Tekisitkö jotakin toisin, jos tietäisit, että sinulla on vain hetki aikaa? Olisitko enemmän läsnä, ottaisitko useammin syliin ja kertoisitko vieläkin useammin rakastavasi - ennen kaikkea sanojen sijaan näyttäisit sen? Kysyisitkö, miten voin sen sijaan, että kerrot, miten itse voit?

 

Omassa elämässäni on aika, jolloin olen ollut viime kuukaudet hyvinkin perinpohjaisten asioiden äärellä. Miettinyt elämän tarkoitusta ja sitä, millaisia meistä kunkin elämänpolut ovat ja voisivat olla. Sitä, millaisena minut muistettaisiin, jos en pian olisikaan. Sitä, millainen äiti, puoliso tai ystävä olisin ollut. Sitä, olisinko tehnyt jotakin, jota en enää ehtisi korjata. Olisinko elänyt arvojeni mukaan.

 

Elämä ja kuolema. Mahdollisuus ja epätoivo. Usko ja epäusko. Rakkaus. Vahvimmin onneksi se.

 

Olen miettinyt elämän suunnitelmallisuutta ja mahdottomuutta tietää huomisesta. Sitä, että me itse kukin kalenteroimme tulevat viikot ja kuukaudet tietämättä, mitä huominen tai vaikkapa saman päivän ilta tuo tullessaan. Elämä vie jatkuvasti eteenpäin, usein niin, ettemme edes pysähdy miettimään tai katsomaan taaksemme. Tuskin ehdimme aina katsoa eteemmekään.

 

Olen miettinyt läheisyyttä ja etäisyyttä. Sitä, mistä saan voimaannuttavaa energiaa ja keiden seurassa minun on erityisen hyvä olla. Sitä, milloin rajan vetäminen ja etäisyys on parempi vaihtoehto kuin mukana pyristely, ja missä menee itsekkyyden raja ja milloin siihen on oikeus. Sitä, miten osaisin olla vieläkin enemmän läsnä ja avuksi niille, joilla on sydän paikallaan ja joiden kanssa koen sielujen sympatiaa. Miten voisin antaa takaisin edes osan siitä, mitä heiltä saan.

 

Rakkautta. Sitä olen miettinyt paljon. Pysyvyyttä ja vakautta vuosienkin jälkeen. Sitä, että saa tuntea olevansa toisen elämässä aina se tärkein – riippumatta siitä, mihin elämä vie ja miltä tulevaisuus näyttää. ”Sun kanssasi on ollut mun elämäni paras aika, enkä mitään haluaisi toisin”, on kauneinta, mitä parisuhteessa voi oikeastaan odottaa kuulevansa. Sitä, miten onni arjessa kantaa mielettömän pitkälle.

 

Vanhemmuutta ja lapsia. Se on ollut ajatuksissa eniten. Kun pienet kädet rutistavat lujasti kaulasta hyvänyön halausten jälkeen ja lapsenhuoneen pimeydestä kuuluu ovea sulkiessa hento, vilpitön kuiskaus ”tykkään susta”, on onnellisuus juuri siinä hetkessä. Siinä, mitä ei halua menettää ja minkä puolesta on valmis mihin tahansa.

 

Jonakin päivänä tulee se hetki. Hetki, jona mietit, että jos sinulla olisi vain hetki enää täällä, eläisitkö sinä elämää, jota haluat elää.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu