Kirjoitukset avainsanalla ruokailu

Olen ollut aina aika mustavalkoinen. Asiat ovat joko tai ja vain harvoin siinä välissä, vaikka elämän tuoma kokemus on hieman tasoittanut polkua. Näin etenkin silloin, kun kyse on arvoista ja periaatteista. Välillä muustakin. Peripohjalaista perimääni, veikkaisin. 
 
Herkuttelukesän – irtojäätelövuorten ja ah, toinen toistaan kutsuvampien jäätelömakujen jälkeen - ajattelin ulottaa tän ehdottomuuden ainakin jonkin ajan myös kokeiluna elämäntapoihin. Kun sitä kaikkien huulilla ollutta ”kesäksi bikinikuntoon”-lookkia ei näiksi(kään) helteiksi kuoriutunut, on syksy toinen suosikkiajankohta astua uusille poluille. Jumpat täyttyvät osallistujista, kuntopolut kirmailijoista ja uimahallien vesijuoksuradat sinivöisistä huhkijoista siinä määrin, että vesi uhkaa nousta altaan reunamille.
 
Bikinit eivät ole koskaan olleet mun juttuni, joten niitä en sen enempää jatkossakaan tavoittele. Oman itseni kanssakin olen mitä suurimmassa määrin sujut.

Sokerikoukusta ja jatkuvasta suklaakeksihaaveilusta haluaisin kuitenkin päästä eroon. Siitä, etten joka kerta keittiöön tullessani kurkistaisi sivusilmällä herkkukaappia tai ruokakaupassa saisi turkinpippurinmakua suuhuni jo karkkihyllylle vilkaistessani. 

 
Ajattelin liittyä syksyn uudistushaluisten joukkoon ystävieni suosittelemalla sokerien minimoimisella. En siis vähentämällä, vaan hetkeksi kokonaan kieltäytymällä. Kun en kohtuullisuutta osaa, kokeillaan ehdottomuutta. Sopinee mun mustavalkoisuudelleni.
 
Takaan, että onnistuneita sokerikierteestä irtipääsemisiä on siellä näyttöjen toisella puolella lukuisia.

Mitkä ovat olleet teidän keinonne etenkin niihin hetkiin, joina Turkinpippurit huutavat kutsuhuutoaan ja synttärijuhlissa – joita ainakin meidän perheessä on lähes viikoittaisina kutsuina - suklaaleivonnaiset hivuttautuvat vaivihkaa lautasten reunoille?

 

Sokeririippuvaiseksi, suklaakakkujen ongelmakäyttäjäksi tunnustautuu myös bloggaajakollegani "Sormet suuhun", joka tavoittelee myös sokeritonta elokuuta. Hän kirjoittaa blogissaan kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin rinnalla myös siitä, miten sokeri väsyttää ja tuo iholle ryppyjä. Hän pystyi vuosia sitten kuukausien sokerittomuuteen. Arjen tottumukset, niistähän moni asia lähtee.

Kommentit (1)

Tiia Aaltonen
Liittynyt2.1.2018
1/1 | 

Samassa sokerikuorrutteisessa veneessä ollaan...mä itse asiassa olin vuoden 2015 ja pitkälle vuoteen 2016 täysin ilman sokeria ja kirjoitin sokerittomuuden hullaannuttamana projektistani Kindle-omakustanteen: https://www.amazon.com/My-Sugar-Free-Project-Tiia-Aaltonen-ebook/dp/B01A...

Mutta vaikka mä niin vannoin tuon pitkän ja hyvin menneen sokerittomuuden jälkeen, etten enää joudu sokerikoukkuun, niin hupsista vaan, tänäkin kesänä on mennyt about 100 Daim-tuuttia.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Ruuanlaitolla ja leipomisella on meidän perheessä oma tärkeä paikkansa. 

Ruokailu ei ole vain einespinaattilettuja tai lähikaupan lämpötiskin valintoja, vaikka niitäkin toisinaan tarvitaan. Ruokaa yhdessä valmistettaessa on mukava jutella päivän mietteistä ja nälkäisetkin jaksavat mielekkään tekemisen parissa paremmin odottaa. Sitä paitsi niin leipoessa kuin ruokaa tehdessä voi opetella laskemista, raaka-aineiden nimiä ja maistella jokaisesta purkista vähäsen; mustapippurista paprikajauheeseen ja silmiä kirvelevään sipuliin. 

Lapset saavat toivoa suosikkireseptejään, vaikkakin vastapainoksi edellytän, että he myös maistavat hyvinkin erilaisia vieraampia makuja. Välillä hyvinkin irvistellen.

Etenkin kolmevuotias kuopus vetää salamana tuolin keittiön tason viereen, kun kuulee mahdollisuudesta päästä kaveriksi keittiöön. Lapset ovat mukana rikkomassa kananmunia, mittaamassa raaka-aineita, sekoittamassa jauhoja ja käynnistämässä monitoimikonetta. Olisivat varmaan vieläkin enemmän, jos joka kerta muistaisi kysyä. 

"Useimpien mielestä syöminen on helppoa: noukkii vain ruokaa haarukkaan. Ruuanlaitto on sen sijaan monen mielestä vaikeaa - jos ei ole kokeillut. Mitä jos kokeilisi?", herättää pohtimaan Risto Räppääjän uusi keittokirja.

Risto Räppääjä kauhan varressa / Sinikka Nopola & Tiina Nopola (Tammi 2018)

on lukuisten aikuisille suunnattujen kokkaus- ja leivontakirjat rinnalla piristävä poikkeus koko perheen keittokirjana. Vaikka muidenkin keittokirjojen pariin voi uppoutua katselemaan toinen toistaan kutsuvampia ruokakuvia lasten kanssa, on mukavaa, että lapsia houkutellaan keittiöpuuhiin ihan omalla kirjalla - ja takuuvarmalla Risto Räppääjällä.

Onhan se nyt i-h-a-n eri asia syödä punatukkaisen Riston räpeitä vohveleita tai kikkarapäisen, raitapaitaisen Nellin päättömiä nuudeleita kuin pelkkää rahkapannukakkua. 

 

Kirjassa on paljon helppoja ohjeita, joista löytyy vaihtoehtoja niin välipalalle kuin pääruokiinkin. Jokaisen reseptin  yhteyteen on lisäksi liitetty tunnusmerkit kertomaan, miten helppo ruoka on valmistaa (tomaatein) ja miten terveellistä ruoka on (porkkanoin). Esimerkiksi yksi tomaatti tarkoittaa jäätävän helppoa, kaksi tomaattia helppoa ja kolme tomaattia aavistuksen mutkikkaampaa.  Se, että lukijakunta on lapsia, on otettu huomioon pääosin hyvin. Resepteissä on huomioitu nimenomaan lasten suosikkeja; Elvin koukuttavat kalapuikot, Lennartin pehmisperunamuusi, Nellin porkkanakookoskeitto ja rouskuva kauraomenapaistos.

Kirjan kuvitus toistaa vahvasti Risto Räppääjä-tyyliä ja tutut hahmot ovat tunnistettavissa helposti. Reseptien lomaan mahtuu lukuisia ristomaisia räppejä "Jos sä tarvit apua, niin ahmi kuule papua!" tai "Älä ruuan jämiä hukkaan heitä, niistä voi tehdä strösseleitä!" 

Se, mitä jäin kaipaamaan, ovat tavanomaisen ruokakirjan kuvat valmiista ruuasta. Vaikka kyse on Risto Räppääjä-henkilöityneestä lasten keittokirjasta, ei lakritsisisen mutapainikakku-reseptin yhteydessä kuva Ristosta hiekkarannalla saa lasta innostumaan leipomisesta. Toisaalta jos ohjeita etsisivät kouluikäiset, joille Risto Räppääjän hohto yhä puree, voisi kuvilla olla pieniä lapsia vähemmän merkitystä kiinnostuksen painottuessa reseptin sisältöön ja makuelämykseen.

Toimiva kokonaisuus joka tapauksessa ja varsin kiva lisä ruuanlaitosta pitävien perheisiin. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Instagram