Kirjoitukset avainsanalla muutos

Kiitos

Sinulle lapseni päiväkodin aikuinen

joka otat lomalta palaavan lapseni vastaan hymyillen. Kysyt kuulumisia lapselta ja siinä lomassa vanhemmiltakin. 

Olisit itsekin tahtonut vielä jatkaa lomaasi ja nauttia ajasta perheesi kanssa, mutta toivotat lapseni tervetulleeksi. Olet läsnä hetkessä.

 

Sinulle, joka järjestät eteisen lokeroita ja nimeät koreja, että päiväkoti tuntuisi palaavalle omalta, tutulta. 

 

Sinulle, joka ideoit jo tulevaa syksyä, jotta lapseni ryhmän toiminta olisi monipuolista. Että laadukas pedagogiikka nousisi arjen lomassa vahvasti.

 

Sinulle, joka johdattelet lapsia mukaan yhteisiin leikkeihin, jotta jokainen löytää taas paikkansa ryhmässä. 

 

Sinulle, joka muistutat vanhempia aurinkovoiteesta ja juomapullosta loppukesän lämpiminä päivinä ja suhtaudut ymmärtäen meihin, jotka pahoittelemme syksy toisensa jälkeen puuttuvia nimikointeja ja unohtuneita kurahousuja. 

 

Sinulle, joka silität vasta päiväkotipolkunsa aloittaneen taaperon selkää, kunnes hänen ikävöivä nyyhkytyksensä laantuu. 

 

Sinulle, joka otat hänet päiväunien jälkeen tiukasti syliin ja viet mukaan toisten uuteen totuttelevien ryhmään. Saat hiljalleen unohtamaan ikävänsä ja päivä päivältä rohkaistumaan. 

 

Sinulle, joka kannustat työkaveriasi, jotta hänkin tekisi parhaansa. 

 

Kiitos, että voimme palata kesälomalta hyvin mielin päiväsajan kotiin, päiväkotiin.

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Lasten ystäviä käy meillä paljon. Tähän saakka lapset perheineen ovat olleet tuttuja, monet heistä lasten taaperovuosista saakka. Lapset ovat lähteneet yökylään samoihin perheisiin, joiden kanssa vietämme mökkiviikonloppuja ja varaamme risteilyjä. He viettävät öitä perheissä, joiden vanhempien kanssa ollaan käyty lukuisia keskusteluita kasvatuksesta ja arvoista.

 

"Äiti, saako Meea tulla meille yöksi? Tai voinko mä mennä Meealle?" on hetki, jonka tiedän olevan tulossa tulevina vuosina. Meea, Liia tai Iina, joista tiedän tuskin enempää kuin nimen.

 

Lapsia, jotka ovat lastemme ystäviä ihan omina itsenään. Ilman vanhempiaan ystävyyden syntyyn vaikuttamassa. Jos ystävyyden rakentumispaikkana on koulu, iltapäivätoiminta tai harrastus, on ystävyys mahdollisesti jo pitkällä ennen kuin tapaamme lapsemme uuden kaverin.

Lapsia, joiden vanhempia emme todennäköisesti tunne samalla tavoin kuin tunsimme päiväkoti-ikäisten perheet. Iltapäiväkerhossa tai harrastuksissa tutustuvat enää itse lapset, eivät vanhemmat, joiden rooliksi jää tuon ikäisillä usein pelkät kuljettamiset, jos sitäkään. Kaverisynttäreillekään ei enää satele kutsuja lapsen lisäksi vanhemmalle. 

 

Saako uuden kaverin kanssa yökyläillä?

 

Meillä yökyläily edellyttää, että tunnen hyvin lapsen ja hänen perheensä. Että tiedän edes jollakin mittapuulla perheen tavan toimia. Että ennen kaikkea luotan.

 

Ymmärrän, että kotona totutuista nukkumisen ja syömisen rutiineista poiketaan. Kahdeksalta kotona nukkuvat lapset supisevat sängyissään vielä liki kymmentä ja iltapalalla syödään innostuksessa herkku, jos toinenkin. Yökyläilyihin ne kuuluvat.

Popcornjuhlien ja muutaman tunnin univajeen sijaan mietinkin sitä, onko lapsellani turvallista.

 

Haluan tietää, että lapsestani huolehditaan.

 

Haluan tietää, että hänen untaan valvotaan. Että jos hän heräisi yöllä tarvitakseen turvaa, hän tietäisi, kenen luokse mennä kertomaan ja se, kuka huolesta kuulisi, pystyisi häntä kuuntelemaan ja lohduttamaan. Olisi aidosti läsnä.

Tuttavani kertoi lapsensa lähteneen yökylään kaverilleen. Vielä iltakymmeneltä nukkumaan mennessään perheen lapset olivat itsekseen ilman vanhempiaan. Yökyläperheen lapset eivät asiaa hätkähtäneet, sillä he olivat toimintatapaan tottuneita. Vierailulle tullut kaveri palasi kuitenkin yöksi kotiinsa tuntiessaan olonsa turvattomaksi.

 

Haluan olla varma, että paikalla olevat aikuiset ovat selvinpäin ja pystyviä huolehtimaan paitsi omasta lapsestaan, myös omastamme. Viini- ja juustoillan aika on toiste.

Hänen ei tarvitse joutua osalliseksi aikuisten asioista. Etenkään oman kotinsa ulkopuolella. En halua hänen näkevän aikuisten riitelyä tai pelkäävän perheväkivaltaa. Vaikkei elämä ole täydellistä, eikä sen sitä tarvitse olla, on lasten ja aikuisten kuplia. Toivon, ettei häntä sysätä tahtomattaan osaksi aikuisten kuplaa.

 

Vaikka yökyläily jännittäisi, ja kotoa poissaolo toisi oman lisämausteensa, hän saa olla lapsi, jolla on ympäristön tarjoamat edellytykset tuntea olonsa turvalliseksi.

En odota, että perhe petaa lapselleni silkkilakanat ja valmistaa vaahtokylvyn, elleivät he niin tee muutoinkaan. Odotan, että hän saa olla yhden illan ajan osa kaverinsa perhearkea. Turvallista.

 

Useimmissa perheissä juuri niin olisikin, huolehdittua ja vakaata, mutta haluan voida olla siitä varma. Sen, jos minkä, koen olevan vanhemman vastuulla. 

 

Siitä syystä Meea tuskin tulisi meille yökylään. Lapsemme ei ainakaan pakkaisi hammasharjaansa ja pyjamaansa, vaan tutustuisi Meeaan ensin paremmin. Me hänen perheeseensä. Vasta sen jälkeen voisin luottaa, että lapsestani huolehditaan. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Näihin viikkoihin sisältyy odotusta ja jännitystä, haikeutta ja onnellisuutta. Katseita eteenpäin ja vähemmän taaksepäin.

Esikoisemme aloittaa koulun ja sen myötä koko perhe ottaa askeleita kohti uutta. Onneksi hän kävi saman lähikoulun yhteydessä jo eskarinsa, joten tämä hyppy on pienempi niin hänelle kuin meille vanhemmillekin. 

Hän on ollut aina helppo lapsi, johon voi luottaa. Lapsemme tulee kaikkien kanssa toimeen, saa helposti ystäviä, on empaattinen ja vastuullinen. Vaikka vanhempana – ja etenkin esikoisen kohdalla – monesta asiasta huolehtii ja huolestuukin, hänen osaltaan ei olisi oikeastaan koskaan tarvinnut huolehtia tämän tyyppisistä. 

 

Tähän saakka varhaiskasvatus- ja päiväkotimaailma on kuitenkin ollut monessa määrin suojattu. Lapsi on aamuisin viety ja iltapäivisin haettu, on kuultu päiväkodin aikuisilta kuulumiset ja tiedetty tarkkaan, keiden kanssa lapsi leikkii. Tunnettu perheet ja ei-niin-läheiset kaveritkin. 

"En ole vielä löytänyt tapaa puhua ns. pahoista ihmisistä."

Nyt huomaan miettiväni dilemmaa siitä, missä määrin oikeastaan voin luottaa suojatun päiväkotimaailman ulkopuolella. Miten kannustaa itsenäisyyteen ja omille siiville nousuun samalla, kun itse aikuisena tiedän, mitä kaikkea maailmassa onkaan. 

Ollaan esimerkiksi opetettu, että kaikkien kanssa voi ja tuleekin jutella ainakin ystävällisen tervehtimisen verran ja ylipäätään sellaista vilpittömyyttä ja uskoa ihmisten hyvyyteen. Tietyssä määrin läheisyyttäkin esimerkiksi läheisiä ystäviä ja ystäväperheitä tavatessa. 

"Tunnen vetäväni mattoa omien ja lapseni jalkojen alta"

Jotenkin olen vasta nyt havahtunut siihen, että koulumaailmaan ja itsenäisempään kulkemiseen siirtyessä ihan niin ei olekaan. Etteivät kaikki ihmiset ole vilpittömiä ja hyviä, kaikesta ei voi eikä saa kertoa, eikä jäädä juttelemaan kenelle tahansa. Halaamisesta puhumattakaan. En ole vielä löytänyt tapaa puhua ns. pahoista ihmisistä tai siitä, ettei kaikkiin voi luottaa. 

 

Ajatus on painanut omaa mieltä. Yritin avata lasten kanssa keskustelun "vieraista ihmisistä", johon pikkusisko totesi, että tehän sanotte, että kaikki kaveritkin tulee meille vieraiksi. Niinpä. Että kuka oikeastaan on vieras? Tai kenelle saa avata oven? Onko oven avaamiseen eri säännöt yksin ollessa tai koko perheen ollessa kotona? 

 

Lapseni luottaa ja näkee ihmisissä ympärillään hyvän. Hänen vilpittömyytensä on aitoa. 

Tunnen vetäväni mattoa omien ja lapseni jalkojen alta. Joutuvani perumaan sitä, mitä olen nämä lapsuusvuodet opettanut ja pitänyt tärkeänä. Luota, pyydä ja tarjoa apua, keskustele, huomioi vieraammatkin ihmiset. Miten ylipäätään löytää nyt oikea tapa kertoa, että kaikki eivät ole hyvyyden arvoisia. Edes pysähtymisen tai kuuntelemisen, kun kyse on yksinään liikkuvasta lapsesta. Niin karua kuin se onkin. 

Raja on hiuksenhieno siinä, miten luoda turvallisuutta ja miten vie sitä pois synnyttämällä pelkoa. Miten kertoisin siitä, mitä lapsen on tiedettävä, jotta koti ja muu ympäristö olisi mahdollisimman turvallinen, mutten samalla loisi pelkoa siitä, etteikö juuri se koti olisi turvallinen.

 

Miten ujuttaa kaiken odotuksen ja innostuksen lomaan myös toisenlaisia ajatuksia?

Kommentit (1)

Vierailija
1/1 | 

Itse lähtisin tässä liikkeelle siitä, että pyrkisin tukemaan lapsen intuitiota. Joistain ihmisistä tulee vähän luihu vaikutelma, joka saa mieluummin vetäytymään kuin lähestymään. Kertoisin, että jos jostain ihmisestä tulee omituinen olo, niin sellaisesta tilanteesta voi ja pitää lähteä pois eikä tarvitse pelätä että toinen loukaantuu. Voi sanoa kiitos ei ja heippa. Mutta on tärkeää ettei jää kilttinä siihen tilanteeseen ja koska on opetettu olemaan toiselle ystävällinen. Ehkä sitten joskus myöhemmin voisin puhua suoraan siitä mitä kaikkea voi  tapahtua. Mutta aloittaisin tästä :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

”Me tykättiin vieläkin yhtä paljon ja mä mahduin syliin”, pohti eskarilainen vanhan päiväkotiryhmänsä aikuisesta. Hän oli pikkusiskonsa päiväkodin joulujuhlassa. Oman vanhan päiväkotinsa. 

Hän hakeutui entisen päiväkotiaikuisensa viereen, ja kömpi syliin. Istua nökötti siinä hievahtamatta läpi esitysten. Silmät onnesta loistaen.

Hänellä oli onni olla juuri tuon huolehtivan, suurella sydämellä välittävän aikuisen ryhmässä kolme vuotta syksystä kevääseen. Sen ajan, jossa hän kasvoi pienestä leikki-ikäisestä saparopäästä kirjaimia ja numeroita opettelevaksi eskarivuotensa aloittajaksi. Sai hurjan hyvän tuen kasvulleen myös varhaiskasvatuksen puolelta.


Kerroin syksyllä, että lapseni etsi päiväkotivaihdoksen yhteydessä jonkin aikaa paikkaansa. Ei oikein vanhan päiväkotinsa pihalla tiennyt, miten siellä tulisikaan muuttuneessa tilanteessa käyttäytyä. Olisi halunnut hakeutua rakkaiden päiväkodin aikuisten syliin, mutta totutusta poiketen vain hymyili vaivihkaa kynnykseltä. 

Hetkeen ei osannut mennä tervehtimään tärkeimpiä ystäviäänkään, vaan pikkusiskoa päiväkodista hakiessaan nojaili vaisuna eteisen ovenkarmiin osaamatta mennä pidemmälle. Vanhat omanikäiset päiväkotiryhmäläiset kun jatkoivat leikkejään samassa vanhassa ja oma eskarilaiseni etsi uuden ympäristön ihmisineen.

”Mä haluaisin kyllä vähän halata niitä”, hän pohti joinakin syksyisinä iltoina vanhan päiväkotinsa aikuisista. Läheisyydestä pitävä lapsi nautti siitä, että hänet yhä huomioitiin. Pörrötettiin ohimennen hiuksia ja silitettiin selkää. Kun hän löysi paikkansa uudessa eskarissaan, hän rohkaistui taas kiertämään kätensä tuttujen aikuisten ympärille vanhassa päiväkodissaankin.


Muutos on ollut syksyn mittainen. 

Hän on viihtynyt erinomaisesti uudessa eskarissaan. Hän kertoo silmät loistaen päivittäisiä tarinoita siitä, mitä he ovat yhdessä tehneet omanikäisten ja eskarin aikuisten kanssa. Raapustaa vihkot täyteen eskarikavereidensa nimiä ja piirtää viereen sydämiä. Hän on osannut lapsen tavoin sopeutua muutokseen, jossa jätti taakseen vanhan tutun ja turvallisen ja lähti tutustumaan uusiin ihmisiin uusine toimintatapoineen. 

Hänellä on hyvä olla. Hän katsoo eteenpäin ja pohtii aikaa, jolloin on jo koululainen. Iso tyttö. Ensi syksyä. 


Kun hän saa vanhan päiväkotinsa joulujuhlassa kömpiä vanhan päiväkotiaikuisensa syliin, hän on kuitenkin hetken pieni. Kun tuo aikuinen, yksi rakkaimmista, kietoo juhlan ajaksi kädet kuusivuotiaani ympärille, tunnen kiitollisuutta välittämisestä ja varhaiskasvatuksen ketjusta. Turvallisten aikuisten ympäröimänä on hyvä sovitella koulureppua ja ottaa omankokoisia askeleita eteenpäin. 

Vieläkin tykättiin yhtä paljon. Miten tärkeä ajatus kenelle tahansa. 

 

Mietteitä varhaiskasvatuksesta myös mm. seuraavissa teksteissä: 

Oman paikkansa etsijä - Miltä lapsesta tuntuu vanhan päiväkodin pihalla? 
"Ne huolehtii meistä myrskyissäkin" - Lapsen luottamus päiväkodin aikuisiin 
Päiväkodin viimeinen vasukeskustelu — Haikeutta ja kiitollisuutta 
Mitä jos lastani ei huomattaisikaan? 

- - - -

Pohdintojen takaa löytyy lähes nelikymppinen Marika, joka palasi alkuvuonna vuosien perhe- ja opintovapailta asiantuntijatyöhönsä viestintäkentälle. Äiti ja vaimo, ystävä. Päiväkotiarkea nelivuotiaan ja eskarilaisen kautta paljon pohtiva kasvatustieteilijä. Teetä ja joulua rakastava askartelija ja aktiivisesta tekemisestä pitävä ennakkoluuloton tutustuja. Ikuinen maailmanparantaja, joka uskoo, että pienilläkin teoilla on merkitystä. 

Liitythän mukaan seuraamaan arkeamme Facebookissa tai kuvatarinoin Instagramissa

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu