Kirjoitukset avainsanalla pelot

Viisivuotiaamme alaleuan hammasrivistössä on vihdoin odotettu rako. Ensimmäinen maitohammas on poissa.

 

Ensimmäiset maitohampaat irtoavat yleensä 5-6 ikävuoden tienoilla, yksilöllisine eroineen, kertoo Hammaslääkärilitto. Pysyvä hammas kasvoi kuitenkin tässä tapauksessa sen verran eri linjassa, ettei se olisi saanut maitohampaan juurta sulamaan. Niinpä esikoiselle varattiin aika hammaslääkäriin ja maitohampaan poistoon. 

 

Hammaslääkärin huone oli tulvillaan urheutta ja selviytymisen latausta, kun viisivuotias nökötti isänsä sylissä hipihiljaa suu avoinna. Hän oli psyykannut itseään monta päivää käyden toimenpiteen vaiheita läpi kanssamme. 

 

Toimenpide ei sinänsä ollut puudutuksella kivulias. Jännittävä ja pelottava pikemminkin, vaikka kaikki sujuikin hienosti. Tosin esimerkiksi pihdit, joilla hammas irrotettiin, nostivat jo pelkästä ajatuksesta tuskanhien vanhemmankin otsalle. 

 

Huolenaiheet ja pelotkin muuttuivat päivän edetessä, kun hammas oli poissa. Aamupäivällä hammaslääkäristä lähtiessä viisivuotiasta mietitytti kovasti, milloin verenvuoto tyrehtyy ja puudutus lakkaa. Me kun oltiin perusteellisesta valmistelusta huolimatta unohdettu kertoa, että puudutus säilyy vielä jonkin aikaa toimenpiteen jälkeen. Iltapäivän tunteina hän yritti löytää useamman kerran perusteluja sille, miksi hammas olisi kuitenkin pitänyt pitää paikallaan poisottamisen sijaan. 

 

Illan tullen hän oli lähinnä (aidon) huolissaan siitä, ettei hän näe samana päivänä kaikkia ystäviään päästäkseen kertomaan hampaan lähtemisestä. Tai että uusi pysyvä hammas ehtii kasvaa ennenkuin hän on ehtinyt katsoa peilistä riittävän monta kertaa todeten näyttävänsä jo melkein koululaiselta. Se, jos mikä on tärkeää.

 

Ensi syksyn eskarilainen on tallettanut ensimmäisen maitohampaansa visusti hopeiseen hammasrasiaan. Sitä hän aikoo kuljettaa mukanaan koko ajan kahdesta syystä. Siksi, että hän voi näyttää hampaan jokaiselle tutulleen (ja puolitutulleenkin, kuten kaupan kassalle ja postinjakajalle) ja siksi, että hän voi tarvittaessa pyytää hammaslääkäriä kiinnittämään hampaan takaisin, jos uusi ei kasvakaan tilalle. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Miksi lasten pitää nukkua yksin omissa huoneissa? Miksi ne ei saa nukkua aikuisten vieressä?”, pohti viisivuotiaani makoillessaan kainalossani illalla.

Uni ei tullut. Hän oli huudellut omasta huoneestaan ties monennenko kerran mietteitään ennen kuin pyysin häntä viereeni juttelemaan.

Hän kaivautui syliini, painoi päänsä rintaani vasten ja jutteli hetken silmät jo kiinni ummistaen. Ujutti kätensä käteeni, silitti poskeani toisella kädellään ja kertoi rakastavansa. Kertoi sen toisen ja monennenkin kerran. Unisen onnellisena ja rauhallisena. Pian hän tuhisi tyytyväisenä.

Mistä meille kumpuaa tuo neuvolasta saakka taottava ajatus ”lapsen paikka on omassa huoneessaan?” Sinnehän me häntä viemme, ehdimme hädin tuskin synnytysosastolta kotiin, kun jo painamme lapsen oman huoneen oven kiinni. Klik. Hienosti hoidettu, yksin nukkuu.

Me, tunnetusti masentuneiden ja yksinäisten, tunnevammaisten yhteiskunta. Totuttakaa lapset omaan sänkyyn ja omaan huoneeseen, saatte itsekin paremmin nukutuksi, kaikuvat sanat.

Klik. Vanhempi yrittää hätistää mieleen hiipivän epäilyksen tiehensä ja kovettaa sydämen mietteiltä siitä, olisiko lähellä luonnollisempaa. Miten moni meistä toistaakaan samaa ajatusta. 

 

”Miksi aikuiset sitten nukkuu yhdessä, jos lapset ei saa?” kysyi hän. No, no, kun niin vain nukutaan, totesin. Että omassa huoneessa on mukavan rauhallista ja kaikilla oma tilansa.

”Mutta kun mä nukun parhaiten sun lähellä.” Pienet silmät tapittivat hämärässä.

Älyttömän huono vastata mitään. Haluanhan mäkin lämmön ja läheisyyden, tai ainakin tietoisuuden, että toinen on ihan lähellä. Toisessa huoneessa olisi ihan liian kaukana.

 

Kerroin aiemmin, että kolme- ja viisivuotiaamme ovat loppuvuoden nukkuneet rauhattomasti. Univaloista ja erinomaisista iltasatukirjoista huolimatta on liian pimeää ja hämärän laskeuduttua lähtevät vilkkaan mielikuvituksen myötä liikkeelle ties mitkä kummitukset ja pelottavat nappisilmät. Aamuyön tunteina unesta havahtuessa oma huone pelottaa.

 

Loppuvuonna kokeiltiin kaikki. Istuttiin silmät sikkuralla unenpöppöröisinä unestaan havahtuneen vieressä, kunnes lapsi sai taas unen. Kannettiin lasta keskellä yötä meidän väliin. Herättiin poikittain nukkuvaan lapseen ja ärtyiltiin yön pimeydessä puolison kanssa toisillemme ”sä nukut liian leveästi.” Ihan takuulla liian leveästi, kumpikin hädin tuskin sänkyyn mahtuen. Kyllähän me se tiedettiin, mutta sille sängyn reunalla uhkaavasti heiluvalle takapuolelle ois halunnut edes pari lisäsenttiä. Kumpikin.

Nukuttiin öitä milloin missäkin ja herättiin vanhempina vuorotellen lasten sängyistä. Kippurassa jalkopäässä tai vieressä kymmenen uninallemuhkuran päällä. Epämukavasti kuitenkin useimmiten. Sänkypendelöintiä, hurjan uuvuttavaa sellaista.

Neuvoteltiin iltaisin sopimuksista. Niistä klassisista ”jokaisen paikka on omassa huoneessaan.”

 

Vähän aikaa sitten tuotiin sattumien summana meidän makuuhuoneeseen varapatja. Sovittiin pelisäännöt, jotka menevät jotakuin näin: Jos heräät yöllä, etkä saa omassa sängyssäsi unta, ota unikaveri ja kömmi nukkumaan tuohon vanhempia herättämättä. Esikoinen toisteli sitä silmät hämmästyksestä suurella, mutta selvästi hurjan tyytyväisenä.

 

Patjaratkaisun jälkeen hän on nukkunut viikon heräämättä omassa huoneessaan. Lisääntynyt turvallisuuden tunne, väittäisin. Hieman mietityttänyttä vaellusta meidän makuuhuoneeseen ei ole ainakaan toistaiseksi tullut. Itsekin herätään aamuihin virkeinä, kun uni ei jatkuvasti keskeydy.

 

Nukkumistottumuksia on juuri niin monta kuin perheitäkin. Me mennään eteenpäin nyt näin, seuraavaa vaihetta odottaen ;)

 

Rauhallisia unia toivottaen, 
Marika


Ps. Jos kömmitte lasten viereen öisin, hankkikaa edes täysimittaiset sängyt ja laadukkaat patjat jos huoneeseen suinkin mahtuu. Ne auttavat hurjasti.

Kommentit (1)

Henna / Pölyä Pinnoilla

Onpa hyvä, että yönne ovat rauhoittuneet :)

Meillä kävi joskus mielessä tuo varapatjasysteemi, mutta meidän makuuhuoneeseen ei mahdu ilman, että patja on yöllä tiellä, jos pitää vessaan päästä tms.

Esikoisella on onneksi 90cm x 2m sänky, jossa tarvittaessa nukun kuopuksen seurana, jos esikoinen on kömpinyt sänkyymme.

Meidän viereen saa tulla, ketään ei pois käännytetä, mutta tuommoinen tavallinen parisänky on kyllä ahdas neljälle ihmiselle :D Vaikka kaksi heistä onkin pieniä ihmisiä ;)

Rauhallisia öitä teille :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Lasten hammashoidon tavoitteena on, että lapsi voi kasvaa aikuisikään asti tervein hampain. Tärkeää on, että hammaslääkärikäynneistä jäisi peloton, myönteinen tunne.

 

Viisivuotiaalla esikoisellamme on edessä ikäryhmälleen kuuluva hammastarkastus suuhygienistillä. Ilmassa on pientä jännitystä, sillä edelliskerta hammaslääkärillä meni jokunen vuosi sitten itse tarkastuksen osalta erinomaisesti, mutta tuolista noustuaan hän ampaisi suoraan ulos ovesta.

 

Ollaan kerrottu tytöille rehellisesti – siltä osin kuin itse osataan – mitä hammaslääkärissä (tai lääkärissä) on odotettavissa ja millaisia toimenpiteitä mahdollisesti tehdään. Erinomaista valmistautumista tähän on ollut mukana olo pikkusiskonsa hammashoitajakäynnillä. En ollut ajatellutkaan, että mietteitä herättävät jo vieraat laitteet ja välineet sekä kirkas lamppu suojalaseineen.

Samoin ollaan puhuttu siitä, miten tärkeää hampaiden hoitaminen on ja että heidänkin hampaista on pidetty huolta jo ennen heidän syntymäänsä. Lapsen hammashoitohan aloitetaan tavallaan jo raskausaikana, kun vanhempia opastetaan neuvolassa kertoen suuhygieniatottumuksista ja taaperoajan ruokavaliosta.

 

Hammashoitoon voi sisältyä myös pelkotiloja - sen muistan omasta lapsuudestani ennen vuosien oikomishoitoja - joten arvostan hammaslääkäriä, joka osaa edetä tilanteissa lasten ehdoilla rauhallisesti selittäen. Kaikki eivät osaa, siitäkin on tyttöjen kanssa jo kokemusta, joten toivon, että tämä ajanvaraus kunnalliselle puolelle on onnistunut.

 

Esikoisen ensimmäiseltä hammashoitolakäynniltä muistan toteamuksen, että vanhempien on tarkasteltava omia asenteitaan ja tarkkailtava, ettei siirrä lapseen mahdollisia omia pelkotilojaan tai huonoja hammaslääkärikokemuksiaan.

Tänään luettiin myös hammaslääkäristä kertovaa kirjaa; Albi käy hammaslääkärissä. (Mikko Kunnas, Kvaliti / 2017). Sadussa Albi Lumiukko menee hammaslääkäriin, koska haluaa mustien hiilihampaidensa sijaan valkoiset hampaat. Hammaslääkäri vaihtaa hiilten tilalle hohtavan helminauhansa, jonka myötä Albi kadottaa ystävällisen hymynsä ennen uusien hiilten löytämistä.

 

Hyväntuulisen ja helppolukuisen kirjan punainen lanka on kuitenkin myönteinen hammaslääkärikokemus, jonka Albi jakaa omalla leikkivastaanotollaan myös ystävilleen. Pyjamatytöt pohtivat oman hammaslääkärivastaanoton perustamista omille leluilleen, joten jotakin vastaanottavaisuutta on selvästi ilmassa. Onneksi.

 

Toivoisin myös vinkkejänne. Tunnetteko muita hammaslääkäriin liittyviä lasten kirjoja, suomeksi tai ruotsiksi? 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö: Suomen Voimistelutuote

Varovaisuus, toisinaan ylivarovaisuuskin ja harkitsevaisuus. Ne kuvasivat mun ja puolisoni suhtautumista lapsiin etenkin esikoisen vauvavuotena. Se kaikki valtavan huolellinen kannattelu lapsen ensimmäisinä viikkoina ja kuukausina tuoreina vanhempina lähes peläten, että pieni ihminen menee rikki.

Elämä opettaa. Muksahduksiin, kaatumisiin ja jatkuvaan laastaritarpeeseenkin tottuu. Tai no, ainakin jotenkin sopeutuu ja oppii edes vähän sulattamaan ilman hysteriakohtausta paperipussiin hengittämättä. Ei sillä, taaperovaiheessa tunnustan jo googlailleeni lukuisten mustelmien normaaliutta, vaikka se kuuluisa maalaisjärki yritti huutaa taustalta, että äiti hyvä, sun lapsesi on juuri oppinut juoksemaan.

 

Etenkin esikoinen on motorisesti hyvin lahjakas. Ketterä ja jatkuvasti tanssiaskeleita ottava, melkoisen eläväinen viisivuotias.


Hän toivoo usein kotiin temppuilujuttuja. Trampoliinin he saivat pienenä sisäversiona viime jouluna. Hurjan kiva itseasiassa, siksikin, että sen voi tarvittaessa nakata autotalliin pomppujen yltyessä ja volyymin kohotessa.

Voimistelurenkaat ovat olleet moninaisissa liikuntatiloissa tykättyjä. Niille on jaksettu jonottaa vuoroa pitkäänkin ja tyttöjen kanssa on saanut käydä toistuvaa neuvottelua siitä, että vuoro on annettava seuraavallekin lapselle. "Mä teen vielä muutaman tempun, jooko."

Loppukeväästä hankittiin voimistelurenkaat myös kotiin. Sydän pamppaillen muistui nopeasti mieleen vauva-aika. "Varovasti. Pidäthän kiinni. Lujasti. Eikä ainakaan pää alaspäin."

Hengitä, äiti. Hengitä, isä.



Osaavathan he. Motorisesti taitavat lapset, joilla on loputon halu oppia ja mieletön taito keksiä uutta. Temppuja toisensa perään.

Voimistelurenkaat ovat ihan joka päiväisessä käytössä. Viikosta toiseen. Ne on sijoitettu alakertaan, jossa niiden ohitse kuljetaan käytännössä aina ulos, suihkuun tai askartelutilaan mentäessä. Jompi kumpi tytöistä tarttuu temppuilumahdollisuuteen aina, useimmiten molemmat. Sopuisasti tai kinaten. "Mä ensin, mun vuoro."

Harva tuote on myöskään yhtä ajaton ja klassinen. Se, johon voi temppuiluinnossaan tarttua myös koululainen tai teini. Silloin he saavat jo temppunsa voimistelurenkailla tehdä - pää alaspäinkin - sillä mä olen oppinut tyttöjä seuratessani koko ajan enemmän luottamaan siihen, että he tuntevat motoriset rajansa. Tietävät, milloin voi kiivetä ja milloin roikkua.

Yhdellä kädellä tai yhdellä jalalla.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu