Kirjoitukset avainsanalla Lapset

Miten hyväksyä toisen erilaisuus ja oppia elämään sen kanssa? Miten huomata, että ystävyys ja välittäminen ovat tärkeämpää kuin erilaiset toimintatavat?

Miten yhteiselo voi onnistua sopuisasti saman katon alla, jos toinen rakastaa puhtautta ja toinen mutustaa keksinmurusia kaikkialle tai toinen odottaa järjestystä ja rutiineja toisen nauttiessa vaihtelusta ja seikkailusta? Ja miten toinen kehtaakaan heittäytyä lumihankeen selälleen, kun toinen lapioi lunta pihalla hiki hatussa? 

Herra Karhu ja Rouva Jänis on yksi parhaista satukirjasarjoista, joihin olen uppoutunut lasten kanssa yhtä suurella innolla. 

Kyse on Christa Kempterin kirjoittamista kirjoista, joita on tietääkseni julkaistu Lastenkeskuksen kautta kuusi; Herra Jänis ja rouva Karhu (2009), Herra Jänis ja rouva Karhu - suuri seikkailu (2010), Herra Jänis ja rouva Karhu juhlivat (2013), Herra Jänis ja rouva Karhu saavat vieraan (2014), Herra Jänis ja rouva Karhu kelkkamäessä (2015) sekä Herra Jänis ja rouva Karhu riidoissa (2017). 

Näistä kahta ensimmäistä olen etsinyt satukirjakokoelmaamme jo pitkään, mutta painokset vaikuttavat olevan ilmeisen loppuunmyytyjä ja saavuttamattomissa antikvariaatteja myöten. 

Kaikki lähtee liikkeelle siitä, että Herra Jäniksen asuttama talo on liian suuri yhdelle pienelle jänikselle. Niinpä hän päättää ottaa vuokralaisen - mieluiten jonkun pienikokoisen kuten hamsterin. Taloon saapuu pedantin Herra Jäniksen vuokralaiseksi kuitenkin rouva Karhu, suuri ja leppoisa elämästä nauttiva herkkusuu. Voikohan kaksi niin erilaista asukasta elää sovussa saman katon alla? Näihin yhdessä elämisen mahdollisuuksiin ja haasteisiin saadaan tarttua kirjasta toiseen. 

 

Kun tarkka Herra Jänis menettää kärsivällisyytensä ja kimpaantuu keksinmurusia pitkin poikin ripottelevaan Rouva Karhuun, päättää Rouva Karhu riidan päätteeksi muuttaa pois. Paikat ovat kyllä tiptop, mutta talo tuntuukin kummallisen tyhjältä – Herra Jänis tuntee olonsa yksinäiseksi. Ei yksinkään ole hyvä olla. 

Kämppisten ystävyys joutuu koetukselle myös silloin, kun lumipyryn aikaan Herra Jänis lapioi järjestelmällisesti lunta pihalla ja Rouva Karhu heittäytyy lumileikkeihin. Sitä paitsi se kehtaa lainata herra Jäniksen parasta keittiöluutaa ja tehdä lumiukolle nenästä herkullisesta porkkanasta. On arvattavissa, että kun Herra Jänis lähtee kelkkamäkeen vastentahtoisesti, joutuu ystävyys nitisevän kelkan kyydissä yhdessä laskiessa koetukselle. 


Kirjoissa tartutaan mukavalla tavalla toisen merkityksellisyyteen. Kun Setä Jänis saapuu yllättäen vierailulle ja tarttuu kodinsisustamiseen rivakalla otteella hurmaten siinä sivussa Rouva Karhun, toivoo Herra Jänis murheellisena kaiken palaavan pian ennalleen. Siten, että Setä Jäniksen lumoissa oleva Rouva Karhu huomaisi taas hänetkin. 

Pidän kirjoista, joissa sukupuolirooleja tarkastellaan laajemmin. Näin tapahtuu Kempterin kirjoissa.

Herra Jänis näet siivoaa ja on hyvinkin pedantti, Rouva Karhu puolestaan elelee nautiskellen, elämästä sen suurempaa huolta kantamatta. Samoin Herra Jäniksen setä, joka tulee vierailulle, hurauttaa kädenkäänteessä ompelukoneen käyntiin ja auttaa Rouva Karhuakin. 


Kirjasarja saattaisi joidenkin mielestä olla liiankin mukava ja särötön. Aina onnellisen lopun omaava ja opetuksellinen. Toisaalta juuri se on syitä, miksi Herra Jäniksestä ja Rouva Karhusta pidän. Tiedän jo ensimmäistä sivua lapsille lukiessani, ettei mun tarvitse selata vaivihkaa kirjaa läpi tai kurkistaa viimeisiä sivuja tarinan lopusta varmistuakseni. 

Kun tämä maailma tuntuu toisinaan järkähtäneen pois paikoiltaan ja media kirkuu toinen toistaan keltaisempia otsikoita, haluan edes lasten satuhetken ajan uppoutua pumpuliin. Lukea sellaista, mistä voi keskustella sadun päätteeksi hyvillä mielin omiin kokemuksiin peilaten. 

Herra Jänis ja Rouva Karhu löytyvät siis meidän lempparikirjojen joukosta neljällä eri painoksellaan ja joku niistä päätyy toivottujen satujen joukkoon viikoittain.

Samaiset kirjat hankittiin myös lasten päiväkodeille annettaviksi ja siellä satukirjaston aarteisiin talletettavaksi. Ehkä joku muukin satua kuunteleva lapsi saa kirjoihin meidän lasten kaltaisen innostussuhteen yhtenä lempisatusarjasta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

”Mä en leiki poikien kanssa”, hän painottaa topakasti, ”koska mä en tykkää yleensä pojista paitsi isästä.”

Isosisko on mielipiteissään ehdottomampi, pikkusisko on valmis taipumaan. ”Kyllä me joskus leikitään päiväkodissa, mutta ei kyllä yleensä.” 

Automatkalla veljekset pohtivat samaa. Että miksi pitää mennä vierailulle, kun onhan se aika kamalaa. No, koska tytöt. Ja vielä yökylään, mökkeilemään. 

Mökkipihassa tytöt odottavat malttamattomina. Kurkkivat tauotta tielle ja suunnittelevat touhuissaan, että aikovat leikkiä ainakin piilosta ja mennä merenrantaan katsomaan joutsenia. Tuntuvat jo unohtaneen, että tytöt eivät tykkää pojista. 

Pikkusisko tarttuu toisen kolmevuotiaan käteen, johdattaa tutustumaan hiekkalaatikon leluihin ja näyttää mökkiympäristöä. 

Esikoiset hakeutuvat toistensa seuraan, vaikka viettävät aikaa pikkusisarustenkin kanssa. Silti syödessä on tärkeää päästä istumaan vierekkäin. Saunan lauteilla he kömpivät kylki kyljessä ja pujahtavat sohvalle sopuisasti vierekkäin lastenohjelman pariin. 

 

Päiväkotikaverit, isot ja pienet, tytöt ja pojat, kaverit vauva-ja taaperovuosista saakka.

Illan tullen neiti pian eskarilainen pyörii sängyssään ja kuulostelee tarkkaavaisesti yläkerrasta alakertaan. ”Mä olisin halunnut nukkua niiden kanssa. Miks mä en ois saanut nukkua sen (kuusveen) vieressä?” 

Aamuaikaisella rävähtävät silmät auki: ”Ne on jo hereillä! Mä meen heti.” 

 

Kalakaverit tahtovat aamupalapöytään vierekkäin ja nököttävät meren äärellä samaan vapaan tarttuen ja kalansaaliista iloiten. 

 

Kotimatkalle valmistautuessaan ja turvaistuimeen hypätessään syksyllä koulutaipaleensa aloittava poika löytää auton sivutaskusta suksivoiteen. ”Tällä voi muuttaa tytöt pojiksi”, hän toteaa toiveikkaana. 

Hän saa eskarilaiselta halin ja suukon, nyrpistää kasvojaan vastentahtoisesti. Koska tytöt ja pojathan eivät tykkää toisistaan :)

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Hän pyysi mua nukkumaan viereensä.

”Sittenkin, vaikka mä jo nukun”, hän vannotti. Pieni viisivuotiaani.

Lapsi, joka tahtoo samaan aikaan olla suuri ja hyvinkin itsenäinen ja vielä pieni, syliin kömpivä.

Yön pimeydessä haen tyynyni ja pehmeän varapeiton. Vaikka kömmin nukkumaan hänen ollessa jo nukkumatin matkassa ja herään hänen vielä nukkuessaan, en tunne voivani tehdä toisin. Lupaus jyskyttää takaraivossa.

”Äiti, mä odotin sua ja olin ihan hereillä,” hän toteaa vakuuttavasti unestaan havahtuen ja kääntää kylkeään. Tekee tilaa viereensä ja nukahtaa samassa uudelleen.

Lastenhuoneen yksisarvisunivalo luo kuvioita kattoon. Huoneen täyttää levollinen tuhina ja lapsi, joka on painautunut tiukasti mua vasten. Hurjan lämpimänä.

Tänä yönä tiedän nukkuvani pätkittäistä unta. Parisängyn omasta leveästä tilasta ei ole tietoakaan ja muhkea patja on vain haave. Mutta kyllähän me tähän mahdutaan. Kylki kyljessä.

 Vedän peiton ylleni ja suljen silmäni. Arjessa asuu onni. Öisinkin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Et saa tulla meidän leikkiin! Et saa.

Käännetyt selät ovat kuin raskaat, suljetut ovet. Kaikki muut lapset leikkivät jonkun kanssa. Pieni päiväkoti-ikäinen tyttö Kukka, joka haluaa isona olla astronautti ja tahtoo siksi tulla kutsutuksi Kapteeniksi, jää ulos kaikista leikeistä. 

Yksinäisyyden surusta ja näkymättömyyden kuristavuudesta sekä oman ystävän löytämisestä kertoo Elina Hirvosen ja Ville Tietäväisen kirja Näkymätön (Lasten keskus, 2016)

Kirjassa on valtavan paljon samaistuttavuutta lapsiperheisiin. Kapteenikin on näet päiväkoti-ikäinen, joka etsii lapsiryhmässä paikkaansa. Lapsi, jonka äiti joka aamu vie hoputtaen päiväkodin arkeen. Lapsi, joka haluaisi kuulua joukkoon ja olla kuten muut. 

Kun äiti hakee hänet päiväkodista, Kapteeni juoksee äitiä vastaan. Hän hymyilee ja nieleskelee kyyneleet. 

"Oliko sinulla kiva päivä?"

"Oli."

Hän ei halua kertoa viettäneensä päivän yksin ja tulleensa torjutuksi. Hän tahtoisi niin kovin kuulua joukkoon ja löytää ystävän.

Illalla hän makaa pitkään hereillä. Hän miettii, mitä on tehnyt väärin ja mitä olisi pitänyt sanoa, jotta tulisi hyväksytyksi. Muiden nukkuessa silmien takana polttelevat kyyneleet. 

 

Aamulla äidin hoputtaessa päiväkotiin sattuu vatsaan. Kapteeni ei haluaisi lähteä, mutta äiti muistuttaa myöhästymisestä. On jo kiire, on pestävä hampaat ja syötävä aamupala. Oltava ripeä, käveltävä nopeasti. On kiire sinne, minne Kapteeni ei haluaisi mennä. Kiire päiväkotiin - olemaan yksin. Päiväkodin portilla hän peittää kyyneleet, joita muut lapset eivät saa nähdä. 

Jatkuva hylätyksi tuleminen tuntuu kipuina vatsassa ja Kapteeni pelkää päiväkotiin menoa.

Kapteenin mielikuvitusystävät, Avaruustyypit, käyvät yön tunteina kuiskaamassa tilanteesta nukkuville vanhemmille.

"Tapahtuuko päiväkodissa jotakin kurjaa?", kysyvät äiti ja isä aamulla. Kapteeni haluaisi kertoa kaiken, muttei voi. Hän pelkää että äidille ja isälle tulee paha mieli, jos hän kertoo, ettei hänestä pidetä. Ehkä hekin huomaavat, että hänessä on vikaa. Sitten hänestä ei pidä enää kukaan.

Aamulla äiti menee juttelemaan päiväkodin opettajan kanssa, Kapteeni jää yksin ylös keinumaan.

 

Aikuiset kutsuvat lapset piiriin, jossa päiväkodissa keskustellaan siitä, miltä tuntuu, kun jää aina muiden leikeistä ulkopuolelle. Muiden lasten siirtyessä omiin leikkeihinsä, yhä yksin jäänyt Kapteeni pohtii, onko hänen käsiinsä ja jalkoihinsa tullut näkymättömiä haavoja. Yksinjäämisen jättämiä. 

Päiväkodin aikuinen ohjaa kuitenkin tilannetta ja ottaa vastuullisen roolinsa oikealla tavalla varhaiskasvattajana. Kun selviää, että Kapteeni on erityisen hyvä avaruuspuuhissa, hän ryhtyy rakentamaan rakettia, johon saa pian mukaan toisen kaverin. Päiväkotiystävän, jonka kanssa ei enää tarvitse olla yksin. Leikin edetessä mukaan liittyy muitakin. Päiväkotipäivästä tulee oikeasti mukava. 

 

Kapteeni ei enää odota päivän päättymistä tai keinu pihalla yksinään pilviä tavoitellen. Hänellä on ystäviä. Hän on päässyt mukaan leikkiin, johon otetaan kaikki. Näkymätön haava paranee hiljalleen. 

 

Tapa, jolla päiväkodin aikuinen puuttuu tilanteeseen, kertoo siitä, miten tärkeää aikuisten olisi nähdä päiväkodin moninaisten tilanteiden taakse. Aikuisen vastuulla on huolehtia, että lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi. 

Näkymättömän tarina on liikuttava ja voimakkaita tunteita herättävä. Kirja lähestyy yksinjäämistä hienovaraisella tavalla, vaikeuksia liian vahvasti esille nostamatta. 

 

Kirjan kuvitus tuntuu kaikessa pimeydessään ja tummassa värimaailmassaan vaikeasti lähestyttävältä. Jollakin tavoin se etäännyttää lukijan siitä, mitä tapahtuu. Vaikka samaistuttava tarina sijoittuu päiväkotiin, sen nostattamat kipeät tunteet eivät välttämättä pääse tämän takia liian lähelle lasta. 

 

Kirja toimii paitsi meidän tapaan lapsiperheen satukirjana, myös takuulla päiväkodissa keskustelua herättämässä niin kiusaamisesta kuin tunteiden käsittelystä ylipäätään. Näkymätön on hurjan hyvä kirja, jonka myötä saa lasten kanssa käytyä paljon keskustelua ryhmässä olemisen pelisäännöistä, toisten huomioonottamisesta ja yhdessä tekemisestä. 

- - - 

Lukuviikon kunniaksi Teehetkien kodissa uppoudutaan lähes päivittäin ajatuksia herättävien kirjojen pariin. Lasten ja aikuisten. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu