Kirjoitukset avainsanalla lapsiperhearki

Lapsen päivähoidossa päiväunien pituus on ikuisuuskysymys, joka nousee toistuvaksi puheenaiheeksi päiväkoti-ikäisten vanhempien kesken. Siitä kuhistaan myös päiväkodin aikuisten kesken. 

 

Ilta venähtää kymmeneen, kun lapsi nukkuu päiväkodissa päiväunet. Sinnikkäin lapsi taistelee unta vastaan lähemmäs puoltayötä. Kotona hän pitää hereillä vanhemman kouluikäisen sisaruksensakin ja aamulla sängyistään kiskotaan väsyneet lapset väkisin ylös. Päiväkotilaista nukuttaa jälleen päiväuniaikaan, koululaista kiukuttaa. Oravanpyörä pyörii pyörimistään. Vanhemmat huokaavat, sillä omille ajatuksille ei jää aikaa lainkaan. 

"Päiväkotilaista nukuttaa jälleen päiväuniaikaan, koululaista kiukuttaa. Oravanpyörä pyörii pyörimistään."

 

Päiväkodissa iltapäivä menee riehumiseksi, kun päiväunet jätetään väliin tai unentarpeinen lapsi herätetään aiemmin. Vilkkaus tarttuu muihinkin lapsiin. Väsynyttä itkettää, harmittaa, eikä pukeminen suju. Kaverinkin kanssa tulee toistuvasti riitaa, josta keskustellaan vanhemman noutaessa lastaan. Rauhallisesta iltapäivästä ei ole tietoakaan ja varhaiskasvattajien ammattiosaamista käytetään pedagogisten päämäärien sijaan tilanteen rauhoittamiseen. 

Varhaiskasvattajat perustelevat, vanhemmat perustelevat. Hikihelmet kohoavat otsalle puolin ja toisin. 

Tunnistatko keskustelun? Sen, jossa oikeastaan lähtökohtakin on molemmilla pohjimmiltaan sama: lapsen riittävä uni ja hyvinvointi. 

 

Päiväkoti-ikäisen lapsen tarve päiväunille on yksilöllinen, mutta tutkimusten mukaan alle kouluikäisen kokonaisunitarve vaihtelee 11-12 tunnin välillä. Se on sidonnainen mm. lapsen hoitopäivän pituuteen, päivän aikana hoidossa toteutuneisiin asioihin ja perheen iltaohjelmaan sekä iltarutiineihin. Hämärä talvipäivä väsyttää lasta siinä missä aikuistakin ja kesän valo tuo toisenlaista jaksamista. 

"Lapselle on tyypillistä, että hän ei ilmaise väsymystään haukottelemalla, vaan väsymys purkautuu usein kiukkuisuutena ja levottomuutena."

 

Meillä keskustelu päiväunitarpeesta päiväkodissa kohdentui aikaan, jolloin kuopus oli juuri täyttänyt kolme vuotta. Hän ei nukkunut kotona päiväunia enää kuin satunnaisesti, mutta menikin mielellään kotona iltaunille puoli kahdeksaan mennessä nukkuen rauhallisesti läpi yön. Arkipäivinä päiväkodin pimeässä nukkarissa hän kuitenkin sulki silmänsä ja olisi hyvillä unenlahjoillaan nukkunut kaksikin tuntia. Kuten arvata saattaa, iltaisin hän höpötteli sängyssään kymmeneen. Pyysi lukemaan vielä sadun jos toisenkin ja huuteli isosiskolleen viereiseen huoneeseen. 

 

Asiassa auttoi keskustelu päiväkodin hoitajien kanssa. Ensin sovittiin, että uniaikaa lyhennettäisiin. Häntä käytiin kevyesti herättelemässä puolta lyhyempien unien jälkeen. Tällä mentiin jonkin aikaa eteenpäin ja iltoihin tuli tasapainoa.

Keväällä hänen ollessaan 3,5-vuotias koettiin toimivimmaksi, että päiväunista luovutaan kokonaan. Hän siirtyi päiväuniajaksi isompien lasten ryhmään viettämään heidän kanssaan rauhallista lepohetkeä ja jatkoi leikkejään omanikäistensä kanssa sen jälkeen. Sovittiin, että jos lapsi jonakin päivänä vaikuttaa väsyneeltä, hoitajat voivat aina katsoa asiaa tilannekohtaisesti omaan osaamiseensa ja lapsen tuntemiseen perustuen. Päiväunet olivat tämän jälkeen koko kevään osalta yhden käden sormilla laskettavissa. Toisaalta niinä päivinä, kun lapsi oli selkeästi ollut väsynyt, hänelle oli ehdotettu nukkumista ja kotiin palasi virkeä lapsi. Satunnainen päiväunien nukkuminen silloin tällöin ei vaikuttanut yöuniin. 

 

Avoin ja toimiva keskusteluyhteys päiväkotiin oli ratkaisu tasapainottuvaan arkeen. He kuuntelivat tarkoin korvin sitä, mitä päiväunet merkitsevät lapsen vuorokausirytmin tasapainon kannalta ja miettivät päiväkodin normaalitoiminnan puitteissa mahdollisuuksia. 

 

Päiväunettomuus tarkoittaa meillä kuitenkin aikaisia iltoja ja sitä, että ystävätapaamiset, harrastukset ja muut perheen yhteiset suunnitelmat painottuvat aikaisiin alkuiltoihin tai viikonloppuihin. lllat yhteiselle tekemiselle jäävät väistämättä lyhyiksi. Kotona pyritään olemaan seitsemän aikoihin iltapalaa ja –suihkua/-kylpyä varten, ja molemmat lapset ovat iltaisin nukkumassa lähtökohtaisesti kahdeksaan mennessä. Nelivuotias nukkuu vilkkaamman päivän jälkeen usein jo puoli kahdeksan aikaan, jolloin hän herää omatahtisesti aamuseitsemään mennessä. Toisinaan jompikumpi selaa vielä hetken sängyssään kirjaa yölamppunsa loisteessa tai vaihtaa nukelleen vaatetta. Joskus lapset pyytävät vielä sänkynsä viereen juttelemaan päivän tapahtumista ja mieltä askarruttavista asioista. 

"Päiväunettomuus on tarkoittanut tinkimistä myöhäisemmistä iltamenoista satunnaisia poikkeuksia lukuun ottamatta."

 

Rutiineista pidetään kiinni viikonloppuisin. Päiväunettomuus on tarkoittanut tinkimistä myöhäisemmistä iltamenoista satunnaisia poikkeuksia lukuun ottamatta. Ollaan näet huomattu, että nukkumaanmenollekin on oltava valmistautumis- ja rauhoittumisaikansa. Vauhtivoimistelun tramppahypyistä tai uimahallin liukumäestä pyjamaan ja levollisesti sänkyyn ei vain hetkessä onnistu, ainakaan meillä. 

Rutiinit näyttäytyvät meidän vanhempien näkökulmasta aikaisina heräämisinä myös viikonloppuaamuina. Juttelu myöhään iltateen ääressä muistuttaa itsestään aamun sikkaraisin silmin, kun lapsilla on energiaa täysmääräisesti aamuseiskalta. 

 

Lapselle on tyypillistä, että hän ei ilmaise väsymystään haukottelemalla, vaan väsymys purkautuu usein kiukkuisuutena ja levottomuutena, oli tutkimustulos, jonka lukeminen aikanaan havahdutti.

Kun samalla on osoitettu, ettei alakoululainen, saati alle kouluikäinen osaa vielä kertoa riittävässä määrin väsymyksestään meidän aikuisten olettamusten vastaisesti, tulee miettineeksi, paljonko tämän päivän vilkkaudesta on sidoksissa niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin lapsen riittämättömiin yöuniin? Miten niitä kompromisseja ja toimivia ratkaisuja tulisi perheissä ja päiväkodeissa tehdä — kenen ehdoilla ja määrittämänä? 

 

Lasten nukkuminen on pohdituttanut aiemminkin:

Suunnitellusti päiväunettomia päiviä - Miten meillä meni kaksivuotiaan kanssa? 
Unipankki räjäytetty - Hei, meillä nukutaan! 
”Mutta kun mä nukun parhaiten sun lähellä” - Onko lapsen nukuttava omassa huoneessaan?
Ihanan hellyttävät ja rasittavan raastavat lapsiperheen iltapuuhat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Eskarilainen vääntelehti ja kiemurteli, siirteli ruokapöydässä ruokaa lautasella edestakaisin siihen juuri koskematta. Tavallisesti vilkas ja touhukas lapsi makoili sängyllään ja haki vaivihkaa huovan ylleen. "Sattuu mahaan ja päähän", hän sai sanottua. Kömpi lopulta kalpeana nukkumaan ilman iltapalaa.

"Todennäköisesti vatsatautia, sitä täällä on ollut aikuisillakin", piippasi eskarista aamutuimaan saapunut paluuviesti. Syvää huokausta oli vaikea välttää. Ruokahaluttoman kiemurtelu ja kalpeus sai mahdollisen selityksen.

 

Kun palasin töihin vuosien perhevapaiden jälkeen tuolloin kolme- ja viisivuotiaiden lasten äitinä, kummastelin sairastuneen lapsen ympärillä käytävää työelämälähtöistä keskustelua. Että miten kummassa ihmiset eivät pysty järjestämään kipeän lapsen hoitopäivää kotona, kysehän on aina lapsen parhaan ajattelemisesta. Satunnainen päivä silloin tällöin, poissa tuskin mistään. Sairastetaanhan me vanhemmat itsekin.

Kahden vanhemman työarkea ja lasten täyspainoisempaa päiväkotielämää on takana pian vuoden verran. Aika monta kertaa ollaan jo vuodenkin aikana seurattu kuumemittarin nousua tai epämääräisesti oireilevaa vatsaa ja mietitty, kummalla meistä on mahdollisuus jäädä kotiin kipeän lapsen kanssa. Arvottu iltamyöhällä tai aamunaikaisella kalentereita selaten sitä, kummalla on akuutimpia asioita ja itse koolle kutsuttuja palavereita mahdollisesti ulkopuolistenkin kanssa.  

Se, että meillä on ollut pöpöjä hyvin vähän suhteessa moniin saman elämäntilanteen ystäväperheisiin, ei lämmitä. Ei oikeastaan missään määrin. Jokaisella kun on se oma arkensa järjestettävänä. 

 

Meistä harva on korvaamaton päivien tai muutamien viikkojen poissaolojen aikana, joten en ensisijassa mieti rooliani osana isoa organisaatiotani. Ajatukseni ovat pikemminkin hyvin itsekkäitä -  omat asetetut tavoitteeni muutoinkin tiukassa työaikataulussa, vastuu kanssani työskenteleville ja to-do-lista, jonka suhteen tehtyjen asioiden ylitsevetäminen yksi toisensa jälkeen tuottaa suurta tyydytystä. Joten vaikka kyse onkin satunnaisista päivistä silloin tällöin, oikeastaan useampi lähekkäin osuva päivä on jo poissa vaikka mistä. Tiedän toki, että isommassa mittakaavassa asiat järjestyvät aina, ja useimmiten parhain päin. Kukaan ei maaliskuussa muista, että joulukuussa oli useampi poissaolopäivä tai toisin suunniteltu työpäivä, eikä mieti syyskuussa, miten toukokuinen deadline viivähtikin kesäkuun puolelle. 

 

Olen aina ollut päättämiini asioihin sitoutuva, joten työaikataulujeni ja ylipäätään töissäolo-/poissaoloaikataulujeni sumpliminen (lapsen tai oman) sairastumisen määrittämänä vaatii sopeutumista. Asian työstämistä. Perheellisenä tarvitsee oman nuhanenän rinnalla huomioida pienetkin niistäjät ja heidän terveeksi tulemisensa. On hyväksyttävä ennakoimattomuus, jonka todennäköisyyskertoimet kasvavat kymmenien pikkutahmatassujen haliessa toisiaan nenät valuen ja samalla vessanpöntöllä kököttäen.  

 

Loppuvuoden kuukaudet meillä sairastettiin vuoron perään. Joustettiin molempien vanhempien taholta; etäpäivinä, lyhennettyinä työpäivinä ja töitä illalla kotona yömyöhäiseen jatkaen, pidempää päivää tai aikaisempaa aamua tehden, sairaan lapsen hoitopäivinä ja ties minä päivinä. Vuorotellen. Ilmoitettiin aamulla esimiehelle ja omalle tiimille, että ollaan tänäänkin poissa työtehtävien ääreltä. Parempina päivinä vaihdettiiin toimistopäivä etäpäiväksi. 

Meidän perhettä ovat myös lasten toiset, lähellä asuvat isovanhemmat pystyneet onneksi tarvittaessa auttamaan. 

 

Arjen todellisuus on silti iskenyt päin näköä. En enää pohdi sitä, että onpa kumma, miten ihmiset eivät pysty vaivatta järjestämään kipeän lapsen hoitopäivää. 

Silmät ovat avautuneet, alkuperäinen ajatus kääntänyt kurssiaan. Kumma, miten työelämässä olevat ihmiset pystyvät järjestämään kipeän lapsen hoitopäivät omien sairastelujensa rinnalla. Vieläpä niin, että niin lapset kuin aikuisetkin saavat riittävän lepoajan tullakseen taas terveiksi. Että he palaavat hoitopaikkoihinsa vasta, kun jaksavat olla aidosti touhuissaan muiden mukana, eivätkä tartuta ketään toista lasta palaamalla puolikuntoisena. Edellisiltana oksentaneen, mutta aamulla hyvinvoivan lapsen päiväkotiin lähettäminen kun on suoraan vahingon kiertämään laittamista toisille perheille.  

 

Viime päivinä Facebookin fiidi on täyttynyt sairastuvien päivityksistä; kurkkukipuisista äänensä menettäneistä nuhaneniin ja ensimmäisiin influenssatapauksiin. Huokaan helpotuksesta joka päivä, kun lapsia eskarista ja päiväkodista hakiessani huomaan heidän olevan yhä täysin terveitä. Muistuttelen käsien pesemisestä sekä päiväkodin päässä että kotiin saapuessammekin ja raapustan ostoslistaan satsumien rinnalle vitamiinit. 

 

Sinä päivänä, kun pieni nuhanenä jälleen kietoo kädet kaulalleni ja kiipeää väsyneenä syliin, yritän kuitenkin muistaa sen tärkeimmän. Että kaikki muu saa lopulta joustaa lasten hyvinvoinnin edessä, jotenkin sumplien. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

"Ilmoita lapsen loma-ajan päivähoitotarve X.X. mennessä" vilkahtaa viesti päiväkodista. 

Joululoma on tuskin jäänyt taakse, kun tulisi miettiä, lomailevatko lapset helmikuun puolenvälin tienoilla vai varataanko samalle ajalle varahoitojärjestelyjä. 

 

Mikään ei ole mukavampaa kuin lomailla koko perhe yhdessä, viikko toisensa perään. Vai mitä? Tismalleen samaa mieltä. Mutta entä jos työelämän realiteetit eivät kohtaa toivottua lomailutarvetta? Kun talvi-, syys-, joulu- ja kesälomat ovat yhtämittaisesti paljon pidemmät kuin perheen kahden vanhemmat yhteenlasketut täysmittaiset lomaviikot. Koko perheen yhteistä lomaakin olisi sitä paitsi mukava ja ennen kaikkea tärkeä viettää. 

Melkoinen lomaruletti, jossa voittajaa haetaan onneksi lapsesta. Palapeli, josta ei yhdenkään palasen ole vara mennä hukkaan.

 

Talviloma ei onneksi synnytä samanlaista vastakkainasettelua lomatoiveissa pikkulapsiperheiden ja muiden välille. Aikuispariskunnat ja sinkut ovat vain todennäköisesti helpottuneita, kun heillä on selkeähkö käsitys siitä, milloin perheet valloittavat kylpylät ja vaahtosammuttimen kokoiset muodostavat pitkät jonot rinteiden hisseihin. He valitsevat mahdollisuuksien mukaan toiset viikot, rauhallisemmat. Sitä paitsi lomat etelän lämmössä ovat kiskurihintaisia vilkkaimpina päiväkotien ja koulujen talvilomaviikkoina.


Molemmilla lapsilla olisi tämän vuoden talvilomaviikolla edessä siirtymä varapäiväkotiin. Päiväkoti-ikäisillä on onneksi tarjolla varahoitopaikkoja sekä kunnallisen että yksityisen hoidon puolella. Se, että pakataan viikoksi laukut ja siirrytään naapuripäiväkotiin tai toiseen saman ketjun päiväkotiin, voi olla lapselle virkistäväkin seikkailu. Etenkin päiväkotien isoimmille. Rutiineja kaipaavalle tai pienemmälle lapselle mahdollisesti vähemmän mutkatonta. 

Me ollaan yritetty etsiä näihin oman päiväkodin sulkuviikkoihin muita ratkaisuja. Osin mukavuuden- ja rutiinien kaipuusta, mutta isolta osin siksi, että lapset saisivat myös säännöllisesti pidempiä vapaapäiviä päiväkotimaailmasta. Vaikka he hoitopaikoissaan viihtyvät, on meno kymmenien lasten ympäröimänä myös kuormittavaa. 

 

Tulevan talviloman hoitoratkaisuna ovat isovanhemmat, joilla on mahdollisuus tulla koko viikoksi lasten seuraksi. Lapsille mummon ja vaarin pyörähdys tänne eteläisempään Suomeen on kovasti odotettu, kun satojen kilometrien välimatkan takia nähdään harvoin. Meille vanhempina se antaa mahdollisuuden olla tavanomaisesti töissä ja samalla säästää lomapäiviä toisiin ajankohtiin.
 

Miten teidän perheessänne järjestetään tänä vuonna lasten talvilomaviikko? 

 

Kesälomajärjestelyistä kirjoitin viime kesänä, kun taituroimme kesälomalomien kanssa palattuani perhevapailta töihin: 

Kesälomaruletti pyörii - Miksi äidit ja isät saavat aina heinäkuun?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Päivä, jona haluaisit painaa stop-nappulaa ja valita pikakelauksen takaisin aamuun. 
 

Tai kuin leffassa - antaa näyttelijöille uuden roolin, jossa tauottoman kinaamisen ja mököttämisen sijaan hymyilyttäisi. Oltaisiin sovussa. 

 

Väärän jalan aamu. Päivä. Usein näin alkaneena iltakin.  

 

Aamu, jolloin harmittaa suihkusaippuapullon korkki, joka ei ensiyrittämällä aukea. Sisko, joka käy pussaamassa aamusuukot poskelle silloin, kun silmissä on vielä unihiekkaa. 

Ei lettejä, ei pompuloita hiuksiin. Ei tietenkään, peikkona päivään. 

 

Päivä, jolloin mikään leikki ei suju sisaruksilla yhdessä eikä erikseen. Toinen valitsee juuri ne lelut, joita toinen sinä hetkenä toivoisi. Tai ehdottaa leikkiä, mikä ei kiinnosta. Tietenkään. 

Ai niin, ja ne ulkohousut, joita ei tahtoisi pukea pakkaseenkaan. Hanskoista puhumattakaan, mutrut ja hankalat. Vääränvärisetkin. Riippumatta siitä, mitkä kymmenistä valitsee. 

Pyyhin hikihelmiä otsaltani ja kiristelen hampaitani. Puolisoni harvasanaisista vastauksista ja eleistä näen, että hän tekee samoin. Miettii, miten väärän-jalan-kierteen saa katkeamaan. Meistä kummankaan siinä onnistumatta. 

 

Ilta, jolloin hammaspesu venkoiluttaa, eikä tekisi mieli pukea pyjamaa. Ammeessakin saa leikkiä liian vähän aikaa, vaikka iho on jo ihan ryppyinen vaahtomeren keskeltä sukeltaessa. Iltapalan aikaan croissant ei maistu, eikä päärynää ole hedelmävadilla juuri sinä iltana, kun sitä toivoisi.  
Peitonreuna on kurtussa ja uninalle hukassa. Liian vähän valoa huoneessa. 

 

Hyvien öiden jälkeen huoneesta kuuluu heleä lapsen ääni: "Yks juttu vielä. Tänään on ollut hyvä päivä. Tykkään susta." 

Kuulen, kun lasten isä naurahtaa epäuskoisesti. Pyytää lasta toistamaan sanomansa. "Mä sanoin, että tänään on ollut hyvä päivä. Kai sä sen kuulit?" 

 

Kun välillä kuulee sanottavan, ettei tärkeintä ole matka vaan määränpää, niin olisiko tämä sitten sitä? Määränpäässä oloa hyvillä mielin. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu