”Me tykättiin vieläkin yhtä paljon ja mä mahduin syliin”, pohti eskarilainen vanhan päiväkotiryhmänsä aikuisesta. Hän oli pikkusiskonsa päiväkodin joulujuhlassa. Oman vanhan päiväkotinsa.
Hän hakeutui entisen päiväkotiaikuisensa viereen, ja kömpi syliin. Istua nökötti siinä hievahtamatta läpi esitysten. Silmät onnesta loistaen.
Hänellä oli onni olla juuri tuon huolehtivan, suurella sydämellä välittävän aikuisen ryhmässä kolme vuotta syksystä kevääseen. Sen ajan, jossa hän kasvoi pienestä leikki-ikäisestä saparopäästä kirjaimia ja numeroita opettelevaksi eskarivuotensa aloittajaksi. Sai hurjan hyvän tuen kasvulleen myös varhaiskasvatuksen puolelta.
Kerroin syksyllä, että lapseni etsi päiväkotivaihdoksen yhteydessä jonkin aikaa paikkaansa. Ei oikein vanhan päiväkotinsa pihalla tiennyt, miten siellä tulisikaan muuttuneessa tilanteessa käyttäytyä. Olisi halunnut hakeutua rakkaiden päiväkodin aikuisten syliin, mutta totutusta poiketen vain hymyili vaivihkaa kynnykseltä.
Hetkeen ei osannut mennä tervehtimään tärkeimpiä ystäviäänkään, vaan pikkusiskoa päiväkodista hakiessaan nojaili vaisuna eteisen ovenkarmiin osaamatta mennä pidemmälle. Vanhat omanikäiset päiväkotiryhmäläiset kun jatkoivat leikkejään samassa vanhassa ja oma eskarilaiseni etsi uuden ympäristön ihmisineen.
”Mä haluaisin kyllä vähän halata niitä”, hän pohti joinakin syksyisinä iltoina vanhan päiväkotinsa aikuisista. Läheisyydestä pitävä lapsi nautti siitä, että hänet yhä huomioitiin. Pörrötettiin ohimennen hiuksia ja silitettiin selkää. Kun hän löysi paikkansa uudessa eskarissaan, hän rohkaistui taas kiertämään kätensä tuttujen aikuisten ympärille vanhassa päiväkodissaankin.
Muutos on ollut syksyn mittainen.
Hän on viihtynyt erinomaisesti uudessa eskarissaan. Hän kertoo silmät loistaen päivittäisiä tarinoita siitä, mitä he ovat yhdessä tehneet omanikäisten ja eskarin aikuisten kanssa. Raapustaa vihkot täyteen eskarikavereidensa nimiä ja piirtää viereen sydämiä. Hän on osannut lapsen tavoin sopeutua muutokseen, jossa jätti taakseen vanhan tutun ja turvallisen ja lähti tutustumaan uusiin ihmisiin uusine toimintatapoineen.
Hänellä on hyvä olla. Hän katsoo eteenpäin ja pohtii aikaa, jolloin on jo koululainen. Iso tyttö. Ensi syksyä.
Kun hän saa vanhan päiväkotinsa joulujuhlassa kömpiä vanhan päiväkotiaikuisensa syliin, hän on kuitenkin hetken pieni. Kun tuo aikuinen, yksi rakkaimmista, kietoo juhlan ajaksi kädet kuusivuotiaani ympärille, tunnen kiitollisuutta välittämisestä ja varhaiskasvatuksen ketjusta. Turvallisten aikuisten ympäröimänä on hyvä sovitella koulureppua ja ottaa omankokoisia askeleita eteenpäin.
Vieläkin tykättiin yhtä paljon. Miten tärkeä ajatus kenelle tahansa.
Mietteitä varhaiskasvatuksesta myös mm. seuraavissa teksteissä:
Oman paikkansa etsijä - Miltä lapsesta tuntuu vanhan päiväkodin pihalla?
"Ne huolehtii meistä myrskyissäkin" - Lapsen luottamus päiväkodin aikuisiin
Päiväkodin viimeinen vasukeskustelu — Haikeutta ja kiitollisuutta
Mitä jos lastani ei huomattaisikaan?
- - - -
Pohdintojen takaa löytyy lähes nelikymppinen Marika, joka palasi alkuvuonna vuosien perhe- ja opintovapailta asiantuntijatyöhönsä viestintäkentälle. Äiti ja vaimo, ystävä. Päiväkotiarkea nelivuotiaan ja eskarilaisen kautta paljon pohtiva kasvatustieteilijä. Teetä ja joulua rakastava askartelija ja aktiivisesta tekemisestä pitävä ennakkoluuloton tutustuja. Ikuinen maailmanparantaja, joka uskoo, että pienilläkin teoilla on merkitystä.
Liitythän mukaan seuraamaan arkeamme Facebookissa tai kuvatarinoin Instagramissa.
