"Onko tää koulu sun eskarikin? Kun täähän on koulu!” hämmästeli lapseni päiväkotieskarilaiskaveri, kun puikkelehdimme esikoulun ja koulun pihapiirissä isompien koululaisten välitunnin lomassa. 

 

Kun hetkeä aiemmin hain lastemme ystävän ja nelivuotiaan kuopuksemme päiväkodin pihalta, he olivat kaivamassa sateen jälkeen matoja päiväkodin aidan vierestä ja nököttivät isossa eri-ikäisten lasten porukassa pyllyt heiluen. 

Päiväkodin pihalla kävelemään opetteleva pikkupäiväkotilainen taapersi hitain askelin. Eskarilainen tarttui häntä huolehtivasti käteen ja ohjasi sivummalle isompien leikkien edestä. Yksi päiväkodin vanhimmista lapsista antoi vauvakeinussa vauhtia pikkutaaperolle. Koulumaailma ei tuntunut ulottuvan tuohon aidattuun pihapiiriin lainkaan, tai ainakin se oli hurjan kaukana. Päiväkodin pihalla lapsuus tuntuu jatkuvan hieman pidempään.

 

Lapseni esikoulun ulko-ovelle saakka raikui innostunut puheensorina. He olivat saaneet aiemmin päivällä kakkosluokkalaiset vierailulle eskaritilaan ja laskeneet yhdessä matikkatehtäviä. Saman luokan he ovat tavanneet jo useasti. Vierailusta riittää juteltavaa vielä tapaamisen jälkeenkin, vaikka lapset istuvat jo käsitöidensä ääressä vohvelikangastyötä pujotellen.

Koulun kello soi. Viimeisetkin lapset kipaisevat koulun pihalta luokkiinsa ihan eskarioven vierestä. Yksi linkkaa kävelysauvoilla. ”Tuo koululainen loukkasi jalkansa tänään”, yksin lapseni eskarikavereista osaa kertoa. Hän lienee kuullut asian ulkoilun yhteydessä. 

 

Lapseni käy esikoulua lähikoulunsa yhteydessä, koulurakennuksen tiloissa. Hän aloitti uudessa ryhmässään syksyllä siirtyen päiväkodista, jossa olisi sielläkin ollut eskaritoimintaa päiväkotiarkeen lomittuen. 

Päädyimme ratkaisuun tulevaisuuden ystävyyssuhteiden ja sopeutumisen takia. Hänen vanhasta päiväkotiryhmästään ei olisi tullut yhtään lasta hänen kanssaan samaan kouluun. Vaikka ero tärkeiksi tulleista päiväkotiystävistä tuntui tuolloin vaikealta, halusimme katsoa eteenpäin. Varmistaa, että hän ehtisi tutustua tuleviin koulukavereihinsa ennen koulun aloittamista.

Paljon painoi myös mahdollisuus tutustua koulun pihaan ja -ympäristöön. Tulla tutuksi kaiken sen kanssa, mikä on vääjäämättä edessä kouluruokailusta pihasääntöihin. ”Rehtori kuulutti tänään, ettei keinut oo käytössä, kun on niin paljon vettä”, ilmoitti lapseni eräänä iltapäivänä. ”Meillekin kuuluu paljon koululaisten kuulutuksia. Me opitaan niistä.” 

 

Eskarivuosi on herättänyt enemmän tunteita kuin osasin ajatella. 

Vuosi huolettomien päiväkotivuosien ja tavoitteellisemman koulun välissä on tietynlainen taitekohta. Vuosi, jonka aikana on hiljalleen rohkaistuttava siihen, että lapsi saa siivet oppiakseen lentämään. 

Muutos päiväkotiympäristöstä koulun tiloissa toimivaan eskariin on tuonut kouluvuodet toisella tavalla konkreettiseksi. Ollaan jo ihan liki koulua, mutta vielä riemusta hihkuen omissa vapaissa leikeissä. Silti joka päivä lasta eskariin viedessä tai sieltä hakiessa koulun läheisyyden tiedostaa toisella tavalla. Niin vanhempi kuin lapsikin.

 

Eskarin eteisessä lapseni tarttuu ystävänsä käteen, haluaa näyttää eskaritilan ja esitellä kaverinsa, näyttää parhaat leikit ja seinille ripustetut piirustukset. Heille, kolmevuotiaina yhteisen päiväkotipolkunsa aloittaneille ystävyksille, eskarivuosi saman kaupungin kahdessa eri eskarissa näyttäytyy hyvin erilaisena. Omanlaisenaan. 

 

Kotiin lähtiessämme eskarilaiseni heiluttaa ensin vieraalle lapselle ja toteaa hänen olevan 1B:ltä. "Se oli joskus aiemmin meidän eskarissa ja me nähdään sitä aina ulkona", hän kuittaa huolettomasti kyselyyni.

Samalla ottaa juoksuaskeleen ehtiäkseen edellä menevän aikuisen vierelle. ”Hei”, hän hihkaisee silmät loistaen ja kutsuu aikuista - minulle vierasta - nimeltä. He juttelevat hetken. ”Se oli niiden kakkosten opettaja, senkin mä tunnen”, hän hymyilee kiivetessään turvaistuimeen. ”Siks mua ei kyllä yhtään pelota mennä kouluun.”

 

Lue myös pohdintani eskarivuodesta: 

Esikoisen kouluun ilmoittautuminen —Miltä vanhempana tuntuu? 
"Vanhemmuus on vaiheita, yksi toisensa perään.
Olen ollut lapseton. Olen ollut vauvan äiti, päiväkotilaisen äiti ja eskarilaisen äiti. Opetellut sitä, mitä ruokaa vauvalle saa missäkin iässä antaa, jättänyt liikuttuneena lapseni ensimmäisenä päivänä päivähoitoon ja seurannut, miten eskarilaiseni opettelee riimejä ja raapustaa muistivihot täyteen kirjaimia ja numeroita. Olen keskustellut kaveritaidoista, omista tavaroista huolehtimisesta ja käynyt keskusteluja pukeutumisen oma-aloitteisuudesta.  

Koululaisen äiti en ole vielä koskaan ollut, enkä osaa ajatella, mitä se meiltä vanhempina vaatii. Olenko ylipäätään osannut näinä vuosina antaa hänelle niitä eväitä, joilla hän pärjää koulumaailmassa?"

 

Eri päiväkotien lapsista yhtenäinen eskaritiimi - Esikoulunopettajat avainasemassa
"Eskariryhmän opettajilla on ollut kyky luoda yksilöihin ryhmähenkeä ja sitouttaa yhteiseen tekemiseen. He onnistuivat ryhmäyttämään parisenkymmentä pitkälti toisilleen vierasta lasta ailahtelevien tunteiden ja epävarmuuden eskari-iässä hyvin lyhyessä ajassa. Arvostan sitä paljon. Onnistumista."

 

- - - -

Pohdintojen takaa löytyy lähes nelikymppinen Marika, joka on ottanut alkaneen vuoden tavoitteekseen säilyttää elämässä tasapainon kahden alle kouluikäisen lapsen arjessa.

Äiti ja vaimo, ystävä.
Päiväkotiarkea nelivuotiaan ja eskarilaisen kautta paljon pohtiva kasvatustieteilijä. Äiti, joka töissä ollessaan luottaa varhaiskasvatuksen laatuun. 

Ystävä, joka toivoo alkaneelta vuodelta vieläkin enemmän henkilökohtaisia kohtaamisia.
Viestinnän ammattilainen, joka käy jatkuvaa tunnollisuustaistoa ja jatkaa 80% työviikolla läpi alkaneenkin vuoden. 

Aktiivisesta tekemisestä pitävä ennakkoluuloton tutustuja. Ikuinen maailmanparantaja, joka uskoo, että pienilläkin teoilla on merkitystä. 

 

Liitythän mukaan seuraamaan arkeamme joko facebookissa tai instagramissa

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu