Kirjoitukset avainsanalla unelma

Tavoitteletko omia – niitä ikiomia, juuri sinun – unelmiasi vai elätkö polulla, jonne olet ajelehtinut? Polulla, jonka joku toinen on valinnoillaan sinulle määrittänyt? Ei ehkä ihan sinun näköistäsi - ehkei ollenkaan - mutta jotakuinkin toimivaa?

Millainen parisuhde tuo sinulle onnellisuutta? Voitko nykyisessä suhteessasi sanoa, että olet hyväksytty juuri sellaisena kuin olet – omana itsenäsi, ilman titteliä, varallisuutta tai muutoin saavutettua ”ulkoista asemaa”? Jäätkö siihen rakkaudesta ja hyväksytyksi tulemisen tunteesta vai siitä, ettet osaa olla yksin, ettet ehkä tiedä muuta? Tai et osaa muusta haaveilla?
 

Jos sinulla olisi rohkeutta, tekisitkö toisenlaisia ratkaisuja? Millaisia ovat Sinun unelmasi?

Lori Nelson Spielman / Kymmenen unelmaani (Otava, 2017) 

 

Neljätoistavuotiaana Brett Bohlinger teki listan unelmista, joiden hän toivoi elämässään toteutuvan, rypisti listan ja heitti roskiin. Hän ei tiennyt, että äiti poimi listan ja säästi sen. Kun äiti kaksikymmentä vuotta myöhemmin menehtyy, Brett saa järkytyksekseen kuulla, että äiti on testamentissaan asettanut ehdon: oman osansa miljoonaperinnöstä saadakseen Brettin on toteutettava nuo unelmat.

Ole ystävällesi paras ystävä ikuisesti. Auta köyhiä. Tule mahtavaksi opettajaksi. Rakastu.

 

Brettin puolisolla on aivan toisenlaiset tavoitteet ja toiveet elämänsä suhteen kuin 14-vuotiaalla Brettillä. Brett joutuu miettimään elämälleen uuden suunnan. Kumman unelmia Brett olikaan yrittänyt toteuttaa?

Onko hän omaa etua tavoitellessaan sokeutunut sille, mitä piti lapsena tärkeimpänä – toisten auttamista? Osaisiko hän vielä ottaa yhteyttä nuoruuden ystäväänsä, joka aikoinaan merkitsi valtavan paljon? Ja mikä lopulta onkaan miljoonien painoarvo onnelliselle elämälle?

Vaikka kirjassa on ennalta-arvattavuutta ja onnellisia kultareunuksia tähtien tuikkeessa, lukemisen jälkeen jää hassun euforinen olo. Lukukokemus saa pohtimaan omia nuoruuden haaveita ja sitä, missä määrin niitä on tullut seuranneeksi ja Brettin tavoin osin aikuistumisen myötä hukanneeksikin. Siirtäneeksi syrjään, piilottaneeksi realismin tieltä. Huomasin ensimmäistä kertaa vuosiin katuvani sitä, että tuhosin lukuisat nuoruusvuosien päiväkirjani – juuri siksi, että ne nuoruusvuosien hömppähaaveet tuntuivat liian imeliltä.

 

Kirja vie helppolukuisuudellaan nopeasti mukanaan. Sen avattuani istuin kolme tuntia sohvan nurkassa, ja kirjaimellisesti unohdin muun maailman. Ahmin sivu sivulta tarinaa eteenpäin, kannesta kanteen. Lukukokemuksena siis erinomainen irtiotto.

 

Kirjassa on rakkausteeman rinnalla myös vahvasti puhutteleva puoli – se sai ainakin minut lukijana useamman kerran pohtimaan, elänkö elämää, jota haluaisin elää. Tarina antaa arvon unelmille. Sille, että meillä on yksi elämä, josta meidän on tehtävä omannäköisemme. Toista mahdollisuutta ei ole.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Vastakohtien vuosi. Äärimmäisten sellaisten. Sitä oli 2017.

 

"Uuden kynnyksellä, siltä tuntuu tänään monin tavoin", kirjoitin tasan vuosi sitten mustakantiseen muistikirjaani. Vuoden piti olla elämäni vuosi. The vuosi. Se ainutlaatuisin monella tapaa. Siksi se muodostuikin, osin toisin kuin ajattelin.

 

Esikoisemme synnyttyä syksyllä 2012 jäin kotiin asiantuntijatyöstäni. Työstä, jonka sisällöstä pidin paljon. En ajatellut tuolloin, että olisin kotona reilun viisi vuotta. Loppukesästä 2014 syntyi isosiskolle pikkusisko, meistä tuli nelihenkinen perhe.

Viime vuoden piti olla se meidän perheen ainutlaatuinen vuosi - viimeinen kokonainen kotivuosi ennen työhön paluutani. Aikaa toteuttaa ne pienetkin unelmat, mahdollisuuksia tarttua hetkiin ja tehdä asiat juuri siten kuin parhaalta tuntuu. Eväsretkiä, metsäseikkailuja, huvipuistoreissuja, lastenteattereita, konsertteja, askarteluhetkiä, hurjan paljon rakennettuja majoja, yökyläilyjä, satuhetkiä. Aikaa vain olla tekemättä mitään, jos siltä tuntuu. 

Loppukesästä sairastuin vakavasti. Vaikka siitä selvittiin ilmeisesti säikähdyksellä, muutamia kuukausia elettiin kuitenkin tähänastisen elämäni pahinta painajaista. Menettämisen ja luopumisen pelko ja se, etten saisi elää pienten tyttöjeni äitinä todennäköisesti edes heidän kouluikäänsä saakka oli kuitenkin läsnä niin pitkään, että se jätti jälkensä. Vaikka fyysisesti kaikki vaikuttaakin tänä päivänä palautuneen kutakuinkin ennalleen, tiedän, ettei koettu koskaan unohdu, vaikka taakse jääkin.

Vasta menettäessään osaa arvostaa, sanotaan. Kävin niin lähellä menettämistä, että tiedän, mitä se olisi ollut. Siksi myös tiedän, mitä en tahdo menettää. Tiedän, tilanteessa kuin tilanteessa, mikä on perheen merkitys ja kaiken muun painoarvo on älyttömän paljon pienempi. Näille ihmisille annan kaikkeni. Omalle perheelleni. Puolisolleni. Tiedän, oot tässä vielä huomenna. 

 

Rakkautta ja lämpöä. Ystävyyttä. Vuoteen mahtui niin paljon välittämistä, että kaikilla sydämeen talletetuilla kauniilla sanoilla ja liikuttavilla teoilla kannattelee monta vähemmän kultareunanhohtoista päivää. Kuuntelemista, jakamista, tukemista. Läsnäoloa ilman sanoja. Syvällisiä pohdintoja ja silmäkulmasta pyyhittyjä kyyneleitä. Liikutuksen, surun, väsymyksen, turhautumisen, ikävän.

Onneksi naurunkin. Ilkikurista kujeilua, jonka tunnistaa jo silmistä. Naurua tikahtumiseen saakka, kikatusta aamuyön tunneilla. Hyväntuulisuutta, joka antaa päiville nosteen. Hömppäjuttuja ilman sen suurempaa merkitystä. Hetkiä, joista jälkeenpäin muistaa vain kaikkien hymyt. Oikeastaan se ovat lopulta se tärkein - muistikuva siitä, että yhdessä oli hyvä olla. Mahottoman hyvä oikeastaan.

Yksi ystäväperheistämme antoi vuoden päätteeksi valokuvakirjan, johon oli koottu yhdessä kokemamme; mökkireissuista yhteiseen juhannukseen ja koti-iltoihin. "Hetket on tehty jaettaviksi", sitähän ystävyys on. Jaettua. 

 

Menneeseen vuoteen mahtui ihan sitä tavallista lapsiperhearkeakin. Paljon. Onneksi. Pohjattoman huolen ja suuren rakkauden keskellä. Niitä majoja, eväsretkiä höyryävästä kaakaosta nauttien ja satuhetkiä kylki kyljessä. Tahtojen taistelua ja mökötystäkin sopivasti tasapainottamaan päiviä. 

 

Tasapainoa. Totesin eilen, että tälle alkaneelle vuodelle toivon oikeastaan vain tasapainoa.

Palaan kevätauringon jo pilkistäessä työelämään reilun viiden kotivuoden jälkeen. Niihin vuosiin on mahtunut kotiäitiys näiden kahden hurjan ihanan pikkuihmisen kanssa ja aikuisopiskelu öiden pimeydessä. Arki tuo mukanaan muutoksia.

Tähän vuoteen suhtaudun silti rauhallisesti. Kaikista muutoksista huolimatta oikeastaan mitään odottamatta.

Luotan, että elämä kantaa. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kesäksi bikinikuntoon, sokeriton tammikuu ja pelkkää laatuaikaa. Vuosihan tulee liitämään siivillä, right?


Hei, kiva haaste tuo 2018 kilometriä liikkumista, kun joulupyhien jälkeen tuntee itsensä entistenkin vatsamakkaroiden lisäksi turvonneeksi palloksi kaikista laatikoista ja kinkusta. Kai se nyt lopulta aika kevyesti menisi, keskimäärin 6 kilometriä päivässä, vaikka viimeiset puoli vuotta on liikkunut lähinnä kotiovelta autolle.

Tai rohkenisiko ottaa askeleen kauemmas – 2018 tarjoaa oivan mahdollisuuden pudottaa 18 kiloa. Viime vuonna ois päässyt helpommalla, vain 17 kilolla, mutta mitäs jätin pudottamatta. Äh, miksen soveltanut tätä ajatusta jo Milleniumina.

Kesään saakka ilman lisättyä sokeria, pois herkut ja karkit. Hushus pahikset. Eikä tee tiukkaa edes turkinpippureiden kanssa, olkoonkin lemppareita. Pelkkiä porkkanoita ja lehtikaalta. Tai hei, pystyn mä parempaankin. Otetaan heti kerralla koko vuosi. Kun kerran haasteen ottaa vastaan, niin ryhdytään puuhaan kunnolla ja kauppareissulla syynätään maustepurkkienkin tuoteselosteet. Lapsiperheissähän on vain aikaa.

Ai niin, se parisuhde. Älyttömän tärkeä laatuaika puolison kanssa, nyt varataan aikaa myös sille. Pelkkää silmiin tuijottelua ja siirappisia sanoja kynttilän valossa. Jos menneenä vuonna ehti hädin tuskin sille hampurilaiselle mäkin autokaistalla, vois tänä vuonna petrata. Ottaa kerralla kiinni kaikki lapsiperhevuodet. Parisuhdeillat kahden viikon välein kalenteroituina tammikuusta jouluun saakka. Ei saa tehdä poikkeuksia työn tai harrastuksen takia ja lapsen sairastuessakin etsitään ensisijassa hoitaja. Ai miksi? No, koska parisuhdeaika ja uudenvuoden lupaus. Vatsatautinen lapsi isovanhemman hoitoon, kesken jääneet työt syrjään ja istutaan hymistellen ravintolassa. Ai mikä sua kiristää?

Uusi harrastus! Eih, kaikki muut harrastavat! I-H-A-N K-A-I-K-K-I. Vähintään kolmesti viikossa. Nyt on uutta energiaa, joten joka vuosi kesken jääneestä tanssikurssista tai maalaustaiteen perusopinnoista innostuisi takuulla nyt. Intialaisen päähieronnan viikonloppukurssi ja zeniä sisustukseen. Mainitsiko joku aikuisten jalkapallon ja kotiäitien laskettelukurssin? Oikeastaan, ehtii sitä neljästikin viikossa, kunhan riittävästi kalenteroi.

Kun maaliskuu häämöttää, alkavat rasvattomat välipalarahkat, broilerit ja oliiviöljyssä valmistetut kasviswokit tökkiä ja kauppaan mennessä suklaakeksien kutsuhuudon kuulee jo parkkipaikalle. Kuntosalikortti eteisen pöydällä aiheuttaa hikihelmiä muusta kuin liikunnallisesta syystä ja intialaisen päähieronnan viikonloppukurssin aikaan koko perhe sairasti ärhäkkää flunssaa.

Uusi vuosi, uudet mahdollisuudet? To-do-listailijana, peripohjalaisena jääräpäänä ja muutoinkin sinnikkäänä suorittajaluonteena olen hahmotellut alkavalle vuodelle vaikka mitä. Näitä ja ties miten paljon muita. 

Jokainenhan haluaa ottaa itseään niskasta kiinni viimeistään vuoden vaihtuessa. Uusi vuosi, tyhjä kirja vielä kirjoittamattomine sivuineen. 365 päivää mahdollisuuksia.

Silti huomenna alkavalle vuodelle toivon oikeastaan vain yhtä asiaa.

Tasapainoa. Koko perheelle, kaikessa mihin ryhdytään. Ja ollaan ryhtymättä. Ollaan vain.

Yhdessä. Aktiivisen touhukkaassa lapsiperhearjessa. 

 

Toivon sinulle onnistunutta vuoden viimeisen päivän iltaa. Rakkautta, lämpöä ja hyvää mieltä.

Sitä tasapainoa. Sinä riität. 

Kiitos, kun olet kulkenut kanssani tämän vuoden. 

- - - 

Teehetkien koti on blogi, joka avaa kurkistuksia perhearkeen 3-vuotiaan ja 5-vuotiaan tytön kotona. 

Blogin takaa löytyy lähes nelikymppinen Marika. Äiti ja vaimo, ystävä. Teetä ja kirjoja rakastava askartelija ja aktiivisesta tekemisestä pitävä ennakkoluuloton tutustuja. Ikuinen maailmanparantaja, joka uskoo, että pienilläkin teoilla on merkitystä. Opintovapaalla asiantuntijatyöstään alkuvuoteen saakka, jolloin edessä on tasapainottelu työn ja perheen yhdistämisessä. 

Liitythän mukaan seuraamaan arkeamme Facebookissa tai kuvatarinoin Instagramissa

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Innostutko sinäkin erilaisista kokeiluista? Keksit mielestäsi erinomaisen idean ja huomaat toteuttavasi sitä täysi höyry päällä sata lasissa jo saman päivän iltana? Mä olen innostujatyyppi ja ideoijaluonne. Suunnitelmia on koko ajan mieletön lista, vain ajankäytölliset realiteetit meinaavat tulla vastaan. Tavoitteellisena ja tehtyjen päätösten osalta sitkeänä luonteena sitoudun myös siihen, mihin ryhdyn.

 

Ainoa, mikä näissä tarvitsisi ehkä ajatella uusiksi, on kokeilujen kesto. Vaikka siinä sen hetkisessä innostuksen puuskassa vannon tekeväni asioita juuri ajatellulla tavalla ties mihin hamaan tulevaisuuteen saakka, ois todennäköisesti palkitsevampaa päättää, että kokeilen tätä vaikka kuukauden tai kaksi. Eikä heti kerralla sitä puolta vuotta tai vuotta. Elämään saa silti pieninkin teoin mukavaa säpinää.

 

1. Päivittäin uutta ruokaa uudella reseptillä

Viime keväänä, kutakuinkin vuosi sitten päätin tehdä päivittäin perheelle monipuolisempaa ruokaa. Selasin ruokaohjeita netistä ja isosta ruokalehtiemme pinosta, ja valmistin reilu kolme kuukautta joka ikinen kerta uutta ruokaa uudella reseptillä. Testattiin monet ruuat perinteisistä kotiruuista thaimaalaisiin nuudelikeittoihin. Mikä parasta, myös lapset söivät lähes kaikkea hyvällä ruokahalulla tai ainakin maistoivat, eikä nirsoilusta ei ollut tietoakaan. Samalla osoittautui vääräksi harhaluulo siitä, että lapset ovat lukittuneita makumaailmassaan tuttuihin kotiruokiin. Eivät ainakaan meillä olleet, vaan enemmänkin kyse oli vanhemman halusta valmistaa erilaista ruokaa.

 

Sitten tuli muutto, remppa ja monta muuta (teko)syytäkin. Ajanjaksona silti tosi mielekäs ja herkullinen. Samaan ideaan suunnittelen yhä palaavani, sillä omat lempparini, Maku-lehti ja Glorian Ruoka ja Viini, ovat julkaisseet tuon jälkeen monta kiinnostavaa ruokaohjetta. Josko tosin olisi armollisempi - vaikka 2-3 uutta ruokaa viikkoa kohden ilman sen suurempaa kestotavoitetta. Silloin voisi hyvällä omallatunnolla valmistaa sitä takuulla hyväksi testattuakin ruokaa vaikkapa lapsiperhevierailun yhteydessä.

 

 

2. Sokerittomampaa elämää lapsille

Osin ruokiin liittyvää kokeilua toteutetaan edelleenkin lasten osalta. Sokerittomampaa elämää. Siihenhän ryhdyttiin kuukausi sitten vähentämällä lapsilta päivittäisestä ruokavaliosta pois sokerijugurtit ja viikoittaisesta pois keksit, jäätelöt ja karkit.  Pillimehut retkille ja muualle mukaan ottaen vaihdettiin sokeroimattomiin luomumehuihin ja muutoinkin alettiin katsoa tarkemmin, mitä tytöt saavat syödä. Satunnaiset juhlat, vierailut yms. toki kuuluvat luontaisesti arkeen, eikä turhaan niuhoiluun ole tarvetta. Jokunen jugurtti taitaa löytyä jääkaapista tälläkin hetkellä ja viikonloppuna molemmat saivat tikkarit, mutta tiukentunut linja on toiminut ja sokeriöverit ovat kadonneeet. Tällä siis jatketaan.

 

3. Viikoittainen kävelykiintiö - säästä riippumatta

Syksyllä sain kuntoilukärpäsen pureman. Tai oikeastaan päätin vain ryhdistäytyä tässä (yö)opiskelija- ja kotiäitiarjen rutistuksessa ja ottaa aikaa itselleni säännöllisinä happihyppelyinä. Otin viikoittaisen kävelytavoitteen, 30 kilometriä. Sen alle en saanut jäädä, en minkäänlaisin myönnytyksin. Pohjalainen päättäväisyys näkyi siinä, että jos sunnuntaiaamuna oli poikkeuksellisen viikon kävelemättä jälkeen vaikkapa 15 kilometriä, päätin kävellä reippaat lenkit aamupäivällä ja vielä illan tullen. Into kesti useamman kuukauden ja kuoli talveen. Ei olisi huono idea tulla elvytetyksi nyt kevään vihdoin kurkistellessa, ehkä tosin vähän järkevimmin kilometrimäärin.

 

4. Onni jokaisesta päivästä

Vuodenvaihteessa tein ystäville muistikirjat, kirjaa onnistunut asia päivässä-idealla. Omani jäi muutaman kuukauden jälkeen yöpöydän reunalle nököttämään. Ensin siksi, että useana iltana hiivin nukkumaan tenttikirjojeni äärestä puolisoni jo nukkuessa, enkä raaskinut laittaa valoja. Muutaman viikon jälkeen ei enää tuntunut hölmöllä tavalla luontevalta jatkaa, kun omaan jossakin määrin perfektionismia lähentelevään luonteeseeni ei sopinut kirjan sivuilla näkyvä useamman päivän tauko. Mieheni kylläkin raapustaa edelleen ajatuksensa päivittäin.

 

5. Hyvä teko päivittäin

Totesin joskus alkuvuonna, että meistä jokaisella on mahdollisuus tehdä asioita toisten hyväksi. Pieniä asioita arjessa, jotka eivät vaadi välttämättä sen suurempia panostuksia kuin lähinnä silmien avaamisen ja toisen ihmisen huomioonottamisen siinä hetkessä. Ärsyynnyn siitä, miten helposti nuristaan ja naristaan siitä, että asiat ovat päälaellaan, palvelu huonoa ja ihmisetkin epäkohteliaita, muttei viitsitä lainkaan katsoa omaa käyttäytymistä ja sitä, olisiko itsellä mahdollisuus ajatella tai toimia toisin. Tuoda itse se ilo toisen päivään.

 

Jälleen kunnianhimoinen tavoite - hyvä teko päivässä, jokaisella kerralla uudella tavalla toteutettuna. Alkuosa ajatuksesta oli hyvä ja toimii edelleen arjessa melko luontaisesti takaraivoon iskostuneena. Loppuosa vaati jälleen säätämistä, sillä uusien toteutusten etsiminen toi hyvään stressielementin. Otetaan siis sekin kevyemmin.

 

Meidän Perheen ja Vauvan bloggarikollegoista ainakin To be Mom kertoo kokeilustaan olla vuoden ajan hankkimatta uusia vaatteita itselleen tai pienelle tytölleen seurattuaan, miten bloggaajakollega Sesse ja poika testasi samaa.

 

Hmm. Tunnistatko itsessäsi kipinää kokeiluihin? Syvältä sisältä kumpuavaa innostusta silloin, kun suunnittelet määrätietoisesti, vaikkakin leikkimielisellä otteella jotakin uutta?

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu