Uskon, että ihminen, joka on tullut huomatuksi, huomioi toisen. 
Että hän, joka ei jää yksin, ei jätä toistakaan yksin. 

Uskon, että kuulluksi tullut pysähtyy itsekin kuuntelemaan ja antaa aikaansa. 
Että hän, joka saa rakkautta, rakastaa itsekin. Sulkee syliinsä ja antaa anteeksi.

Uskon, että yhteinen polku on aina kevyempi kuin yksin kuljettu.
Että tulevaisuutta voidaan rakentaa vain luottamuksella. 

 

Olen pohtinut paljon sitä, mitä elämältäni haluan. Sitä, miksi niin haluan. Ajatusten kehä päättyy aina samaan. Merkityksellisyyteen. 

Haluan olla entistä vahvemmin myötävaikuttamassa yhteiseen ja hyvään, toivoon ja luottamukseen. Siihen, että jokainen löytäisi oman paikkansa. Juuri sen omannäköisensä kolosen, jossa on hyvä olla. 

Haluan tehdä moninaisin tavoin töitä perheiden, työyhteisöjen ja yksilöiden puolesta. Tukea meitä ruuhkavuosien perheitä, työpolullaan harhailevia, vanhemmuudessaan epävarmoja ja onnessaan eksyneitä. Olla vahvistamassa onnistumisia, innostumisia ja saavutuksia. Arjen iloja. Olla kertomassa, että sinä riität, osaat ja pystyt. Onnistut. 

Haluan olla luomassa malleja ja soveltamassa käytäntöön, visioimassa suuria linjoja ja toteuttamassa pieniä yksityiskohtia. 
Haluan olla rakentamassa polkuja, joilla on merkitystä. Polkuja, joiden päässä on parempi huominen. Toimia työryhmissä ja organisaatioissa, joilla on vahva arvopohja ja usko tulevaisuuteen. 

 

Liki päivälleen kaksi vuotta sitten luulin oman matkani lähtölaskennan alkaneen. Kun elämä päättikin onneksi toisin, lupasin itselleni etsiä polun, jossa sisäinen maailmanparantamisen liekkini saa roihuta. 

Olen kantanut vastuuta vanhempainyhdistyksissä ja löytänyt ilon lukuisissa vapaaehtoistyön rooleissa perheiden ja ikäihmisten kanssa. Leiponut ja askarrellut palvelutalossa mummot seuranani, osallistunut likipitäen kaikkiin keräyksiin vauvanvaatteista ensimmäiseen kotiin muuttavalle nuorelle ja tulipalossa kotinsa menettäneelle, vienyt kukkia yksinäisille vanhuksille, avun tuoneelle ambulanssihenkilöstölle ja päiväkotien osaaville aikuisille, kaartanut auton vuosi toisensa jälkeen tutun lastenkodin pihaan. Sen konkreettisen tekemisen rinnalla rakentanut strategioita, koordinoinut yhteistyötä, luonut siltoja, tehnyt viestintää, neuvotellut ja sopinut. Etsinyt tapoja vaikuttaa hyvään tähän päivään ja parempaan huomiseen. Joitakin askelmia sille polulle on olemassa, monia vielä löydettävissä.


Kun katson syliini kömpivää ekaluokkalaistani ja kuuntelen, miten viisivuotiaani pohtii maailmansyntyä isänsä kanssa, on heistä helppo löytää vastaus kysymykseen miksi. Toivon, että teko toisensa perään johtaa siihen, että heidän maailmansa, lasten, voisi olla vieläkin parempi kuin minun ja meidän. 

Että heidän kasvaessaan aikuisiksi he eläisivät välittävämmässä, tasavertaisemmassa ja hyväksyvämmässä ilmapiirissä kuin me tänään. Että he tulisivat huomatuiksi. Että heidän olisi hyvä olla. Matkalla lapsuudesta aikuisuuteen toivon, että moni muukin ilahtuu. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu