Kirjoitukset avainsanalla Perhe

Te, nyt juhlivat kutoset, olette esikuvia

Mun oma tyttöni, kuusivuotias eskarilainen, aloittaa syksyllä koulunsa. Hän tulee tuosta saman pihan eskarista ja on koko eskarivuotensa seurannut silmät loistaen teitä koulun isoja. Hän on kertonut kotona tarkat havaintonsa siitä, mitä koululaiset tekevät, miten pukeutuvat tai millaista puhetta koululaisten lähellä kuulee.

”Äiti, sitten kun mä olen iso, mäkin oon niin hyvä kaveri kuin ne on toisilleen”, hän on pohtinut monet kerrat. Hän on katsonut teitä juttelemassa toisillenne tai nostamassa toisen reppua maasta.

Hyvä kaveri toisille. Siinä on vahva sanoma. Siinä, ettei meistä kukaan ole täällä yksin - tai kukaan ei haluaisi olla yksin.

Siksi toivoisinkin, että olette sen puolella, jonka huomaatte kaipaavan ystävää ja kuuntelijaa. Olette sen puolella, jonka huomaatte olevan yksin. Että halaatte ja rutistatte. Kysytte kaverilta tai vähän vieraammaltakin, että mitä kuuluu.


Esikuvan merkitys on vähintään yhtä vahva. Se, että on omalla käyttäytymisellään esimerkkinä jollekin toiselle. Usein esimerkkinä on tietämättäänkin - joku seuraa syrjemmältä, mutta tarttuu toimintamalliin. Kuten se pieni eskarilainen lasioven takana tai vaikkapa kaveri omalla luokalla. 

Siksi - olkaa aitoja, olkaa rehellisiä. Olkaa fiksumpia kuin me aikuiset.

Olkaa ennen kaikkea omia itsejänne, sillä tässä maailmassa on sinun kaltaisiasi vain yksi.


Meidän vanhempien puolesta toivon, että samalla, kun kasvatte ja huomaatte omien siipienne kantavan yhä enemmän, pidätte meidätkin lähellä.

Toivon, että istutte koulun ja harrastusten lomassa perheen yhteiseen ruokapöytään. Kerrotte kuulumisianne ja tuotte pöydän ääreen tai olohuoneen sohvalle myös kavereitanne. 

Pyytäkää apua ja kysykää, kun mietitte jotakin.

Mun nelivuotias tyttöni on tällä viikolla kysynyt, että äiti montako luuta on lohikäärmeellä, miksi mammutit kuoli ja onko perhosella lihaksia. En osannut vastata niistä yhteenkään. En osannut selittää sitäkään, missä hän pikkusiskona oli silloin, kun hänen isosiskonsa syntyi. Että missä ollaan ennen syntymää.

Siksi olen ihan varma, ettei me äiteinä tai isinä osata vastata kaikkiin kysymyksiinne. Ei edes puoliin kysymyksistänne. Mutta sen tiedän, että jokainen vanhempi ja perheen aikuinen haluaa auttaa lastaan saamaan vastauksia niihin asioihin, jotka mietityttävät.


Teillä, kutoset, on edessänne koko maailma.

Unelmoikaa ja pitäkää unelmistanne kiinni. Asettakaa tavoitteita, joilla niitä unelmia tavoitella.

Uskokaa siihen, että teillä on mahdollisuus muuttaa maailmaa juuri teidän näköiseksenne.

Toivon, ettette koskaan lakkaa uskomasta hyvään. Siihen, että pienilläkin teoilla voi vaikuttaa. On parempi tehdä jotakin kuin olla kokonaan yrittämättä.

Onnea matkaan elämässä eteenpäin. Alakoulusta yläkouluun.

Tämä maailma tarvitsee juuri teidänlaisianne. Tulevaisuuden aikuisia. Tämänkin päivän esikuvia. Kuten tän juhlan alussa 6A:n esittämänä "Susta tulee jotakin suurta. Kevyesti kurkota tähtiin." 

Hyvää juhlapäivää ja ihanaa kesää. Kurkottakaa tähtiin. 

 

- - -

Sain juhlistaa lähikoulumme kuudesluokkalaisten kevätjuhlaa, tähtiin kurkottelua, ja pitää heille puheen vanhempainyhdistyksen puheenjohtajan ominaisuudessa. Miten paljon muistoja mieleen vyöryikään noilta vuosilta, kymmenien vuosien takaa, kun katsoin heitä, 12-13 -vuotiaita, joilla on edessään ihan koko elämä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vuosi. Miten nopeasti aika kuluukaan, viikot vaihtuvat kuukausiksi. Kevät kesäksi ja pian jo talveksi. Palasin vuosien perhevapaiden jälkeen töihin jotakuinkin vuosi sitten. 

 

Vuodet olivat muovanneet organisaatiota ja omaa tiimiäni. Toimiston käytävillä tervehtivät monet tutut, mutta joukosta erotin lukuisia vieraitakin kasvoja – jännitti, odotutti ja innostutti. 

Ensimmäiset kuukaudet olivat hapuilua ja riittämättömyyttäkin. Moni työkaveri oli vaihtunut, käytänteet muuttuneet, tietotekniikka ja ohjelmat päivittyneet. Epävarmuuden sietämisen rajoja piti venyttää päivästä toiseen.

Rutinoitumisen huomasi kuitenkin pian. Vanhan tuttuuden, päiviin tottumisen. Kun uppouduin tekemiseeni, tuntui kuin en olisi poissa ollutkaan. 

 

Kotivuosista lasten kanssa nautin valtavasti. Valittiin kirjoista houkuttavimmat ja ahmittiin niitä tarina tarinalta sylikkäin istuen, nökötettiin teattereiden eturiveissä ja kelluttiin kylpylöiden poreissa. Nukuttiin päiväunia ulkoilusta väsyneenä ja askarreltiin mitä mielikuvituksellisempia viritelmiä, leivottiin ja seikkailtiin, tavattiin ystäväperheitä lähes päivittäin ja tehtiin jos jonkinlaista vapaaehtoistyötä. Naurettiin ja höpötettiin. 

Olin tietoisesti päättänyt pitää kotivuosina työasiat etäämmällä ja antaa ne vuodet täysin lapsille ja perheelle. Sitten aikanaan uudella kipinällä, uusin ajatuksin, ajattelin kotona ollessani. Minulle se sopi ja oli siihen hetkeen onnistunut valinta. 

Nyt töihin palattuani ja viikoittaiseen aikataulutettuun arkeen hypättyäni ymmärrän vieläkin paremmin, miten poikkeuksellisia – ainutlaatuisen hienoja - nuo vuodet olivat. 

 

Sain mahdollisuuden palata työyhteisööni rauhallisin mielin. Palasin rooliin, joka minulla oli ollut ennen lasten syntymää. Sain vastuulleni monet niistä työtehtävistä, joista olin kantanut vastuuta aiemminkin. Vaikka tätä edellyttää lakikin, odottaa perhevapailta palaavaa tutkimusten mukaan silti liian usein tyrmistys. Se johtuu joko merkittävästä muutoksesta työroolissa tai tosiasiasta, ettei ole paikkaa, johon takaisin tullessa asettua. 

 

Perusturvallisuus, jota tulevien tapahtumien ennustettavuus tuo, luo rauhallisuutta. Luottamusta siihen, että elämä kantaa.

On tärkeää tietää, että omasta organisaatiosta löytyy perhevapaalta palaavalle paikka mielekkäine työtehtävineen, kuten lähtiessäkin. Että (pidempäänkin) poissaolleella nähdään arvo vuosien mittaisessa sitoutumisessa ja kehittämisessä, vaikka omaa roolia tuleekin hetken hakeneeksi.

Ymmärrystä siitä, että lasten myötä töihin palaavalla arki ja arvot ovat usein muuttuneet. Ainakin minulle selkiytyi lasten myötä yhä kirkkaammin se, että vaikka pidänkin työstäni, se ei ole elämäntehtäväni. Asioita katsoo pienten lasten vanhempana hyvin toisenlaisin silmin. 


Jos minulla ei olisi ollut työpaikkaa, johon palata, olisinko nauttinut kotivuosista yhtä paljon? Olisinko kantanut huolta tulevaisuudesta silloinkin, kun luin satukirjan rivejä lapset viereeni käpertyneenä ja pohtinut työmahdollisuuksia olematta läsnä eväsretkillä? Olisivatko pelko ja epävarmuus asuneet sydämessäni silloinkin, kun vietin elämäni parhaita vuosia? Olisinko valmistautunut muutokseen yhtä levollisin mielin?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Hän pyysi mua nukkumaan viereensä.

”Sittenkin, vaikka mä jo nukun”, hän vannotti. Pieni viisivuotiaani.

Lapsi, joka tahtoo samaan aikaan olla suuri ja hyvinkin itsenäinen ja vielä pieni, syliin kömpivä.

Yön pimeydessä haen tyynyni ja pehmeän varapeiton. Vaikka kömmin nukkumaan hänen ollessa jo nukkumatin matkassa ja herään hänen vielä nukkuessaan, en tunne voivani tehdä toisin. Lupaus jyskyttää takaraivossa.

”Äiti, mä odotin sua ja olin ihan hereillä,” hän toteaa vakuuttavasti unestaan havahtuen ja kääntää kylkeään. Tekee tilaa viereensä ja nukahtaa samassa uudelleen.

Lastenhuoneen yksisarvisunivalo luo kuvioita kattoon. Huoneen täyttää levollinen tuhina ja lapsi, joka on painautunut tiukasti mua vasten. Hurjan lämpimänä.

Tänä yönä tiedän nukkuvani pätkittäistä unta. Parisängyn omasta leveästä tilasta ei ole tietoakaan ja muhkea patja on vain haave. Mutta kyllähän me tähän mahdutaan. Kylki kyljessä.

 Vedän peiton ylleni ja suljen silmäni. Arjessa asuu onni. Öisinkin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kesän tietää olevan tulossa silloin, kun päiväkodista tulee lapsen mukana kesälomakysely. Se, johon rastitetaan sitovasti kesäkuun ensimmäisestä päivästä elokuun puoleen väliin jokaikinen päivä ja joka pitää palauttaa ennen kuin useilla työpaikoilla on edes vielä käyty kesälomakeskustelua. 

 

Se, jonka äärellä kiivaasti pohditaan, että miten me taas tämä kesä sumplitaankaan. Että oletko sä lomalla tuossa, jos mä olen tuossa, niin saadaan lapsillekin mahdollisimman pitkä lomapätkä. Tai ylipäätään katettua vapaa, joka heille väistämättä tulee monien päiväkotien ollessa kiinni ja viimeistään 2,5 kuukauden lomana koulujen alettua. 

 

Samalla mietitään kuumeisesti, saadaanko mihinkään rakoseen koko perheen yhteistä kesälomaa - edes viikkoa, että voitaisiin pyörähtää kauempana asuvien isovanhempien tai muiden tuttavien luona. Tai vaikka varata se koko perheen yhteinen lomareissu lämpimään, pakoon epävarmaa kesäsäätä. Tarvitseeko perhe edes yhteistä lomaa?

 

"Lomatoiveiden äärellä vastakkain ovat usein lapsiperheet ja lapsettomat pariskunnat tai sinkut."

 

Moni käyttää mahdollisuuden lomarahavapaisiin ja joutuu silti sopimaan viikkojenkin palkattomia vapaita kattamaan lapsen pitkiä lomia. Isovanhemmilta varmistetaan mahdollisuudet satunnaisiin pätkiin, toisinaan viikkoihinkin. Entä ne rikkonaiset viikot, satunnaiset päivät - rohkenisiko pyytää vielä äitiysvapaalla olevaa ystävää tai juuri silloin itsekseen lapsen kanssa lomaa viettävää naapuria? Saisikohan naapurin lukioikäisen tytön kanssa hyvää diiliä?

 

Melkoinen lomaruletti, jossa voittajaa onneksi haetaan lapsesta. Palapeli, josta ei ole vara yhdenkään palasen mennä hukkaan.

Työyhteisöjen näkökulmasta kesälomista sopiminen on melkoinen stressitason nostattaja, etenkin työpaikoilla joilla työn tekeminen edellyttää, että paikalla on tietty määrä työntekijöitä. Kuka saa juhannuksesta alkavan kesälomien suosikkiajankohdan ja säästääkin samalla pari lomapäivää? Kenelle jää kylmä kesäkuun alku tai toukokuu, jota voi hädin tuskin edes lomaksi laskea? Ai Maija junaili parhaat lomapäivät tänäkin vuonna, jupistaan kahvipöydässä. 

 

Lomatoiveiden äärellä vastakkain ovat usein lapsiperheet ja lapsettomat pariskunnat tai sinkut. Monet päiväkodit ovat suljettuja heinäkuussa ja pienten lasten vanhemmat parjaavat kilvan lapsettomia, joiden on päästävä juuri tuolloin lomalle. Olisihan heillä koko kesä aikaa muulloinkin. Sinkkuja jurppii, miksi perheelliset saavat valita parhaista loma-ajoista olettaen, että lapset ovat oikeutus heinäkuisiin viikkoihin. Tahtoisihan sitä lomaa viettää heinäkuussa lapsetonkin samalla tavalla.

 

"Melkoinen lomaruletti, jossa voittajaa onneksi haetaan lapsesta."

 

Yllättävän usein tuntuu unohtuvan, ettei kyse ole vain "lapsellisten" halusta lomailla tiettyyn aikaan. Useimmiten kyse lienee käytännön sanelemista ehdoistakin. Siitä, että päiväkoti-ikäistä ei voi yksinkertaisesti jättää yksin kotiin päiväkodin ollessa suljettuna ja harvapa sen seitsemänvuotiaan ekaluokkalaisenkaan rohkenisi jättää päiväksi, saati viikoiksi itsekseen. Ei sillä, että valinta perhe-elämästä ajaisi toisen elämäntilanteen ylitse. 

 

Meidän perheessä kesälomapalapeliä on rakennettu ensimmäistä kertaa lasten syntymän jälkeen. Kotiäitiyden kesäthän olivat hurjan helppoja - kun miehellä oli loma, oli lomaa koko perheellä. Monta yhteistä viikkoa.

Tänä kesänä yhteinen loma rajoittuu meillä viikkoon. Tällä järjestelyllä saadaan katettua esikoisen päättyvä päiväkotisopimus ja otettua riittävästi aikaa syksyllä rauhalliseen eskarin aloitukseen ja päiväkotiin paluuseen. Lasten isä huolehtii ensimmäiset kolme lomaviikkoaan, viikko lomaillaan yhdessä ja jatkan itse vielä saman kolme viikkoa. 

 

Tuntuihan ajatus vain yhdestä yhteisestä lomaviikosta ensin ankealta, kun siitä helmikuussa työnantajiemme kanssa sovittiin. Nyt kuitenkin jo hymyilyttää, sillä ollaan tehty monia kesälomasuunnitelmia koko kesän viikonloppuihin pohjautuen, eikä ladatakaan jättimäisiä odotuksia juuri siihen yhteen lomaviikkoon.

 

Lyhennetty työaika tuo onneksi viikoittain pidennettyjä viikonloppuja ja etätyökäytäntö mahdollistaa nykyisin lähes kaikille asiantuntijatyötä tekeville mahdollisuudet lähteä vaikkapa perheen kanssa mökille ja tehdä töitä sieltä käsin sen päivän tai jokusenkin muun perheen kipaistessa rantakivikossa. Kuten mun työkaverikin totesi; maisemanvaihdos tekee vain hyvää. 

 

Lapset palauttavat kesälomatarvelomakkeensa tänään. Samallahan se tarkoittaa, että viimeistään nyt on nollan tuntumaan hiipivistä öistä huolimatta lupa alkaa odottaa kesää. 

 

Miten teillä kahden työssäkäyvän vanhemman perheissä ratkotaan kesälomabingoa? 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu