Kirjoitukset avainsanalla Perhe

Hän pyysi mua nukkumaan viereensä.

”Sittenkin, vaikka mä jo nukun”, hän vannotti. Pieni viisivuotiaani.

Lapsi, joka tahtoo samaan aikaan olla suuri ja hyvinkin itsenäinen ja vielä pieni, syliin kömpivä.

Yön pimeydessä haen tyynyni ja pehmeän varapeiton. Vaikka kömmin nukkumaan hänen ollessa jo nukkumatin matkassa ja herään hänen vielä nukkuessaan, en tunne voivani tehdä toisin. Lupaus jyskyttää takaraivossa.

”Äiti, mä odotin sua ja olin ihan hereillä,” hän toteaa vakuuttavasti unestaan havahtuen ja kääntää kylkeään. Tekee tilaa viereensä ja nukahtaa samassa uudelleen.

Lastenhuoneen yksisarvisunivalo luo kuvioita kattoon. Huoneen täyttää levollinen tuhina ja lapsi, joka on painautunut tiukasti mua vasten. Hurjan lämpimänä.

Tänä yönä tiedän nukkuvani pätkittäistä unta. Parisängyn omasta leveästä tilasta ei ole tietoakaan ja muhkea patja on vain haave. Mutta kyllähän me tähän mahdutaan. Kylki kyljessä.

 Vedän peiton ylleni ja suljen silmäni. Arjessa asuu onni. Öisinkin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kesän tietää olevan tulossa silloin, kun päiväkodista tulee lapsen mukana kesälomakysely. Se, johon rastitetaan sitovasti kesäkuun ensimmäisestä päivästä elokuun puoleen väliin jokaikinen päivä ja joka pitää palauttaa ennen kuin useilla työpaikoilla on edes vielä käyty kesälomakeskustelua. 

 

Se, jonka äärellä kiivaasti pohditaan, että miten me taas tämä kesä sumplitaankaan. Että oletko sä lomalla tuossa, jos mä olen tuossa, niin saadaan lapsillekin mahdollisimman pitkä lomapätkä. Tai ylipäätään katettua vapaa, joka heille väistämättä tulee monien päiväkotien ollessa kiinni ja viimeistään 2,5 kuukauden lomana koulujen alettua. 

 

Samalla mietitään kuumeisesti, saadaanko mihinkään rakoseen koko perheen yhteistä kesälomaa - edes viikkoa, että voitaisiin pyörähtää kauempana asuvien isovanhempien tai muiden tuttavien luona. Tai vaikka varata se koko perheen yhteinen lomareissu lämpimään, pakoon epävarmaa kesäsäätä. Tarvitseeko perhe edes yhteistä lomaa?

 

"Lomatoiveiden äärellä vastakkain ovat usein lapsiperheet ja lapsettomat pariskunnat tai sinkut."

 

Moni käyttää mahdollisuuden lomarahavapaisiin ja joutuu silti sopimaan viikkojenkin palkattomia vapaita kattamaan lapsen pitkiä lomia. Isovanhemmilta varmistetaan mahdollisuudet satunnaisiin pätkiin, toisinaan viikkoihinkin. Entä ne rikkonaiset viikot, satunnaiset päivät - rohkenisiko pyytää vielä äitiysvapaalla olevaa ystävää tai juuri silloin itsekseen lapsen kanssa lomaa viettävää naapuria? Saisikohan naapurin lukioikäisen tytön kanssa hyvää diiliä?

 

Melkoinen lomaruletti, jossa voittajaa onneksi haetaan lapsesta. Palapeli, josta ei ole vara yhdenkään palasen mennä hukkaan.

Työyhteisöjen näkökulmasta kesälomista sopiminen on melkoinen stressitason nostattaja, etenkin työpaikoilla joilla työn tekeminen edellyttää, että paikalla on tietty määrä työntekijöitä. Kuka saa juhannuksesta alkavan kesälomien suosikkiajankohdan ja säästääkin samalla pari lomapäivää? Kenelle jää kylmä kesäkuun alku tai toukokuu, jota voi hädin tuskin edes lomaksi laskea? Ai Maija junaili parhaat lomapäivät tänäkin vuonna, jupistaan kahvipöydässä. 

 

Lomatoiveiden äärellä vastakkain ovat usein lapsiperheet ja lapsettomat pariskunnat tai sinkut. Monet päiväkodit ovat suljettuja heinäkuussa ja pienten lasten vanhemmat parjaavat kilvan lapsettomia, joiden on päästävä juuri tuolloin lomalle. Olisihan heillä koko kesä aikaa muulloinkin. Sinkkuja jurppii, miksi perheelliset saavat valita parhaista loma-ajoista olettaen, että lapset ovat oikeutus heinäkuisiin viikkoihin. Tahtoisihan sitä lomaa viettää heinäkuussa lapsetonkin samalla tavalla.

 

"Melkoinen lomaruletti, jossa voittajaa onneksi haetaan lapsesta."

 

Yllättävän usein tuntuu unohtuvan, ettei kyse ole vain "lapsellisten" halusta lomailla tiettyyn aikaan. Useimmiten kyse lienee käytännön sanelemista ehdoistakin. Siitä, että päiväkoti-ikäistä ei voi yksinkertaisesti jättää yksin kotiin päiväkodin ollessa suljettuna ja harvapa sen seitsemänvuotiaan ekaluokkalaisenkaan rohkenisi jättää päiväksi, saati viikoiksi itsekseen. Ei sillä, että valinta perhe-elämästä ajaisi toisen elämäntilanteen ylitse. 

 

Meidän perheessä kesälomapalapeliä on rakennettu ensimmäistä kertaa lasten syntymän jälkeen. Kotiäitiyden kesäthän olivat hurjan helppoja - kun miehellä oli loma, oli lomaa koko perheellä. Monta yhteistä viikkoa.

Tänä kesänä yhteinen loma rajoittuu meillä viikkoon. Tällä järjestelyllä saadaan katettua esikoisen päättyvä päiväkotisopimus ja otettua riittävästi aikaa syksyllä rauhalliseen eskarin aloitukseen ja päiväkotiin paluuseen. Lasten isä huolehtii ensimmäiset kolme lomaviikkoaan, viikko lomaillaan yhdessä ja jatkan itse vielä saman kolme viikkoa. 

 

Tuntuihan ajatus vain yhdestä yhteisestä lomaviikosta ensin ankealta, kun siitä helmikuussa työnantajiemme kanssa sovittiin. Nyt kuitenkin jo hymyilyttää, sillä ollaan tehty monia kesälomasuunnitelmia koko kesän viikonloppuihin pohjautuen, eikä ladatakaan jättimäisiä odotuksia juuri siihen yhteen lomaviikkoon.

 

Lyhennetty työaika tuo onneksi viikoittain pidennettyjä viikonloppuja ja etätyökäytäntö mahdollistaa nykyisin lähes kaikille asiantuntijatyötä tekeville mahdollisuudet lähteä vaikkapa perheen kanssa mökille ja tehdä töitä sieltä käsin sen päivän tai jokusenkin muun perheen kipaistessa rantakivikossa. Kuten mun työkaverikin totesi; maisemanvaihdos tekee vain hyvää. 

 

Lapset palauttavat kesälomatarvelomakkeensa tänään. Samallahan se tarkoittaa, että viimeistään nyt on nollan tuntumaan hiipivistä öistä huolimatta lupa alkaa odottaa kesää. 

 

Miten teillä kahden työssäkäyvän vanhemman perheissä ratkotaan kesälomabingoa? 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

"Miksi sillä on kaksi kotia? Onko sillä kahdet eri lelut, ihan omat lelut?" kysyi esikoinen jossakin vaiheessa usein hyvästä ystävästään. Lapsesta, joka asuu keskimäärin puolet ajastaan äitinsä, puolet isänsä luona uusissa perheissä. "Miksei se voi tänään tulla meille, jos ne muut tulee?" Hän näkee tilanteen tavalla, jossa mahdollisuus tavata omaa ystävää on järjestellympää ja määrittyy sen mukaisesti, kumman vanhemman luona lapsi on. Eikä asioita aina ole helppoa selittää. 

 

Että joskus äidit ja isät, vanhemmat eivät enää osaa toimia siten, että haluaisivat asua samassa kodissa, mutta koska kumpikin tykkää lapsesta tosi paljon, saa lapsi kaksi kotia. Ai miksi äidit ja isät eivät enää tykkää toisistaan? Voitteko tekin isän kanssa lakata tykkäämästä? 

 

"Kuka niiden isä sitten on?" ja "Onko niillä kaksi isää?" ovat pohdintoja, joihin on päädytty useat kerrat keskusteltaessa erilaisista tuttavaperheistä kuten yksinhuoltajaperheestä, uusioperheestä ja perheestä, jossa toinen vanhemmista on menehtynyt. Että lasten kanssa asuva mies ei olekaan aina lasten isä, eikä nainen äiti. 


"Miten jossakin perheessä voi olla kaksi äitiä, muttei yhtään isää?" hämmästeli viisivuotias, kun kuuli sivukorvalla aikuisten keskustelua. Sen sijaan, että olisi päädytty pitkiin taustoituksiin sateenkaariperheistä, hänelle riitti täsmennys siitä, että joskus kaksi miestä tai kaksi naista tykkäävät niin paljon toisistaan, että he haluavat oman perheen. "Ne saa varmaan askarrella vielä enemmän, jos niillä on kaksi äitiä. Jos ois kaksi isää, sais ehkä käydä useammin uimahallissa." 

 

"Mutta jos se on syntynyt toisen äidin vatsasta, niin miksi se asuu täällä?" herätti keskustelua useampikin omanikäinen adoptioystävä. "Ai sillä oli niin kuin ensin yksi äiti ja sitten, kun se lensi lentokoneella, niin tuli toinen äiti ja isä?" No joo, jotakuinkin niin. Erilaiset ihonvärit jäävät lähes poikkeuksetta sivuhuomiolle, ja nousevat keskusteluun lähinnä uteliaisuutena. 

 

Perheiden moninaisuus on nykypäivää. Väestöliiton mukaan yli kolmannes perheistä on tavalla tai toisella monimuotoisia: on monikkoperheitä, yhden vanhemman perheitä, maahanmuuttajaperheitä, kahden kulttuurin perheitä, uusperheitä, adoptioperheitä, sateenkaariperheitä, sijaisperheitä ja tukiperheitä. Lapsen vanhempana voi perheessä toimia myös joku muu kuin se, jolla on juridiset vanhemman oikeudet, esimerkiksi isovanhempi.

 

Koska lapsi opettelee maailmaa luomalla sääntöjä ja määritelmiä, syntyy hänelle aika varhain ajatus siitä, millainen on "oikeanlainen" lapsi, vanhempi tai perhe. Siksi on tärkeää, että lasten maailmankuvaa ja asenteita rakennetaan alusta asti tasa-arvoisiksi, joustaviksi ja vastaamaan todellisuutta. Sitä, että ei ole yhtä totuutta, vaan kunkin ihmisen omasta näkökulmasta koottu kokonaisuus omine tarinoineen ja elämänpolkuineen. 

 

Se, mikä meille aikuisille näyttäytyy sidotumpana ja tietyssä määrin selittelyjä vaativana, muuttuu keskustelujen jälkeen lapselle nopeasti hyvinkin selväksi. Yksi vanhempi, lentokoneella perheeseen muuttanut, kaksi äitiä tai toisaalla asuvia sisaruksia. Ystävä on ystävä ja hänen näkemisestään ollaan yhtä iloisia riippumatta siitä, missä kontekstissa tavataan. 

 

Ps. Kerroin myös aiemmin kirjavinkeistä, joilla meillä on moninaisia perheitä sivuttu useammissa satukirjoissa. Sadut ja tarinat ovat erinomaisia oppaita elämään ja keskusteluja herättämään. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

"Miksi sillä on kaksi kotia?" kysyi esikoinen jossakin vaiheessa usein hyvästä ystävästään. "Miten jossakin perheessä voi olla kaksi äitiä, muttei yhtään isää?", hän hämmästeli aikuisten keskustelua kuunnellessaan. 

 

Omina lapsuus- ja nuoruusvuosinani maaseudun hiljaisuudessa oli käytännössä vain ydinperheitä. 70-80 luvun taitteen lastenkirjatkin kertoivat poikkeuksetta stereotyyppisestä ydinperheestä; äidistä, isästä ja kahdesta lapsesta sekä lemmikkieläimestä. Äiti siivosi ja laittoi ruuan, isä vaihtoi autonrenkaat ja pilkkoi halot. Onneksi noista ajoista on otettu isoja harppauksia vastaamaan tämän päivän moninaisuutta. 

 

Kahden äidin perheessä elävä tuttavani vinkkasi aikanaan Pieni Karhu-kustannuksesta, joka on julkaissut useamman lapsille suunnatun kirjan, joissa tutustutaan erilaisiin perheisiin. Kantava ajatus on, että vaikka jokainen perhe on erilainen ja omalla tavallaan ainutlaatuinen, niissä on myös paljon yhteistä.

 

Koska meillä näistä kirjoista on saatu lapsentasoisia hyviä keskusteluja silloin, kun asiat ovat häntä puhututtaneet, näytän pari kurkistusta. 

Perhekirja / Todd Parr, Pieni Karhu (2006) 

Lastenkirjailija Parr kannustaa lapsia itsensä arvostamiseen ja toisen ihmisen hyväksymiseen. Värikkäiden kuvien ja pelkistettyjen hahmojen on tarkoitus saada lapsen oma mielikuvitus liikkeelle. 

Kirja ei ole värien räikeydellään visuaalisesti miellyttävin lukea, mutta sen ajatus on kiva. Se herättää yksinkertaistuksilla pohtimaan juuri lapsentasoisesti. "Perheet voivat asua lähellä, toisiaan. Perheet voivat asua kaukana toisistaan." tai "Perheet voivat olla samanvärisiä. Perheet voivat olla erivärisiä. Mutta kaikissa perheissä on hauska halata." 

Kun sulkee kirjan takakannen, tulee itsellekin tyyneys. Että niin, erilaisiahan me kaikki ollaan ja hyvä näin. 

Meidän Perhe / Katri Vuorinen, Tiina Eskola ja Martti Lintunen, Pieni Karhu (2016)

Kirjan kerronta on tavanomaista, arkista. Elämänmakuista ja aitoa. 

Kunkin perheen tarina esitellään lyhyesti ja hyvin luonnollisesti. Että vanhemmat ovat eronneet, mutta isä asuu kuitenkin lähellä ja häntä tavataan säännöllisesti, tai että perhe on uusperhe, jossa koko perhe on yhdessä viikonloppuisin ja silloin jutellaan ison pöydän ääressä. Tai että suurperheessä kaikki auttavat kodin siivoamisessa ja vaikka lapsia on paljon, rakkautta riittää kaikille. Isosta raskausvatsasta syntyivätkin kolmoset, tai pariskunta, joka ei voinut saada biologisia lapsia, toivoi perheenjäsenekseen adoptiolasta. Tai lapsi, jonka omat vanhemmat eivät pystyneet hoitamaan häntä, sai sijaisperheen. 

Kirjaan on onnistuttu rivien väliin ujuttamaan sujuvasta kerronnallisuudesta huolimatta informatiivisuutta lapsen kielelle. Tälle kirjalle on tilausta ajassa, jossa perheiden moninaisuus on niin suurta, ettei sitä tavallista perhettä enää oikeastaan olekaan. Sitä paitsi kirja toimii monenikäiselle; alle kouluikäiselle luettuna ja todennäköisesti läpi koko alakouluiän. 

Kirjan kuvatkin ovat kotialbumimaisia valokuvia ilman mitään instagram-tyyppisiä säihkyviä filttereitä. Jos kuvaan on jäänyt sohvalle jokin vaatemytty, sitä ei ole häivytetty pois ja keittiön pöydän ääressä istuvien takana näkyvät tiskiröykkiöt. Arkea aidoimmillaan. 

Ikioma perheeni / Tittamari Marttinen ja Aiju Salminen, Pieni Karhu (2014)

Ikioma perheeni on samaan aikaan sekä kertomus sateenkaariperheessä asuvan Kuun syntymäpäivästä että tarina siitä, miten moninaisia perheet ovat ja miten jokaiselle lapselle se ikioma perhe on maailman tärkein. 

Kuu on tyttö, jolla on kaksi äitiä, mutta ei isää ja hän elää onnellisessa perheessä: ”Minulla on pää täynnä haaveita. Niitä on ainakin miljoona. Isona minusta tulee kioskin myyjä ja puuseppä. Pidän kesäkioskia puistossa keskellä kaupunkia ja myyn siellä kesäkeittoa. Talvisin veistän puukenkiä. Lomalla menen merille ja nautin tuulesta ja vapaudesta."

Kirja on suunnattu nuorille, jolloin kuvituksen sijaan pääsijan saa teksti ja sanoma. "Ikioma perheeni" välittää nuorille tietoa erilaisista perheistä ja kertoo tärkeimmän eli sen, että elämä voi olla onnellista monenlaisissa perheissä, vaikka ajateltu perhe usein on yhä äidin, isän ja lapsien muodostama.

"Syntymäpäivän iltana on ihan erityinen tunnelma. Juhlista tulee niin hyvä mieli, että kaikki asiat naurattavat. Hamsteri rapistelee kopassaan. Äidit halailevat minua. Hauskinta maailmassa on tietää, että he rakastavat minua enemmän kuin mitään muuta."

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu