Kirjoitukset avainsanalla Kirjallisuus

Olen aina hakeutunut kirjojen tuntumaan.

Lapsuudenkodista omille siiville noustuani työskentelin kesän ihan Otavan kirjapainon kupeessa. Katselin päivittäin rakennuksen portteja ja pohdin, mitä tarinoita kirja-aarteineen talon kätköistä löytyisikään. 

Samoihin aikoihin olin jäsenenä kai jokaisessa kirjakerhossa, mitä kotimaastamme löytyi. Posti kantoi kotiin useita kuukausilähetyksiä, joita hankin joko tarkoituksella tai perumisen unohtaneena. Yhtä kaikki - nostin ne koko seinän levyiseen kirjahyllystöön vieri viereen ja ahmin sivuja ilta toisensa perään. Heräsin aamulla väsyneenä, kun olin halunnut keskiyön jälkeen lukea vielä yhden rivin. Toisenkin.

Siksi ei ollutkaan yllättävää, että yliopistovuosina hakeuduin opintojen lomassa kiireapulaiseksi Gummerukselle. Istua nökötin pehmeäkansilinjalla latomassa uusia sivuja tai tarkastin kansia ja liimauksia kovakansilinjalla. Seurasin vaivihkaa taittopuolta ja suunnittelua. En lakannut ihastelemasta yksi toisensa perään käsistämme kulkevia vasta myyntiin kulkevia uutuuskirjoja.

Nykyiseen kotikaupunkiini Porvooseen muuttaessani kolusin usein WSOY:n (nyt jo suljettua) kirjamyymälää vihreässä, koko korttelin kokoisessa WSOY-talossa. Mukaan tarttui joka kerta huomattavasti useampi opus kuin tarkoitus lähtökohtaisesti oli. Kirjojen vastustaminen oli mahdotonta.

 

Kirjakaupoissa hypistelen yhä kirjojen kansia, käännän varovasti sivuja. Sen pienenkin hetken uppoudun tarinaan, jonka luen takakannesta. Kustantajien logot kirjojen päädyissä kuljettavat ajatuksissa Otavan tähtiloistossa Keurusselän rannalle ja Gummeruksen myötä Jyväskylään. WSOYssa tuntuu kotoisa porvoolaisuus. 

 

Vanhemmuuden myötä oma aika on jäänyt vähäiseksi. Niitä kiireettömiä iltoja kirjoihin tunneiksi upoten ei ole ollut, eikä ole näköpiirissä. Lukuharrastus on joutunut hetkeksi väistymään. 

Lasten kanssa voidaan istua tarinoiden äärellä pitkäänkin. Etenkin kuopus kuuntelisi sadun, jos toisenkin, lainkaan kyllästymättä. Se tuntuu hyvältä - näen hänessä samaa paloa kirjoihin kuin mulla on lapsesta saakka ollut.

 

Viime kuukausina olen toiveikkaasti hankkinut yöpöydälleni muutaman ”omankin” kirjan lasten satojen satukirjojen rinnalle.

Nuoruudessa tiesin, mitä uutuuskirjoja miltäkin kirjailijalta odottaa. Iloitsin postiluukusta putoavista kirjakerholähetyksistä. Nyt tunnen tämän ajan aikuisille suunnatut kirjasuosikit huonommin.

 

Onko sinulla vinkata kevyestä, ajankohtaisesta ja kiinnostavasta lukemisesta? Hyvistä sarjoistakin kenties, sellaisista joilla saisi taas vankan otteen muihinkin kuin lastenkirjoihin?

Mitä kirjoja sinun yöpöydältäsi löytyy juuri nyt?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Miten hyväksyä toisen erilaisuus ja oppia elämään sen kanssa? Miten huomata, että ystävyys ja välittäminen ovat tärkeämpää kuin erilaiset toimintatavat?

Miten yhteiselo voi onnistua sopuisasti saman katon alla, jos toinen rakastaa puhtautta ja toinen mutustaa keksinmurusia kaikkialle tai toinen odottaa järjestystä ja rutiineja toisen nauttiessa vaihtelusta ja seikkailusta? Ja miten toinen kehtaakaan heittäytyä lumihankeen selälleen, kun toinen lapioi lunta pihalla hiki hatussa? 

Herra Karhu ja Rouva Jänis on yksi parhaista satukirjasarjoista, joihin olen uppoutunut lasten kanssa yhtä suurella innolla. 

Kyse on Christa Kempterin kirjoittamista kirjoista, joita on tietääkseni julkaistu Lastenkeskuksen kautta kuusi; Herra Jänis ja rouva Karhu (2009), Herra Jänis ja rouva Karhu - suuri seikkailu (2010), Herra Jänis ja rouva Karhu juhlivat (2013), Herra Jänis ja rouva Karhu saavat vieraan (2014), Herra Jänis ja rouva Karhu kelkkamäessä (2015) sekä Herra Jänis ja rouva Karhu riidoissa (2017). 

Näistä kahta ensimmäistä olen etsinyt satukirjakokoelmaamme jo pitkään, mutta painokset vaikuttavat olevan ilmeisen loppuunmyytyjä ja saavuttamattomissa antikvariaatteja myöten. 

Kaikki lähtee liikkeelle siitä, että Herra Jäniksen asuttama talo on liian suuri yhdelle pienelle jänikselle. Niinpä hän päättää ottaa vuokralaisen - mieluiten jonkun pienikokoisen kuten hamsterin. Taloon saapuu pedantin Herra Jäniksen vuokralaiseksi kuitenkin rouva Karhu, suuri ja leppoisa elämästä nauttiva herkkusuu. Voikohan kaksi niin erilaista asukasta elää sovussa saman katon alla? Näihin yhdessä elämisen mahdollisuuksiin ja haasteisiin saadaan tarttua kirjasta toiseen. 

 

Kun tarkka Herra Jänis menettää kärsivällisyytensä ja kimpaantuu keksinmurusia pitkin poikin ripottelevaan Rouva Karhuun, päättää Rouva Karhu riidan päätteeksi muuttaa pois. Paikat ovat kyllä tiptop, mutta talo tuntuukin kummallisen tyhjältä – Herra Jänis tuntee olonsa yksinäiseksi. Ei yksinkään ole hyvä olla. 

Kämppisten ystävyys joutuu koetukselle myös silloin, kun lumipyryn aikaan Herra Jänis lapioi järjestelmällisesti lunta pihalla ja Rouva Karhu heittäytyy lumileikkeihin. Sitä paitsi se kehtaa lainata herra Jäniksen parasta keittiöluutaa ja tehdä lumiukolle nenästä herkullisesta porkkanasta. On arvattavissa, että kun Herra Jänis lähtee kelkkamäkeen vastentahtoisesti, joutuu ystävyys nitisevän kelkan kyydissä yhdessä laskiessa koetukselle. 


Kirjoissa tartutaan mukavalla tavalla toisen merkityksellisyyteen. Kun Setä Jänis saapuu yllättäen vierailulle ja tarttuu kodinsisustamiseen rivakalla otteella hurmaten siinä sivussa Rouva Karhun, toivoo Herra Jänis murheellisena kaiken palaavan pian ennalleen. Siten, että Setä Jäniksen lumoissa oleva Rouva Karhu huomaisi taas hänetkin. 

Pidän kirjoista, joissa sukupuolirooleja tarkastellaan laajemmin. Näin tapahtuu Kempterin kirjoissa.

Herra Jänis näet siivoaa ja on hyvinkin pedantti, Rouva Karhu puolestaan elelee nautiskellen, elämästä sen suurempaa huolta kantamatta. Samoin Herra Jäniksen setä, joka tulee vierailulle, hurauttaa kädenkäänteessä ompelukoneen käyntiin ja auttaa Rouva Karhuakin. 


Kirjasarja saattaisi joidenkin mielestä olla liiankin mukava ja särötön. Aina onnellisen lopun omaava ja opetuksellinen. Toisaalta juuri se on syitä, miksi Herra Jäniksestä ja Rouva Karhusta pidän. Tiedän jo ensimmäistä sivua lapsille lukiessani, ettei mun tarvitse selata vaivihkaa kirjaa läpi tai kurkistaa viimeisiä sivuja tarinan lopusta varmistuakseni. 

Kun tämä maailma tuntuu toisinaan järkähtäneen pois paikoiltaan ja media kirkuu toinen toistaan keltaisempia otsikoita, haluan edes lasten satuhetken ajan uppoutua pumpuliin. Lukea sellaista, mistä voi keskustella sadun päätteeksi hyvillä mielin omiin kokemuksiin peilaten. 

Herra Jänis ja Rouva Karhu löytyvät siis meidän lempparikirjojen joukosta neljällä eri painoksellaan ja joku niistä päätyy toivottujen satujen joukkoon viikoittain.

Samaiset kirjat hankittiin myös lasten päiväkodeille annettaviksi ja siellä satukirjaston aarteisiin talletettavaksi. Ehkä joku muukin satua kuunteleva lapsi saa kirjoihin meidän lasten kaltaisen innostussuhteen yhtenä lempisatusarjasta. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

"Miksi ihmiset kuolee? Mummot kuolee aina ennen lapsia ja äitejä, eikö niin?"

Meillä on keskusteltu viime aikoina vanhenemisesta ja kuolemasta. Siitä, että on eri-ikäisiä ihmisiä ja eri-ikäiset ovat usein erilaisia monilta ominaisuuksiltaan. Harmaahiuksisia ja hitaammin kulkevia, ketteriä ja hyppiviä kuten lapset, muistavia ja muistamattomia. Siitä, ettei meistä kukaan elä ikuisesti. 

Keskustelu alkoi pyhäinpäivänä haudalla käydessä. Onko haudassa kylmä? Onko jokaisen kiven alla joku? Miksi ne ihmiset on maan alla, eikä meidän kanssa? Miksi meidän pitää kuolla? Eihän me mennä sinne?

Tästä vähän myöhemmin tytöt kävivät tervehtimässä yli ysikymppistä palvelutalossa. "Se kuolee ihan pian, se oli niin vanha", totesi kuopus kotiin tullessaan. "Ei se ehkä kuolekaan, kun se oli ihan samanlainen kuin viimeksikin ja silloin mä jo sanoin, että se varmaan kuolee", napautti isosisko.

Tytöt hakevat ymmärrystä siitä, mitä tapahtuu, kun ihminen kuolee. He pohtivat toisinaan, mitä heille tapahtuu, jos molemmat vanhemmat kuolisivat. Tähän saakka ollaan todettu, että toivotaan voivamme olla heidän kanssaan vielä tosi pitkään ja se on riittänyt. Jossakin vaiheessa keskustelua tarvinnee jatkaa turvallisuuden tunnetta vahvistamalla, että jos toisin kävisi, joku toinen läheinen aikuinen huolehtii kyllä heistä hyvin. He linkittävät kuoleman pääsääntöisesti vanhuuteen. 

 

Näissä mietteissä tutustuin uusin silmin lasten kirja-aarteiston kirjoihin, jotka käsittelevät kuolemaa ja vanhenemista. 

Peukalon käsikirja. Tietoa lapsille vanhenemisesta. Vuokko Hurme ja Sanna Pelliccioni / Aula & co. 2017

Harmalan perheen ja perheen mummin, tämän puolison Kalle-vaarin ja mummin äidin isomummelin Lyytin kautta tutustutaan lapsille suunnattuun tietokirjaan, jossa käsitellään vanhenemista ja siihen liittyviä asioita. Isomummeli Lyytihän on yhtä vanha kuin Suomi, sata vuotta. 

Kirja käsittelee niin ryppyjä, solujen vanhenemista, eläkettä, leskeyttä, alzheimeriä kuin kuolemaakin. 
Sitä, miksi jotkut elävät vanhemmiksi kuin muut ja mitä tapahtuu ihmisen ulkonäölle ja terveydelle vanhentuessa. Se selittää, miksi vanhat ihmiset joskus tuoksuvat omituiselle, tärisevät tai kävelevät kumarassa ja avaa, mitä ihmiselle tapahtuu, kun hän kuolee. 

"Kuoleminen mietityttää meistä useimpia. Mitä vanhemmaksi elät, sen lähempänä se myös väistämättä on. Tälle asialle ei mitään mahda, vaikka se vähän kauhistuttaisikin. Kaikki kuolevat joskus, ihmiset, eläimet ja kasvit. Mutta mitä ihmiselle tapahtuu, kun tämä kuolee? Kuolleen ihmisen keho on kuin tyhjä kuori. Sydän ei enää syki, eikä ihminen hengitä. Suomessa vainajat usein haudataan joko arkussa tai uurnassa maahan. On tapana järjestää myös hautajaiset." 

Nuorille suunnattu, mutta myös nuoremmille yhdessä aikuisen kanssa valikoidusti luettavaksi sopiva kirja, käsittelee asioita puhekielimäisellä ilmaisulla, osin huumorilla höystettynä. Siten se tavoittanee lukijakuntaansa paremmin. Voisin nähdä kirjalle arvon myös ammattikasvattajien työtä tukemassa. 

Kirjassa seikkaileva Kalle-vaarin puhuva peukalo herättelee keskustelua kirjaa lukevan aikuisen ja tarinaa kuuntelevan lapsen välille. Itse jätän peukun pohdinnat väliin, sen rooli tuntuu kirjassa teennäiseltä. 

Ihminen napakasti. Iiris Kalliola ja Väinö Heinonen / Avain, 2016.

Kirjassa esitellään, millainen ihmiskeho on, millaisista osista se koostuu ja miten se toimii. Teoksen aiheita ovat muun muassa ihmisen aistit, sisäelimet ja hermosto. Kirjassa kerrotaan myös, miten voimme huolehtia itsestämme niin fyysisen kuin henkisenkin hyvinvoinnin näkökulmasta. 

Anatomiasta kertominen on aina haastavaa, mutta selkokielelle kirjoitetussa kirjassa onnistutaan jotakuinkin hyvin sekä tekstin että sitä värittävien kuvien kautta. 

Kirja liittyy kokonaisuudessaan ihmiskehon toimintaan ja on kiinnostava sellaisenaankin. Kuolemaankin kirjan elämänkaariosiossa pureudutaan. 

"Vanhus väsyy helposti. Elintoiminnot hiipuvat. Kun sydän ei enää lyö ja hengitys loppuu, elämä päättyy. Ihminen kuitenkin elää kuolemansakin jälkeen läheistensä muistoissa."

Lastenkin paljon pohtima kuolema on avattu ymmärrettävästi - vaikkakin lyhyesti - selittäen. Vaikeasta aiheesta on osattu kertoa nuorten tavalla tai aikuisen kainalossa istuvan hieman vanhemman lapsen ymmärrykselle sopien.  Mukavalla tavalla muistutetaan, että muistoja on tärkeä vaalia. 

Ihminen. Maapallon elämää. Heather Alexander / S&S, 2018.

Kirja, joka ei suoraan käsittele vanhuutta eikä kuolemaa, vaan ihmiskehon toimintaa yleensä. Haluan kuitenkin mainita sen tässä yhteydessä linkittyen paljon samankaltaisiin teemoihin kuin Ihminen napakasti kirja. 

Kirjassa luvataan antaa vastaus sataan kysymykseen ihmiskehon toiminnasta. Vastaukset löytyvät osin kirjan kymmenien luukkujen alta, jotka havainnollistavat mitä eri elimet kehossamme saavat aikaan. 

Tiiviillä tavalla esitellään niin luustoa ja lihaksistoa, kerrotaan ruuansulatusjärjestelmästä ja ajattelusta. Kirjassa tutustutaan myös aisteihin, immuunijärjestelmään ja tapoihin elää mahdollisimman terveellisesti.  

Kirja kiinnostaa etenkin luukkujensa ja selkeän esitystavan puolesta myös eskari-ikäistämme, vaikkakin asiasisältöä on hänen ikäiselleen melko paljon. Asioihin voi kuitenkin toistuvasti palata. 

Muistojen puu. Brita Teckentrup. Lasten keskus. 2013.

"Kului päiviä, viikkoja ja kuukausia, ja eläimet muistivat yhä uusia tarinoita Ketusta. Surusta raskaat sydämet kevenivät. Mitä enemmän ne muistivat, sitä suuremmaksi, korkeammaksi ja kauniimmaksi puu kasvoi. Pian se oli metsän korkein puu. Rakkauden ja muistojen puu."

Muistojen puu kertoo liikuttavan kauniisti ja lohdullisesti läheisen kuolemasta auttaen kohtaamana kuoleman yhdessä lapsen kanssa. Kirjassa ei lähestytä kuolemaa iän kautta, vaan ystävän poismenona. 

Kettu on tullut vanhaksi ja onnellisen elämän jälkeen se vaipuu ikuiseen uneen. Metsän eläimet ketun ystävinä surevat. Heidän on vaikeaa kuvitella elämää ilman auttavaista ja kilttiä Kettua. He muistelevat vuorollaan muistelee hyviä hetkiä Ketun kanssa ja jakavat muistonsa. Samaan aikaan muistojen kertomisen kanssa alkaa maasta nousta pieni taimi, joka hiljalleen kasvaa ja vahvistuu suureksi puuksi. Suru hellittää. 

"Ketun puu oli niin suuri ja vahva, että se antoi suojaa kaikille eläimille. Se aivan kuhisi elämää. Linnut rakensivat pesänsä sen lehvästöön, ja Pöllö kasvatti lapsenlapsiaan sen oksilla. Orava löysi kotoisen kolon sen rungosta, ja Karhu, Kauris ja Jänis nukkuivat sen varjossa. Puu antoi voimaa jokaiselle, joka oli rakastanut Kettua."

Ajattomassa kirjassa kohtaavat suru ja menetys, mutta myös toivo ja turvallisuus. Siinä keskitytään asioihin, jotka ovat olleet hyvin ja jaetaan tunteita ja muistojen toisten läheisten kanssa. Annetaan sillä tavoin hyvän jatkaa olemassaoloaan senkin jälkeen, kun ystävää ei enää ole. 
 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Mökki-illat meren äärellä. Villasukat, myrskyävä meri ja viimainen tuuli - ja pino vain muutaman kerran luettuja lastenkirjoja.

Tänä kesänä ollaan saatu mökille seuraksemme useita ystäväperheitä ja samalla vierailujen lomaan on jäänyt mukavasti leppoisan suunnittelematonta aikaa. Kuopus tarttuu tällöin useimmiten kirjaan, esikoinen taas ehdottaa kalastamista tai uppoutuu nukkeleikkeihin. 

Mökkilukemisiksi ollaan kotoa pakattu poikkeuksetta reppu täyteen lastenkirjoja. Näistä on ajatuksia herättänyt erityisesti Virtaset-sarja.

Virtaset huvipuistossa / Anneli Kanto & Noora Katto (Karisto, 2018)

jatkaa Virtasten perheen arjen tarinoita tällä kertaa huvipuistoreissulla sarjan kymmenennessä kirjassa.

Perheen lapset lähtevät odotetulle kesäreissulle huvipuistoon. Kolmevuotias Kastehelmi ei pääsekään pituusrajan takia jokaiseen toivomaansa huvipuistolaitteeseen isompien sisarustensa tavoin ja pahoittaa siitä mielensä. Uhmaikäinen ja itsepäisen rohkea tyttö päättää lähteä karkuteille. 

Kirjassa käydään läpi laajalla skaalalla niitä lapsiperheen tunteita, mitä huvipuistoreissu herättää: odotusta ja malttamattomuutta, pettymyksiä, vanhempien hirvitystä rahankulutuksesta ja kieputusten aiheuttamaa pahoinvointia. 

 

Kun Virtasia on luettu useampana kirjana, ne eivät enää hätkähdytä kuten aiemmin. Silti hahmojen poikkeuksellinen ilmeikkyys ja ääri-ilmeet terävin hampain pistävät silmään. Laitan tämän aikuismaisuuteni piikkiin, sillä lapset eivät hampaita saati kärkkyyttä noteeraa.

Kirjassa rakennetaan tarinaa, jossa lasten on oltava kilttejä useat viikot ennen suunniteltua matkaa, että he ylipäätään pääsevät huvipuistoon. Kullakin lapsella on oma täytettävä vastuunsa kotitöissä ja kolmevuotiaalta Kastehelmi-kuopukselta edellytetään erityisen hyvää käyttäytymistä. 

Se, että lapsi saa elämyksen uhkailemalla ja kiristämällä, särähtää korvaan. Vaikka saatan arjessa itsekin sortua vaihtokauppaneuvotteluihin "tämä toteutuu vain, jos ensin toteutuu tämä", en osta kirjassa esitettyä tapaa. Sitä, että kivan yhteisen elämyksen takaa löytyy tietynlainen varuillaanolo. 

Samoin useamman kerran palataan huvipuistoreissujen kalleuteen ja pihistelyyn. Isä kauhistelee huvipuistolippujen hintoja ja lasten valitessa jäätelöt, todetaan, ettei tällä kertaa pihistellä. Jokainen vanhempi tietää, että huvipuistoreissulla on hintalappu. Useimmiten useamman satasen. En silti tiedä, jos se on asia, josta tarvitsee keskustella alle kouluikäisen kanssa, jolle nämä kirjat on suunnattu. Halutaanko kirjalla suunnata lasten ymmärrykseen taloudenhallinnasta, vai mikä on päämäärä?

Virtanen-kirjasarja sivuaa kuitenkin elävällä tavalla meistä jokaisen arkea; milloin pelätään pimeää, virvotaan ja suunnitellaan pääsiäistä tai mennään huvipuistoon. 

 

Ajatustenherättäjinä Virtasten kirjat kyllä toimivat kirja toisensa jälkeen. Se, että aikuisellekin jää lastenkirjasta ajatuksia, joiden kautta pohtia omia kasvatusperiaatteita, lienee arvokasta sinänsä. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu