Kirjoitukset avainsanalla nukkuminen

Yökyläily vilahtelee esikoisemme puheissa lähes päivittäin.

 

Pian viisivuotias pakkaa toiveikkaana reppuaan, sujauttaa sinne unikaverinsa, toisenkin, nuken vaihtovaatteineen ja nipun sukkia, sulkee vetoketjun tyytyväisenä ja siirtää repun huoneensa ovensuuhun odottamaan. Repun pakkaaminen juuri omalla tavalla, sillä hetkellä tärkeitä asioita mukaan pakaten, on hänelle valmistautumisrituaali - tämän otan mukaani, tämän jätän kotiin odottamaan.

 

Hän haluaisi lähteä yökylään omanikäisten tyttökavereidensa luokse ja ehkä poikienkin, sillä edellytyksellä tosin, että poikien äidit olisivat välillä leikeissä mukana. "Ainakin silloin, jos ne haluaa leikkiä vaan auto- tai pyssyleikkejä." Leikkisivät yökyläillessä ystävänsä kanssa kuulemma siihen saakka, että tulee pimeää, nukkuisivat ystävän huoneen lattialla molemmat, söisivät herkkuja ja kävisivät kylvyssä paljon vaahtoavaa suihkusaippuaa käyttäen. Pesisivät hampaat vierekkäin kaverinsa kanssa vessassa ja saisivat vielä pastillit. "Ehkä meille luetaan iltasatukin", kuuluu vieno haave. 

Hän myös tietää, mistä puhuu. On saanut kokea sen, mitä toivoisi osakseen enemmän. Kun tietää ja on saanut kokea, osaa kaivata ja toivoa. Hän on saanut käydä yökylässä isovanhempien ja kummien lisäksi omanikäisellä ystävällä - toisella nelivuotiaalla, joka nukkuu myös ihkaomassa huoneessaan. Kaveriyökylässä, ja se on jotakin ihan älyttömän kivaa. 

 

"Me oltiin ilmasängyssä ja se täyttyi ja me makattiin sen päällä. Mä sain aamulla kääriä sen sängyn kasaan. Annika (rakkain nukke) sai mun kaverin sängyn ja me oltiin siinä ilmasängyssä yhdessä koko yö. Se oli isojen tyttöjen salaisuus, se yökylä."

 

Lupa ikävään ja tarvittaessa kotiin

Lapsen kanssa on sovittu, että jos hänelle tulee ikävä, hän voi milloin tahansa soittaa meille. Tähän saakka on kuitenkin näyttänyt siltä, että jopa hyvien öiden soittamattomuus on hänenkin suuntaansa helpompaa, sillä yökyläpaikan puuhissa on kutkuttavaa uutuudenjännitystä, jossa mahdollinen ikävä unohtuu. Soittamisesta se enemmänkin heräisi - tietoisuus siitä, että omat vanhemmat ja muu perhe ovat kaukana. 

 

Kotiinkin haetaan tarvittaessa vaikka keskellä yötä, sitäkin on painotettu. Sitä tavanomaista "ole sitten reipas"-hokemaa pyritään välttämään, jotta lapsi saa kokea yökyläilyn omalla tavallaan. Että jos haluaisikin kotiin illan pimeydessä, kyse ei olisi epäonnistumisesta tai reippauden puutteesta. 

 

Etukäteen ollaan käyty yökyläperheen kanssa läpi, millaisia rutiineita lapsellamme on nukkumaanmenoon liittyen ja toisaalta juteltu, josko toisessa perheessä tehdään jotakin hyvin toisella tavalla. Tässä vaiheessa lapsuutta huomataan, että esimerkiksi suunnilleen samalla nukkumaanmenoajalla on merkitystä, samoin yövalolla tai - valottomuudella.

 

Turvallisten ystäväperheiden kanssa lapsi saa opetella itsenäistymistä ja omien siipiensä kantavuutta. Hän oppii, miten pärjätä myös öitä ilman muuta perhettä muuallakin kuin hyvin tuttujen isovanhempien luona. Samalla hän pääsee kurkistamaan toisten perheiden arkeen - erilaisiin iltapaloihin, uudenlaisiin iltasatuihin, kylpyammeiden vaahtoihin ja hyvänyön toivotuksiin. Siihen, miten ystäväperheiden kodeissa ollaan iltaisin. Arvokasta oppia elämään sekin. 

 

Vanhemmille lapsen yökyläilyyn etenkin omanikäisillä kavereilla sekoittuu haikeutta ja ylpeyttä. Siksi kotona odottaessani toivon, että puhelin edes kerran - tai no, parikin mielellään - piippaisi kuulumisia tai valokuvia, vaikka tiedänkin hänen pärjäävän. Mun iso pieni lapseni, miten hurjan nopeasti kasvatkaan.

 

Meillä vasta tutustutaan tähän niin mahottoman jänskältä tuntuvaan yökyläilyyn omien pienten kavereiden kodeissa. Siksi tosi mieluusti kuulisinkin, minkälaisia kokemuksia teidän muiden perheissä siitä on. Millaisin ehdoin yökylään voidaan tulla ja mitä yökylässä tehdään? Mikä lapsesi yökyläreissuilla on ollut mieleenpainuvinta? 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tuttu huone muuttuu pelottavaksi, kun valot sammuvat. Tutut lelut saavat vieraita hahmoja. Kaapin hyllyllä olevan leluapinan silmät alkavat tuijottaa sänkyyn päin siten, että se on käännettävä toiseen suuntaan. ”Äiti, jätäthän oven auki, ihan seinään saakka, että mä kuulen teidän äänet keittiöstä?”, varmistaa lapsi vielä iltahalausten jälkeen.

 

Mainitsin, että hämärtyvien syysiltojen myötä molemmissa tytöissämme, juuri kolme vuotta täyttäneessä kuopuksessa ja pian viisivuotiaassa esikoisessamme, ovat alkanut näkyä piirteitä pimeän pelosta. Esikoisellamme tämä näyttäytyi jo viime talvena, jolloin puhuttiin toistuvasti myös kummituksista ja muista mielikuvitusolennoista. Vilkkaimman mielikuvituksen aikaan sudet ja muut pelottavaksi koetut tulivat uniinkin.

Monien muiden keinojen rinnalla olen etsinyt lapsille suunnattuja kirjoja, joissa kerrotaan joko pimeydestä ja siitä, mitä silloin tapahtuu, peloista tai ihan kotoisasti valkoisiin lakanoihin verhoutuneista kummituksistakin. Uskon tarinoiden voimaan - hyvin kerrotusti - joten toivon löytäväni kirjat, joissa näitä asioita avataan lasta kiinnostavasti.

 

Mauri Kunnas / Yötarinoita

Kunnaksen kirjat ovat aina yksityiskohtaisuudellaan ja idearikkaudellaan lähes poikkeuksetta hyviä vaihtoehtoja. Kunnaksen Yötarinoita ei tästä eroa, sillä toteutus on laadukas alusta loppuun. Kirjassa ovat yhteisniteenä Hui kauhistus! ja Yökirja.

Näistä meillä on tutustuttu vasta Yökirjaan, jossa kerrotaan, mitä kaupungissa tapahtuu Koiramäen lasten, Pikku-Annan, Mimmin ja Killen, mennessä nukkumaan. Kirja on oivaltava, koska se avaa sanoin ja kuvin sitä, ettei kaupunki hiljene öisinkään ja jokaiseen vuorokauden aikaan joku valvoo jotakin tehden.

Ripa Reportteri lopettaa juuri yövuoroaan ja Koiraporin Sanomia jaetaan jo lehdenjakajille, tehtaissa työskennellään, rekkakuskit ajavat mielellään öisin rauhalliseen aikaan ja lomalennot palaavat kotimaahan. Jopa erilaiset harrastajat puuhailevat yöaikaan; yöperhoset etsiytyvät keräilijän valoon ja kalamiesten tarvitsevat madot nousevat yökosteuden aikaan maanpinnalle.

Samaa arkea eletään ympäri vuorokauden myös kodeissa; jossakin vauva itkee märkää vaippaansa, juhlapuhe valvottaa ja inspiraation saanut runoilija raapustaa riimejä työhuoneessaan.

Kirjaa luettaessa ja katseltaessa on juteltu paljon siitä, että tyttöjen nukkumaan mennessäkin oman kodin ulkopuolella tapahtuu yöaikaan paljon. Aamupostina jaettava Hesarikin tuodaan silloin, kun koko naapurusto nukkuu. Tältä osin kirja on hyvä, jopa erinomainen, sillä se raottaa ovea tuntemattomaan, mutta todelliseen. Toisaalta Hui Kamalaa! Kaupungin laidalla oleva kummitustalo herää myös öisin eloon. Tämän sivun saan vielä välillä, kuuntelijoiden mielialasta ja sadun lukemisajankohdasta riippuen, hypätä yli. Fiksuina tytöt kyllä tietävät, missä kummituskohta on, mutta sitä käydään läpi keskustellen.

Suhtautumiseni kummituksiin on ylipäätään kahtiajakoinen. Samalla, kun vakuutan lapsille, ettei niitä ole, eikä niitä tarvitse pelätä, lastenkirjallisuus nostaa niitä monissa tosi suosituissakin kirjoissa yllättäen. Tähän Yökirjaan ne silti sopivat pienenä yksityiskohtana, joka sivuutetaan aika nopeasti yhtenä osana yötä. Kirjan ufokohtaa en ole kyllä lukenut alunpitäenkään, se täytyy tunnustaa.

Mauri Kunnas / Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset

Kummitusten maailmaan kurkottaa otettaan selkeämmin Kunnaksen "Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset", jossa takuuvarma älyttömän visuaalinen, Tarja Kunnaksen kuvittama linja jatkuu iloisesti ryöpsähtelevän sadun ympärillä. Nauravan mörön majataloon hankkii Fiina-rouva, talon emäntä, ikivanhan kaappikellon huutokaupasta. Kaappikellon sisältä löytyy kuivunutta puuroa, jonka jälkeen kello saadaan vuosien jälkeen uudelleen toimimaan - sen sisältä kuuluvasta erikoisesta suhinasta huolimatta.

Öisin alkaa kuitenkin tapahtua kummia, kun kaappikellon sisään viisareiden väliin eksyy milloin lusikka, milloin vyön solki. Aika pian selviää, että kaappikellossa asustaa joukko pieniä kaappikellokummituksia, ihan oma lajinsa tietokirjan mukaan määritettynä.

Majatalon väki lähtee Emman ja Oskarin johdolla ratkomaan tilannetta, ja tutustumista ystävällisiksi osoittautuneisiin kummituksiin tehdään pitkän kerronnan mukaan. Miten ne ovat nälkäisiä nukuttuaan pitkään ja miten ne haluaisivat levätä ilman kellonlyöntien häiritsemistä.

Kirja tempaisee mukaansa ihan sen ensisivuilta lähtien ja saa lapset kiinnostumaan niin juonesta kuin jatkuvasti löytyvistä uusista yksityiskohdista kuvituksessa. Vanhempana koen, että kirjan lukeminen saattaa osin tehdä kummituksista ikään kuin hyväksyttävämpiä, vaikkakin samalla huomaan jatkuvasti muistuttavani, että tämähän on vain satua. "Onneksi meillä ei ole tuollaista isoa kelloa", huokasi esikoinen helpottuneena jokunen aika sitten. Kaappikellon kummituksilla ei ole siis sijaa asettua kodiksi meille.

"Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset" on kuitenkin kirja, joka valitaan kirjahyllystä yhä uudelleen. Jokin siinä houkuttaa - kenties ainakin osin jännittävyys kummitusten ja satuolentojen seikkailusta. 

Anneli Kanto / Paavo Virtanen ja pimeys

Suoranaiseen pimeyteen ja pimeän pelkoon tartutaan Kannon kirjassa Paavo Virtanen ja pimeys. Siinä viisivuotias Paavo lähtee veljensä Pertun kanssa kaverisynttäreille, josta palataan illan pimeydessä. Lapset ovat päättäneet pärjätä rohkeasti kaksin talvi-illassa, sillä tie kaverin luokse on hyvin tuttu. Kotiin palatessa keskustelu pimeään liittyvistä peloista kuitenkin alkaa, ja toisaalta pelkoihin tyypillisesti liittyvä uhoaminen "vain mammanpojat pelkäävät."

Lumen peittämät postilaatikot ja pensaat näyttävät talvisessa illassa vierailta ja pelottaviltakin, ja keskusteluun nousevat niin hirviöt, kummitukset, sudet kuin karhutkin. Paavo huolehtii pelkäämättä veljestään osin liikuttavalla tavallakin "Voit ottaa minua kädestä kiinni, jos sinua pelottaa", kunnes selviää, että häntäkin alkaa pelottaa. Lumipenkan takana häivähtävä varjo on näet takuulla ihmissusi! Pelot osoittautuvat onneksi vääriksi ja lapset pääsevät tutustumaan pimeyteen turvallisesti Veeran seurana tähtiä yön pimeydessä katsellen.

Kirjan lopetus on taidokas, sillä se nivoo yhteen hyvinkin pelottavaksi menneen sadun ja rauhoittaa levolliseen mieleen. Siihen, ettei Paavolla tai Pertullakaan ole kiirettä sisälle pimeästä talvi-illasta.

Virtasten-sarja on ollut meille ennen tätä kirjaa vieras, joten siksi ainakin itselleni kesti hetken tottua teräväilmeisten hahmojen ympärille rakennetun sadun sisältöön ja jättää huomiotta jättimäiset silmät ja usein ammollaan olevan suut. Ei sillä, että niistä pitäisin varauksetta vieläkään.

Samoin kirjan kirjoitustyyli arveluttaa jonkin verran "He pelkäävät viimeisen hetkensä koittaneen" tai "ne (vampyyrit ja muuta) janoavat verta ja syövät pieniä mehukkaita poikia." Missä määrin tämä on tapa, jolla pureudutaan juuri niihin lasten hurjan mielikuvituksen tuottamiin pelkoihin vai miltä osin tämä toisaalta jopa lisää pelkoja silloin, jos kuulija on esimerkiksi liian pieni ymmärtämään tarinan kokonaisuutta?

Kannon kirja saa silti huomiota siitä, että sen avulla on ylipäätään pyritty ottamaan esille lapsille hyvin yleistä pimeän pelkoa.

 

Satukirjat ovat ylipäätään toimivia kaikenlaisten asioiden käsittelemiseen. On tärkeää, että "pelkäämisen opettelu" tapahtuu tutussa ja turvallisessa seurassa. Oman vanhemman tai muun läheisen läsnäollessa.

 

- - - -

Joko seuraat arkeamme Facebookissa tai lähes päivittäisin kuvatarinoin Instagramissa? Tänä syksynä meillä luetaan paljon, askarrellaan vieläkin enemmän, seikkaillaan ja retkeillään erilaisissa lapsiperhekohteissa sekä valmistellaan joulua suurella lämmöllä. Koska mitään en pidä itsestäänselvyytenä, blogissa pohditaan myös elämää sen syvempinä merkityksinä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tuttu huone muuttuu pelottavaksi, kun valot sammuvat. Tutut lelut saavat vieraita hahmoja. Kaapin hyllyllä olevan leluapinan silmät alkavat tuijottaa sänkyyn päin siten, että se on käännettävä toiseen suuntaan. ”Äiti, jätäthän oven auki, ihan seinään saakka, että mä kuulen teidän äänet keittiöstä?”, varmistaa lapsi vielä iltahalausten jälkeen.

 

Syksy pimenevine iltoineen nostaa jälleen esiin pimeään liittyvät pelot lapsiperheissä. Pimeän pelko ja painajaiset alkavat useimmilla lapsilla 3-4 vuoden iässä.

Kuva Anneli Kannon kirjasta Paavo Virtanen ja pimeys / Karisto

 

Pelon keskeinen tehtävä on suojata lasta maailmassa, jota hän ei voi ymmärtää. Pimeän pelkoa on selitetty sillä, että ihmisen hämäränäkö on heikko yöeläimiin verrattuna, minkä vuoksi ihminen tuntee itsensä suojattomaksi pimeässä. Pimeässä lapsi on epävarma, koska näköaisti merkittävänä aistina ei toimi niin hyvin kuin valoisassa.

 

Toisaalta myös lapsen vilkas mielikuvitus voi loihtia huoneen hämyisille, päivänvalossa hyvinkin tutuille hahmoille toisenkin merkityksen, jolloin huone on täynnä kummituksia ja muita mielikuvitushahmoja. Koska mielikuvissa kaikki on mahdollista, kuvittelu laajentaa lapsen kokemusmaailmaa rajattomasti, viittaa Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

 

Pian viisivuotiaallemme pimeän pelko iski vuosi sitten syksyllä, juuri samoihin aikoihin kesäisten iltojen hämärtyessä kuin tänäkin vuonna. Silloin hän pohti lähes päivittäin mörköjen ja kummitusten olemassaoloa, ja sitä, missä ne oikeastaan ovat. ”Äiti, eihän kummituksia tarvitse pelätä?”-pohdintaan ei riittänyt vakuuttelu, että ei, niitä ei tarvitse pelätä, sillä niitä ei ole edes olemassa. Jatkokysymys kun oli useimmiten ”mutta miksi sitten niistä puhutaan?” Sitä paitsi niinhän itsekin lapsena aprikoin kummitusten olemassaoloa. Mietin, piiloutuvatko ne mun ja pikkusiskoni kerrossängyn alle ja heräävät sieltä yön pimeydessä. Välillä uskalsin kurkistaa sängyn alle varovaisesti, useimmiten en.

 

Esikoisen kohdalla pimeän pelko näyttäytyy tänä syksynä ennen kaikkea toiveena jättää oman huoneen ovi täysin auki ja haluna pitää yövalo tuomassa pehmeää valoa aamuun saakka. Viime talvinen ratkaisu riittävästi valaisevasta, lapselle mieleisestä yövalosta oli silloin erinomainen valinta rauhoittamaan nukahtamisvaihetta.

 

Mielikuvitushahmoista keskustellaan yhä - niistä joita lapsi itsekin nostaa päiväkotileikkeihin mukaan, mutta sitten illalla samaisia salamyhkäisiä nappisilmiä sängyssään pelkää. Nappisilmiä ollaankin leikkimielisesti etsitty taskulampun kanssa kaapeista ja lelulaatikoiden takaa todeten, että huoneessa on todellakin yhtä levollista olla kuin päiväsaikaan valoisalla.

Kuva Anneli Kannon kirjasta Paavo Virtanen ja pimeys / Karisto

 

Pimeän pelot näyttäytyvät myös kolmevuotiaalla kuopuksellamme. Hän on viime viikot heräillyt öisin pyytäen viereen ja todeten, että hänen huoneessaan on liian pimeää. Kysyttäessä hän ei osaa ainakaan tuoda esiin mielikuvitusolentoja, vaan kyse on yksinkertaisesti pimeästä. Siitä, ettei hän näe kuten kesällä. Häneltäkin löytyy yövalo, mutta toisen hankinta on ajankohtainen. Tai oikeastaan kahden; läpi yön valaisevan ja sellaisen, joka valaisee nukahtamiseen saakka itsekseen sammuen.

 

Toisinaan ajatellaan, että peloista puhuminen voi voimistaa niitä. Näin etenkin lapsilla silloin, jos aiheeseen on vaikea tarttua konkreettisesti. On kuitenkin osoitettu, että pelkoja käsittelemällä voidaan rakentaa lapsen kykyä kohdata niitä ja hahmottaa sitä, mikä on todellista ja mikä mahdollisesti mielikuvituksen tai tietyn ikäisen kehitysvaiheen tuottamaa. Meillä on juteltu pimeään liittyvistä peloista paljon. Sain tosin vinkin, että nukahtamiseen liittyvistä peloista kannattaa keskustella päiväsaikaan, etteivät pelot nouse iltaisin entistä vahvempina.

 

Keväällä kyselin kirjoja, joissa käytäisiin satujen kautta läpi pimeyttä, pimeän pelkoa ja mahdollisesti kummituksia. Näistä muutamiin palaan blogissani lähiaikoina, sillä uskon, että sadut ovat yksi hyvistä tavoista käsitellä asioita ja avata keskusteluja luonnollisesti. Osin olen yllättynyt, sillä kun tiedän pimeän pelon koskettavan jossakin vaiheessa lähes jokaista lasta, oletin, että siitä olisi kirjoitettu kirja, jos toinenkin. Onko sinulla vinkata hyviä satukirjoja aihetta sivuten?

 

Syysiltoina laskeutuva pimeys on siis lapsiperhearjessa muutakin kuin kynttilöiden sytyttelyä iltateen valossa. Onneksi lasten kasvaessa kaikesta pystyy juttelemaan ja asioita selittämään tilanteita avaten.

 

Onko teidän perheellä jakaa hyviä vinkkejä pimeän pelkoon ja sen voittamiseen?

 

- - -

Pimeän pelosta lapsiperheessä olen kirjoittanut myös aiemmin:

Onko teilläkin mörköjä ja kummituksia? - Nelivuotiaan pimeän pelko

”Susit tulee öisin, ne raapii ja saako ne mut kiinni” – Kun mielikuvitus luo pelkoja nukkumaan menoon

Kommentit (2)

Iita.

Meillä käytiin näitä samoja juttuja läpi aikoinaan esikoisen kanssa. 4-vuotiaana hänellä oli mörkövaihe pahimmillaan ja silloin meille lanseerattiin käyttöön mörkösuihke joka ajaa kaikki möröt pois. Olin hankkinut suihkepullon jonka olin tuunannut tarroilla aiheeseen sopivaksi ja siitä suihkauteltiin illalla unille mennessä muutama suihkaus mörkösuihketta (vettä) hänen huoneeseensa. Tyttö tiesi ja järkeili ettei mörköjä oikeasti ole mutta suihke vahvisti omaa uskoa ja nukkumaan mentiin rauhallisin mielin 👍

Vierailija

Oli jälleen kerran hyvin kirjoitettua tietoa perheen pienten peloista. Kiitos.😊 Muistan aikoinaan, että me kans luettiin pelkoihin liittyviä satuja. Niitä löytyi kirjastosta -nimiä en enää muista. Huippu juttu oli myös eskari- ikäisen kanssa se-ja-se pelon kysyttämis ohjelma - joka on MLL: n sivuston työkaluissa. Ja toisen kanssa toimi Ben Furmanin muksuoppi - käännettiin ongelma taidoksi ja askelmien mukaisesti edettiin ja opittiin nukkumaan yövalon kanssa pelkäämättä kummituksia tai muita mielikuvitusjuttuja 😊

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ai teidän lapsenne menee aikaisin illalla nukkumaan ja nukkuu läpi yön? Oikeasti, miten te sen teette?

 

Sängyssä edestakaisin pyörivän, sata ja yksi kertaa tyynystä päänsä nostavan pian kolmevuotiaan ja "mä-en-saa-unta"-pian viisivuotiaan iltapuuhat hermostuttivat meidät vanhemmat ilta toisensa perään. Tai oikeastaan ensimmäinen koitos otettiin jo iltapäivällä, kun kuopus piti saada päiväunille. Piti ja piti. Jotenkin nähtiin, että alle kolmivuotiaat tarvitsevat päivittäin säännölliset päiväunet.

 

Päiväunettomista päivistä kerroin jo aiemmin keväällä, jolloin kaksivuotiaan päiväunikapina oli jo hyvässä vauhdissa. Tunnin nukutuksella nukuttiin tunnin päiväunet ja iltaunet venähtivät kaikista päivän reippaistakin leikeistä huolimatta iltapuolikymmeneen. Silloin tuntui, että muutoin kivasti sujuva arki oli jatkuvaa neuvottelua nukkumisesta ja ajatukset alkoivat pyöriä liikaa unien ympärillä. Oikeastaan joinakin päivinä jo pelkkä ajatus nukuttamisesta nosti verenpaineet. Kokeilujen lopputuloksena päädyttiin ehdottomien ei-nukuta-tai-takuulla-nukutaan- päivien sijaan rennompaan fiiliksen mukaan menevään pienen lapsen unirytmiin. Että nukutaan niinä päivinä kun unta selkeästi tarvitaan.

 

Mutta arvatkaapas mitä? Nyt meillä nukutaan ja on itseasiassa nukuttu jo useamman viikon ajan hyvin. (Aina tosin kun sanon tän ääneen, on karman lakina seuraavan yön hulina)

 

Molemmat tytöt jättävät päiväunet väliin ja ovat valmiita sänkyyn iltasatujen ääreen jo iltakuuden jälkeen. Iltakuusi, sehän on vauvojen nukkumaanmenoaika, ajattelin mäkin. Silti puoli seiskan aikoihin molemmista huoneista kuuluu levollinen tuhina ja he nukkuvat aamuseiskaan saakka. Kumpaakaan ei tarvi enää "maanitella" sängyssä pysymiseen, vaan sängyssä oikeasti valmistaudutaan päivän kuulumisten vaihtamisen jälkeen nukkumiseen.

 

Mikä parasta, aamuisin tytöt heräävät poikkeuksetta tosi hyväntuulisina. Välillä öisin käydään vessassa ja toisinaan nähdään pahoja unia, mutta nehän kuuluvat kenen tahansa öihin. Päivisinkin he jaksavat reippaasti neljään, jopa pidempään, ennen kuin alkaa olla havaittavissa merkkejä selkeästä väsymyksestä.

 

On selvää, että on päiviä, joihin päiväunet kuuluvat, sillä iltakuudelta nukahtaminen rajoittaa iltaelämää väistämättä. Meidän nykyisessä elämäntilanteessa ehditään kuitenkin kokea seikkailumme ja tavata lähes kaikki ystävät päivisin. Siksi juuri nyt tämä rytmi toimii erinomaisesti. Ennen kaikkea se on kokeilemisen arvoista silloin, jos nukutuksesta tuntuu tulevan elämää suurempi juttu. Sitä paitsi nyt meille vanhemmillekin jää iltaisin eri tavalla omaa aikaa sekä kaksin että ystävien kanssa. Kivasti lapsiperhearkea tasapainottavaa muuten sekin.

 

Lasten nukkumisesta olen aiemmin kirjoittanut mm.

Päiväunikapina - "Äiti, vielä yksi asia..."

Suunnitellusti päiväunettomia päiviä - Miten meillä sujui kaksivuotiaan kanssa?

- - - - -

 

Teehetkien koti-blogi kahden pienen tytön arjessa eläen löytyy myös Facebookista sekä aktiivisesti päivittyvin kuvatarinoin Instagramista

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Kategoriat

Instagram