Kirjoitukset avainsanalla varhaiskasvatus

Lämpöä ja huolenpitoa. Aina avoin syli ja yhtä hymyä. Ideoita pursuava mieli, aktiviteettia aamusta iltapäivän tunneille. Vahva pedagoginen ote. Ei tietoakaan korotetusta äänestä tai tiukemmasta komentamisesta. 

Ideaalikuva päiväkodin aikuisesta? Sellaisesta, jonka toivoisit omalle lapsellesi. Oikeastaan edellytät. Lapsen ja lasten parhaaksi. 

 

Avasin muutama päivä sitten päiväkodin portin ryytyneenä. Askeleet päiväkodin pihalla tuntuivat tahmeilta, energiat imeneen työpäivän jälkeen lähes laahustavilta. Epämääräinen loska kasteli kengät. 

Päiväkodin eteisessä ohitseni pinkaisi kiljuva lapsi, perässään pian piipaa-äänin toinen. Joukko lapsia piirsi pöydän ympärillä, aikuinen heidän vieressään jutusteli eläinten käyttäytymisestä. Lähellä kasvattaja selvitteli lasten välistä kinaa tönimisestä – ties monettako kertaa sinä päivänä. Keskusteli käytöstavoista, toisen huomioon ottamisesta. Kysyi, miltä sinusta tuntuisi, jos kaveri tekisi saman. "En tykkäisi", vastasi töninyt. Sovittiin. 

Edellispäivänä samassa tilassa siivottiin saapuessani pienen päiväkotilaisen oksennusta lapsiryhmän keskeltä. Lapsia ohjattiin sivummalle, suljettiin väliovia. Takaan, että moni aikuisistakin ehti miettiä tarttuvuutta ja omaa lähestyvää viikonloppua suunnitelmineen. Päiväkodin oveen kiinnitetty "vatsatautia liikkeellä"-lappu viestitti tilanteen pian koteihinkin. 

 

"Onko sulla ollut kiva päivä?", kysyin nelivuotiaaltani, joka kipaisi vastaan halaamaan ja painoi nenänsä nenääni vasten päivän erossaolon jälkeen. Huomasin olettavani, että hän vastaisi tänäänkin olleen. Kiva päivä, kivoja kavereita, mukavaa tekemistä. Niin hän yleensä vastaa, mutkattomana ja varsin tyytyväisenä lapsena. 


Miksi siihen kuitenkin sisältyy tietty sisäänrakennettu oletuskin siitä, että päiväkotipäivän on lähes poikkeuksetta oltava lapselle viihdyttävä, opettava, kasvattava, sosiaalinen yhdessäolon mahdollisuus, joka tarjoaa myös juuri kullekin lapselle sopivanmittaisen tauon lepoon. Että hei, sehän on päiväkodin kasvattajina teidän vastuunne – huolehtia hoitopäivän aikana, että meidän lapsemme saavat kaiken sen, mitä hoito ideaaleimmillaan on. Että kun me tuomme lapsen kodin ulkopuolelle hoitoon, on hänen saatava se, mitä kotonakin – tai jopa enemmän. Seikkailuratoja roolivaatteineen, ulkoilua metsän siimeksessä vaikka räntäsateessa juuri ne oikeat vaatteet valiten ja satuhierontaa himmennetyssä valaistuksessa. Hymy alati kasvoilla ja loputtoman kärsivällisesti, kuinkas muuten. 

 

Päiväkodin aikuinen pörrötti kuopukseni hiuksia vielä ennen kuin kiiruhti selvittämään kahden lapsen keskinäistä nahinaa. "Pyyhkimään", kuului huuto avonaisesta vessan ovesta. 

Hoputin eteisessä lastani pukemaan kenkiään samalla, kun mielessäni pyöri kesken jäänyt työtehtävä ja valmistettava iltaruoka ennen harrastusrumbaa. Väsytti, turhautti. 

Olin hakijoista ensimmäisten joukossa, hoitoon jäävä lapsijoukko vielä suuri. Heidän vanhempansa valmistautuivat työpaikoillaan läppärin sulkemiseen tai odottivat tehdastyössä linjan pysähtymistä, ajoivat jokapäiväistä työmatkaansa. 

 

Päiväkodin aikuiset jäivät ohjaamaan lapsia pukemaan ulkovaatteitaan. Nostivat lokerosta vielä yhden, jos toisenkin pipon ja ottivat kuivauskaapista hanskoja. Muistuttivat vessassa käymisestä ja siitä, että ohuemman haalarin alle on puettava fleece. Tekivät sen kerran, kahdesti, kymmenesti.

Askel ei ollut päiväkodin pihalta portin sulkiessa yhtään kevyempi. Kysyin lapseltani kuulumisia, mutta ajatusten harhaillessa en kuullut hänen vastaustaan. Satoi räntää, se tarttui takkiin ja pipoon ennen kuin sain lapseni turvaistuimeen ja kotia kohti. 

 

Varhaiskasvatuksen resursseista on kohistu viime päivät. Puhuttu laadukkaasta varhaiskasvatuksesta ja pysyvyydestä. Käännetty viimeinenkin kivi epäkohtien etsimisessä. Nostettu keskusteluun myös oleellista. Kärjistetty ja vaadittu. Keskustelulle on mahdollisesti paikkansa, isoa kokonaisuutta katsoen. Aika näyttää.  

 

Se on herättänyt pohtimaan osin toista puolta, omia odotuksiani, odotuksiamme. Sitä, että kaiken keskellä on ihminen, inhimillisyys. Työntekijä, jolta odotetaan aamusta iltaan kaikki se energia metsäretkistä askarteluun, satuhetkistä kiireettömiin ruokailuihin. Huono päivä ei saa näkyä. Väsymys ei saa heijastua. Se ideaalikuva päiväkodin aikuisesta päivästä toiseen. Askeleissa ei saisi olla tahmeutta. Koskaan. 

Se, jolta me vanhempina odotamme päivittäistä hymyä kasvoilla ja loputonta kärsivällisyyttä. Rauhallisen rakentavaa otetta silloinkin, kun yhden työntekijän sairastuessa on henkilökuntavajaus ja lapsilla ylivilkas päivä. Odotamme sitä ihan vain siksi, että he tekevät töitä lasten kanssa ja ovat ammattinsa valinneet. Unohdamme, että mekin turhaudumme toisinaan omilla työpaikoillamme, emmekä löydä rakentavuutta tai luovuutta. Sinnittelemme viimeisillä voimilla minuuttien kulumista odottaen, hymyttöminä. Työmme valinneina. Ja kotona lasten kanssa - pelkkää tyyneyttä, vai mitä?

 

Lasinpyyhkijät pyyhkivät vimmatusti, kun tultiin lasten kanssa kotipihaan. Kengät jäivät eteisen lattialle hujan hajan pyynnöistä huolimatta, nälkäisiä lapsia kinastelutti. Läsnäolevuuteni oli tipotiessään, ideointikykyni kadoksissa. Ei, en rakentanut majaa, eikä ulos todellakaan tehnyt mieli hetkeksikään, vaikka se olisi rauhoittanut lapsia ruuan valmistuessa. Huomasin ajattelevani, että onneksi olivat ehtineet päiväkodissa ja eskarissa pihalle - kelistä välittämättä. 

Päiväkodilla kymmenien lasten joukko oli vasta tulossa ulos päiväkodin pihalle. Märkä loska ei saisi koskaan kiukuttaa heitä, lapsia eikä etenkään työtehtävänsä valinneita aikuisia. Ideaalimaailmassa. 

 

Saako varhaiskasvattaja koskaan turhautua omassa työssään, tai näyttää sitä? Missä kulkee inhimillisyyden ja ammattitaidon raja? Mikä vaikuttaa käsitykseen laadukkaasta varhaiskasvatuksesta?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Tää leikkis yhdessä tuon kanssa ja sitten ne ei yhtään riitelis", tarinoi nelivuotias. 
"Joo, mutta joskus ne vähän riiteliskin. Sitten ne sopis siitä taas ja ois kavereita." Barbi nappaa toisen barbin kädestä lelun, ja kääntää selän kaverilleen. Toinen barbi mököttää hetken.

Leikki, jossa lapset eläytyvät, jatkuu.

"Jos ne ei osaa sopia, ne voi pyytää aikuisen auttamaan. Ne osaa aina auttaa jotenkin."

 

Kyse on neljävuotiaan päiväkotilaisen ja kuusivuotiaan eskarilaisen leikistä hoitopäivän jälkeen.

Heidän leikissään päiväkodin aikuiset ovat turvallisuuden tuojia. Niitä, joilla on aina keino ratkaista tilanteet ja aikaa auttaa – vaikka omaa vuoroa tarvitsisi joskus vähän aikaa odottaakin. 

 

Varhaiskasvatuksen laatu ja resurssit näkyvät tavassa, jolla lapsi puhuu päivähoitopaikastaan. Se näkyy koteihin illoissa, joissa sängyn äärellä jutellaan menneen päivän tapahtumista. Se näkyy aamuissa, joissa lasten silmissä syttyy innostus ja pikkuruinen reppu nostetaan olkapäille kevyesti tai lähtemisen tahmeudessa. 

 

Hoitoalan resursseista ja laadusta on viime päivinä puhuttu jälleen paljon. Keskustelu alkoi vanhuspalvelujen räikeistä epäkohdista, mutta siirtyi nopeasti päivähoitoon. Siihen, mihin nykyresurssit riittävät ja riittävätkö ne ylipäätään. Arki päivähoitopäivän rauhallisuudessa tai rauhattomuudessa, hallitussa kaaoksessa tai hallitsemattomuudessa, heijastuu koteihin. 
 

Kyselen lapsilta heidän hoitopäivistään paljon. Yritän saada selville muutakin kuin sen, söivätkö he broilerkastiketta vai jauhelihakeittoa ja ehtivätkö ulos jo aamupäivälläkin. Ujutan keskustelun lomaan tarkentavia kysymyksiä kaverisuhteista ja ryhmään kuulumisesta, päiväkotiaikuisten suhtautumisesta, keinoista ratkaista ristiriitatilanteista ja tavasta kertoa asioista. Yritän päästä kärpäseksi päiväkodin tai eskarin kattoon.

Kuulostelen vaivihkaa siskosten keskinäisiä leikkejä, joissa viime päivien aikana koettu nousee usein luontevasti esille. 

 

Useat tutkimukset osoittavat, että lapsella on turvallisin olo päiväkodissa silloin, kun hän voi luottaa aikuisiinsa ja kokee, että he ovat läsnä. Tällöin hän pystyy myös olemaan oma itsensä, luottamaan omiin valintoihinsa ja seisomaan niiden takana.  Turvallisuuden tunne vaikuttaa myös tunteiden käsittelyyn ja kykyyn osoittaa niitä. 

Sanotaan, että lapsuudessa koetut turvallisuuden tai turvattomuuden tunteet jättävät jälkensä tulevaisuuteen, sillä elämän perusturvallisuuden tunne muodostuu jo varhain lapsuudessa. Pienen ihmisen askelissa, vuosien matkalla kohti aikuisuutta.

 

Päiväkotien aikuiset tietävät takuulla eniten perheiden arjesta. Paitsi yhdessä tehdystä ja koetusta mukavasta, myös niistä kireistä äänensävyistä nälkäkiukun aikaan tai vanhempien erimielisyyksistä. Samalla tavalla, lapselta kysymällä ja häntä kuuntelemalla, oppii vanhempana varsin pian päiväkodin toimintakäytänteistä ja henkilökemioista. 

 

Kuulen hetkittäisen kiireen ja resurssihaasteet. Sen, miten suunniteltu tekeminen vaihtui toiseen sairastapauksessa ja miten sijaisten vaihtuessa lapsi ei ihan aina tiedä, kuka hänen oma aikuisensa oikeastaan onkaan. Sen, että joskus töniminen jää selvittämättä ja kiusantekoa tapahtuu silmien valvomattomissa. 

Kuulen sen, miten erilaiset pöpöt ovat ulottamassa lonkeroitaan koteja kohti, vaikken vielä näe lappua hoitopaikan ovessa. 

 

Toivon silti, että jatkossakin kuulen ennen kaikkea sen, että päiväkodin aikuisilla on ollut aikaa pysähtyä auttamaan, kertomaan. Olemaan läsnä. Että jatkossakin leikeissä iloitaan lapsen vilpittömyydellä: "Aikuiset osaavat aina auttaa jotenkin." Tai kuten kuopukseni jokin aika sitten totesi: Ne huolehtii meistä myrskyissäkin. 

 

Pohdintojani aiheesta myös: 

Kuuletko lapsessasi päiväkodin aikuisen? - Millaisessa päiväkodissa sinun lapsesi kasvaa?
Mitä päiväkodin aikuisen tarvitsee osata? 
"Ne huolehtii meistä myrskyissäkin" - Lapsen luottamus päiväkodin aikuisiin 

- - - -

Pohdintojen takaa löytyy lähes nelikymppinen Marika, joka on ottanut alkaneen vuoden tavoitteekseen säilyttää elämässä tasapainon kahden alle kouluikäisen lapsen arjessa.

Äiti ja vaimo, ystävä.
Päiväkotiarkea nelivuotiaan ja eskarilaisen kautta paljon pohtiva kasvatustieteilijä. Äiti, joka töissä ollessaan luottaa varhaiskasvatuksen laatuun. 

Ystävä, joka toivoo alkaneelta vuodelta vieläkin enemmän henkilökohtaisia kohtaamisia.
Viestinnän ammattilainen, joka käy jatkuvaa tunnollisuustaistoa ja jatkaa 80% työviikolla läpi alkaneenkin vuoden. 

Aktiivisesta tekemisestä pitävä ennakkoluuloton tutustuja. Ikuinen maailmanparantaja, joka uskoo, että pienilläkin teoilla on merkitystä. 

 

Liity mukaan seuraamaan arkeamme Facebookissa tai Instagramissa

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Lapsen päivähoidossa päiväunien pituus on ikuisuuskysymys, joka nousee toistuvaksi puheenaiheeksi päiväkoti-ikäisten vanhempien kesken. Siitä kuhistaan myös päiväkodin aikuisten kesken. 

 

Ilta venähtää kymmeneen, kun lapsi nukkuu päiväkodissa päiväunet. Sinnikkäin lapsi taistelee unta vastaan lähemmäs puoltayötä. Kotona hän pitää hereillä vanhemman kouluikäisen sisaruksensakin ja aamulla sängyistään kiskotaan väsyneet lapset väkisin ylös. Päiväkotilaista nukuttaa jälleen päiväuniaikaan, koululaista kiukuttaa. Oravanpyörä pyörii pyörimistään. Vanhemmat huokaavat, sillä omille ajatuksille ei jää aikaa lainkaan. 

"Päiväkotilaista nukuttaa jälleen päiväuniaikaan, koululaista kiukuttaa. Oravanpyörä pyörii pyörimistään."

 

Päiväkodissa iltapäivä menee riehumiseksi, kun päiväunet jätetään väliin tai unentarpeinen lapsi herätetään aiemmin. Vilkkaus tarttuu muihinkin lapsiin. Väsynyttä itkettää, harmittaa, eikä pukeminen suju. Kaverinkin kanssa tulee toistuvasti riitaa, josta keskustellaan vanhemman noutaessa lastaan. Rauhallisesta iltapäivästä ei ole tietoakaan ja varhaiskasvattajien ammattiosaamista käytetään pedagogisten päämäärien sijaan tilanteen rauhoittamiseen. 

Varhaiskasvattajat perustelevat, vanhemmat perustelevat. Hikihelmet kohoavat otsalle puolin ja toisin. 

Tunnistatko keskustelun? Sen, jossa oikeastaan lähtökohtakin on molemmilla pohjimmiltaan sama: lapsen riittävä uni ja hyvinvointi. 

 

Päiväkoti-ikäisen lapsen tarve päiväunille on yksilöllinen, mutta tutkimusten mukaan alle kouluikäisen kokonaisunitarve vaihtelee 11-12 tunnin välillä. Se on sidonnainen mm. lapsen hoitopäivän pituuteen, päivän aikana hoidossa toteutuneisiin asioihin ja perheen iltaohjelmaan sekä iltarutiineihin. Hämärä talvipäivä väsyttää lasta siinä missä aikuistakin ja kesän valo tuo toisenlaista jaksamista. 

"Lapselle on tyypillistä, että hän ei ilmaise väsymystään haukottelemalla, vaan väsymys purkautuu usein kiukkuisuutena ja levottomuutena."

 

Meillä keskustelu päiväunitarpeesta päiväkodissa kohdentui aikaan, jolloin kuopus oli juuri täyttänyt kolme vuotta. Hän ei nukkunut kotona päiväunia enää kuin satunnaisesti, mutta menikin mielellään kotona iltaunille puoli kahdeksaan mennessä nukkuen rauhallisesti läpi yön. Arkipäivinä päiväkodin pimeässä nukkarissa hän kuitenkin sulki silmänsä ja olisi hyvillä unenlahjoillaan nukkunut kaksikin tuntia. Kuten arvata saattaa, iltaisin hän höpötteli sängyssään kymmeneen. Pyysi lukemaan vielä sadun jos toisenkin ja huuteli isosiskolleen viereiseen huoneeseen. 

 

Asiassa auttoi keskustelu päiväkodin hoitajien kanssa. Ensin sovittiin, että uniaikaa lyhennettäisiin. Häntä käytiin kevyesti herättelemässä puolta lyhyempien unien jälkeen. Tällä mentiin jonkin aikaa eteenpäin ja iltoihin tuli tasapainoa.

Keväällä hänen ollessaan 3,5-vuotias koettiin toimivimmaksi, että päiväunista luovutaan kokonaan. Hän siirtyi päiväuniajaksi isompien lasten ryhmään viettämään heidän kanssaan rauhallista lepohetkeä ja jatkoi leikkejään omanikäistensä kanssa sen jälkeen. Sovittiin, että jos lapsi jonakin päivänä vaikuttaa väsyneeltä, hoitajat voivat aina katsoa asiaa tilannekohtaisesti omaan osaamiseensa ja lapsen tuntemiseen perustuen. Päiväunet olivat tämän jälkeen koko kevään osalta yhden käden sormilla laskettavissa. Toisaalta niinä päivinä, kun lapsi oli selkeästi ollut väsynyt, hänelle oli ehdotettu nukkumista ja kotiin palasi virkeä lapsi. Satunnainen päiväunien nukkuminen silloin tällöin ei vaikuttanut yöuniin. 

 

Avoin ja toimiva keskusteluyhteys päiväkotiin oli ratkaisu tasapainottuvaan arkeen. He kuuntelivat tarkoin korvin sitä, mitä päiväunet merkitsevät lapsen vuorokausirytmin tasapainon kannalta ja miettivät päiväkodin normaalitoiminnan puitteissa mahdollisuuksia. 

 

Päiväunettomuus tarkoittaa meillä kuitenkin aikaisia iltoja ja sitä, että ystävätapaamiset, harrastukset ja muut perheen yhteiset suunnitelmat painottuvat aikaisiin alkuiltoihin tai viikonloppuihin. lllat yhteiselle tekemiselle jäävät väistämättä lyhyiksi. Kotona pyritään olemaan seitsemän aikoihin iltapalaa ja –suihkua/-kylpyä varten, ja molemmat lapset ovat iltaisin nukkumassa lähtökohtaisesti kahdeksaan mennessä. Nelivuotias nukkuu vilkkaamman päivän jälkeen usein jo puoli kahdeksan aikaan, jolloin hän herää omatahtisesti aamuseitsemään mennessä. Toisinaan jompikumpi selaa vielä hetken sängyssään kirjaa yölamppunsa loisteessa tai vaihtaa nukelleen vaatetta. Joskus lapset pyytävät vielä sänkynsä viereen juttelemaan päivän tapahtumista ja mieltä askarruttavista asioista. 

"Päiväunettomuus on tarkoittanut tinkimistä myöhäisemmistä iltamenoista satunnaisia poikkeuksia lukuun ottamatta."

 

Rutiineista pidetään kiinni viikonloppuisin. Päiväunettomuus on tarkoittanut tinkimistä myöhäisemmistä iltamenoista satunnaisia poikkeuksia lukuun ottamatta. Ollaan näet huomattu, että nukkumaanmenollekin on oltava valmistautumis- ja rauhoittumisaikansa. Vauhtivoimistelun tramppahypyistä tai uimahallin liukumäestä pyjamaan ja levollisesti sänkyyn ei vain hetkessä onnistu, ainakaan meillä. 

Rutiinit näyttäytyvät meidän vanhempien näkökulmasta aikaisina heräämisinä myös viikonloppuaamuina. Juttelu myöhään iltateen ääressä muistuttaa itsestään aamun sikkaraisin silmin, kun lapsilla on energiaa täysmääräisesti aamuseiskalta. 

 

Lapselle on tyypillistä, että hän ei ilmaise väsymystään haukottelemalla, vaan väsymys purkautuu usein kiukkuisuutena ja levottomuutena, oli tutkimustulos, jonka lukeminen aikanaan havahdutti.

Kun samalla on osoitettu, ettei alakoululainen, saati alle kouluikäinen osaa vielä kertoa riittävässä määrin väsymyksestään meidän aikuisten olettamusten vastaisesti, tulee miettineeksi, paljonko tämän päivän vilkkaudesta on sidoksissa niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin lapsen riittämättömiin yöuniin? Miten niitä kompromisseja ja toimivia ratkaisuja tulisi perheissä ja päiväkodeissa tehdä — kenen ehdoilla ja määrittämänä? 

 

Lasten nukkuminen on pohdituttanut aiemminkin:

Suunnitellusti päiväunettomia päiviä - Miten meillä meni kaksivuotiaan kanssa? 
Unipankki räjäytetty - Hei, meillä nukutaan! 
”Mutta kun mä nukun parhaiten sun lähellä” - Onko lapsen nukuttava omassa huoneessaan?
Ihanan hellyttävät ja rasittavan raastavat lapsiperheen iltapuuhat

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

"Ilmoita lapsen loma-ajan päivähoitotarve X.X. mennessä" vilkahtaa viesti päiväkodista. 

Joululoma on tuskin jäänyt taakse, kun tulisi miettiä, lomailevatko lapset helmikuun puolenvälin tienoilla vai varataanko samalle ajalle varahoitojärjestelyjä. 

 

Mikään ei ole mukavampaa kuin lomailla koko perhe yhdessä, viikko toisensa perään. Vai mitä? Tismalleen samaa mieltä. Mutta entä jos työelämän realiteetit eivät kohtaa toivottua lomailutarvetta? Kun talvi-, syys-, joulu- ja kesälomat ovat yhtämittaisesti paljon pidemmät kuin perheen kahden vanhemmat yhteenlasketut täysmittaiset lomaviikot. Koko perheen yhteistä lomaakin olisi sitä paitsi mukava ja ennen kaikkea tärkeä viettää. 

Melkoinen lomaruletti, jossa voittajaa haetaan onneksi lapsesta. Palapeli, josta ei yhdenkään palasen ole vara mennä hukkaan.

 

Talviloma ei onneksi synnytä samanlaista vastakkainasettelua lomatoiveissa pikkulapsiperheiden ja muiden välille. Aikuispariskunnat ja sinkut ovat vain todennäköisesti helpottuneita, kun heillä on selkeähkö käsitys siitä, milloin perheet valloittavat kylpylät ja vaahtosammuttimen kokoiset muodostavat pitkät jonot rinteiden hisseihin. He valitsevat mahdollisuuksien mukaan toiset viikot, rauhallisemmat. Sitä paitsi lomat etelän lämmössä ovat kiskurihintaisia vilkkaimpina päiväkotien ja koulujen talvilomaviikkoina.


Molemmilla lapsilla olisi tämän vuoden talvilomaviikolla edessä siirtymä varapäiväkotiin. Päiväkoti-ikäisillä on onneksi tarjolla varahoitopaikkoja sekä kunnallisen että yksityisen hoidon puolella. Se, että pakataan viikoksi laukut ja siirrytään naapuripäiväkotiin tai toiseen saman ketjun päiväkotiin, voi olla lapselle virkistäväkin seikkailu. Etenkin päiväkotien isoimmille. Rutiineja kaipaavalle tai pienemmälle lapselle mahdollisesti vähemmän mutkatonta. 

Me ollaan yritetty etsiä näihin oman päiväkodin sulkuviikkoihin muita ratkaisuja. Osin mukavuuden- ja rutiinien kaipuusta, mutta isolta osin siksi, että lapset saisivat myös säännöllisesti pidempiä vapaapäiviä päiväkotimaailmasta. Vaikka he hoitopaikoissaan viihtyvät, on meno kymmenien lasten ympäröimänä myös kuormittavaa. 

 

Tulevan talviloman hoitoratkaisuna ovat isovanhemmat, joilla on mahdollisuus tulla koko viikoksi lasten seuraksi. Lapsille mummon ja vaarin pyörähdys tänne eteläisempään Suomeen on kovasti odotettu, kun satojen kilometrien välimatkan takia nähdään harvoin. Meille vanhempina se antaa mahdollisuuden olla tavanomaisesti töissä ja samalla säästää lomapäiviä toisiin ajankohtiin.
 

Miten teidän perheessänne järjestetään tänä vuonna lasten talvilomaviikko? 

 

Kesälomajärjestelyistä kirjoitin viime kesänä, kun taituroimme kesälomalomien kanssa palattuani perhevapailta töihin: 

Kesälomaruletti pyörii - Miksi äidit ja isät saavat aina heinäkuun?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu