"Mä en tiedä, jos mä haluan eskariin", hän toteaa vaisusti nukkumaan mennessään. Hän, joka on päivällä pakannut eskarireppunsa valmiiksi ja etsinyt tossunsa repun viereen innostus silmissään. 

Kaikki odotettu ja jännittävä on nostanut pienessä ihmisessä pintaan myös epävarmuuden. Vain muutamien päivien päässä on hänen ensimmäinen eskaripäivänsä. 

"Mä en tiedä, jos mä haluan eskariin"

Hän kaipaa vanhoja päiväkotiystäviään. Heitä, joista jokainen jatkaa nyt eri eskareissa pitkin poikin kaupunkia. Hän kaipaa vaaleaa kiharahiuksista ystäväänsä, jonka nimeä hän raapustaa huolella koristelujen papereiden kulmiin, sydämin vahvistettuna. Hän kaipaa ystäväänsä, jonka kanssa tiettyinä hetkinä muistuttaa jopa sisarusta. Rakkaudessa ja riidassa. 

Hän toivoo, että olisi uudessa päiväkotiryhmässäänkin jollekin tärkeä. Että löytäisi omia ystäviä ryhmästä, josta tuntee etukäteen vain yhden. Onneksi kuitenkin hänet.

"Minkähänlaisia leikkejä ne muut tykkää leikkiä?" 

Toistan samaa tarinaa siitä, että vanhaan päiväkotiin mennessään hän ei tuntenut ketään. Että kun hän ensimmäisenä päivänä avasi rakkaaksi tulleen päiväkotinsa oven, hän ei tiennyt kenenkään nimeä. Jokaiseen oli tutustuttava hiljalleen, löydettävä yhteiset leikit. Yhteinen sävel. "Oliko se oikeasti niin? Ai että mä en tuntenut edes niitä (kahta parasta päiväkotiystäväänsä)?" Ei, et sä tuntenut. Ihan samalla tavalla kaikki uusi on edessä nyt. Vaikket vielä tunne, pian tunnet monta lasta omasta ryhmästäsi ja löydät uusia kavereita.

"Minkähänlaisia leikkejä ne muut tykkää leikkiä? Että leikittiinkö me (vanhassa päiväkodissa) sellaisia leikkejä, mitä nekin osaa?" 

Pieni, suuri eskari-ikäiseni on jo verran iso ymmärtääkseen, että kaverisuhteet syntyvät vuorovaikutuksessa. Ja että uuden kynnyksellä kaverisuhteet lähtevät rakentumaan uudelleen. Alusta. 

 

Sitä, että joku jää toisinaan yksin, hän ei tunnu vielä ajattelevan. Onneksi. "Varmaan mä saan uuden kaverin, jonka voin kutsua eskaristakin mun (loppuvuoden) synttäreille. Vaikka kaikki tytöt", hän pohtii toiveikkaana. Epävarmuutensa unohtaen.

Samalla käydään keskustelua siitä, miten paljon hänellä oikeastaan on ystäviä. Heistä vain muutama on ollut päivittäisessä arjessa viimeisenä päiväkotivuonna, ja itseasiassa moni ystävyyssuhde on syntynyt päiväkodin ulkopuolella. Että niihin hetkiin, kun hän miettii uusien ystävien saamista, hän voi myös aina muistaa, miten monta ystävää hänellä jo on. Samalla tavoin jokainen jo olemassa oleva ystävyyssuhde on hiljalleen syntynyt.

Luotan, että hänen polkunsa alkaa kaiken odotuksen ja epävarmuuden vuorotellessa onnellisten tähtien alla.

Olen iloinen, että hän on luonteeltaan sosiaalinen, empaattinen ja osallistuva. Olen iloinen, että hänellä on kyky ja halu mennä uuteen mukaan ja innostua aidosti asiasta kuin asiasta. Luotan, että hänen polkunsa alkaa kaiken odotuksen ja epävarmuuden vuorotellessa onnellisten tähtien alla.

Kohti koulua. Kohti uutta. Eskaria. 

 

Varhaiskasvatusta ja päiväkotipolkua olen pohtinut myös mm.
Yhteisen polun päässä, viimeisten päiväkotipäivien kynnyksellä 
Päiväkodin viimeinen vasukeskustelu — Haikeutta ja kiitollisuutta 
Kuuletko lapsessasi päiväkodin aikuisen? - Millaisessa päiväkodissa sinun lapsesi kasvaa? 
Mitä päiväkodin aikuisen tarvitsee osata?  

 

 

 

Reppu saatu Kiddexiltä blogiyhteistyöhön liittyen 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu