Näki, miten paljon lapset tunneilla osallistuvatkaan. Hämmästyi, millaista on tämän päivän opetus. Ilahtui nähdessään, miten monta ystävyyssuhdetta kouluissa syntyy kouluarjen ulkopuolella. 

 

Meidän esikoisen koululla vietettiin valtakunnallista kodin ja koulun päivää aamukahveilla rehtoreiden ja vanhempainyhdistyksen läsnäollessa, avattiin SPR:n koordinoima Lukukuu-haaste lokakuulle koko kouluväen kokoontuessa saliin vanhempien kera ja tutustuttiin lasten opetukseen arjessa.

Meitä vanhempia oli paikalla paljon. Jokainen omalle lapselleen tärkeänä.

 

Yhdessä tekemisen ja onnistumisen voima on valtava. Verkostoista saa hurjasti hyvää energiaa. Merkityksellisyydestä ja kohtaavista päämääristä. Ideoinnista ja innostuksesta. Siitä, että sulla on paikka ja mulla, ja yhdessä ne täydentävät toisiaan. 

Olen itse aktiivinen vanhempainyhdistystoimija, lapseni koulun vanhempainyhdistyksen puheenjohtaja. Kun puhuessani annoin katseeni kiertää salia ja sen lähemmäs 600 ihmistä, mietin, miten tärkeää on aito yhteistyö. 

Vaikka päivä oli tuolloin vasta edessä, ehdin mikki kädessäni suunnitella jo tulevaa. Kodin ja koulun yhteistyötä toimintamalleineen. Perheiden hyvinvointia. Opettajuuden arvostusta. Lasten - tulevaisuuden aikuisten - parasta. Kaikkea sellaista, mihin meistä moni voi halutessaan vaikuttaa. 

Näinä hetkinä mietin, miten tän adrenaliiniryöpyn ja innostuksen kipinän vois palauttaa silloin, kun on hetkellisesti harmaampaa. 

Uskon, että aito palo siihen, mitä tekee, on asia, joka kantaa. Työssä ja vapaa-ajalla. Se, että löytää merkityksellisyyden. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu