Lasten ystäviä käy meillä paljon. Tähän saakka lapset perheineen ovat olleet tuttuja, monet heistä lasten taaperovuosista saakka. Lapset ovat lähteneet yökylään samoihin perheisiin, joiden kanssa vietämme mökkiviikonloppuja ja varaamme risteilyjä. He viettävät öitä perheissä, joiden vanhempien kanssa ollaan käyty lukuisia keskusteluita kasvatuksesta ja arvoista.

"Äiti, saako Meea tulla meille yöksi? Tai voinko mä mennä Meealle?" on hetki, jonka tiedän olevan tulossa tulevina vuosina. Meea, Liia tai Iina, joista tiedän tuskin enempää kuin nimen.

Lapsia, jotka ovat lastemme ystäviä ihan omina itsenään. Ilman vanhempiaan ystävyyden syntyyn vaikuttamassa. Jos ystävyyden rakentumispaikkana on koulu, iltapäivätoiminta tai harrastus, on ystävyys mahdollisesti jo pitkällä ennen kuin tapaamme lapsemme uuden kaverin.

Lapsia, joiden vanhempia emme todennäköisesti tunne samalla tavoin kuin tunsimme päiväkoti-ikäisten perheet. Iltapäiväkerhossa tai harrastuksissa tutustuvat enää itse lapset, eivät vanhemmat, joiden rooliksi jää tuon ikäisillä usein pelkät kuljettamiset, jos sitäkään. Kaverisynttäreillekään ei enää satele kutsuja lapsen lisäksi vanhemmalle. 

Saako uuden kaverin kanssa yökyläillä?

Meillä yökyläily edellyttää, että tunnen hyvin lapsen ja hänen perheensä. Että tiedän edes jollakin mittapuulla perheen tavan toimia. Että ennen kaikkea luotan.

Ymmärrän, että kotona totutuista nukkumisen ja syömisen rutiineista poiketaan. Kahdeksalta kotona nukkuvat lapset supisevat sängyissään vielä liki kymmentä ja iltapalalla syödään innostuksessa herkku, jos toinenkin. Yökyläilyihin ne kuuluvat.

Popcornjuhlien ja muutaman tunnin univajeen sijaan mietinkin sitä, onko lapsellani turvallista.

Haluan tietää, että lapsestani huolehditaan.

Haluan tietää, että hänen untaan valvotaan. Että jos hän heräisi yöllä tarvitakseen turvaa, hän tietäisi, kenen luokse mennä kertomaan ja se, kuka huolesta kuulisi, pystyisi häntä kuuntelemaan ja lohduttamaan. Olisi aidosti läsnä.

Tuttavani kertoi lapsensa lähteneen yökylään kaverilleen. Vielä iltakymmeneltä nukkumaan mennessään perheen lapset olivat itsekseen ilman vanhempiaan. Yökyläperheen lapset eivät asiaa hätkähtäneet, sillä he olivat toimintatapaan tottuneita. Vierailulle tullut kaveri palasi kuitenkin yöksi kotiinsa tuntiessaan olonsa turvattomaksi.

Haluan olla varma, että paikalla olevat aikuiset ovat selvinpäin ja pystyviä huolehtimaan paitsi omasta lapsestaan, myös omastamme. Viini- ja juustoillan aika on toiste.

Hänen ei tarvitse joutua osalliseksi aikuisten asioista. Etenkään oman kotinsa ulkopuolella. En halua hänen näkevän aikuisten riitelyä tai pelkäävän perheväkivaltaa. Vaikkei elämä ole täydellistä, eikä sen sitä tarvitse olla, on lasten ja aikuisten kuplia. Toivon, ettei häntä sysätä tahtomattaan osaksi aikuisten kuplaa.

Vaikka yökyläily jännittäisi, ja kotoa poissaolo toisi oman lisämausteensa, hän saa olla lapsi, jolla on ympäristön tarjoamat edellytykset tuntea olonsa turvalliseksi.

En odota, että perhe petaa lapselleni silkkilakanat ja valmistaa vaahtokylvyn, elleivät he niin tee muutoinkaan. Odotan, että hän saa olla yhden illan ajan osa kaverinsa perhearkea. Turvallista.

Useimmissa perheissä juuri niin olisikin, huolehdittua ja vakaata, mutta haluan voida olla siitä varma. Sen, jos minkä, koen olevan vanhemman vastuulla. 

Siitä syystä Meea tuskin tulisi meille yökylään. Lapsemme ei ainakaan pakkaisi hammasharjaansa ja pyjamaansa, vaan tutustuisi Meeaan ensin paremmin. Me hänen perheeseensä. Vasta sen jälkeen voisin luottaa, että lapsestani huolehditaan.