Kirjoitukset avainsanalla Talvi

Kuusivuotias esikoisemme kokeili laskettelua ensimmäisen kerran viime talvena. Himoksen mökkireissulla hän harjoitteli silloisen opettajansa kanssa auraamista ja ankkurihissiä. Viihtyi pääosin lastenmäessä, mutta kävi tutustumassa myös isoon mäkeen. Talvi oli jo tuolloin pitkällä, joten olimme huomaamatta keväässä ennen uusia laskettelupäiviä. 

Tänä talvena päätimme Vuokatin loman alkaessa, että lasten on hyvä saada viime vuoden tapaan opetusta lasketteluun kokeneelta, koulutetulta opettajalta. 

 

Kun oma osaaminen ei riitä ja polvet tutisevat lastenrinteessäkin, on turha siirtää omaa epävarmuutta eteenpäin. Pikemminkin antaa lapsille luottamus siihen, että omat siivet voivat kantaa alusta saakka. Ja heillä ne kantoivat ilmiömäisellä tavalla!

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Olipas pintahengitystä ja jalkojen tutinaa. Mulla todennäköisesti enemmän kuin muulla perheellä, sillä rohkaistuin rinteeseen sitten nuoruusvuosien. Pelottiko? Joo. Tutisiko? Takuulla. Osasinko yhä? Vähän. Liian vähän. Onneksi olin lastenrinteessä ilman suurempia kukkuloita. Se, joka uskotteli mulle ennen Vuokattiin lähtöä, että kerran opittu jäisi takaraivoon, taisi unohtaa, että mieleenpainamisessakin on parasta ennen raja. Että 25 vuotta välissä on liikaa, vaikka monet talvet lapsena ja nuorena laskettelinkin. Muu perhe jatkaa rinteessä aamulla. Mies ottaa hissin mäen huipulle, tytöt jatkavat kumpikin oman lasketteluopettajansa kanssa kuten nytkin ja mä taidan nauttia jättikupin lämmintä teetä rinneravintolassa kauniista maisemista nauttien. Tutisematta. #laskettelu #minkänuorenaoppiisenvanhanataitaa vai miten se menikään #pelkkääaurausta #vuokattiski #vuokatti #thisisfinland #downhillskiing #lapsiperhe #loma #talvi #winter #nature #snowynature #winterwonderland #matkabloggaaja #matkablogi #vauvablogit #perheblogit #meidänperhelehti #teehetkienkoti @meidanperhelehti @vuokattifi @visitvuokatti

A post shared by Marika (@teehetkienkoti) on

Ensimmäisen päivän siskokset laskivat yhdessä saman opettajan kanssa. Jo tuolloin kuitenkin päätettiin, että seuraavat rinnepäivät olisivat lapsilla omien opettajiensa ohjaamina. Näin he saisivat omaa osaamistasoaan vastaavaa yksilöllistä opetusta. 

 

Neljävuotiaamme innostui laskettelusta kahden päivän ajaksi. Sitten hän halusi varsin yksiselitteisesti vaihtaa laskettelutunnit pulkkaan ja rinneravintolan kaakaoon.

Kuusivuotias olisi sen sijaan viihtynyt mäessä pidempäänkin kuin viikon lomamme ajan. 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Suunnitelma A: Uudenvuodenpäiväksi varataan viimeiset laskettelutunnit ja loppuloma ollaan ilman aikataulua. Toteuma suunnitelmaksi B: Kuusivuotias sai rinteessä kipinän opettajansa kanssa ja tahtoo rinteeseen saman opettajan kanssa myös loppuviikon. Kokeilee leikin varjolla laskemista yhdellä jalalla ja takaperin, isommasta rinteestä kuin äitinsä eilen. Neljävuotiaskin päätyi isoon mäkeen opettajansa kanssa, mutta huomenna valitsee kuulemma pulkan ja kaakaon. #pienetrinteessä #lastenehdoilla #muuttuneetsuunnitelmat #rinteeseenloppuviikonkin #asiakaskokemuskymppiplus #laskettelukoulu #yksityistunti #vuokattiskischool #heiniopeonihana #roosaopellarohkeuttaisoonmäkeenneljäveenkanssa #snowschool #vuokatti #vuokatinrinteet #katinkulta #laskettelu #lapsiperhe #thisisfinland #skischool #downhillskiing #withkids #winter #snow #nature #winterwonderland #travelling #matkablogi #vauvablogit #perheblogit #meidänperhelehti #teehetkienkoti @vuokattiskischool @vuokattifi @meidanperhelehti @visitvuokatti

A post shared by Marika (@teehetkienkoti) on

Hän laski opettajansa kanssa yhdellä suksella leikkien flamingoa. He tavoittelivat koirina häntäänsä laskien takaperin, ottivat hyppyaskelia ja heittivät kyykkyen lunta. Oppimisessa ja opettamisessa oli leikin ilo, joka ylläpiti syttynyttä innostusta. En tiedä, moniko vanhempi pystyisi saman kipinän sytyttämiseen asiallisemmalla ”auraa, ettet kaadu” tai ”vaihda painoa toiselle jalalle”-linjallaan. 

He harjoittelivat kaatumista ja ennen kaikkea sitä, miten noustaan itse oikeaoppisesti rinteessä ylös. Miten huomaamatta olisinkaan käynyt nostamassa hänet, oivaltamatta, että hänen tulee itse oppia huolehtimaan itsestään rinteessä.  

 

Hänen kanssaan laski useimpina päivinä sama opettaja, joka kertoi viihtyneensä suksilla lähes yhtä pitkään kuin oli osannut kävellä. Yksityistunti saman opettajan kanssa oli selkeä etu jatkuvuudelle. Uuden päivän alkaessa he jatkoivat siitä, mihin edellispäivänä jäivät. Lähtivät uuden päivän alkaessa valloittamaan seuraavaa, vaativampaa rinnettä. 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Tuolihissillä isoon mäkeen! Kolmas laskettelupäivä oman opettajan kanssa kuusivuotiaalla takana. Mulla jäähtyi rinnekahvilassa tee kerran, toisenkin, kun jännitin niin paljon. Olisin voinut nauttia hetkestäni, sillä niin taitavasti hän lasketteli osaavan opettajansa kanssa. Ihan älyttömän paljon uutta opittua yhdellä lomalla. #minäosaan #tuolihissillävaativampiinrinteisiin #kylläsehuolehtiimusta #luottamusvoitettu #laskettelupäivä #ylpeääiti #asiakaskokemuskymppiplus #laskettelukoulu #yksityistunti #vuokattiskischool #heiniopeonihana #snowschool #vuokatti #vuokatinrinteet #laskettelu #lapsiperhe #thisisfinland #skischool #downhillskiing #withkids #winter #snow #winterwonderland #travelling #matkablogi #vauvablogit #perheblogit #meidänperhelehti #teehetkienkoti @vuokattiskischool @vuokattifi @meidanperhelehti @visitvuokatti

A post shared by Marika (@teehetkienkoti) on

Uskon myös, että vieraan opettajan kanssa keskitytään oppimiseen toisella tavalla. Turhat tunnekuohut mahdollisista kaatumisista tai turhautumisesta jäävät purkamatta rinteessä. 

 

Sinä aamuna, kun neiti kuusivee suuntasi päivän alkaessa opettajansa kanssa tuolihissillä jyrkimpään rinteeseen, olin vakuuttunut, että päätös yksityistunneista oli ehdottomasti oikea. 

Jännitin rinnekahvilassa niin, että teeni jäähtyi kuppiin. Ensimmäinen ja toinenkin kupillinen. Kolmatta en ottanut. Jäähtynyt olisi kuitenkin sekin. Osaavan opettajansa kanssa hän pääsi kokeilemaan turvallisesti omia taitojaan ja sen rajoja, minun kanssani hän ei olisi takuulla päässyt tuon kokoluokan rinteisiin.


Kipinä on syttynyt. Talviurheilun ilo. Se, joka on aidosti hänestä lähtöisin — halu päästä rinteeseen ja oppia laskettelemaan. Silloinkin, kun mittari näytti 26 pakkasastetta ja me vanhempina ehdotimme kylpylää rinteen sijaan. 

 

Laskettelukeskuksissa kautta Suomen järjestetään eri tasoisia laskettelukursseja. Wernereitä. Tasokkaiden yksityistuntien jälkeen ja harjoittelun rinnalla ne ovat hänen tapauksessaan luonteva tapa jatkaa. Katseen voi siis kääntää kotimäkiin ja VauhtiWernerin varauslistoihin. 

Alle kouluikäinen laski suuremmista rinteistä kuin me vanhemmat. Teki sen etu- ja takaperin. Hyppien ja leikkien. Juuri siksi ratkaisu henkilökohtaisista opetustunneista osaavien opettajien johdolla oli oikea. 

Tutustu myös erinomaiseen artikkeliin: Lapsen kanssa rinteessä: älä kiirehdi isoon mäkeen ja muista tauot
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Jo liki vuoden olen pyrkinyt löytämään lapsille myös kotimaisia vaatteita. Niitä en ennen esikoisen syntymää, 2012, ajatellut oikeastaan olevan edes olemassa Nokian kumppareita, Rukkaa, Reimaa ja Tuttaa lukuunottamatta.

Alkuhumahduksessa viime keväisten Lapsimessujen jälkeen tein niin pääsääntöisesti, lähes poikkeuksetta ja välillä tuskastuin, kun en löytänytkään nettiviidakosta jotakin tarvittavaa. Ei sillä, en osannut myöskään etsiä oikeita verkostoja (enkä osaa vieläkään), sillä moni pienyrittäjä tekee työtään kovin yksin ja saa vain sattumalta siivet selkäänsä.

Nyttemmin olen oppinut tasapainoa. Etsin kotimaisia vaatevaihtoehtoja, tutustun mielelläni uusiin pieniin merkkeihin ja käytän aikaa etsiäkseni niitä. Toisaalta ostan myös hyvällä omallatunnolla muita merkkejä, enkä ole luopunut sen enempää Gantista, Ralph Laurenista tai pikaisesti Lindexistä kipaistavista leggareista.

Kotimaiset kengät ovat olleet mutka matkassa, kun kyse on laadukkaista lastenkengistä. Tai ylipäätään lastenkengistä. 

Paukkupakkasilla tytöt rakastivat Lahtisen huopikkaitaan ja mä vanhempana niiden helpoutta, mutta niiden ja Goretexien rinnalle tarvittiin lämpimät talvikengät. Sellaiset, jotka tukevat lapsen jalkaa ja jotka näyttävät kivoilta myös mekon kanssa. Sellaiset, jotka voi kuitenkin hyvillä mielin valita myös päiväkodin kengiksi ja luottaa kestävyyteen ja käytettävyyteen.

Onneksi on Tepsut. Suoraan Orivedeltä kotimaisesti valmistettuna.

Tepsuja meillä on ollut ennen tätä talvea yhdet, nauhalliset punaiset, silloin kun esikoinen oli vauva. Silloin tossut olivat söpöt, mutta nauhojen käytännöllisyydestä en tänä päivänäkään ole niin varma. 

Kenkinä Tepsut ovat jämäkät ja hieman jäykähköt pohjista. Kävelemään opettelevalle pohjista johtuva joustamattomuus oli hieman haastavaa epätasaisella maalla kävellessä, mutta toisaalta nilkka oli erittäin hyvin tuettu.

Pian nelivuotiaan tarpeet ovat jo toisenlaiset kuin kävelemään opettelevan ja leikki-ikäisen jalkaan Tepsut tuntuvat ryhdikkäiltä.

Sitä paitsi Tepsujen lesti on leveämpi kuin monissa muissa kengissä, joten ne ovat istuneet mallina hyvin. Meillä oleva malli on vetoketjullinen, joka helpottaa jalkaan saamista.

Punainen nahkakenkä kääntövuorella on ollut ennen kaikkea tepastelijan itsensä mieleen. Niin monen päiväkotipäivän päätteeksi hän on todennut kertoneensa kengistä kaverilleen. ”Niistä mun punaisista.”

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

”Mä haluan ne punaiset karvasaappaat”, on kuopus hihkunut jokaisen uloslähdön yhteydessä siitä lähtien, kun ensimmäisenä kunnon pakkaspäivänä otettiin huopatossut esiin. Prikulleen samanlaiset muuten kuin oman lapsuuteni nostalgiset tossut.

Se, että päiväkodin oman ryhmän aikuisella on myös Lahtisen punaiset huopikkaat ”ne on kyllä paljon isommat, kun se mun aikuinenkin on mua paljon isompi” on lisännyt innostusta entisestään.

 

Huopatossut. Niin parasta. Niin voi sanoa tässä materialismipaljoudessa enää vain harvasta. Huopatossuista voi. Tyttöjen jalat ovat aina lämpimät, askel kevyt ja pukeminen vaivatonta lapselle itsellekin. Täydelliset pakkaskengät. 

Kerroin vuosi sitten pyrkiväni löytämään kotimaisia lastenvaatteita ja -asusteita tyttöjen käyttöön. Näistä helmistä olen kertonut blogissani hiljakseen matkan varrella. 

 

Tätä viikonloppua ollaan vietetty täällä Himoksen paukkupakkasessa. Siksi tänään on palattava tähän kotimaisten lastenvaatteiden postaussarjaan mainiten huopikkaat. Ne ovat näet mahdollistaneet niin lumileikit kuin pidemmätkin kävelyretket mökkikylässä ja rinteiden tuntumassa. 

 

Aamupäivällä lähdettiin rinteeseen reilun kahdenkymmenen asteen pakkasessa, ja illan hämärtyessä pakkanen kipusi jälleen siten, että poskia kipristi pulkalla viilettäessä. Ei pakkanen ole juuri meidän vauhtia hidastanut, on vain tarjonnut hyvän syyn käydä välillä lämpimällä kaakaolla rinnekahvilassa.

Sää vaatii juuri nyt ulkoilijalta paljon ja vaikka yritämmekin pukeutua kuten Metsäemokin kerrospukeutumisesta vinkkaa, silti sormia palelee ja kauluria saa korjata poskien suojaamiseksi. Toisenlaisenkin takin olisi voinut valita, untuvaisemman.

 

Muutenkin etenkin pienemmät lapset seisoskelevat ulkona paljon paikoillaan toisten leikkejä tai luontoa seuraten. Toisinaan on pakkasaamuina jänskättänyt lähettää lapset päiväkotiin, kun jo kotipihassa tietää, että heidän varpaitaan palelee helposti. Muistuttelen kyllä, että ottakaahan sitten tarvittaessa villasukat korista ja silti huomaan pakkaslukemien kohotessa miettiväni, että onhan kenkä ylipäätään riittävän iso, jotta sukat mahtuvat mutristumatta.

 

Goretexeja lapsilta löytyy useammat, Vikingeistä Superfiteihin. Ne toimivat hyvin nollakelissä tai vähän suojasään puolella. Näinä pakkaspäivinä niissä viilenevät jalat nopeasti. Siksi kenkävalinta on jokaisen aamun kysymys. 

Huopatossusäässä huoli varpaiden lämpimänä pysymisestä onneksi unohtuu. Huopikkaat pitävät jalat lämpiminä paukkupakkasellakin, silloin kun muut kengät ovat hyytyneet jo aikoja sitten. Niin täälläkin tänä viikonloppuna. Vielä kun joku keksisi, miten lumi tarttuisi niihin vähemmän. 

- - -

Muita kotimaisia valintoja lapsiperheessämme olen pohtinut:

Kotimaiset lastenvaatteet: VAI-KOn asusteet herättävät vastuullisuuteen

Lämpimänä kuralätäköissä - Kotimaisilla vaatteilla lasten unelmia 
Nokian Hai-jalkineet ja TamSilkin väliasut

Kotimaisia lastenvaatteita vilpoisiin syyspäiviinkin - neuleita kesämekkojen sijaan
Linnonmaa / Ecobaby

Kotimaisten lastenvaatteiden laadukkuus yllättää - muutakin kuin yläasteen käsityötuntien opit käytössä
YO ZEN ja Melli EcoDesign

Kokeilu kotimaisista lastenvaatevalinnoista - Osa2: Kyllähän meillä osataankin! + etsinnässä syysvaatteet
Poutapukimo, Second  Chance, kotimaiset lastenvaatteet kokoava Lastenvaatekarnevaali ja ajatuksia löydettävyydestä

Kokeilu kotimaisista lastenvaatevalinnoista - Osa1: Ei kirvestä kaivoon ainakaan vielä.
Soma Original, Gugguu

Kokeilijan arkea - Vinkkaa suosikkisi kotimaisista lastenvaatevalmistajista

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Hytisyttääkö sinuakin välillä pelkkä ajatus ulos menemisestä? Näet silmissäsi kasan talvivaatetta välifleeceineen ja kypärämyssyistä pipoon ja topparukkasiin. Tiedät, että lasten energiamäärän tasaamiseksi reippailu pikkupakkasessa olisi oiva idea. Oikeastaan melkein välttämätön. Muutoin jossakin vaiheessa iltapäivän edetessä vauhti sisällä yltyy ja siirrytään kävelyaskelista vauhdikkaisiin juoksuaskeliin.

Tunnustan rehellisesti, etten juurikaan viihdy ulkona vain oleillen. En oikeastaan kesäisinkään ole se hiekkalaatikon reunalla istuva tähtiäiti, tai keinuvauhtien antajien eliittiä, vaan mieluummin ulkoilun lomassa(kin) haluaisin tehdä jotakin. Saada aikaan. Tai ainakin vaihtaa maisemaa. Haravoida, siistiä kukkapenkkiä ja aidan vieruksia rikkaruohoista, kävellä katsomassa luontoa tai tehdä metsäretkiä. Ystävien seurassa lähden mielellään puistoonkin, siihenhän yhdistyy aina yhtä odotettu jutteluhetki.

 

Yhteinen pulkkamäki riemunkiljahduksineen on mukavaa reippailua raikkaassa ilmassa, hiihtoharjoitukset lasten kanssa saavat hymyn huulille ja metsäretket kallioilla kiipeillen ja kaatuneiden puiden yli hypellen ovat mahtavia. Niihin lähden innostuneesti mukaan. Mutta talvella ajatus pelkästä oleskelusta pihalla tuntuu tahmealta. Siis ajatus siitä, että lapset kaivavat lunta sankoon lapiolla, sisaruksina keksivät yhdessä ne parhaat leikit ja itse vanhempana – no, katselen lasten leikkien lomassa vaikka lintuja? Ees taas lentäviä lintuja? Harakkaa siellä, varista täällä. Pliis, keksikää jotakin parempaa. 

 

Siksi meillä aika harvoin vain ”ollaan” ulkona.

Yksi mukava puuha pikkupakkasella on lumen maalaaminen vesiväreillä. Taideteoksille on tilaa loputtomiin, eikä kenenkään tarvitse miettiä, kaatuuko vesiastia maalaamisen yhteydessä. Seuraavaksi aiotaan kokeilla suihkepulloja vesiväriseoksella.

 

Rakennetaan lumiukkoja ja lumilyhtyjä, jäädytetään värikkäitä jääkuutioita ja tehdään kauniita jäälyhtyjä.

Vaikutuin muuten joku aika sitten näkemästäni ideasta tehdä 1000 jäälyhtyä valaisemaan kyläteitä ja siten ilahduttamaan ohikulkijoita. Minkähän kunnan (pohjoisessa?) mahtava idea se olikaan, muistaako joku? Ellei nyt itse ihan tuhatta, mutta jos kunnon pakkaset vielä tulee, niin yksi kujallinen saattaisi tähänkin naapurustoon olla kiva idea toteutettavaksi. Lapset saisivat rauhassa lapioida lunta ämpäreihinsä ja mä jäädyttäisin ämpäreitä. Toimisi kaikille ajankulunakin.

Kommentit (1)

Heliii

Paakin kylä Sotkamossa tekee näitä jäälyhtyjä ilahduttaakseen kulkijoita :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu