Kirjoitukset avainsanalla Lapsuus

Esikoisemme aloittaa syksyllä koulun. Tulevaan koulunaloitukseen liittyy ensimmäisen luokan laaja terveystarkastus, jossa sekä tuleva ekaluokkalainen että hänen perheensä tavataan ennen koulun aloitusta ja ensimmäisen kouluvuoden lopussa. Tällä tuetaan siirtymävaihetta varhaiskasvatuksesta kouluun ja saadaan yhtenevä käsitys siitä, miten lapsen koulupolku on alkanut.

 

Moni asia meni jo neuvolasta tutulla rutiinilla; pituudesta painoon ja perheen arkirutiineissa yhdessäolosta ruutuaikaan. Keskustelua siitä, mitä lapsi harrastaa ja missä määrin harrastukset ovat muun arjen kanssa tasapainossa. Paljon juteltiin myös aamupalan tärkeydestä. Yllättävää oli tieto, että varsin moni lapsi lähtee aamuisin kouluun ilman aamupalaa, joka on kuitenkin merkittävä aamupäivän tuntien jaksamisen ja oppimisen näkökulmasta. Riittävästä unestakin, jota alakoululaisella tulisi olla vähintään 10 tuntia yössä, tingitään monessa perheessä.

 

Erityisen mukavaa oli, että kouluterveydenhoitaja huomioi ensi sijassa lapsen ja kyseli juuri hänen kuulumisiaan ja ajatuksiaan, eikä niinkään lapsen asioita meidän vanhempien kautta. He keskustelivat siitä, miten eskarivuosi sujui ja miltä tuntuu aloittaa koulu, juttelivat ystävistä ja ystävyyssuhteiden tärkeydestä sekä mahdollisista peloista.

 

Koululainen opettelee huolehtimaan itsestään yhä itsenäisemmin. Siksi hänen kanssaan käsiteltiin myös sitä, mitä lapsi voi kohdata maailmaa vapaammin tutkiessaan. Näistä yllättävin oli meiltä vanhemmilta pyydetty lupa keskustella lapsen kanssa huumeista.

 

Lapseni katsoi silmät suurella, kun kouluterveydenhoitaja näytti hänelle huumeneulaa. Lapsentasoisella tavalla terveydenhoitaja kertoi, että tietyt ihmiset käyttävät neuloja muuallakin kuin sairaalassa ja terveysasemilla ja siksi niitä saattaa löytyä vaikkapa koulujen tai puistojen tuntumasta. Tärkein sanoma oli, ettei neulaan saa missään tilanteessa koskea, eikä siirtää edes jalalla. Neulan löytämisestä on kerrottava heti jollekin lähellä olevalle aikuiselle. 

 

"Siitä neulasta voi tulla tosi kipeäksi", painotti kouluterveydenhoitaja tarkkaavaisesti kuunnelleelle lapselle. Hän vastasi rauhallisesti lapseni esittämiin lisäkysymyksiin ja sai tärkeän asian käsiteltyä kuusivuotiaan ikätasoa vastaten.

 

Yhä useammalla suomalaisella on omakohtaista kokemusta huumeista, kertovat tutkimukset. Erityisesti 25–34-vuotiaiden huumeidenkäyttö yleistyy ja jopa 45 prosenttia 80-luvun alun jälkeen syntyneistä on joskus elämänsä aikana kokeillut tai käyttänyt jotain laitonta huumetta.  

 

Siksi ymmärrän, että yhä itsenäisemmin liikkuvan lapsen on tiedettävä huumeista jollakin tasolla. Tässä vaiheessa riittänee se, että hän osaa varoa neuloja ja tarvittaessa toimia niitä nähdessään.

"Jos jossakin on neuvolan rokotusneula, sitä ei saa koskaan potkaista, eikä ottaa. Ei edes keinun vierestä", kertoi tuleva koululainen ensimmäisenä kotona pikkusiskolleen. Ainakin tältä osin sanoma on sisäistetty.  

 

Sanotaan, että pärjätäkseen olisi oltava askeleen edellä. Kouluterveydenhoitajan kanssa käydyn keskustelun jälkeen häivähti epävarmuus siitä, missä määrin osataan vanhempina pysyä mukana kaikessa siinä, mikä lapsia ja aikanaan tulevia nuoria ympäröi. Mistä saisi sen tiedon, jolla pysyisi askeleen edellä tai edes pystyisi kulkemaan rinta rinnan voidakseen tukea parhaalla mahdollisella tavalla. Lohduttaudun ajatuksella, että nämä vuodet kasvattavat hiljalleen – meistä kutakin. 

 

Kuva: Ylen arkisto, Pekka Sipilä

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaupallinen yhteistyö

Koulun juhlasali oli kutosluokkalaisten kevätjuhlan aikaan täynnä vahvoja tunteita. 

Opettajia liikutuksen kyyneleet silmissään yhteisen matkan päättyessä. Heidän puheenvuoroistaan kuulsi haikeuden rinnalla ylpeys. He kertoivat oppilaisiin ja oppimiseen uskomisesta, päämäärätietoisesta tavoitteellisuudesta, yrittämisestä ja tsemppaamisesta, yhteisen tekemisen hengestä luokissa. He nostivat lapset esiin yksilöinä, omine vahvuuksineen. 

Opettajat, he, jotka sydän pamppaillen ojensivat ruusuja oppilailleen, halasivat rohkeimpia ja vastasivat rennolla kättelyllä hieman jurommin kätensä ojentaville, olivat itseään ja paikkaansa etsiville nuorille tärkeässä roolissa. Viimeisenäkin koulupäivänä.  

 

Alakoulun viimeistä kevätjuhlaansa viettäviä koululaisia yhtä aikaa haikeina ja onnellisina. Heitä, jotka tahtoivat olla samaan aikaan isoja ja hetken vielä pieniä. Kurkottaa uuteen ja tarttua tiukasti tuttuun. 

Heitä, jotka yrittivät hieman kurkottaa ollakseen pari päätä pidempien vierellä vähän pidempiä. Heitä, jotka koukistivat polviaan. Lapsia nuoruuden kynnyksellä. 

 

Kauniin keltaiset voikukat! Koulun juhlasalissa istuessani muistin yhtäkkiä kristallinkirkkaasti oman kutosluokan keväisen todistuksenjakoaamun. Sen, miten näin voikukkia ojan pohjalla kotimatkallani. Niitä, joista olisin tahtonut punoa voikukkaseppeleen, sen alkaneen kesän kauneimman. Samaan aikaan halusin olla iso, vähän jo aikuinenkin, tiedättekö, sellainen asiallinen. Sellaiset eivät kuulemma haahuile ojien pohjille, vaan polkevat mekon helmat hulmuten kotiin. 

"Elämänvaiheessa, jossa on samaan aikaan pieni ja iso."

Ei liene vaikea arvata, että kiiltonahkakenkäni pölyttyivät. Pyörän tarakalla todistuksen kanssa matkasi kimppu kiireessä eri mittaisiksi pätkittyjä alkukesän kukkia ja uuteen mekkoon jäi muistoksi tummat maititahrat.

En tiedä, moniko kevätjuhlassa tapaamistani kutosista tunsi tarvetta kipaista minun tavoin voikukkien perään ojan pohjalle. Olen kuitenkin varma, että moni heistä jakoi kanssani pohdinnan siitä, miten kutosen keväällä ja seiskan pian alkaessa on tietyllä tavalla käännekohdassa. Elämänvaiheessa, jossa on samaan aikaan pieni ja iso. 

 

Toivon, että ensi syksynä he saavat opettajan, joka puhuu heistä yhtä ylpeydellä kuin opettajat tämän kevään juhlassa ja joka rohkaisee punomaan voikukkaseppeleen vielä yläkouluvuosinakin. Kipaisemaan ojan pohjalle valkoiset tennarit pölyttyen ja tekemään tavalla, joka tuntuu itsestä parhaalta. 

- - - 

Lue myös puheeni kutosluokkalaisille heidän kevätjuhlassaan vanhempainyhdistyksen puheenjohtajana

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Vappupäivää vietetään kerrassaan hirveässä säässä, maalailee Iltasanomat synkkiä pilviä jokaiselle valkolakkipäiselle. Meteorologin mukaan päivä lupailee jopa kaatosadetta kylmän tuulen lisäksi. Vapuksi simalasien kilinää ja hampaiden kalinaa, uutisoi YLE.

 

Vaikka vappua vietetään nykyisin kevään aloitusjuhlana, aika harvoin on vappu tainnut olla säänsä puolesta lämmin. Useammin ollaan hytisty ja harjoiteltu ulos lähtiessä kerrospukeutumisen aabeeceetä. Vappukojut kirkkaine ilmapallomerineen, ensimmäisiä kertoja avautuvat jäätelökioskit, kesäkahvilat ja terassit ilahduttavat silti - palelevista sormenpäistä huolimatta.

 

Olen tainnut viettää vappua vappumarssia lukuun ottamatta ihan jokaisella tavalla, jolla sitä vietetään. Olen istunut piknikillä eväskorien kanssa niin ystävien kuin perheidenkin kanssa, ottanut vapun vastaan ravintolaillallisella ja ystäväperheiden luona, reissannut maailmalla ja nostanut siellä kuohuvan keväälle, rymynnyt yliopistovuosina kirkuvan oransseissa haalareissani ja tennareissa satojen kaltaisteni tavoin opiskelijakaupungin yössä ja juhlistanut tuoretta avioparia mekossa ja korkkareissa. Tehnyt pihatöitä ja haravoinut vauvan nukkuessa uniaan vaunuissa. 

Lasten myötä olen löytänyt uudelleen viehätyksen ilmapalloihin ja serpentiineihin, vastapaistettuihin munkkeihin ja simaan. Nehän olivat omassa lapsuudessa ihan parasta. Eväsretki oman perheen kanssa kodin lähistölle, sen muistan edelleen vuosikymmenten taakse. Pikkusisko vaunuissa, itsellä omissa pikkurattaissa lapsuuteni rakkain nukke, tuulessa hulmuava vappuviuhka ja päässä kirkas vappuhattu. Miten mukavaa lapsen silmin! 

 

"Voi miten jännittävää, mä en kyllä millään malta odottaa, että me päästään sinne hotelliin, enkä voi nukkua", hykerteli viisivuotias juuri peiton alle kömpiessään. Hän haaveili siitä, miten saa leikkiä hyvän ystävänsä kanssa iltaan asti ja heti aamulla. Kolmevuotias pakkasi toiveikkaana unilelujensa rinnalle aurinkovoiteen ja jätti reppunsa huoneensa oven pieleen. 

 

Tänä vuonna vietetään vappua ystäväperheen kanssa kylpylässä rentoutuen ja hotellin valkoisiin lakanoihin pujahtaen. Istahdetaan touhukkaan päivän päätteeksi ravintolaan nauttimaan päivällisestä ja tyylikkäästä drinkistä. Nostetaan malja keväälle ja ystävyydelle - aikuisten ja lasten. Kaivetaan päivän päätteeksi villasukat matkalaukun uumenista ennen kuin kömmitään hotellihuoneen sänkyyn oman perheen kanssa ystäväperheen tuhistessa viereisessä hotellihuoneessa. Otetaan vappu vastaan meidän elämäntilanteeseen sopien perhekeskeisesti, mutta pienellä hyväntuulen elämyksellä. 

Lapsuuteni vappuhattu on kadonnut. Valkoisen ylioppilaslakkini sain 20 vuotta sitten, enkä osaa sitä enää osaa kutreilleni asettaa. Opiskelijahaalarikin on pakattu tiiviisti varaston uumeniin. Jokusen harmaan jo kurkistaessa suortuvien lomasta otan tämän vapun vastaan perheen ja ystävien kanssa.

 

Meteorologien maalailemasta hampaiden kalinasta huolimatta uskon merkittävään käännekohtaan kohti kesää. Riippukeinua, leikkimökkiöitä, irtopallojätskejä ja paljaita varpaita nurmikolla odottaen. 


Värikästä vappua! 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Viisivuotiaamme alaleuan hammasrivistössä on vihdoin odotettu rako. Ensimmäinen maitohammas on poissa.

 

Ensimmäiset maitohampaat irtoavat yleensä 5-6 ikävuoden tienoilla, yksilöllisine eroineen, kertoo Hammaslääkärilitto. Pysyvä hammas kasvoi kuitenkin tässä tapauksessa sen verran eri linjassa, ettei se olisi saanut maitohampaan juurta sulamaan. Niinpä esikoiselle varattiin aika hammaslääkäriin ja maitohampaan poistoon. 

 

Hammaslääkärin huone oli tulvillaan urheutta ja selviytymisen latausta, kun viisivuotias nökötti isänsä sylissä hipihiljaa suu avoinna. Hän oli psyykannut itseään monta päivää käyden toimenpiteen vaiheita läpi kanssamme. 

 

Toimenpide ei sinänsä ollut puudutuksella kivulias. Jännittävä ja pelottava pikemminkin, vaikka kaikki sujuikin hienosti. Tosin esimerkiksi pihdit, joilla hammas irrotettiin, nostivat jo pelkästä ajatuksesta tuskanhien vanhemmankin otsalle. 

 

Huolenaiheet ja pelotkin muuttuivat päivän edetessä, kun hammas oli poissa. Aamupäivällä hammaslääkäristä lähtiessä viisivuotiasta mietitytti kovasti, milloin verenvuoto tyrehtyy ja puudutus lakkaa. Me kun oltiin perusteellisesta valmistelusta huolimatta unohdettu kertoa, että puudutus säilyy vielä jonkin aikaa toimenpiteen jälkeen. Iltapäivän tunteina hän yritti löytää useamman kerran perusteluja sille, miksi hammas olisi kuitenkin pitänyt pitää paikallaan poisottamisen sijaan. 

 

Illan tullen hän oli lähinnä (aidon) huolissaan siitä, ettei hän näe samana päivänä kaikkia ystäviään päästäkseen kertomaan hampaan lähtemisestä. Tai että uusi pysyvä hammas ehtii kasvaa ennenkuin hän on ehtinyt katsoa peilistä riittävän monta kertaa todeten näyttävänsä jo melkein koululaiselta. Se, jos mikä on tärkeää.

 

Ensi syksyn eskarilainen on tallettanut ensimmäisen maitohampaansa visusti hopeiseen hammasrasiaan. Sitä hän aikoo kuljettaa mukanaan koko ajan kahdesta syystä. Siksi, että hän voi näyttää hampaan jokaiselle tutulleen (ja puolitutulleenkin, kuten kaupan kassalle ja postinjakajalle) ja siksi, että hän voi tarvittaessa pyytää hammaslääkäriä kiinnittämään hampaan takaisin, jos uusi ei kasvakaan tilalle. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu