Kesämökin hiljaisessa illassa teekupin rinnalla on jäätelö, joka lennättää ajatuksissa taaksepäin.

 

Sieltä se näet kaartoi kulman takaa tunnusmusiikkiaan soittaen – jätskiauto, jota oli odotettu silmät loistaen ja posket punaisina innostuksesta hehkuen. Tunnusmusiikki on vuosien saatossa ti-ti-ti-ti-ti-dii-ti-ti-ti-ti-dii-ti-di-di-di-diista muuttunut toiseksi, mutta odotus oli ennallaan. Vihdoin oli se kalenteriin rinkulalla merkitty päivä, joka kahtena edellisenä kuukautena missattiin ”jätskiauto omalla kotikujalla.”

 

 

Keittiön pöydän ääressä selattiin tyttöjen kanssa useampina päivinä valikoimaa netistä makustellen mielessä klovnijätskejä ja mehujäisiä liikennevaloja ja me vanhemmat perusvarmasti ja aavistuksen kai tylsästikin suklaisia ja vaniljaisia tuutteja.

 

Jäätelöitä voi toki poimia jokaisen ruokakaupan jäätelöaltaastakin kauppareissun yhteydessä. Sinne vain tuutit sopuisasti broilerinfileiden, tuoreiden mansikoiden, pinaattilettujen ja maitopurkkien sekaan, humps. Se ei nyt vain ole ihan sama. Ei oikeastaan ollenkaan sama.

Ensimmäisiin jäätelöautovierailuihini lapsuudenkodista lukion jälkeen ekaan omaan kotiin muutettuani liittyi paljon kutkuttavaa tunnetta – aikuistumista kesän kynnyksellä. Jäätelöauto pysähtyi silloin tuolloisen kerrostalokotini isolla parkkipaikalla ja viipyi siinä hetken auringon porottaessa tulikuumaan asfalttiin. Kipaisin jäätelöostoksille kerrostalon ylimmästä kerroksesta ostoksille ihan vain siksi, että se tuntui suunnitelmalta. Vapaudelta tehdä, kuten tahtoo. The suunnitelmalta.

 

Että sitä alkaakin jo neljänkympin lähestyessä tuntea hassulla tavalla nostalgiaa tietyistä asioista. Tavallaan ihan merkityksettömistä, kuten ekoista jäätelöautokäynneistä. Anyway, siksi meidän kesäsuunnitelmiin kirjattiin tyttöjen kanssa jo aikaisin keväällä ”jäätelöautopäivä.”

 

Saatiin kummityttökin lainalapseksi, joten nökötettiin postilaatikon kupeessa odottavaisina kaikki neljä. Joudun tosin tunnustaa, etten enää itse – luonnollisesti - löytänyt samaa vapauttavaa ”minä-päätän-itse”-tunnetta kuin aikanaan ekaan kotiin muutettuani, mutta lasten ihmetystä oli mahtava katsoa. Sitä, miten ne hartaudella valitut liikennevalojätskit löytyivät jätskiauton ovista avautuvista pakastelokeroista ja miten auto meitä palveluaan kaartoi pois tyttöjen heiluttaessa iloisesti.

 

Elämys. Tämä kesä koostuu pienistä elämyksistä. Onneksi aurinkokin kurkistelee ainakin välillä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu