Kukaan meistä ei haluaisi jäädä yksin. Et sinä, en minä.

 

Kaikkein riipaisevimmalta tuntuisi ajatella yksinäisyyttä oman lapsen kohdalle. Sitä, ettei hänellä olisi ketään. Että hän ei pääsisi mukaan päiväkotileikkeihin eikä hänen puuttumistaan päiväkotiryhmästä edes huomattaisi, jokaisella kun olisi se oma kaverinsa.

 

Tai ettei hän koulumaailmassakaan löytäisi omaa paikkaansa ja viettäisi välitunnit piinaavan yksin. Jäisi ilman syntymäpäiväkutsua tai omiin juhliin ei tulisi ketään (kts. apuun Hätävaravieraat-ryhmä). Tai ystävyys niin erottamattomaan naapurin lapseen muuttaisikin koulun alkaessa muotoaan, saisi säröjä, kuten Sattumia ja Suklaarakeita-blogissa koskettavasti kuvataan. Harrastuksissa tulisi valituksi joukkuepeleihin aina viimeisenä ja jäisi pukukopeissa seuraamaan muiden iloista juttelua syrjemmältä. Kukaan ei kysyisi juuri häneltä, miten hänen päivänsä on sujunut.  

 

Sydämen särkevää olisi huomata, ettei oma lapsi löytäisi paikkaansa - juuri sitä, jossa hänen olisi hyvä ja turvallinen olla, jossa hän on hyväksytty omana itsenään. 

 

Yksinäisyys vaivaa suomalaisia. Jopa joka viidennen sanotaan kokevan yksinäisyyttä, eikä yksinäisyys katso ikää. Kukaan ei halua myöntää olevansa yksinäinen, eikä jäävänsä yksin. Silti joka neljäs yksinäisyyttä kokeva aikuinen olisi valmis jopa alentamaan elintasoaan, jos saisi edes yhden ystävän. 

 

Jos yksinäisyys on alkanut lapsuudessa, se jatkuu useimmiten nuoruudessa aina aikuisuuteen asti, osoittavat tutkimukset. Ajatus pienestä eskarilaisesta etsimässä omaa ystäväänsä vielä lukiovuosienkin alkaessa tuntuu lohduttomalta. 

 

Mitä yksinäisyydelle voisi tehdä? Onko se vain yksilöstä kiinni vai voisiko kuka tahansa vaikuttaa? Tai miten siihen ylipäätään vaikutetaan? 

 

Miten vanhempi voi tukea lasten ystävyyssuhteita? 

Pienten tyttöjen äitinä pysähdyn aika ajoin miettimään, miten voisimme vanhempina tukea lasten ystävyyssuhteiden syntymistä ja vahvistaa niitä lasten omin keinoin, mutta meidän vanhempien myötävaikuttamana. Lapset oppivat sosiaalisia taitoja ja suhteita olemalla toisten lasten kanssa. Lapset voivat löytää ystäviä vain silloin, kun heillä on ylipäätään mahdollisuus tavata samanikäisiä ja etsiä sitä, jonka kanssa leikit ja yhteiset tekemiset voisivat sujua. 

 

Vaikka joillekin lapsille on luontevaa mennä mukaan uusiinkin leikkeihin hyvin mutkattomasti, on vanhemman silti tuettava peruskäytöstapojen omaksumista; sitä miten kiitetään, jutellaan ja ylipäätään tervehditään uutta kaveria tai sitä, miten toimitaan mahdollisissa ristiriitatilanteissa.

 

Meistä jokainen muistanee omasta lapsuudestaan sen harmittavan hetken, jossa omat leikit keskeytettiin ilman tilannetajua. Mukaan rynnäten, leikin kulkua seuraamatta tai leikkijöitä kunnioittamatta. Niihin vuosikymmenten takaisiin muistoihini palaan itse hetkinä, joina käyn lasten kanssa keskustelua siitä, miten leikeissä tulee antaa tilaa kaikkien ideoille ja pyrkiä muistamaan leikkikavereiden erilaisuus. Kavereiden kanssa toimiminen ei siis niinkään ole sisäsyntyinen ominaisuus, joka toisilla on ja toisilla ei, vaan taito, jota voi harjoitella, muistuttaa oivasti kaveritaidoista kirjoittanut Älyllistä äitiyttä-bloggaaja. 

 

Näen, että meidän vanhempien rooli on erityisen suuri siinä, miten lasten kaverisuhteita ylläpidetään. Näin etenkin silloin, kun lapset ovat päiväkoti-ikäisiä tai asuvat pidemmän matkan päässä toisistaan. Uskon, että yksi parhaista tavoista vahvistaa ja ylläpitää pysyviä kaverisuhteita lasten välillä, on järjestää heille mahdollisuuksia kahdenkeskisiin leikkihetkiin omassa kodissa.

 

Vanhemmilta se vaatii väistämättä aikaa ja omasta ajasta tinkimistä, aikataulujen sumplimista ja toisinaan myös sitä, että löydettävä muutama ystävällinen sananen senkin lapsen vanhemman kanssa, jonka kanssa ei tunnu olevan mitään juteltavaa. Hyvistä vinkeistä esimerkiksi puistokaverin leikkitreffeille kutsumiseen vinkkaa myös bloggaajakollegani Älyllistä äitiyttä.

 

Koti on paikoista se rakkain, se jonne tahtoisi kutsua vain ihan lähimmät. Turvasatama, jossa haluaisi olla päivän vastuiden jälkeen vailla velvollisuuksia. Päiväkoti-ikäisten kavereiden kutsuminen kotiin tarkoittaa väistämättä sitä, että leikkihetken ajan olet omien lastesi lisäksi vastuussa lisälapsesta - leikkien sujumisen seuraamisesta ja ristiriitatilanteiden ratkaisemisesta, toisten kurahousujen pukemisesta yksien sijaan. Siitä, että katat välipalan toisellekin ja varaudut vastaamaan ylimääräiseen vessasta kaikuvaan "valmis"-huutoon. 

 

Ovien avaaminen lasten ystäville mahdollistaa kuitenkin sen, että lapsi voi tutustua mieluisaan kaveriin rauhassa ilman hälyä. Tai kutsua kotiin vieraamman lapsen, joka vaikuttaisi lapsen mielestä tutustumisen arvoiselta, omanlaiselta.

 

Ystävyyssuhteita solmivat toki lapset keskenään ja näen, että jo heidän ikäisillään kaverisuhteiden tulee tuntua omilta, ei aikuisten toimesta väkisin ohjatuilta. Sen, että vanhemmat ovat hyviä ystäviä keskenään tai naapurissa asuu juuri samanikäinen lapsi, ei voi olettaa johtavan lasten ystävyyteen. Silti koen, että meillä vanhemmillakin on mahdollisuus monin tavoin pyrkiä tukemaan kaverisuhteiden syntyä ja vahvistumista - omien lastemme parhaaksi.  

 

PS. Meillä on viime viikot käyty paljon (kai ikuista) keskustelua lasten syntymäpäiväjuhlista ja siitä, keitä kutsutaan mukaan päiväkotiryhmästä. Palaan näihin ajatuksiin lähipäivinä. 

 

- - - -

Lapsiperhearkeamme voit seurata myös Facebookissa sekä päivittäin uusin kuvatarinoin Instagramissa. Lapsiperhe-elämän syvällisempien pohdintojen ohella syysseikkailuja, synttärijuhlia, askarteluvinkkejä, päiväkotiajatuksia, alkavaa joulun odotusta ja kurkistuksia tyttöjen huoneisiin lasten toivoessa omia sisustusideoitaan.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu