Kirjoitukset avainsanalla lasten liikkuminen

 

Viikonloppuna sukellettiin valopallomereen kutsuvien valkoisten pallojen sekaan, valloitettiin tulivuori sen päälle juosten ja voimien ehtyessä hieman hitaammin kiiveten ja tulivuoren huipulta kiidettiin alas melkoista liukumäkeä. Syöksyttiin liukumäkeä virtahevon suusta, ratsastettiin kivan vinksuilla seeproilla, laskettiin isoilla renkailla ikään kuin jokea tai vesistöä pitkin ja kierrettiin toki jokaiselle HopLop-sisäleikkipuistolle tuttuja erilaisia sokkeloreittejä.

 

 

Tytöt toivovat säännöllisesti pääsevänsä HopLopiin, ja täällä Porvoossa sinne kurvaillaankin kuukausittain. Ystäväperhe on jo pidempään houkutellut meitä mukaan tutustumaan Helsingin Ruoholahden uudella konseptilla avautuneeseen HopLopiin, johon tämä viikonloppu melkoisen harmaana ja loskaisen märkänä oli erinomainen. Niin oli tosin ajatellut ne viisisataa – arvio tuskin riittääkään – muutakin, sillä kieltämättä lipputiskille jonottaessa hirvitti se, että jokainen narikka näytti täyteen ahdetulta, jonoa oli edessä monien perheiden verran ja leikkipaikoilla kävi melkoinen kuhina. Aavistuksen arveluttavasta ensivaikutelmasta huolimatta lapset löysivät nopeasti leikkien ja liikkumisen pariin, ja niissä harvoissa paikoissa, missä jonottamista vaadittiin, malttoivat odottaa omaa vuoroaankin kivasti.

 

 

”Älä ole ei”-sanoma puhututti paljon heti naulakoilta alkaen. Julistus lapsiystävällisemmän Suomen puolesta. Ajatus siitä, että liikkumisessa saa olla aitoa riemua ja iloa ja HopLop on uudella konseptillaan pyritty suunnittelemaan ja rakentamaan sellaiseksi, että lapset voivat turvallisesti kokeilla omia liikkumisen rajojaan. Kiipeillä, laskea liukumäestä, hyppiä, mönkiä. Ajatus on myös muistuttaa meitä vanhempia, ettei oltaisi heti pyytämässä pysähtymään, varomaan tai ottamaan vähän rauhallisemmin.  Sanoma mietitytti pitkin päivää touhujen lomassa – miten helposti sitä tuleekaan kiellettyä, varoiteltua, ohjattua.

 

Jos totutun ilmeen Hoplopeissa on kyse ollut tuttuuden takia pitkään jo enemmän lasten leikkimisestä keskenään (mikä toki on arvokasta sekin), eikä niinkään vanhempien viihtyvyydestä, niin tämä uusi konsepti tarjosi myös värikkyyteensä, visuaalisuutensa ja moninaisten uusien toteutustensa vuoksi tutustuttavaa myös itselle. Sähköautorata (varaa kolikoita poletteihin!) oli huippu, ja hymyilytti pitkään. Siinä pärjäsivät sitä paitsi nelivuotiaat kaverukset ihan omin voiminkin.

 

 

Kivan erilainen toteutus oli myös ylöspäin kiivettävä ”putki”, jossa eri tasot rakentuvat verkkomaisesti, ristikkomaisesti. Se osoittautui meidän molempien tyttöjen suosikiksi, eri syistä tosin. Neljävuotiaan mielestä kiipeäminen oli sopivan jännittävää ja hänellä oli selvästi pienoinen epävarmuus siitä, josko kuitenkin voisi oikeasti pudota ristikoiden lomasta, joten yrittämisessä säilyi riittävä jännite. Kuopuksemme, 2,5-vuotias, puolestaan nautti alhaalla vaihtuvista valoista.

 

Synttärijuhlijoitakin HopLopissa oli samaan aikaan valtavasti, sillä jokainen synttärijuhlien viettämiseen tarkoitetuista pikkuhuoneista näytti olevan varattu. Ja wau, millä tarkkuudella ne on uudistettu – discosta merirosvo- ja avaruushuoneisiin. Jäin tosin miettimään, uskaltaisinko jättää vaikkapa viisivuotiastani, ehkä juuri koulunsakaan aloittanutta yksinään kaverisynttäreille luottaen siihen, että tuollaisessa huiman suosion paikassa lapset pysyisivät jotakuinkin synttärisankarin vanhemman valvonnassa.

 

 

Toki näiden uudistettujen HopLopien suosiokin pikkuhiljaa tasaantuu, mutta veikkaanpa, että ainakin Ruoholahti todella isona ja monipuolisena sisäliikuntatilana mitä todennäköisimmin saavuttaa juurikin pakkas- ja sadepäivien vakaan suosion. ”Mennään huomenna taas”, pohtivat takapenkkiläiset kotimatkalla useamman tunnin touhuamisen jälkeen. ”Sinne vuorelle kiipeämään ja laskemaan liukumäkeä, sitten ajamaan autolla ja sinne, jossa on sitä väriä alla ja voi kiivetä ylös.” Johon toinen yhtä touhuissaan täydentää ”ja pallomeleen.”

 

Ihan pienenä yksityiskohtana jäin pohtimaan – Mitä mun lapsuudessani, silloin 80-luvulla, oikein tehtiinkään etenkin epävakaisen sään päivinä?

 

Kommentit (1)

muurahainen
1/1 | 

Nostan hattua vanhemmille, jotka pystyvät viemään lapsiaan sisäleikkipuistoihin. Itse koen ne niin stressaaviksi, että meidän lapset ei ikinä pääsisi niihin ellei mies suostuisi viemään. Ehkä arkivapaalla voisin jotenkin kuvitella meneväni, jos silloin ei olisi kamalaa ruuhkaa ja hälyä. Tosin keksin kyllä noihin päiviin sata muuta (omasta mielestäni) hauskempaa puuhaa :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Syksy näytti tänä aamuna sen upeimman puolensa - kirkkaalta taivaalta paistavan auringon ja auringonsäteet, jotka tuovat syksyn lehtien värit kirkkaina esille, kastepisarat lehdillä ja ruoholla ja raikkauden ilmassa.

 

 

Täydellinen päivä pakata eväät laukkuun ja lähteä metsäseikkailulle. Meidän esikoinen on muutaman päivän viikossa päiväkodissa, joka on vahvasti seikkailu- ja liikuntapainotteinen. Niinpä hänelle pelkkä "lähdetäänkö seikkailemaan"-ehdotus tarkoittaa jotakin mukavaa ja innostavaa. Seikkailukaveriksi lähtee poikkeuksetta mukaan pienen ihmisen paras ystävä, Annika-nukke. Tänäänkin Annika kulki valloittamassa korkeimmat kivet ja maisteli eväskassin kätköistä esille otettuja mansikoita ja karjalanpiirakoita.

 

 

Tämä aika syksystä, jolloin ei tarvitse vielä pukea kurahousuja edestakaisin ja pestä päivästä toiseen rapaisia kumppareita, on lasten kanssa ulkona liikkumiseen mukavaa. Syksyinen, värikäs luonto houkuttaa tutkimaan. Voi tasapainoilla kaatuneiden puunrunkojen päällä, kiivetä ketterästi kiville ja hypätä polun puolelta toiselle, tai etsiä mustikanvarpuja, ihmetellä puolukan kukkia tai ihastella kanervia. Kuten bloggaagakollega Hurlumhei-blogissaan kuvaa osuvasti, luonnossa on valtavasti tekemistä tavoitteelliselle liikkumisellekin jokamiehenoikeudet muistaen.

 

 

Meillä mukaan pakataan lähes poikkeuksetta eväät. Voileipiä rapisevassa kääreessä, mansikoita ja muita marjoja tai hedelmiä, karjalanpiirakoita, ehkä jokunen keksi tai makea herkku. Sitten istua nökötetään huovalla eväitä mutustellen ja nautitaan retkitunnelmasta, tai kuten tänään - makoillaan taivasta katsellen ja pohtien, minne pilvet menevät ja missä on lintujen koti.

 

Luonto on kaunis jo nyt - ja kaunistuu vain lähiviikkoina punaisen, oranssin ja keltaisen vallatessa puut ja pensaat. Menkää hyvät ihmiset metsään. Kokekaa seikkailut, kiipeilkää kiville ja tasapainoilkaa puunrungoilla kuten lapset, piristää muuten valtavasti.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kiireesti työpäivän jälkeen pakattu lapsen harrastuskassi, kuljettamista paikasta toiseen - yksi tanssiin, toinen musiikin pariin. Lapsilla nälkä ja väsykin painaa päiväkotipäivän jälkeen, vanhemmalla hermo on kireällä työpäivän jälkeen.

 

Vaiko ilo yhteisestä harrastuksesta, riemu onnistumisesta, viikon odotetuin juttu muita harrastuskavereita tavaten? Äitikin tapaa lapsen kaverin vanhemman hyvillä mielin kuulumisia vaihtaen. Miten löytää kompromissi ja tasapaino?

 

Meidän perheessä pienten tyttöjen harrastukset ovat vielä osa sujuvaa arkea, mutta ajatukset kantavat toki jo tuleviin vuosiin.

- - - -

 

Tuttu tanssituntien kassi pakattiin kuukausien tauon jälkeen taas syksyn tullen. Juomapullo tai pillimehu, varavälipalaa, kivat sisävaatteet ja lämmintä vaihtovaatetta tunnin jälkeen, mikäli touhutessa tulee tosi lämmin.

 

Meidän tytöt ovat molemmat käyneet tanssitunneilla vuoden ikäisestä saakka. Esikoinen säännönmukaisemmin, sillä hänen kanssaan pidempi tauko tuli vasta kuopuksen syntyessä. Pienemmän tanssiharrastus keskeytyi hetkeksi keväällä – osin muutto- ja remppatouhujen vuoksi, osin siksi, että häntä selkeästi pelotti suuri tanssisali kaikuvine äänineen.

 

Tänä syksynä molemmat ovat jälleen mukana; pian kaksivee kuopus taaperotanssissa päiväsaikaan, neljää ikävuotta lähestyvä esikoinen lauantaiaamupäivän lastentanssissa. Ja kuulkaapas, itsekin innostuin uudelleen! Viime keväänä tanssitunnin lähestyminen aavistuksen puristi rintaa; eiih, taas lähdetään kokeilemaan, josko pienempi tällä kertaa innostuisi tanssista ripustautumatta minuun ensimmäiseksi vartiksi. Hänhän näet aina innostui lopputunnista, mutta oli tuolloin varsin hitaasti lämpiävä ja koin sen ripustautumisen ja kiljumisen itse osin raskaana viikoittain toistuessaan. Koska harrastuksen tulee tuoda hyvää mieltä ja energiaa, hyppäsimme hetkeksi sivuun.

 

Nyt tanssi sujui pitkälti – no – kuin tanssi. Kesä oli tuonut reippautta ja rohkeutta, ja vaikka edelleenkin (uusi) sali äänineen aluksi jännitti, into ja halu olla mukana oli selkeästi nähtävillä. Tiedän, että mikäli aikataulut pysyvät järkevästi hallussa, me jatkamme hyvillä mielin.

 

Esikoisen syksyn ensimmäinen tanssitunti on vasta tulevana viikonloppuna edessä. Nyt ensimmäistä kertaa muuten ryhmässä, jossa hän jää itse tanssiopettajan ja tanssikavereiden seuraan tunnin ajaksi. Hänen kohdallaan uskon kuitenkin kaiken sujuvan loistavasti, vaikka alkujännitystä onkin aistittavissa.  Äidillä yhtä paljon kuin tyttärellä, veikkaan.

 

Lasten harrastukset mietityttävät joka syksy yhtä paljon, ja todennäköisesti lasten kasvaessa vielä enemmän. Mahdollisuuksia on valtavasti; uinnista kuvismuskariin, tanssista yleisurheiluun, partiosta musiikkiin. Sitä paitsi sen yhden harrastusryhmänkin sisällä kirjo on huima – tanssitunneilla lastentanssista balettiin tai breikistä nykytanssiin, tai musiikissa mieletön määrä eri soitinvaihtoehtoja.

 

Toisaalta päiväkoti- tai koulupäivien jälkeen tarvitaan myös sitä rauhallista aikaa vain levätä, kerätä voimavaroja tulevaan päivään tai antaa pienelle aikaa leikkiä kiireettä omassa huoneessaan tärkeillä leluillaan. Ettei se arki olisi pelkkää ohjelmoitua edestakaisin kulkemista – ja kuljettamista.

 

Meidän perheessähän arki on vielä melkoisen sujuvaa ja lasten rytmissä menevää, kun olen itse opintovapaalla. Esikoinen on muutamana päivänä viikossa päiväkodissa, kuopus kanssani kotona. Muutamat tarkoin valitut harrastukset molemmille tytöille eivät siis vielä aiheuta kovin suurta härdelliä ja touhotusta elämäämme, eikä työpäivästä ryytyneenä tarvitse ekana kotiin tullessa miettiä harrastuskassin pakkaamista. Silti – työelämään palatessani tämäkin nyt sujuva kuvio tulee uudelleen harkintaan.

 

Osin päiväkotiseikkailuissa päiviään viettävä esikoinen on tänä syksynä siis mukana tanssivassa muskarissa yhtenä arki-iltana viikossa ja lauantaiaamun tanssitunneilla. Hänelle nämä kaksi harrastusta saavat riittää, jotta tasapaino kaikin puolin säilyy. Hänen jaksamiselleen ja sille, että meille jää vielä aikaa rauhalliselle perhearjelle ja ihanien ystävien tapaamiselle.

 

Kuopuksemme kanssa myös tanssitaan sekä tanssitunneilla taaperotanssissa että tanssivassa muskarissa. Tänä syksynä saimme vihdoin paikan myös kuvismuskariin. Hänen kanssaanhan me vanhemmat olemme läsnä koko harrastuksen ajan, joten siksikin on tärkeää, että myös itsellä on harrastuksesta hyvä fiilis. Olemme kyllä muutoinkin lasten harrastusten alkaessa herkällä korvalla kuunnelleet, mistä tytöt pitävät tai mihin heillä saattaisi olla kiinnostusta – ja mikä ei enää mahdollisesti kiinnosta. Harrastusten kun ei mielestäni pidä eikä saa olla sellaista, mihin ”täytyy” lähteä, vaan on löydettävä innostuksesta kumpuava kipinä tuonne-mä-taas-saan-tänään-mennä-jee- tyyliin.

 

Tulevina vuosina mahdollisuuksia tulee paljon lisää. Silloin onkin jo enemmän mietittävä, mitä oikein halutaan ja miten aikaa arjessa jaetaan. Onneksi näin on nyt hyvä. Ainakin taas tämän syksyn eteenpäin.

 

Olisi kyllä mukava kuulla, miten te olette lastenne harrastuselämää ja koko perheen yhteistä arkea järjestäneet. Ovatko illat pelkkää edestakaisin kulkemista ja miten harrastukset on teillä valittu – lasten vai vanhempien kiinnostuksesta vai kompromisseista?

Kommentit (3)

VauhtiMama Heli
Liittynyt16.8.2016
1/3 | 

Tasapainoiluahan se harrastaminen tässä elämänvaiheessa on, niin lasten kuin vanhempienkin osalta. Ihanaa, että näet rauhallisen perheilyn ja palautumisen merkityksen noin tärkeänä - sitä itsekin pyrin priorisoimaan. Silti harrastuksia neljäveelle kertyi täksi syksyksi kokonaiset kolme kappaletta: sähly isän kanssa, jo monta vuotta tykätty rokkimuskari, ja nyt taas vauvan myötä paluu uintiin sisarusryhmässä. Koetetaan selvitä! ;)

Blogini Älyllistä äitiyttä löydät osoitteesta: www.vauva.fi/blogit/alyllista_aitiytta sekä Facebookista: www.facebook.com/alyllistaaitiytta/ . Tervetuloa mukaan!

Pyykkivuoren Elsa
Liittynyt11.5.2016
2/3 | 

Harrastusten organisoiminen on todella välillä melkoista kalenterihommaa. Me olenme ratkaisseet asian niin meillä on miehen kanssa yhteinen kalenterisovellus, johon merkitään kaikki kaikkien treenit ja kokoukset yms. Kolme lasta, joilla kaikilla yksi harrastus. Esikoisella ma, ti ja pe, keskimmäisellä ke ja la sekä kuopuksella to. Joo-o, nähtäväksi jälleen jää, että miten selvitään. Miehellä reissutyö ja mä välillä pitkiäkin aikoja yksin. Mutta se auttaa jaksamaan että lapset todellakin nauttivat harrastuksistaan. Tsemppiä! Ps. Itse olen päivätöissä.

Susanna K.
Liittynyt17.7.2016
3/3 | 

Meillä 11v esikoinen käy kuorossa ja nyt aloittaa tanssillisen voimistelun. Kävi aiemmin muutaman vuoden cheerleader-harkoissa, muttei oikein tuntenut joukkuetta omakseen ja nyt vaihdetaan sitten tuohon voimisteluun. Ihan on itse harrastukset valinnut, tosin itse olen samassa kuorossa nuorena käynyt.

Keskimmäinen 4v lähtee syksyllä jumppaan. Tykkää kiipeillä ja voimistella isosiskon perässä, joten ajateltiin koittaa ihan kansalaisopiston jumppaa.

Pienimmän kanssa mennään vauvajoogaan tammikuussa, kunhan tyttö nyt ensin loka-marraskuussa syntyy.

Meillä lapset saa budjetin rajoissa kokeilla haluamiaan harrastuksia ja rohkaistaankin kokeilemaan uusia harrastuksia.

Muistathan seurata myös Facebookissa, Instagramissa sekä Blogit.fi-sivustolla.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

 

Kalliot ja merenranta, aurinko ja kesäisen kevyt mieli - kuka valloittaa korkeimman kiven? Löytää kippuraisimman oksan tai suurimman kävyn? Tanssii mukaansatempaavimman tanssin rantakallioilla?

 

Emäsalon kalliot Porvoon saaristossa ovat upea paikka nauttia luonnon rauhasta ja merestä. Emäsalon kärjestä, Varlaxuddenin matalilta kallioilta avautuu henkeäsalpaava näkymä Suomenlahden ulkosaaristoon. Merelle, jossa ulapalla näkyy pieninä pisteinä veneitä.

 

 

Kalliot ovat oiva paikka kerätä taskuun meren hioma kivi, jos toinenkin, tai kuunnella lokkien kirkumista ja katsella, miten lokit yrittävät napata vedestä kalan. Tutkia tarkkaan hämähäkin kulkemista lämpimällä kalliolla siskon kanssa vieri vieressä, kylki kyljessä.

 

 

Ennen kaikkea Emäsalon kalliot ovat mahtava paikka eväsretkelle - joko omien eväiden kanssa tai grillauspaikalla valmistettuna. Mikään ei maistu niin hyvältä kuin luonnonhelmassa nautittu, rapisevaan paperiin pakattu eväsleipä raikkaan juoman kera. Näille eväsretkille pakataan usein mukaan myös herkkuja, monenmoisiakin. Ollaan tykästytty käsintehtyihin suklaisiin ja suklaakekseihin, joita napataan usein mukaamme Petris Chocolate Roomista. Ihan parhaita.

 

 

Suomen luonto on kyllä mahtava. Sitä paitsi usein ihan oman kodin läheltäkin löytyy kauniita paikkoja viettää aikaa siten, että mieli lepää.

 

------

Teehetkien koti löytyy myös Facebookista https://www.facebook.com/teehetkienkoti/

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Instagram