Kirjoitukset avainsanalla Perhe

Vuosi. Miten nopeasti aika kuluukaan, viikot vaihtuvat kuukausiksi. Kevät kesäksi ja pian jo talveksi. Palasin vuosien perhevapaiden jälkeen töihin jotakuinkin vuosi sitten. 

 

Vuodet olivat muovanneet organisaatiota ja omaa tiimiäni. Toimiston käytävillä tervehtivät monet tutut, mutta joukosta erotin lukuisia vieraitakin kasvoja – jännitti, odotutti ja innostutti. 

Ensimmäiset kuukaudet olivat hapuilua ja riittämättömyyttäkin. Moni työkaveri oli vaihtunut, käytänteet muuttuneet, tietotekniikka ja ohjelmat päivittyneet. Epävarmuuden sietämisen rajoja piti venyttää päivästä toiseen.

Rutinoitumisen huomasi kuitenkin pian. Vanhan tuttuuden, päiviin tottumisen. Kun uppouduin tekemiseeni, tuntui kuin en olisi poissa ollutkaan. 

 

Kotivuosista lasten kanssa nautin valtavasti. Valittiin kirjoista houkuttavimmat ja ahmittiin niitä tarina tarinalta sylikkäin istuen, nökötettiin teattereiden eturiveissä ja kelluttiin kylpylöiden poreissa. Nukuttiin päiväunia ulkoilusta väsyneenä ja askarreltiin mitä mielikuvituksellisempia viritelmiä, leivottiin ja seikkailtiin, tavattiin ystäväperheitä lähes päivittäin ja tehtiin jos jonkinlaista vapaaehtoistyötä. Naurettiin ja höpötettiin. 

Olin tietoisesti päättänyt pitää kotivuosina työasiat etäämmällä ja antaa ne vuodet täysin lapsille ja perheelle. Sitten aikanaan uudella kipinällä, uusin ajatuksin, ajattelin kotona ollessani. Minulle se sopi ja oli siihen hetkeen onnistunut valinta. 

Nyt töihin palattuani ja viikoittaiseen aikataulutettuun arkeen hypättyäni ymmärrän vieläkin paremmin, miten poikkeuksellisia – ainutlaatuisen hienoja - nuo vuodet olivat. 

 

Sain mahdollisuuden palata työyhteisööni rauhallisin mielin. Palasin rooliin, joka minulla oli ollut ennen lasten syntymää. Sain vastuulleni monet niistä työtehtävistä, joista olin kantanut vastuuta aiemminkin. Vaikka tätä edellyttää lakikin, odottaa perhevapailta palaavaa tutkimusten mukaan silti liian usein tyrmistys. Se johtuu joko merkittävästä muutoksesta työroolissa tai tosiasiasta, ettei ole paikkaa, johon takaisin tullessa asettua. 

 

Perusturvallisuus, jota tulevien tapahtumien ennustettavuus tuo, luo rauhallisuutta. Luottamusta siihen, että elämä kantaa.

On tärkeää tietää, että omasta organisaatiosta löytyy perhevapaalta palaavalle paikka mielekkäine työtehtävineen, kuten lähtiessäkin. Että (pidempäänkin) poissaolleella nähdään arvo vuosien mittaisessa sitoutumisessa ja kehittämisessä, vaikka omaa roolia tuleekin hetken hakeneeksi.

Ymmärrystä siitä, että lasten myötä töihin palaavalla arki ja arvot ovat usein muuttuneet. Ainakin minulle selkiytyi lasten myötä yhä kirkkaammin se, että vaikka pidänkin työstäni, se ei ole elämäntehtäväni. Asioita katsoo pienten lasten vanhempana hyvin toisenlaisin silmin. 


Jos minulla ei olisi ollut työpaikkaa, johon palata, olisinko nauttinut kotivuosista yhtä paljon? Olisinko kantanut huolta tulevaisuudesta silloinkin, kun luin satukirjan rivejä lapset viereeni käpertyneenä ja pohtinut työmahdollisuuksia olematta läsnä eväsretkillä? Olisivatko pelko ja epävarmuus asuneet sydämessäni silloinkin, kun vietin elämäni parhaita vuosia? Olisinko valmistautunut muutokseen yhtä levollisin mielin?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hän pyysi mua nukkumaan viereensä.

”Sittenkin, vaikka mä jo nukun”, hän vannotti. Pieni viisivuotiaani.

Lapsi, joka tahtoo samaan aikaan olla suuri ja hyvinkin itsenäinen ja vielä pieni, syliin kömpivä.

Yön pimeydessä haen tyynyni ja pehmeän varapeiton. Vaikka kömmin nukkumaan hänen ollessa jo nukkumatin matkassa ja herään hänen vielä nukkuessaan, en tunne voivani tehdä toisin. Lupaus jyskyttää takaraivossa.

”Äiti, mä odotin sua ja olin ihan hereillä,” hän toteaa vakuuttavasti unestaan havahtuen ja kääntää kylkeään. Tekee tilaa viereensä ja nukahtaa samassa uudelleen.

Lastenhuoneen yksisarvisunivalo luo kuvioita kattoon. Huoneen täyttää levollinen tuhina ja lapsi, joka on painautunut tiukasti mua vasten. Hurjan lämpimänä.

Tänä yönä tiedän nukkuvani pätkittäistä unta. Parisängyn omasta leveästä tilasta ei ole tietoakaan ja muhkea patja on vain haave. Mutta kyllähän me tähän mahdutaan. Kylki kyljessä.

 Vedän peiton ylleni ja suljen silmäni. Arjessa asuu onni. Öisinkin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kesän tietää olevan tulossa silloin, kun päiväkodista tulee lapsen mukana kesälomakysely. Se, johon rastitetaan sitovasti kesäkuun ensimmäisestä päivästä elokuun puoleen väliin jokaikinen päivä ja joka pitää palauttaa ennen kuin useilla työpaikoilla on edes vielä käyty kesälomakeskustelua. 

 

Se, jonka äärellä kiivaasti pohditaan, että miten me taas tämä kesä sumplitaankaan. Että oletko sä lomalla tuossa, jos mä olen tuossa, niin saadaan lapsillekin mahdollisimman pitkä lomapätkä. Tai ylipäätään katettua vapaa, joka heille väistämättä tulee monien päiväkotien ollessa kiinni ja viimeistään 2,5 kuukauden lomana koulujen alettua. 

 

Samalla mietitään kuumeisesti, saadaanko mihinkään rakoseen koko perheen yhteistä kesälomaa - edes viikkoa, että voitaisiin pyörähtää kauempana asuvien isovanhempien tai muiden tuttavien luona. Tai vaikka varata se koko perheen yhteinen lomareissu lämpimään, pakoon epävarmaa kesäsäätä. Tarvitseeko perhe edes yhteistä lomaa?

 

"Lomatoiveiden äärellä vastakkain ovat usein lapsiperheet ja lapsettomat pariskunnat tai sinkut."

 

Moni käyttää mahdollisuuden lomarahavapaisiin ja joutuu silti sopimaan viikkojenkin palkattomia vapaita kattamaan lapsen pitkiä lomia. Isovanhemmilta varmistetaan mahdollisuudet satunnaisiin pätkiin, toisinaan viikkoihinkin. Entä ne rikkonaiset viikot, satunnaiset päivät - rohkenisiko pyytää vielä äitiysvapaalla olevaa ystävää tai juuri silloin itsekseen lapsen kanssa lomaa viettävää naapuria? Saisikohan naapurin lukioikäisen tytön kanssa hyvää diiliä?

 

Melkoinen lomaruletti, jossa voittajaa onneksi haetaan lapsesta. Palapeli, josta ei ole vara yhdenkään palasen mennä hukkaan.

Työyhteisöjen näkökulmasta kesälomista sopiminen on melkoinen stressitason nostattaja, etenkin työpaikoilla joilla työn tekeminen edellyttää, että paikalla on tietty määrä työntekijöitä. Kuka saa juhannuksesta alkavan kesälomien suosikkiajankohdan ja säästääkin samalla pari lomapäivää? Kenelle jää kylmä kesäkuun alku tai toukokuu, jota voi hädin tuskin edes lomaksi laskea? Ai Maija junaili parhaat lomapäivät tänäkin vuonna, jupistaan kahvipöydässä. 

 

Lomatoiveiden äärellä vastakkain ovat usein lapsiperheet ja lapsettomat pariskunnat tai sinkut. Monet päiväkodit ovat suljettuja heinäkuussa ja pienten lasten vanhemmat parjaavat kilvan lapsettomia, joiden on päästävä juuri tuolloin lomalle. Olisihan heillä koko kesä aikaa muulloinkin. Sinkkuja jurppii, miksi perheelliset saavat valita parhaista loma-ajoista olettaen, että lapset ovat oikeutus heinäkuisiin viikkoihin. Tahtoisihan sitä lomaa viettää heinäkuussa lapsetonkin samalla tavalla.

 

"Melkoinen lomaruletti, jossa voittajaa onneksi haetaan lapsesta."

 

Yllättävän usein tuntuu unohtuvan, ettei kyse ole vain "lapsellisten" halusta lomailla tiettyyn aikaan. Useimmiten kyse lienee käytännön sanelemista ehdoistakin. Siitä, että päiväkoti-ikäistä ei voi yksinkertaisesti jättää yksin kotiin päiväkodin ollessa suljettuna ja harvapa sen seitsemänvuotiaan ekaluokkalaisenkaan rohkenisi jättää päiväksi, saati viikoiksi itsekseen. Ei sillä, että valinta perhe-elämästä ajaisi toisen elämäntilanteen ylitse. 

 

Meidän perheessä kesälomapalapeliä on rakennettu ensimmäistä kertaa lasten syntymän jälkeen. Kotiäitiyden kesäthän olivat hurjan helppoja - kun miehellä oli loma, oli lomaa koko perheellä. Monta yhteistä viikkoa.

Tänä kesänä yhteinen loma rajoittuu meillä viikkoon. Tällä järjestelyllä saadaan katettua esikoisen päättyvä päiväkotisopimus ja otettua riittävästi aikaa syksyllä rauhalliseen eskarin aloitukseen ja päiväkotiin paluuseen. Lasten isä huolehtii ensimmäiset kolme lomaviikkoaan, viikko lomaillaan yhdessä ja jatkan itse vielä saman kolme viikkoa. 

 

Tuntuihan ajatus vain yhdestä yhteisestä lomaviikosta ensin ankealta, kun siitä helmikuussa työnantajiemme kanssa sovittiin. Nyt kuitenkin jo hymyilyttää, sillä ollaan tehty monia kesälomasuunnitelmia koko kesän viikonloppuihin pohjautuen, eikä ladatakaan jättimäisiä odotuksia juuri siihen yhteen lomaviikkoon.

 

Lyhennetty työaika tuo onneksi viikoittain pidennettyjä viikonloppuja ja etätyökäytäntö mahdollistaa nykyisin lähes kaikille asiantuntijatyötä tekeville mahdollisuudet lähteä vaikkapa perheen kanssa mökille ja tehdä töitä sieltä käsin sen päivän tai jokusenkin muun perheen kipaistessa rantakivikossa. Kuten mun työkaverikin totesi; maisemanvaihdos tekee vain hyvää. 

 

Lapset palauttavat kesälomatarvelomakkeensa tänään. Samallahan se tarkoittaa, että viimeistään nyt on nollan tuntumaan hiipivistä öistä huolimatta lupa alkaa odottaa kesää. 

 

Miten teillä kahden työssäkäyvän vanhemman perheissä ratkotaan kesälomabingoa? 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

"Miksi sillä on kaksi kotia? Onko sillä kahdet eri lelut, ihan omat lelut?" kysyi esikoinen jossakin vaiheessa usein hyvästä ystävästään. Lapsesta, joka asuu keskimäärin puolet ajastaan äitinsä, puolet isänsä luona uusissa perheissä. "Miksei se voi tänään tulla meille, jos ne muut tulee?" Hän näkee tilanteen tavalla, jossa mahdollisuus tavata omaa ystävää on järjestellympää ja määrittyy sen mukaisesti, kumman vanhemman luona lapsi on. Eikä asioita aina ole helppoa selittää. 

 

Että joskus äidit ja isät, vanhemmat eivät enää osaa toimia siten, että haluaisivat asua samassa kodissa, mutta koska kumpikin tykkää lapsesta tosi paljon, saa lapsi kaksi kotia. Ai miksi äidit ja isät eivät enää tykkää toisistaan? Voitteko tekin isän kanssa lakata tykkäämästä? 

 

"Kuka niiden isä sitten on?" ja "Onko niillä kaksi isää?" ovat pohdintoja, joihin on päädytty useat kerrat keskusteltaessa erilaisista tuttavaperheistä kuten yksinhuoltajaperheestä, uusioperheestä ja perheestä, jossa toinen vanhemmista on menehtynyt. Että lasten kanssa asuva mies ei olekaan aina lasten isä, eikä nainen äiti. 


"Miten jossakin perheessä voi olla kaksi äitiä, muttei yhtään isää?" hämmästeli viisivuotias, kun kuuli sivukorvalla aikuisten keskustelua. Sen sijaan, että olisi päädytty pitkiin taustoituksiin sateenkaariperheistä, hänelle riitti täsmennys siitä, että joskus kaksi miestä tai kaksi naista tykkäävät niin paljon toisistaan, että he haluavat oman perheen. "Ne saa varmaan askarrella vielä enemmän, jos niillä on kaksi äitiä. Jos ois kaksi isää, sais ehkä käydä useammin uimahallissa." 

 

"Mutta jos se on syntynyt toisen äidin vatsasta, niin miksi se asuu täällä?" herätti keskustelua useampikin omanikäinen adoptioystävä. "Ai sillä oli niin kuin ensin yksi äiti ja sitten, kun se lensi lentokoneella, niin tuli toinen äiti ja isä?" No joo, jotakuinkin niin. Erilaiset ihonvärit jäävät lähes poikkeuksetta sivuhuomiolle, ja nousevat keskusteluun lähinnä uteliaisuutena. 

 

Perheiden moninaisuus on nykypäivää. Väestöliiton mukaan yli kolmannes perheistä on tavalla tai toisella monimuotoisia: on monikkoperheitä, yhden vanhemman perheitä, maahanmuuttajaperheitä, kahden kulttuurin perheitä, uusperheitä, adoptioperheitä, sateenkaariperheitä, sijaisperheitä ja tukiperheitä. Lapsen vanhempana voi perheessä toimia myös joku muu kuin se, jolla on juridiset vanhemman oikeudet, esimerkiksi isovanhempi.

 

Koska lapsi opettelee maailmaa luomalla sääntöjä ja määritelmiä, syntyy hänelle aika varhain ajatus siitä, millainen on "oikeanlainen" lapsi, vanhempi tai perhe. Siksi on tärkeää, että lasten maailmankuvaa ja asenteita rakennetaan alusta asti tasa-arvoisiksi, joustaviksi ja vastaamaan todellisuutta. Sitä, että ei ole yhtä totuutta, vaan kunkin ihmisen omasta näkökulmasta koottu kokonaisuus omine tarinoineen ja elämänpolkuineen. 

 

Se, mikä meille aikuisille näyttäytyy sidotumpana ja tietyssä määrin selittelyjä vaativana, muuttuu keskustelujen jälkeen lapselle nopeasti hyvinkin selväksi. Yksi vanhempi, lentokoneella perheeseen muuttanut, kaksi äitiä tai toisaalla asuvia sisaruksia. Ystävä on ystävä ja hänen näkemisestään ollaan yhtä iloisia riippumatta siitä, missä kontekstissa tavataan. 

 

Ps. Kerroin myös aiemmin kirjavinkeistä, joilla meillä on moninaisia perheitä sivuttu useammissa satukirjoissa. Sadut ja tarinat ovat erinomaisia oppaita elämään ja keskusteluja herättämään. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu