Kaupallinen yhteistyö: Lelutalo


Adoptiolasten äidit istuivat pöydän ääressä keskustellen. He juttelivat lisääntyneestä epävarmuudesta ja huuteluista. Vihjauksista suoraan tai vaivihkaa rivien välistä siitä, että olisi niitä täällä Suomessakin. Lapsia.

 

Eräs äideistä totesi, että hän kokee lisääntynyttä turvattomuutta. Lapsi, jota hän on vuosia odottanut syliinsä ja jonka puolesta hän tekisi mitä tahansa, saa yhä useammin osakseen paheksuvia katseita.

 

Selän kääntämistä lapselle.

Kuka kehtaa kääntää selkänsä pienelle lapselle hänen ihonvärinsä määrittämänä. Tai ylipäätään kehtaa kääntää selkäänsä kenellekään lapselle. Pienelle ihmiselle, jolla on koko elämä edessään.

 

”Meillä on eriväriset kädet”, vertaavat lapsemme käsiään adoptoidun ystävänsä kanssa leikin lomassa. He tarttuvat toisiaan kädestä ja juoksevat nauraen leikkeihinsä. Ystävyys merkitsee. Toinen on tärkeä omana itsenään; grillaamassa makkaraa ystäväporukassa illan hämärtyessä, laskemassa pulkkamäessä tai rakentamassa Legoista linnaa lastenhuoneessa.

 

”Saakohan niitä kiharia hiuksia ollenkaan kammattua pikkukammalla?”, he pohtivat kaverin lähdettyä ja asettavat kimaltavat pinnit pöydän reunalle. ”Nämä ainakin saisi kiinni tosi hyvin.”

 

Luotan siihen, että nyt alle kouluikäiset lapsemme elävät nuoruuttaan tasavertaisemmassa maailmassa. Toivon, että he suhtautuvat kohtaamiinsa ihmisiin avoimin mielin. Antavat arvon ihmisyyden perusteella ja ovat valmiita katsomaan sydämeen. Että erilaisuus toisi samanlaisuutta, ainutlaatuisuutta. Tummilla kiharilla tai vaaleilla suorilla hiuksilla, vaikka ilman hiuksia.

Ollaan nähty myös tärkeäksi, että lapsilla on leikeissään nukkeja, jotka edustavat ihmisiä eri puolilta maailmaa.  Ensimmäisen taisi lasten mummo hankkia esikoisen syntymäpäivälahjaksi vuosia sitten ja sen jälkeen nukkeja on kotiutunut mm. Lelutalon kautta. Heillä on siis poikkeuksellisen laaja valikoima eri kansalaisuuksien nukkeja aasialaisesta etelä-amerikkalaiseen. Olen usein ihmetellyt, miten monissa lelukaupoissa on yhä saatavilla vain massatuotannon nukkeja, kun samanaikaisesti töiden ja vapaa-ajan myötä reissataan yhä enemmän ja halutaan tutustua erilaisiin kulttuureihin tapoineen. 

 

Toivon, että tulevat sukupolvet kasvavat meitä viisaammiksi. Antavat tilan meistä jokaiselle. Lupaa pyytämättä tai antamatta.

 

Vain muutama päivä juhlista päädyin sattumalta keskusteluun itselleni täysin vieraan äidin kanssa. Hän oli jo vuosia kaivannut ja odottanut äitiyttä. Hän rutisti lapsensa syliin ja silitti mietteliäänä tummia kiharoita. ”Välillä pitää muka saada lupa toisilta olla äiti. Että mun pitää perustella, miksi mä rakastan.” Oli vaikea löytää sanoja sille, mitä itse pitää niin itsestään selvänä. Rakkautta.

 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu