Kirjoitukset avainsanalla lasten liikkuminen

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Voimistelutuote

Varovaisuus, toisinaan ylivarovaisuuskin ja harkitsevaisuus. Ne kuvasivat mun ja puolisoni suhtautumista lapsiin etenkin esikoisen vauvavuotena. Se kaikki valtavan huolellinen kannattelu lapsen ensimmäisinä viikkoina ja kuukausina tuoreina vanhempina lähes peläten, että pieni ihminen menee rikki.

Elämä opettaa. Muksahduksiin, kaatumisiin ja jatkuvaan laastaritarpeeseenkin tottuu. Tai no, ainakin jotenkin sopeutuu ja oppii edes vähän sulattamaan ilman hysteriakohtausta paperipussiin hengittämättä. Ei sillä, taaperovaiheessa tunnustan jo googlailleeni lukuisten mustelmien normaaliutta, vaikka se kuuluisa maalaisjärki yritti huutaa taustalta, että äiti hyvä, sun lapsesi on juuri oppinut juoksemaan.

 

Etenkin esikoinen on motorisesti hyvin lahjakas. Ketterä ja jatkuvasti tanssiaskeleita ottava, melkoisen eläväinen viisivuotias.


Hän toivoo usein kotiin temppuilujuttuja. Trampoliinin he saivat pienenä sisäversiona viime jouluna. Hurjan kiva itseasiassa, siksikin, että sen voi tarvittaessa nakata autotalliin pomppujen yltyessä ja volyymin kohotessa.

Voimistelurenkaat ovat olleet moninaisissa liikuntatiloissa tykättyjä. Niille on jaksettu jonottaa vuoroa pitkäänkin ja tyttöjen kanssa on saanut käydä toistuvaa neuvottelua siitä, että vuoro on annettava seuraavallekin lapselle. "Mä teen vielä muutaman tempun, jooko."

Loppukeväästä hankittiin voimistelurenkaat myös kotiin. Sydän pamppaillen muistui nopeasti mieleen vauva-aika. "Varovasti. Pidäthän kiinni. Lujasti. Eikä ainakaan pää alaspäin."

Hengitä, äiti. Hengitä, isä.



Osaavathan he. Motorisesti taitavat lapset, joilla on loputon halu oppia ja mieletön taito keksiä uutta. Temppuja toisensa perään.

Voimistelurenkaat ovat ihan joka päiväisessä käytössä. Viikosta toiseen. Ne on sijoitettu alakertaan, jossa niiden ohitse kuljetaan käytännössä aina ulos, suihkuun tai askartelutilaan mentäessä. Jompi kumpi tytöistä tarttuu temppuilumahdollisuuteen aina, useimmiten molemmat. Sopuisasti tai kinaten. "Mä ensin, mun vuoro."

Harva tuote on myöskään yhtä ajaton ja klassinen. Se, johon voi temppuiluinnossaan tarttua myös koululainen tai teini. Silloin he saavat jo temppunsa voimistelurenkailla tehdä - pää alaspäinkin - sillä mä olen oppinut tyttöjä seuratessani koko ajan enemmän luottamaan siihen, että he tuntevat motoriset rajansa. Tietävät, milloin voi kiivetä ja milloin roikkua.

Yhdellä kädellä tai yhdellä jalalla.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaupallinen yhteistyö Pikkufillari

 

”Äiti, voihan Annika istua mukana, niin mua ei pelota yhtä paljon?” halusi neljävee varmistuksen, kun hän pääsi kokeilemaan uutta polkupyöräänsä ensimmäistä kertaa. Lähes aina ja kaikkialle mukana kulkeva Annika-nukke istui siis tyytyväisenä kotinurmikon reunalla seuraamassa pyörän kokoamista ja istahti kypärä päässään omaan pyöränistuimeensa.

 

Meillä on otettu tänä kesänä isoja harppauksia isojen tyttöjen jutuissa. Niistä yksi on uuden pyörän hankinta. Apupyörättömän ja ison, 16´´ suloisen lilan Pukyn.

 

Tähän kesään saakka meillä on potkuteltu hurjaa vauhtia saman Puky-perheen pinkillä potkupyörällä. Tasapainon hallinnalle potkupyöräily on ollut tosi tärkeää ja sille, että oppii katsomaan pyöräillessä innostuksesta huolimatta eteenpäin. Ainakin pääsääntöisesti. Välillä kypäräpää huomaa jarruttaa vasta juuri esteen tullen, kun kertoo samalla innoissaan juttuja joko vierellä pyöräilevälle kaverilleen. Potkupyöräilystä on kirjoittanut innostavasti myös pyöräilyyn hurahtanut Isäkuukausien bloggari.

Suomen kesäsäistä johtuen ajateltiin ottaa pyörän kanssa aavistus pelivaraa. Ei siis enää hankittu sitä toista 12´´ pyörää, vaan päädyttiin suoraan isompaan. Siihen, jolla pyöräillään kokonsa puolesta varmaan vielä eskarivuonnakin. Iso pyörä on herättänyt sekä suunnatonta ylpeyttä että ripauksen pelkoa.

 

”Kato, siinä on kukkiakin”, hän toteaa esitellessään pyöräänsä lähes jokaiselle kaverilleen. Muistaa samalla kertoa, ettei siinä todellakaan ole apupyöriä, mutta että takana olevasta tangosta voi pitää kiinni ja tukea ajaessa. Me siis hankittiin pyörään myös työntöaisa, jotta harjoittelu pysyy jotakuinkin hallittavana. Näin alussa, kun pyöräily on melkoisen vaappuvaa, työntöaisa on osoittanut korvaamattomaksi ja on edellytys siihen, että esikoisemme ylipäätään hyppää pyörän satulaan.

 

Ylpeyden rinnalla iso pyörä herättää näet myös pelkoa. Jopa torjumista, sillä ”ihan tyhmä, haluan mun vanhan”-tiuskahdus saattaa kuulua turhautuneesti niinä päivinä, joina polkeminen ei tunnu toivotun vakaalta. Jotta pyöräilyyn säilyisi positiivinen lataus, ollaankin pidetty rinnalla myös pientä pyörää. Sitä tuttua ja turvallista ja tutustuttu isoon pyörään rauhallisen turvalliseen tahtiin.

 

Annika ja aarteet. Onneksi pyörään saa kiinnitetty Annika-nuken oman istuimen ja ohjaustankoon laukun pienille aarteille. Samasta syystä pyörä tosin nostetaan välillä sellaisenaan sisälle – ihan vain, ettei Annikan, nallejen saati muidenkaan laukkuun kätkettyjen juttujen tarvitse viettää yötä pihalla tai autotallissa.

Tämä tuleva, asfalttien lila kiitäjä hankittiin kotikaupunkimme Porvoon naapurikunnasta Sipoosta Pikkufillarista. Heillä on laaja valikoima Pukyn pyöriä lapsen koko elinkaaren ajaksi. Lisäksi Pikkufillarissa on mahdollisuus myös kattavan – ja nopeasti varastossa olevia pyöriä toimittavan - verkkokaupan lisäksi käydä paikan päällä kokeilemassa erilaisia, juuri omalle lapselle sopivia pyörävaihtoehtoja.

 

Pyörän hankinta – sen ensimmäisen tai sen ensimmäisen apupyörättömän - tuntuu olevan monessa lapsiperheessä yksi merkittävä virstanpylväs. Meillä Meidän Perheen ja Vauvan bloggareilla harjoitellaan pyöräilyä lähes jokaisessa perheessä. Jos teilläkin siis hapuillaan vielä tasapainoa tai viiletetään jo lujaa, kannattaa tutustua Isäkuukausien ohella myös Hurlumhei!-perheen pyöräilyinnostukseen.

 

Meillä nostetaan jälleen aamutuimaan Puky (ja nalle) eteisestä ulos ja lähdetään harjoittelemaan posket innosta hehkuen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö: Airamin vapaa-ajan tuotteet

 

Täydellisiä kesäpäiviä retkeilyyn ovat nämä, joina aurinko kurkistaa makuuhuoneen pimennysverhon raosta jo hyvin aikaisin aamulla. Täydellisiä päiviä kai ylipäätään mihin tahansa.

 

Auringon palattua kirkkaansiniselle taivaalle ollaan tyttöjen kanssa oikeastaan muutettu ulos. Touhuillaan ja puuhaillaan ulkona aikaisesta aamusta lähestyvään iltaan. Annetaan tuulen hulmuta hiuksissa ja pidetään aurinkohatuista vain tiukemmin kiinni.

Meillä retkeilyyn kuuluvat ihan poikkeuksetta eväät. On jotenkin vain niin hirmuisen mukavaa kiivetä kallioille tai etsiä hiekkarannalta meren ääreltä rauhallinen paikka lounaalle tai välipalalle. Toisinaan voi välipaloissa ja lounaissakin mennä rimaa hipoen ja tilanteesta riippuen tarjota vaikka ensihätään välipalakeksin ja tripin seikkailun lomassa. Yritän silti itse olla lasten kanssa huolellinen sen suhteen, että he saisivat riittävän ravitsevat lounaat retkilläkin. Ainakin meidän tytöillä - ja etenkin perheen isällä :D - verensokerin heilahtelut kun näkyvät heti rauhattomuutena ja mielialan ailahteluina.

 

Saimme Airamilta testiin vapaa-ajan tuotteita, joista kylmälaukun ohella on ilahduttanut erityisesti ruokatermari. Nyt ollaan näet nautittu luonnossa seikkaillessamme myös keitoista. Muutama päivä sitten kiivettiin täällä Porvoossa Hamarin kallioille ja mahtavalla näköalapaikalla meren äärellä syötiin kolmeen pekkaan iso termoksellinen bataattisosekeittoa. Tytöt jaksoivat keskittyä hämähäkki- ja koppakuoriaisjahtiin paljon paremmin, kun saivat lounasaikaan napostelupalojen ja hedelmien rinnalla lämmintä keittoa.

Tavallista termariahan kuljetetaan mukana lähes aina, sillä minä ja tee ollaan erottamaton parivaljakko. Airamin tämän kesän uutuustermareista meillä on kulkenut matkassa ylempänä näkyvä, tyylikäs mustahohtoinen terästermos, johon mahtuu juurikin sopivasti pari teekupillista mun tarpeisiini. Syksyn viilentyessä aikanaan se toiminee erinomaisesti kokonsa puolesta lämpimälle kaakaolle.

 

Amatöörimäisyyttä on tosin havaittavissa meidän retkeilyssä vielä moneltakin osin. Pakattiin tälle kallioseikkailulle mukaamme auton verkkovirralla kylmyyden säilyttävä kylmälaukku. Kilometrien matka ja nousu hellepäivässä kallioille painavan eväslaukun kanssa oli jo huomioimisen arvoisen suoritus sinällään. Tähän tarvinnee siis miettiä toista ratkaisua pitkillä kävelymatkoilla ja jättää hyvin toimiva kylmälaukku peräkonttiin.

 

Jos muuten mietit retkeä Porvoon suunnalle, Hamarin kalliot ovat vierailemisen arvoinen paikka mahtavan näköalansa puolesta. Rattailla sinne ei tosin pääse, mutta pientenkin kanssa oleskelu tuntuu turvalliselta korkeudesta huolimatta. Ensi kerralla saatan tosin pakata kertakäyttögrillinkin mukaan, sillä siellä voisi viettää kauniina päivinä aikaa pidempäänkin.

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Meidän kotimme etu- ja takapihat elävät eri vuodenaikoja. Etupihalla alkaa jo vihertää ja narsissit kukkivat ruukkuihin istutettuina. Takapihalla on kasoittain lunta. Ei siis sellaista kevätauringon sulattamaa, lähes läpikuultavaa hentoa lumipeitettä, vaan ihan kunnon talvinen. Ei merkkiäkään keväästä. Ei tarvi vielä haaveilla nurmikon leikkaamisesta, saati kukkapenkkien tekemisestä. Ennemminkin saa vähän katsoa mihin astuu, ettei uppoa nilkkoja myöden kinokseen.

 

Lapsille tää kahtiajakoisuus on ulkoilun puolesta kiehtovaa. Etupihalla voi kyykkiä kurahousut jalassa ja lapioida vettä hiekkalapiolla ämpäriin nurmikolle tulleesta veden täyttämästä kuopasta. Voi kokeilla pyöräilyä lumettomalla, täysin sulalla tiellä hiekoitushiekan rapistessa vielä asfaltilla. Takapihalla pääsee tekemään lumiukkoja ja potkukelkkailemaan. Hiihtämäänkin pääsisi, mutta etupihan ”huijaavan” tilanteen takia tajusin meidän jo nostaneen sukset autotalliin. Ehkä tilanne tarvii siltä osin korjata.

 

Kevättalvella iskee usein väsymys pitkään harmaaseen, luonnon suhteen värittömään, aikaan. Toivoisi jo, että luonto alkaisi vihertää hiirenkorvineen ja krookuksineen, kevätaurinko lämmittää ja pääsisi puutarhaan. Etupihaa katsellessa nousee tietynlainen malttamattomuus, kun asfaltti on lumeton ja hohkaa jo lämpimimpinä päivinä aavistuksen lämpöä takaisinkin. Meillähän on tänä kesänä edessä jonkin verran pihasuunnittelua ja kiinnostavia projekteja molemmin puolin pihaa. Tähän muutettiin viime vapuksi, ja piha on edellisten omistajien toimesta pitkälti pelkistetyn nurmikkoinen ja istutuksina lähinnä pensaita ja kauniita puita. Nyt aiotaan tuoda rinnalle pari näyttävää kukkapenkkiä. Sitten aikanaan, kun tuo takapiha lakkaa ulkoiluhetkinä muistuttamasta keskitalvea.

Takapihalla – no, me ollaan otettu siellä kevään odotuksen aikalisä. Tytöt potkuttelevat riemuissaan potkukelkallaan tontin reunalta toiselle, leikkimökiltä omppupuille. Toinen istuu kyytiin ja toinen potkii tai juoksee vauhdin ja taas vaihdetaan. Potkukelkat taitavat tavallisesti kaupunkiasumisessa olla vähän harvinaisempi juttu, mutta me ollaan sopivasti tässä keskustan syrjässä kiinni erinomaisten ulkoilumaastojen vieressä. Meidän perheeseen tuo nostalginen, oman lapsuuden mieleen tuova Eslan kelkka sopii siis erinomaisesti, ja sitä paitsi ne ovat kivan sisustuksellisiakin tuossa etupihalla talvipäivinä. Eteläpohjalainenkin, kaiken lisäksi. Mun lapsuuden kotikontujen juurilta.

 

 

Sitä paitsi ihan mahtava oivallus muuten potkurivalmistajalta tuo tyttöjen uudempaan kelkkamalliin saatavilla oleva tuki, joka estää pientä matkustajaa putoamasta kyydistä. Muksutuki, nimensä mukaisesti näemmä. Ei tarvi enää perinteiseen tapaan venytellä kaulahuiveja pitkiksi ja epämääräisen muotoisiksi, eikä toisaalta miettiä, saavatko lapset leikkiessään sellaisen vauhdin, että jompikumpi putoaa istuessaan kyydistä. Kuopus on tykännyt siitä erityisesti. Yksin potkutellessaan istuttaa tuen taakse välillä nallensakin ”siinä sun on nalle hyvä olla.”'

 

Maalis-huhtikuun vaihde on silti joka vuosi sitä luonnon muuttumisen ja muutoinkin muutoksen aikaa. Pakataan talvivaatteet varastoon odottamaan seuraavaa vuotta, nostetaan pulkat, sukset ja potkukelkat autotallin lämpöön, nimikoidaan illat pitkät päiväkotiin uusia välikausivaatteita, avataan puutarhalehdet iltateen äärellä. Talvesta kevääksi, kohti kesää

- - -

Teehetkien koti löytyy myös Facebookista ja aktiivisesti päivittyvine kuvatarinoineen Instagramista. Liity mukaan seuraamaan.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu