Kirjoitukset avainsanalla Lapsiperhe

Tatu ja Patu ovat Aino Havukaisen ja Sami Toivosen luomat Outolan tunnetuimmat veljekset, joiden seikkailuja ja ihmetystä elämästä on saatu seurata jo kahdessakymmenessä kirjassa Otavan kustantamana. Sitä ennen he olivat mukana muutamissa Veera-kirjoista. 

Tatu ja Patu ovat kotoisin Outolasta, jossa asiat tehdään hieman toisin kuin tavallisesti – ja siksi he meidän maailmaan tutustuessaan katsovat asioita omaperäisesti, itsestäänselvyyksiäkin kyseenalaistaen. 

Toivosen ja Havukaisen ansioksi voikin mainita sen, että heillä on taito kirjasta toiseen löytää uusia tapoja ihmetellä asioita. Olkoon se mörkökarkotin ja mörkömäisyys aivan tutunnäköisissä huonekaluissa pimeän tullen, aamutoimiautomaatti tahmeisiin aamuihin tai vaikkapa lätäköntekokone. He ovat onnistuneet löytämään lapsennäköisen maailman, joka jää mieleen. 

Tunnistan itsestäni tosikon piirteitä. Sitä, että faktat ovat faktoja tai tarinallisuus aitoa tarinallisuutta. Tatussa ja Patussa liikutaan siinä välimaastossa arkisuuden ja absurdiuden välillä, joka ensimmäisten kirjojen kohdalla häiritsi lukukokemusta. Näin kuitenkin vain minulla, sillä lapset ovat seuranneet kirjoja kiinnostuksella aina. Totuttuani Tatun ja Patulan outolamaisiin piirteisiin tartun kirjoihin nykyisin mielelläni osin juuri siksi, että niissä sivutaan ihmetyksellä paljon arkisia asioita ammateista arjen puuhiin.

Yksi omista suosikeistani on Tatu ja Patu työn touhussa-kirja, joka löytää tavan lähestyä erilaisia ammatteja ja esitellä työn tekemistä lapsennäköisesti. Se tarttuu niin opettajaan kuin rakennustyömaalla työskenteleväänkin, mutta muistuttaa myös kotitöistä, vapaaehtoistyöstä ja vaikkapa kotiäidin tai -isän vastuista. 

Kirjat antavat myös lapselle arvokkaan paikan aikuisten maailmassa – Tatu ja Patu menevät mukaan kaikkeen, kysyvät ja pohtivat, osallistuvat ja vaikuttavat. He eivät jää seuraamaan sivusta, vaan ottavat osaa. He eivät usko asioihin valmiiksi annettuina, vaan kysyvät, kyseenalaistavat. Siitä aktiivisen osallistumisen ajattelusta ja mallista pidän.

Tatuja ja Patuja on hankittu meille vuosien myötä melkoinen pino. Näistä pian viisivuotiaan lukutoukan ehdoton suosikki tuntuu olevan Tatun ja Patun oudot kojeet. Hän suorastaan hykertelee kuullessaan erilaisista keksinnöistä ja kääntää tuttuja sivuja tarkkaavaisesti seuraten ja pohtien.

Kun outolalaisten seikkailuihin perustuva "Kanelia kainaloon Tatu ja Patu! –elokuva sai ensi-iltansa 2016 olimme vasta selailleet kirjoja satunnaisemmin. Nyt moni elokuvan jujuista avautuisi toisella tavalla, joten uusintakatselu olisi tältä osin paikallaan. 

Toivonen ja Havukainen ovat onnistuneet luomaan yhden suomen lastenkirjallisuuden arvokkaimmista brändeistä. Tarinan, joka jatkuu pääsääntöisesti kirjalla vuotta kohden sekä ympärille kietoutunein teatterein, elokuvin ym.

Jotakin maagisuutta on myös ajatuksessa, että he astuvat lastenkirjailija Mauri Kunnaksen lapsuudenkodissa, Herra Hakkaraisen kotikaupungissa Sastamalassa - talossa jossa Maurin isä on pitänyt leluverstasta ja Kunnas on keksinyt tunnetut koirahahmonsa.  Vahva tarina laadukkaan lastenkirjallisuuden parissa jatkuu. 

Tatusta ja Patusta olen kirjoittanut aiemmin mm. 

Erittäin pläägä, melko swägäkin – ilta Tatun ja Patun kanssa 
Joululahja hankkimatta alle kouluikäiselle? Viime hetken varmat kirjavinkit 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Äiti, sä et saa koskaan hävitä", toteaa nelivuotias vakavin silmin. Hän rutistaa lujasti kättäni, josta pitää kiinni ja antaa kämmenelle suukon toisensa perään. Hän on pyytänyt mut istumaan sänkynsä viereen ennen unentuloa. Keskustelunaihekin on mietittynä, sen hän on kertonut jo iltapalan yhteydessä. Rakkaus. 

Hän on huolissaan kuultuaan tutulta lapselta, että hänen vanhempansa ovat eronneet. 

"Sen äiti ja isä eivät rakasta enää toisiaan. Niin ne oli sanoneet ja siksi niillä on molemmilla omat kodit. Sitten lapset muuttaa ensin isän kotiin ja sitten äitin kotiin ja sitten taas isän kotiin. Mutta äiti ja isä ei enää muuta, lapset vaan."

 

Ajatus huolettaa häntä paljon. Niin paljon, että hän on miettinyt sitä vuorokauden ennen asian puheeksi ottamista "Mä ajattelin, että se paha asia menis ohi mun ajattelusta, mutta ei se mee." Hänellä on kavereita eroperheistä, mutta yksikään vanhempien ero ei ole tapahtunut siten, että hän muistaisi niitä. 

Nyt tilanne tuntuu järkyttävän hänen perusturvallisuuttaan. Hänellä on ollut tähän saakka itsestään selvä oletus siitä, että perheet ovat yhdessä. Nyt se kääntyy ymmärrykseksi siitä, että jokin voi muuttua - etteivät perheet aina pysy yhdessä. Hänen mielessään se kuulostaa samalta kuin se rakkaudettomuus. Se, ettei enää ole rakkautta. Ei ole tykkäämistä. 

 

Selitän, ettei vanhempien ero koskaan tarkoita sitä, etteivätkö vanhemmat yhä ja aina rakastaisi lasta. Ja että vanhemmat voivat rakastaa vielä toisiaankin, mutta ovat vaikkapa niin usein eri mieltä asioista eivätkä pysty niistä sopimaan, jolloin on kaikille parempi asua kahdessa eri kodissa. 

Huomaan, että eniten käytän aikaa kertoakseni, etteivät vanhempien satunnaiset riidat tai kinat tarkoita eroamista tai perheen hajoamista. Ettei hänen tarvitse olla huolissaan, jos joskus näkee minun ja isänsä olevan asioista eri mieltä. Hän kuuntelee vakava ilme kasvoillaan. Mietin, mitä nelivuotiaani ajattelee, miten hän asian ymmärtää. Kysyn välillä ja hän pyytää kertomaan enemmän. "Sano se uudestaan." 

 

Kerron, että erotilanteissa on lähes aina kyse siitä, miltä asiat tuntuvat aikuisista. Ei siitä, mitä lapset ovat tehneet tai mitä lasten olisi pitänyt tehdä perheessä toisin. Että erot eivät ole lapsista johtuvia, vaikka ne koskevatkin koko perhettä. 

"Osaakohan aikuiset sopia riitansa?" 

Hän kertoi tutun lapsen pohtineen, josko hänen vanhempansa vielä muuttaisivat joskus takaisin samaan kotiin. Että ehkä riidat voisi selvittää ja sitten taas rakastaa. 

 

Aika usein erot ovat lopullisia, huomaan selittäväni. Että äidit ja isät ovat niin päättäneet silloin, kun lapsille tulee kaksi kotia. Kerron myös, että asioita on yleensä mietitty pitkään, eikä päätöksiä ole tehty yhden tai kahden riidan perusteella, vaan koko perheen – ja erityisesti lasten – parasta miettien. Että kaikilla olisi hyvä olla, vaikkei samassa kodissa asuttaisikaan enää. 

"Voihan niinkin rakastaa, että ei asu samassa kodissa. Vähän niin kuin me mun kaverin kanssa", nelivuotias toteaa viitaten parhaaseen ystäväänsä. 

 

Rakkaus. Perhe. Yhdessäolo. Miten isoja asioita myös pienen ihmisen mielessä – ja miten vaikeita vanhempana kertoa ymmärrettävästi siten, että hän voisi ymmärtää toisten tilanteita ja olla kantamatta huolta omasta. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Tuttu terminaali, liukuportaita ylös ja käytävää pitkin laivaan. Monipuolisesta buffasta toinenkin lautasellinen herkkuja aaltojen keinuttaessa kevyesti alusta. Aurinko merenaalloista heijastuen. Edessä perheen yhteinen viikonloppu Tallinnassa.

Vielä joulumarkkinoiden allakin taisin ystäväperheen kanssa Tallinnassa käydessä ajatella, että enpä olisi koskaan uskonut löytäväni itsestäni risteilijää. Vannoutunut maakrapu. Tälle reissulle lähdin jo toisin miettein, hyvinkin innostuneena. Lastenkin kanssa lähteminen on reissu toisensa jälkeen helpompaa, sillä he tietävät matkalaukkunsa monta kertaa pakanneina ja hytin ovet avainkortilla avanneina, mitä odottaa. Silti tuntuu mukavalta nähdä, miten he hihkuvat buffetin herkut nähdessään ja esittävät toiveen puolikkaasta kokislasillisesta, ihailevat tax freen kauniita hajuvesipulloja ja antavat tuulen hulmuta hiuksissa laivan kannella. 

Uutuudenjännitys on kiehtovaa, mutta myös uuvuttavaa. Kun matkajännitys ei enää purkaudu levottomuutena tai rauhattomana hääräämisenä, vaan pikemminkin nykyisin tuttuuden takia innostuksena ja loputtomina tarinoina, pysyy reissupäivien tietty arjenomaisuus sopivassa suhteessa. Ainakin meillä on tärkeää pitää reissussakin kiinni rutiineista unen ja ruokailujen suhteen. Silloin ollaan kaikki paremmalla tuulella ja jaksetaan käydä suunnitelluissa kohteissa – kylpylässä, merimuseossa, eläintarhassa , tiedekeskuksessa tai missä tahansa. Tämä viikonloppumatka tehtiin siltä osin poikkeuksellisesti, että siinä missä menomatka taittui pika-alus Megastarilla, valittiin paluumatkalle nopean parin tunnin shuttlen sijaan isompi risteilijä, Silja Europa ja liki neljän tunnin paluu Suomenlahden yli.

Osin tähän vaikuttivat lähtöaikataulut, mutta pääasiassa vaihtelun halu. Lapsia ilahdutti Europan erilainen leikkitila Lottemaan teemapuistohenkisesti ja buffetissa ehdittiin hakea vielä yksi annos suklaamoussea teen rinnalle. Omaksi suosikikseni jäävät Tallinnan osalta kyllä edelleen shuttlet, sen verran nopeita ja moderneja ne tässä siirtymässä lasten kanssa ovat. Tallinnassa yövyttiin tällä kertaa Tallink City Hotellissa, joka sijaitsee erinomaisella paikalla ihan Viru-keskuksen kupeessa. Aiemmin ollaan viivytty poikkeuksetta Tallink Spa& Conferencessa, joka vetoaa etenkin lapsiin suurella kylpyläosastollaan. Tallink Spa& Conference on kuitenkin tällä hetkellä remontissa avautuen toukokuussa uudella ilmeellä, joten palataan katsomaan tätä majoituksenkin myötä kesän tullen. Ilman tuttua kylpyläelämystä ei kuitenkaan oltu, vaan ennen iltapalaa käytiin sisarhotellissa uimassa.

Tallink City Hotel on sekin täysin remontoitu ja moderni, jonka ilmeessä näkyy sopivasti tuttu skandinaavisuus. Keskeisestä sijainnista huolimatta hotelli oli muuten yllättävän hiljainen.

Huoneenamme oli junior sviitti, joka toimi parisängyllä ja vuodesohvasta levitetyllä vuoteella hyvin. Tällä hetkellä eletään neiti neljäveen kanssa vaihetta, jossa hän kömpii tarvittaessa yhä hyvillä mielin reissuilla meidän väliimme, mutta nukkuu rauhallisesti myös omassa sängyssään.Kun katsottiin illalla näkymiä yli Tallinnan kymppikerroksen huoneestamme ja tytöt valmistautuivat pyjamissaan kikatellen ja höpötellen nukkumatin matkaan, oli sellainen hassun levollinen olo. Onnellinen. Tyytyväisyys ja onni siitä, että ihan paras reissuseura on oma perhe, vaikka tosi mielellään lähdetään myös ystäväperheidenkin kanssa matkalle. Mutta jotenkin jälleen sen kirkastuminen, että moni asia on tosi hyvin silloin, kun meillä on perheenä hyvä olla. Samoissa ajatuksissa oli kuusivuotias esikoinen. Vahvana tunneihmisenä ja fiilistelijänä hän asetteli Harri Hyljettä tyynynsä viereen ja pohti sängyllä jalat ristissä istuen reissun onnistuneisuutta ja huoneen mukavuutta. Sitäkin, miten ihmeellistä on, että aamulla voi olla ihan eri paikassa kuin samana iltana nukkumaan mennessä. Vaikka asiakkaista puhutaan kaiken liiketoiminnan lähtökohtana, asiakaspalvelun taito tuppaa edelleen kaunopuheista huolimatta unohtumaan monissa hotelleissa. Tallink Cityssä se hallittiin – kiitettävän ystävällistä palvelua saatiin niin vastaanotossa kuin ravintolankin puolella. Sille annan joka kerta reissuun lähtiessä yhä suuremman arvon. Olen löytänyt laivamatkaamisesta vaivattoman tavan reissata lapsiperheenä ja kokea satojen ajokilometrien rinnalla tai lentokoneessa nököttäessä jotakin muutakin. 

Tähän saakka ollaan näillä perhereissuilla jätetty auto Suomen päässä terminaaliin ja kuljettu niin Tallinnassa kuin Tukholmassakin takseilla ja busseilla. Vaikka nähtävää riittää yhä laivamatkan kohdekaupungissakin, on ajatuksissa tulevaisuudessa automatkailu Tallinnasta ja Tukholmasta eteenpäin. Kolmårdeniin Bamsea ja eläimiä moikkaamaan, Pärnun kylpylään ja vanhoihin linnoituksiin. 

Ystäväperheen kanssa ollaan mietitty tuleville vuosille Välimeren risteilyjä, mutta sitä ennen olisi kiinnostavaa käydä täällä lähempänä myös Peppi Pitkätossun ruusuisella Visbyn saarella tai Riiassa. Pakata Harri Hylkeet ja sateenkaarensävyiset uimapuvut, ja sujauttaa lasten pienten askelten näkökulmasta pitkiin terminaarisiirtymisiin matkaevääksi pieni rusinarasia kuten nytkin. Myötätuulessa. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Yksi Tallinnan parhaista käyntikohteista kaikenikäisille – niin uskaltaisin Tallinnan Lentosataman merimuseosta, Lennusadamasta väittää. Hienon kokonaisuuden vetonaula on suuri 60-metrinen sukellusvene, Lembit, jota pääsee tutkimaan myös sisäpuolelta. 

Museossa esitellään Viron merenkulun historiaa sekä toisen maailmansodan ja neuvostovallan aikaista merisodankäynnin kalustoa, mutta näyttelyyn ei liity hitustakaan tylsyyttä. Tykit ovat vaikuttavia, vanhat laivojen ja sukellusveneiden tuhoamiseen tarkoitetut merimiinat jättimäisen suuria ja vihollista kohti osoittaneet ilmatorjuntatykit puhuttavat. 

Lähes kävelymatkan päässä Tallinnan keskustasta sijaitseva merimuseo on rakennettu valtavaan vesitasohalliin. Rakennuksen kupolit kattoikkunoineen ja muutamine sisään kurkistavine valonsäteineen sekä museoon luotu sinisenhämärä tunnelma tekevät paikasta visuaalisesti todella vaikuttavan. Betoniseinien suojassa, sinisen hämärässä valaistuksessa elää hetken kuin toisessa maailmassa. 

Päänähtävyys on Lembit, 1930-luvulta lähtöisin oleva sukellusvene, joka on sittemmin entisöity alkuvuosiensa kaltaiseksi. Lembit on yksi harvoista toisesta maailmansodasta selviytyneistä sukellusveneistä.

Lembitissä sai konkreettista tuntumaa, millaista miehistön elämä ahtaassa sukellusveneessä oli.

Ahtaanpaikankammoisena jo pelkkä laskeutuminen alukseen jyrkkiä tikkaita pitkin torpedojen lastausluukun kautta sai sydämen nousemaan kurkkuun. Tietoisuus siitä, että siirryimme pienistä oviaukoista yhä syvemmälle sukellusveneeseen, sai hengittämään syvään. Onneksi lukuisat yksityiskohdat nappuloineen ja mittareineen, kapteenin punaisine samettihytteineen ja periskooppeineen saivat ajatukset toisaalle.

Kierros merimuseossa aloitetaan yläkerroksesta, jossa ollaan ikään kuin merenpinnan tasolla.  

Alakerrassa taas voi kaiken nähdä ikään kuin merenpohjasta – myös merenpohjassa makaavan puurunkoisen, 1500-luvulla purjehtineen, laivanhylyn osalta.

Museo sopii kaikenikäisille, eikä kiinnostavuus rajoitu sotahistorian tai tekniikan tietämykseen. Tai sen puutteeseen. Paikka on tutustumisen arvoinen jo arkkitehtuurinsa takia. Sukellusveneeseen en kuitenkaan menisin taaperoikäisen lapsen kanssa jyrkkien portaiden ja ahtaiden kulkuväylien takia. 

Lapset on kävijäryhmänä huomioitu monin tavoin; lentosimulaattoreista radio-ohjattavaan veneeseen. Kaikkea on mahdollisuus kokeilla ja kaikkeen voi tutustua kantamatta huolta siitä, että jokin menisi rikki. 

Interaktiiviisia infotauluja on paljon, mikä mahdollistaa niihin uppoutumisen tiedonjanoisena niin halutessaan, mutta museossa on mahdollista kiertää myös vain katsellen. Meidät Tallinnan Lentosataman merimuseo yllätti positiivisesti. 

"Mitä tarkoittaa sota?", kysyi kuusivuotias, kun selitin museon historiaa. "Ammutaanko näillä oikeasti jotakin? Eikö se ota kipeää?", pohti nelivuotias katsoessaan jättimäisiä tykkejä. 

Jos otan kaiken vaikuttavan näkemäni rinnalla jotakin suurempaa matkaevääkseni tästä vierailusta, se olkoon ajatus rauhasta. Taidosta toimia yhdessä ja rakentaa tulevaisuutta ilman tykkejä tai merimiinoja. Merimuseon arvo olkoon myös linkki menneisyyden ja tulevaisuuden välillä. Historian ja tämän hetken.

Tallinnassa kannattaa vanhan kaupungin ohella vierailla myös esimerkiksi seuraavissa kohteissa: 

Energian oivalluskeskus on Tallinnan oma Heureka
Tallinn Zoo - Jääkarhujen ja norsujen koti vain risteilymatkan päässä Tallinnassa 
 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu