Vieläkö muistat ajan ennen lapsia?

Sen, kun käperryit puolisosi kanssa lämpimän huovan alle sohvannurkkaan sylikkäin I will always love youn soidessa taustalla ja juttelitte tunteja elämästä. Parisuhteista, arvoista, onnellisuudesta, ihmisten tärkeydestä toinen toisilleen. Rutistitte sydän rakkautta tulvillaan, silititte poskea, sipaisitte hellästi otsalle putoavaa hiussuortuvaa. Kuljitte ruokakaupassakin käsi kädessä malttamatta irrottaa otetta ja olisitte halunneet päästä vieläkin lähemmäs, syliin. Suljitte illan tullen toisenne syleilyyn, toivotitte yöt hellin iltapusuin. Rakastitte.

Rakastatte.

Nyt sohvannurkkaan tosin kiipeää kanssanne pieni ihminen, ehkä toinenkin. Hän etsii sen lämpimimmän paikan keskeltänne vetäen tiukasti peittoa ympärilleen paljastaen omat varpaasi. Hän hivuttautuu lähelle silittäen poskeasi tahmaisella kädellään ja yhtä arkiromanttiseen tapaan taustalla soi reipas Ryhmä Haun tunnusmusiikki. Sen lomassa keskustelua käydään paitsi majanrakentamisesta pöydän alle myös siitä, miten hurjia temppuja voi tehdä voimistelurenkailla. Kaupassa kulkiessasi välissänne kieppuu leikki-ikäinen, jonka mielestä on mitä mahtavinta hypähdellä laatalta toiselle siksakkuviota. Puolisosi katse kertoo silti tärkeimmän - onni on tässäkin hetkessä. Moninkertaisena. Toisenlaisena.

Aikuisviikonloppu ystäväpariskunnan kanssa.

Pitkiä keskusteluja teekupin ja leivonnaisen ääressä. Uppoutumista ihmissuhteisiin, pohdintoja arvoista, vastuista ja mahdollisuuksista. Luottamusta, rehellisyyttä, aitoutta. Ystävyyttä. Sitä, joka kantaa arjessa.

Kävelyä suunnittelemattomasti kaupunkiin tutustuen. Ei kiirettä mihinkään ja samalla mahdollisuus poiketa mihin tahansa.

Illallisia hyvästä ruuasta nauttien, kuohuviinilasillisella kilistäen. Edelleen paljon, hurjan paljon keskustelua, kenenkään keskeyttämättä. Ehkä välillä tosin toinen toistemme päälle puhuen posket innostusta hehkuen.

Hotellihuone kahdestaan. Peitto itsellä, tai yhtä paljon puolisollakin, mutta sopuisasti jakaen ja syliin käpertyen.

Ei kenenkään varpaita suussa, eikä poikittain nukkumista sängyllä. Yöllisistä vessakäynneistäkin tuli huolehdittua vain omalta osin. Pitkä uni jäi vielä haaveeksi, kun maailmanparannuspohdinnat pitivät hereillä aamuyön tunneille.

Voimauttava viikonloppu. Ei pienten lasten vanhempina, ei äitinä tai isänä, vaan puolisoina. Miehenä ja vaimona, avioparina, pariskuntana. Melkein kuin vastarakastuneina. Ystävinä. Miten valtavan tarpeellista välillä kaiken touhotuksen ja arkiruljanssin keskellä.

Kotiin palatessa mieli oli levollinen. Oli ihana palata pienten ihmisten luokse, rutistaa lujasti syliin ja jutella siitä, mitä he olivat viikonlopun aikana tätinsä hoivissa tehneet majanrakennuksesta niihin hurjiin voimistelurengastemppuihin. Tahmaisen käden silitys poskella Ryhmä Haun soidessa taustalla on oikeastaan maailman parasta. Rakkainta.

- - - -

Lapsiperhearkeamme voit seurata myös Facebookissa sekä päivittäin uusin kuvatarinoin Instagramissa. Luvassa syysseikkailujen ohella askarteluvinkkejä, päiväkotiajatuksia, alkavaa joulun odotusta ja kurkistuksia tyttöjen huoneisiin lasten toivoessa omia sisustusideoitaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu