Kirjoitukset avainsanalla lastenkulttuuri

Olen aina hakeutunut kirjojen tuntumaan.

Lapsuudenkodista omille siiville noustuani työskentelin kesän ihan Otavan kirjapainon kupeessa. Katselin päivittäin rakennuksen portteja ja pohdin, mitä tarinoita kirja-aarteineen talon kätköistä löytyisikään. 

Samoihin aikoihin olin jäsenenä kai jokaisessa kirjakerhossa, mitä kotimaastamme löytyi. Posti kantoi kotiin useita kuukausilähetyksiä, joita hankin joko tarkoituksella tai perumisen unohtaneena. Yhtä kaikki - nostin ne koko seinän levyiseen kirjahyllystöön vieri viereen ja ahmin sivuja ilta toisensa perään. Heräsin aamulla väsyneenä, kun olin halunnut keskiyön jälkeen lukea vielä yhden rivin. Toisenkin.

Siksi ei ollutkaan yllättävää, että yliopistovuosina hakeuduin opintojen lomassa kiireapulaiseksi Gummerukselle. Istua nökötin pehmeäkansilinjalla latomassa uusia sivuja tai tarkastin kansia ja liimauksia kovakansilinjalla. Seurasin vaivihkaa taittopuolta ja suunnittelua. En lakannut ihastelemasta yksi toisensa perään käsistämme kulkevia vasta myyntiin kulkevia uutuuskirjoja.

Nykyiseen kotikaupunkiini Porvooseen muuttaessani kolusin usein WSOY:n (nyt jo suljettua) kirjamyymälää vihreässä, koko korttelin kokoisessa WSOY-talossa. Mukaan tarttui joka kerta huomattavasti useampi opus kuin tarkoitus lähtökohtaisesti oli. Kirjojen vastustaminen oli mahdotonta.

 

Kirjakaupoissa hypistelen yhä kirjojen kansia, käännän varovasti sivuja. Sen pienenkin hetken uppoudun tarinaan, jonka luen takakannesta. Kustantajien logot kirjojen päädyissä kuljettavat ajatuksissa Otavan tähtiloistossa Keurusselän rannalle ja Gummeruksen myötä Jyväskylään. WSOYssa tuntuu kotoisa porvoolaisuus. 

 

Vanhemmuuden myötä oma aika on jäänyt vähäiseksi. Niitä kiireettömiä iltoja kirjoihin tunneiksi upoten ei ole ollut, eikä ole näköpiirissä. Lukuharrastus on joutunut hetkeksi väistymään. 

Lasten kanssa voidaan istua tarinoiden äärellä pitkäänkin. Etenkin kuopus kuuntelisi sadun, jos toisenkin, lainkaan kyllästymättä. Se tuntuu hyvältä - näen hänessä samaa paloa kirjoihin kuin mulla on lapsesta saakka ollut.

 

Viime kuukausina olen toiveikkaasti hankkinut yöpöydälleni muutaman ”omankin” kirjan lasten satojen satukirjojen rinnalle.

Nuoruudessa tiesin, mitä uutuuskirjoja miltäkin kirjailijalta odottaa. Iloitsin postiluukusta putoavista kirjakerholähetyksistä. Nyt tunnen tämän ajan aikuisille suunnatut kirjasuosikit huonommin.

 

Onko sinulla vinkata kevyestä, ajankohtaisesta ja kiinnostavasta lukemisesta? Hyvistä sarjoistakin kenties, sellaisista joilla saisi taas vankan otteen muihinkin kuin lastenkirjoihin?

Mitä kirjoja sinun yöpöydältäsi löytyy juuri nyt?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kuvaaja: Mirka Kleemola, Kansallisooppera

 

Hän istui hievahtamatta ensimmäiselle väliajalle saakka. Kuusivuotiaani, ensimmäistä balettiesitystään – Kansallisoopperan Tuhkimoa - seuraten. Hän kääntyi tosin useamman kerran puoleeni silmät loistaen kertomaan innoissaan näkemästään. Sädehtien. 

Toisen näytöksen loppupuolelta eteenpäin jo vähän väsytti, sillä kahdeksan tienoilla eskarilaiseni jo tavallisesti nukkuu. Silti hän kuiskutti riemuissaan, tanssi paikallaan ja huokaili toistuvasti, miten kauniita puvut olivat ja miten hienosti kaikki tanssivat. Hiiret ja sammakotkin. 

Tuhkimo on perinteinen tarina hyvän ja pahan taistelusta, epäoikeudenmukaisuudesta ja sisarkateudesta. Siitä, jossa pyyteetön ja hyvä Tuhkimo loputtomine kotitöineen joutuu kohtaamaan ilkeän äitipuolen ja ahneet, kylmäsydämiset sisarpuolet. Se on tarina, jossa haltijatar taikoo ryysyjen tilalle kauniin tanssiaismekon ja kurpitsa muuttuu loisteliaksi kärryiksi viedäkseen Tuhkimon prinssin järjestämiin juhliin. Tarina, jossa hyvä voittaa ja vaikka taika raukeaa keskiyöllä, löytää rakastunut prinssi lasikenkänsä pudottaneen sydämen valittunsa. 

 

Kansallisoopperan Tuhkimo on tarina, joka lumoaa niin kuusivuotiaan kuin kuusikymmentävuotiaankin. Prokofjevin säveltämä Tuhkimo-baletti sai kantaesityksensä jo vuonna 1945, josta lähtien sävellys on ollut käytetyin musiikki Tuhkimo-baleteissa ympäri maailman. Perinteitä kunnioittavassa toteutuksessa ovat mukana tutut elementit kuten hyvä haltijatar, kärryiksi muuttuva kurpitsa ja Tuhkimon lasinen, portaisiin pudonnut tanssiaiskenkä. 

Mietin hieman etukäteen, olisiko alle kouluikäinen Antti Tuiskusta ja Hevisauruksesta pitävä showkids-tanssikoululainen baletin ja klassisen musiikin ystävä siinä määrin, että esitys säilyttäisi kiinnostavuutensa. Että istuisiko vieressäni tylsistynyt huokailija levottomasti kiemurtaen. 

"Äiti, nyt Tuhkimo saa ystävän", hihkui kuusivuotias hyvän haltijattaren ilmestyessä Tuhkimolle. Tuhkimon tarina tuleekin ymmärretyksi sanoitta, huokailematta ja tylsistymättä – lapselle ja aikuiselle, Antti Tuisku-fanille ja klassisen musiikin ystävälle. Kielenä on tanssi, eleet ja ilmeet. 

Kaunis balettikoreografia ja lumoava visuaalisuus, vaikkakin hieman synkällä sävytyksellä, tarjoavat kuitenkin paljon ihasteltavaa niin lapsille kuin aikuisillekin. Tutun tarinan ansiosta Tuhkimoa suositellaankin ihan ensimmäiseksi balettikokemukseksi 5 vuotta täyttäneille. 
 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Tämä loppuvuoden sysimusta pimeys vaatii lämpöä ja elämyksiä. Sitä, että sydämeen syttyy mukavan lämmin tunne, vaikka viima ujuttautuu toppatakinkin alle. Me käytiin katsomassa eskarilaisen kanssa Tuhkimo-baletti Kansallisoopperassa. Se sykähdytti sydämeen saakka. Valtavan hieno! Seitsemältä alkanut iltanäytös oli kuusivuotiaalle vähän myöhä (kesto 2t 40min), mutta kahdella väliajalla saatiin mukavaa joustoa. Suosittelen 🌟 #tuhkimobaletti #kansallisooppera #oopperabaletti #elämys #uudestaanvaikkahuomenna #lapsiperhe #lapsiperhearki #lastenkulttuuri #kulttuuri #suosittelen #valoaelämään #visithelsinki #vauvablogit #perheblogit #meidänperhelehti #teehetkienkoti @oopperabaletti @meidanperhelehti

A post shared by Marika (@teehetkienkoti) on

Nautimme esityksessä ensimmäisillä penkkiriveillä, mikä on pienen lapsen kanssa osoittautunut parhaaksi eleiden ja ilmeiden seuraamisen osalta. Orkesterin valmistautumistakin oli mahdollista käydä seuraamassa ihan salin edestä. "Näetkö sä, miten monta erilaista soitinta? Soittaako nää kaikki kohta  meille?", hän hämmästeli. Silmät jättimäisen suurella. 

 

Kuvaaja: Mirka Kleemola, Kansallisooppera

 

Hetki Kansallisoopperassa on elämys kaikille aisteille. Näin myös väliaikatarjoiluissa. Tunteeni vaihtelivat liikutuksesta ylpeyteen, kun väliajalla viereiselle tuolille pöydän ääreen pientä naposteltavaa nauttimaan istahtikin kuusivuotiaani pehmolelu kainalossaan. Tähän saakka kun teekupin ääressä on useissa esityksissä ollut puoliso ja ystävät. 

Tarjoiluthan kannattaa tilata hyvissä ajoin joko Kansallisoopperan verkkokaupasta tai liki näytöstä soittamalla. Tuhkimo antaa onneksi hieman enemmän pelivaraa viime tingassa asiaan tarttuvallekin, sillä esityksessä on kaksi väliaikaa ja näin väliaikatarjottavillekin varaus molemmissa. 

Kotimatkalla takapenkille turvaistuimeensa kiipesi iltanäytöksestä varsin väsynyt lapsi. "Ne hiiret oli mun mielestä söpöimpiä", hän mutisi sikkuraisin silmin "varmaan isän ja pikkusiskonkin pitäisi tulla katsomaan tämä."  

Siitä olen ihan samaa mieltä. Isä, pikkusiskon ja jokaisen, joka ilahtuu elämyksestä, tulisi etsiä Tuhkimo-baletille kalenteristaan tälle sopiva rakonen. 

 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Tämä loppuvuoden sysimusta pimeys vaatii lämpöä ja elämyksiä. Sitä, että sydämeen syttyy mukavan lämmin tunne, vaikka viima ujuttautuu toppatakinkin alle. Me käytiin katsomassa eskarilaisen kanssa Tuhkimo-baletti Kansallisoopperassa. Se sykähdytti sydämeen saakka. Valtavan hieno! Seitsemältä alkanut iltanäytös oli kuusivuotiaalle vähän myöhä (kesto 2t 40min), mutta kahdella väliajalla saatiin mukavaa joustoa. Suosittelen 🌟 #tuhkimobaletti #kansallisooppera #oopperabaletti #elämys #uudestaanvaikkahuomenna #lapsiperhe #lapsiperhearki #lastenkulttuuri #kulttuuri #suosittelen #valoaelämään #visithelsinki #vauvablogit #perheblogit #meidänperhelehti #teehetkienkoti @oopperabaletti @meidanperhelehti

A post shared by Marika (@teehetkienkoti) on

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kirjasetti saatu arvioitavaksi PS-Kustannukselta

 

Mitä on ulkopuolisuus ja entä, jos leikkiin ei mahdukaan kolmatta?
Miten vahvistaa itseluottamusta? Entä jos pimeä pelottaa, muttei sitä tahtoisi toisille kertoa?
Miten kantaa repussa painavat huolet ja oppia jakamaan niitä? 

 

Avril McDonaldin luoma Jukka Hukka-kirjasarja sisältää viisi satukirjaa, jotka on suunnattu 4—7-vuotiaille. Kirjan päähenkilö, sympaattinen Jukka Hukka kokee erilaisia vahvojen tunteiden sävyttämiä tilanteita – kuten jokainen lapsi – ja saa jännityksen tai mielipahan yllättäessä apuja ystävälliseltä hämähäkiltä. Hämähäkki ymmärtää kirjasta toiseen, missä ongelma piilee ja miten siihen voisi tarttua.

Lorumuotoon kirjoitetut sadut sympaattisine hahmoineen auttavat lapsia käsittelemään moninaisia tunteita ja tuovat aikuisille keinoja keskustella tunteista lasten kanssa. Jokainen kirja sisältää myös tehtäviä satuun liittyvien tunnetaitojen harjoittelemiseksi lasten kanssa. Tehtävät on koonnut kasvatustieteen tohtori Liisa Ahonen. 

Jukka Hukka ja hirveä harmi  Itseluottamuksen vahvistaminen

Entä, kun leikkiin ei mahdukaan kolmea? Kun paras ystävä valitsee leikkikaverikseen toisen? 

Yksin jäävä Jukka Hukka suree, kun hänen paras ystävänsä, Katri Katti lähtee leikkimään Hanna Hauvan kanssa. Oivaltava hämähäkki on jälleen lähellä kertomassa, että monia asioita voi tehdä yksinkin. Sitä paitsi aina voi löytää myös uusia kavereita – ja antaa vanhalle ystävälle toisen mahdollisuuden.

Kirja tarttuu ystävyyteen ja kaverisuhteisiin. Siihen, miltä tuntuu, kun jää ulkopuoliseksi ja miten niissä hetkissä voisi toimia. 

Jukka Hukka ja varjohirviö — Pelon ja jännityksen kesyttäminen

Yökyläily on mahtavaa, kun saa kutsua majaan omat kaverit. Kun Jukka Hukan on aika sammuttaa valot ja alkaa nukkua kavereidensa kanssa, paljastuu hänen pimeänpelkonsa. Se, josta hän ei ole halunnut kenellekään kertoa. Pimeässä kaikki näyttää niin kovin erilaiselta, kun mielikuvitus saa vallan. 

Hämähäkki kertoo Jukka Hukalle loitsun, jonka avulla pelottavia asioita voi karkottaa. Samaa tahtovat kokeilla hänen kaverinsakin. 

Kirjassa käsitellään pelkoa ja jännitystä. Opastetaan, että pelottavatkin asiat voi helpoilla konsteilla saada tuntumaan vähemmän pelottavilta esimerkiksi oman voimahahmon kautta.

Jukka Hukka ja kirjava takki — Ystävällisyys ja toisten huomioiminen

Jukka Hukka on odottanut talvea voidakseen pukea upouuden kirjavan takkinsa. Kylmien päivien saapuessa hänen riemunsa vaihtuu harmiin, kun ilkeät vastaantulijat pilkkaavat hänen takkiaan. Toisten käytös satuttaa.

Hämähäkki rohkaisee etsimään jotakin, johon voi luottaa ja kertomaan tunteistaan hänelle. Kaikki ei ole aina sitä miltä näyttää – myötätunnolla ja pitämällä sydämen avoimena kiusaajastakin voi tulla ystävä. 

Tehtäväosio tarttuu erilaisuuteen ja kiusaamiseen. Siinä painotetaan empatiaa ja omien vahvuuksien ja rajojen hahmottamista. Sitä, että on tärkeä omana itsenään. 

Jukka Hukka ja Iso Hukka — Menetyksestä ja surusta selviäminen

Miltä tuntuu, kun menettää tärkeän ihmisen? Jukka Hukka vierailee mielellään kavereidensa kanssa Ison Hukan luona. Siellä hän tuntee aina olonsa odotetuksi, keinuu lähes pilviin saakka ja kuulee tarinat ihmeistä. Eräänä päivänä Iso Hukka onkin poissa. 

Surunsa keskellä Jukka Hukka ymmärtää, ettei oikea rakkaus koskaan pääty. Hämähäkki opettaa, että muistoja – elettyä ja koettua – voi tarkastella monella eri tavalla. Ettei ikävä lakkaa, mutta puhuminen ja tunteiden käsitteleminen helpottaa.

Tehtävissä käsitellään surua tekemällä muistojen laatikko tärkeimmille muistoille sekä tunnistamalla erilaisia menettämisen herättämiä tunteita. 

Jukka Hukka ja lohikäärmevauva — Rauhoittumisen harjoitteleminen

Kun huolet painavat repussa, ei kulkeminen ole yhtä kevyttä kuin ystävillä.

Hämähäkki kertoo Jukka Hukalle, miten omaa mieltä voi rauhoittaa.  Jukka Hukka oppii myös, etteivät huolet tunnu niin raskailta silloin, kun ne voi jakaa toisten kanssa.

Kirjassa käsitellään huolia ja murheita, sekä sitä, miten niistä pääsee yli. Kirjan lopussa olevassa tehtäväosioissa puhutaan häpeän ja nolouden tunteista, talletetaan asiat kiitollisuusvihkoon ja rentoudutaan. 

Jukka Hukka on paitsi sisällöltään vaikuttava kirjasarja tunnetaitojen opettelemiseen, myös visuaalisuudeltaan kaunis. Tarinoiden lorumuoto toimii ja saa yllättävällä tavalla lasten kiinnostuksen pysymään yllä. Kirjat suomentanut Arja Pikkupeura onkin tehnyt tältä osin taitavaa työtä. 

Ystävystyminen, pelko, menetys, rauhoittuminen ja itsetunnon vahvistaminen – miten ajankohtaisen ajattomia teemoja lasten kanssa käsiteltäväksi.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

"Viivaa ei saa ylittää. Se, joka viivan ylittää, joutuu lähtemään. Diipadaapa. Onko selvä? Selvä on." Monen monta kertaa on meillä toisteltu Närpiäisistä tuttua lausahdusta. Pikkukakkosen suosittu ohjelma Jassoon ja Joltakullan arjesta lienee tuttu jokaisessa lapsiperheessä.

Kaksi luonteeltaan hyvin erilaista satuhahmoa, leppoisan huoleton Jassoo (Minna Kivelä) ja pilkuntarkka, vakavakin Joltakulta (Noora Peltokukka) astuivat tänä vuonna myös teatterin lavalle, jossa heidät on mahdollista nähdä Musiikkiteatteri Kapsäkissä Helsingissä.

Närpiäisten tarinoissa pohditaan paljon erilaisuutta. Sitä, miten me erilaisina tulemme toimeen keskenämme ja voimmeko itse muuttaa omaa käytöstämme. Sitä, miten erilaisuudesta huolimatta tarvitsemme toisiamme, totumme toisiimme.  Sitä, millainen on hyvä ystävä ja osaanko itse olla sellainen toiselle.

 

Perusajatus toistuu myös teatterielämyksessä. Summanmutikassa asuvat Joltakulta ja Jassoo saavat kutsun Tuomentuoksuisen syntymäpäiville, joita vietetään Sisämaassa. Matka ei kuitenkaan suju mutkattomasti, kun viekas kiusanhenki Räähkä (Veera Railio) vaikeuttaa närpiäisten matkaa opastamalla harhaan ja varastamalla Joltakullan tarkoin varjeleman kompassin ja sytyttämällä nuotion kartalla.

"Miljoona tähteä loistaa, kaunein näkymä koskaan", huokaavat Närpiäiset läpi yön tähtitaivaan alla kulkevassa seikkailussa, jossa käsitellään tunteita laajalla kirjolla: huumoria, vahingoniloa, kateutta, iloa ja surua. Sitä, että kiusanhenkisyyden taustalla voi joskus olla pohjatonta yksinäisyyttä. Sitä, ettei tunne kuuluvansa joukkoon. Sitä, ettei uskalla nukahtaa,  jos kukaan ei ole herättämässä, eikä halua jäädä uneen.

 

Olli Mononen ohjaajana ja Mervi Pynnönen käsikirjoittajana ovat onnistuneet siinä, että lapset löytävät kotona katsottujen lastenohjelmien tutun tarinallisuuden, mutta esitys tarjoaa teatterissa oman ainutlaatuisen elämyksensä.

Tilana Musiikkiteatteri Kapsäkki oli meille uusi. Retrohenkisessä, nostalgiaa henkivässä tilassa on rosoisuuden rinnalla jotakin aitoa. Yhdessä tekemisen ja yrittämisen vaikutelmaa. Uskoa siihen, että kulttuurilla on paikkansa kaikkien elämässä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu