Kirjoitukset avainsanalla Lukeminen

Kun nelivuotiaani hakee kirjan toisensa perään pyytäen lukemaan vielä yhden sadun tai istuu huoneensa lattialla kertoen kirjan kuvista omaa tarinaansa mielikuvituksen laukatessa, hymyilyttää. Kun hän nukahtaa illasta toiseen kirja kasvoillaan tai tyynyn viereen kauniisti aseteltuna, palaan omiin lapsuus- ja nuoruusvuosiini.
 
Muistan, miten istuin isäni sylissä maalaistalon tuvan keinutuolissa ja selattiin saman kirjan sivuja kannesta kanteen. Yhä muistan sanasta sanaan Ester Ahokaisen runon: 
Äiti, älä telkkua avaa! Kuuntele. Saderatsut ravaa huohottain yli kattojen. Vauhti vain kiihtyy, nyt ne jo laukkaa, syöksykouruihin kaviot paukkaa. Pisaraharjat hulmahtain vauhdikas lento jatkuu vain.  Äiti, selvästi kuulla voi saderatsujen soitto soi.

Astevuosien lopulla luin peiton alla taskulampun valossa Neiti Etsivän ja Merja Jalon salapoliisimaisia Nummelan ponitalli-kirjoja silloinkin, kun olisi jo pitänyt nukkua. Elin mukana teini-ikäisen Kikan ihastumisia ja liikutuin lukiessani Husaari-hevosen menehtymistä. Jännä, miten edelleen muistan nuo lähes 30 vuoden takaa. Välillä aamuisin väsytti, mutten malttanut päästää tarinoista irti. Sitä paitsi seuraava kirja odotti jo hyllyssä, uusine vielä lukemattomine seikkailuineen. 

Maalaistalon yläkerrassa mummoni, eteläpohjalaisittain muori, luki ääneen rivejä Kalle Päätalon kirjoista. Sen pariin saatoin istahtaa pitkäksikin aikaa, vaikken kaikkea ymmärtänytkään. Joka joulu hänen joululahjatoiveensa oli sama; Päätaloa tai Eeva Joenpeltoa.  

Niin yläasteen kuin lukionkin äidinkielen opettajani vaativat, että tunneilla luetaan ääneen. Luokassa kiersi pulpetilta toiselle milloin Aleksis Kiven Seitsemästä veljestä, milloin Anna-Leena Härkösen Häräntappoase. Me nuoruuttamme elävät tankkasimme rivejä siinä missä vasta koulunsa aloittaneet seitsenvuotiaat. Silloin se tuntui erikoiselta – kai nyt jokainen lukea osaa. En ymmärtänyt, mikä arvo noissa hetkissä oli taianomaisen tarinaan uppoutumisen rinnalla meistä kunkin tulevaisuuteen. 

Lukutaidon heikentymisestä ollaan lukutaidon kärkimaihin kuuluneessa Suomessa huolissaan. Siitä, että lukutaidon merkityksen kasvaessa taso heikkenee. 

Jotakuinkin joka kymmenes suomalainen kuuluu näet heikkoihin lukijoihin, joille jatko-opinnot tai työhön sijoittuminen tuottavat vaikeuksia. 370 000 aikuista on siis vaikeuksissa, jos tietoa tulee paljon tai se on ristiriitaista ja tulkinnanvaraista. 

Lukeminen ei ole vain tarinoita, eikä salaisia hetkiä taskulampun valossa. Se ei ole pulpetilta toiselle kiertävä kirja, jonka sivut ovat käpristyneitä tai huoli, joka liittyy hetkellisesti kadoksissa olevaan kirjastokirjaan palautusajan lähestyessä. 

Se on avain tulevaisuuteen, sillä digiaikanakin – lyhyempien lauseiden ja irrallisten sanojen viestiviidakossa - kaikki perustuu tekstiin ja sen ymmärtämiseen, tekstien oikeanlaiseen tulkintaan ja kokonaisvaltaisen mielikuvan luomiseen.  Se opettaja, joka luetutti katolla ison savupiipun takana asuvaa Astrid Lindgrenin luomaa Katto Kassista tai aikansa Romeota ja Juliaa, Härkösen Häräntappoasetta, oli kaukaa viisas. 

 

Tunnustan silti, etten aina jaksaisi tarttua kirjaan, enkä lukea moniulotteisia, ajatuksia herättäviä Kunnaksia tai käydä syvääluotaavia keskusteluja Katri Kirkkopellon Molli- ja Piki-kirjojen kautta. Tosikompana päivänä Havukaisen ja Toivosen luomat Outolan veljekset Tatu ja Patu tuntuvat ihmettelevän liikaa. Osaan unissanikin sanasta sanaan niin Kerttu Ruuskan Elsat ja Laurit kuin Lastenkeskuksen julkaisemat Herra Jänikset ja Rouva Karhut.  

Koska kodin asenteella lukemiseen on merkittävä rooli lapsen lukuinnon synnyttäjänä, aion silti näinä vuosina vastata vieläkin useammin myönteisesti silloin, kun lapseni kantaa satukirjan viereeni. Aion etsiä ajan pysähtyäkseni tarinoiden maailmaan ja nähdä vuosia eteenpäin hänen tulevaisuuteensa. 

Ihan, kuten isänikin kiikkasi Ahokaisen riimein keinutuolissaan: 

Mittarimato, pysähdy tähän!
Hetkinen huokaa, levähdä vähän!
Mitä sä mittaat yhä, olipa arki tai pyhä?
Maailmankaikkeus kiinnostaa.
Mitaten siitä selvän saa.

 

PS. Tiesitkö, että lapselle lukemisella on yhteys parempaan koulumenestykseen ja koulumyönteisyyteen? Saksalaisen lukututkimukseen mukaan kouluun menivät mielellään 83% lapsista, joille luettiin päivittäin, mutta vain 43% niistä lapsista, joille luettiin harvoin.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen aina hakeutunut kirjojen tuntumaan.

Lapsuudenkodista omille siiville noustuani työskentelin kesän ihan Otavan kirjapainon kupeessa. Katselin päivittäin rakennuksen portteja ja pohdin, mitä tarinoita kirja-aarteineen talon kätköistä löytyisikään. 

Samoihin aikoihin olin jäsenenä kai jokaisessa kirjakerhossa, mitä kotimaastamme löytyi. Posti kantoi kotiin useita kuukausilähetyksiä, joita hankin joko tarkoituksella tai perumisen unohtaneena. Yhtä kaikki - nostin ne koko seinän levyiseen kirjahyllystöön vieri viereen ja ahmin sivuja ilta toisensa perään. Heräsin aamulla väsyneenä, kun olin halunnut keskiyön jälkeen lukea vielä yhden rivin. Toisenkin.

Siksi ei ollutkaan yllättävää, että yliopistovuosina hakeuduin opintojen lomassa kiireapulaiseksi Gummerukselle. Istua nökötin pehmeäkansilinjalla latomassa uusia sivuja tai tarkastin kansia ja liimauksia kovakansilinjalla. Seurasin vaivihkaa taittopuolta ja suunnittelua. En lakannut ihastelemasta yksi toisensa perään käsistämme kulkevia vasta myyntiin kulkevia uutuuskirjoja.

Nykyiseen kotikaupunkiini Porvooseen muuttaessani kolusin usein WSOY:n (nyt jo suljettua) kirjamyymälää vihreässä, koko korttelin kokoisessa WSOY-talossa. Mukaan tarttui joka kerta huomattavasti useampi opus kuin tarkoitus lähtökohtaisesti oli. Kirjojen vastustaminen oli mahdotonta.

 

Kirjakaupoissa hypistelen yhä kirjojen kansia, käännän varovasti sivuja. Sen pienenkin hetken uppoudun tarinaan, jonka luen takakannesta. Kustantajien logot kirjojen päädyissä kuljettavat ajatuksissa Otavan tähtiloistossa Keurusselän rannalle ja Gummeruksen myötä Jyväskylään. WSOYssa tuntuu kotoisa porvoolaisuus. 

 

Vanhemmuuden myötä oma aika on jäänyt vähäiseksi. Niitä kiireettömiä iltoja kirjoihin tunneiksi upoten ei ole ollut, eikä ole näköpiirissä. Lukuharrastus on joutunut hetkeksi väistymään. 

Lasten kanssa voidaan istua tarinoiden äärellä pitkäänkin. Etenkin kuopus kuuntelisi sadun, jos toisenkin, lainkaan kyllästymättä. Se tuntuu hyvältä - näen hänessä samaa paloa kirjoihin kuin mulla on lapsesta saakka ollut.

 

Viime kuukausina olen toiveikkaasti hankkinut yöpöydälleni muutaman ”omankin” kirjan lasten satojen satukirjojen rinnalle.

Nuoruudessa tiesin, mitä uutuuskirjoja miltäkin kirjailijalta odottaa. Iloitsin postiluukusta putoavista kirjakerholähetyksistä. Nyt tunnen tämän ajan aikuisille suunnatut kirjasuosikit huonommin.

 

Onko sinulla vinkata kevyestä, ajankohtaisesta ja kiinnostavasta lukemisesta? Hyvistä sarjoistakin kenties, sellaisista joilla saisi taas vankan otteen muihinkin kuin lastenkirjoihin?

Mitä kirjoja sinun yöpöydältäsi löytyy juuri nyt?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Ruuanlaitolla ja leipomisella on meidän perheessä oma tärkeä paikkansa. 

Ruokailu ei ole vain einespinaattilettuja tai lähikaupan lämpötiskin valintoja, vaikka niitäkin toisinaan tarvitaan. Ruokaa yhdessä valmistettaessa on mukava jutella päivän mietteistä ja nälkäisetkin jaksavat mielekkään tekemisen parissa paremmin odottaa. Sitä paitsi niin leipoessa kuin ruokaa tehdessä voi opetella laskemista, raaka-aineiden nimiä ja maistella jokaisesta purkista vähäsen; mustapippurista paprikajauheeseen ja silmiä kirvelevään sipuliin. 

Lapset saavat toivoa suosikkireseptejään, vaikkakin vastapainoksi edellytän, että he myös maistavat hyvinkin erilaisia vieraampia makuja. Välillä hyvinkin irvistellen.

Etenkin kolmevuotias kuopus vetää salamana tuolin keittiön tason viereen, kun kuulee mahdollisuudesta päästä kaveriksi keittiöön. Lapset ovat mukana rikkomassa kananmunia, mittaamassa raaka-aineita, sekoittamassa jauhoja ja käynnistämässä monitoimikonetta. Olisivat varmaan vieläkin enemmän, jos joka kerta muistaisi kysyä. 

"Useimpien mielestä syöminen on helppoa: noukkii vain ruokaa haarukkaan. Ruuanlaitto on sen sijaan monen mielestä vaikeaa - jos ei ole kokeillut. Mitä jos kokeilisi?", herättää pohtimaan Risto Räppääjän uusi keittokirja.

Risto Räppääjä kauhan varressa / Sinikka Nopola & Tiina Nopola (Tammi 2018)

on lukuisten aikuisille suunnattujen kokkaus- ja leivontakirjat rinnalla piristävä poikkeus koko perheen keittokirjana. Vaikka muidenkin keittokirjojen pariin voi uppoutua katselemaan toinen toistaan kutsuvampia ruokakuvia lasten kanssa, on mukavaa, että lapsia houkutellaan keittiöpuuhiin ihan omalla kirjalla - ja takuuvarmalla Risto Räppääjällä.

Onhan se nyt i-h-a-n eri asia syödä punatukkaisen Riston räpeitä vohveleita tai kikkarapäisen, raitapaitaisen Nellin päättömiä nuudeleita kuin pelkkää rahkapannukakkua. 

 

Kirjassa on paljon helppoja ohjeita, joista löytyy vaihtoehtoja niin välipalalle kuin pääruokiinkin. Jokaisen reseptin  yhteyteen on lisäksi liitetty tunnusmerkit kertomaan, miten helppo ruoka on valmistaa (tomaatein) ja miten terveellistä ruoka on (porkkanoin). Esimerkiksi yksi tomaatti tarkoittaa jäätävän helppoa, kaksi tomaattia helppoa ja kolme tomaattia aavistuksen mutkikkaampaa.  Se, että lukijakunta on lapsia, on otettu huomioon pääosin hyvin. Resepteissä on huomioitu nimenomaan lasten suosikkeja; Elvin koukuttavat kalapuikot, Lennartin pehmisperunamuusi, Nellin porkkanakookoskeitto ja rouskuva kauraomenapaistos.

Kirjan kuvitus toistaa vahvasti Risto Räppääjä-tyyliä ja tutut hahmot ovat tunnistettavissa helposti. Reseptien lomaan mahtuu lukuisia ristomaisia räppejä "Jos sä tarvit apua, niin ahmi kuule papua!" tai "Älä ruuan jämiä hukkaan heitä, niistä voi tehdä strösseleitä!" 

Se, mitä jäin kaipaamaan, ovat tavanomaisen ruokakirjan kuvat valmiista ruuasta. Vaikka kyse on Risto Räppääjä-henkilöityneestä lasten keittokirjasta, ei lakritsisisen mutapainikakku-reseptin yhteydessä kuva Ristosta hiekkarannalla saa lasta innostumaan leipomisesta. Toisaalta jos ohjeita etsisivät kouluikäiset, joille Risto Räppääjän hohto yhä puree, voisi kuvilla olla pieniä lapsia vähemmän merkitystä kiinnostuksen painottuessa reseptin sisältöön ja makuelämykseen.

Toimiva kokonaisuus joka tapauksessa ja varsin kiva lisä ruuanlaitosta pitävien perheisiin. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Meillä luetaan lapsille paljon, erityisesti iltasadut ovat vakiinnuttaneet paikkansa ja niillä on tytöille suuri merkitys. Symbolinen juttukin varmaan – kaivaudutaan vanhemman kainaloon ja ollaan kylki kyljessä rauhassa.

 

Viime aikojen vahvoja suosikkeja ja tosi tykättyjä ovat olleet Tiina Nopolan kirjoittamat Siiri-kirjat sekä Kerttu Ruuskan ja Nadja Sarellin Elsasta ja Laurista kertovat kirjat. Molemmista kirjasarjoista pidän paljon, sillä ne ovat monipuolisia kieleltään, opettavaisia ja mukaansa tempaavia. Sellaisia, joita vanhempanakin mieluusti lukee ja nauttii tarinasta. Ne jättävät myös tilaa omalle ajattelulle ja mielikuvitukselle, eivätkä aseta meitä tiettyihin muotteihin – antavat lapsen olla lapsi, omanlaisensa.

 

Oppi ja Ilo-sarjan Elsa ja Lauri-kirjat ovat ihanan aitoja kirjoja, joissa isosisko ja pikkuveli tutustuvat kaikkeen arkiseen perinpohjaisen kivalla tavalla; mennään uimahalliin tai lähdetään matkalle, opetellaan käyttäytymistä juhlissa tai luistelua. Ihan nappiteemoja joka ikinen, sillä esimerkiksi meillä uimahallikirjaa luettiin kesällä paljon ennen syksyn ja talven uimahallikauden käynnistymistä ja matkakirjaa puolestaan ennen Kanarian reissua ja lasten ekaa lentomatkaa. Tytöt oppivat jo vaivihkaa kirjojen kautta, miten tietyissä tilanteissa toimitaan ”Elsakin teki näin.” Sitä paitsi kirjojen lopussa on kivasti toteutettu ikään kuin tietokirjamainen osio, jossa esimerkiksi isoäidin juhlakirjassa tutustutaan lapsen tavalla juhlaetikettiin ja käydään läpi erilaisia perhemuotoja ja sukulaisuussuhteita. Ja kyllä – odotan paljon, että samasta sarjasta julkaistaisiin jo viides kirja, tai vaikka useampi kerralla. Meidän lasten kirjahyllyissä on näille klassikoiksi jääville kirjoille aina tilaa. 

 

Siiri-kirjoissa reipas ja omatoiminen, hyväsydäminen Siiri elää lapsen arkea kolmen Otto-kaverinsa kanssa. Kirjoissa on osattu taitavasti nostaa esille tarinoin lapsille tärkeitä asioita; ystävyyttä, toinen toisensa tukemista (Pikku-Oton ja Siirin suhde on liikuttava), joukkoon pääsemistä, hyväksytyksi tulemista, muuttamista ja yksinäisyyttä. Kieleltään Siiri-kirjat ovat tosin aavistuksen kovempia kuin Elsa ja Lauri-kirjat, mutta läpäisevät vielä kirkkaasti munkin jossakin määrin kukkahattumaisen seulani.

 

Siirejäkin meillä on paria lukuun ottamatta koko laaja kirjasarja, joukossa muutama ruotsinkielinenkin. Koska kevät tuo mukanaan melkoisesti siirtymisiä autossa, mua kiinnostaisi kokeilla Siiri-kirjojen – ja muidenkin lasten satukirjojen – äänikirjoja. Pitkillä ja miksei lyhemmilläkin automatkoilla ne saattaisivat olla erityisen toimivia. Ehkä joskus iltasadun sijaankin yhdessä lepäillen? Tai päivinä, jolloin itsellä on puhti poissa väsymyksen tai kipeyden takia? Jos teillä kuunnellaan äänikirjoja ja takapenkkiläisenne hihkaisisivat tätä lukiessa pitävänsä niistä, niin mitä äänikirjoja suosittelette? Tai kirjoja siis ylipäätään? Aion pyörähtää lasten kanssa lähipäivinä kirjastossa (voit lukea kirjastokäynnistämme) kysymässä suosituksia, mutta tiedän, että ihan parhaat ideat tulevat toisista lapsiperheistä.
 

Nyt etsitään siis uusia lukusuosituksia 2,5v ja 4v tarpeisiin. Arvostan suomalaisia lastenkirjailijoita ja pidän tavasta, jolla heistä monet kirjoittavat – vinkatkaa siis yksittäisetkin helmet, vielä tuntemattomammatkin tarinoiden tekijät. Kaksikieliseen perheeseemme otetaan myös ilolla ideat sujuvasanaisesta, luovuudelle tilaa jättävästä ruotsinkielisestä lastenkirjallisuudesta.

 

Kommentit (10)

Kirjaäiti
1/10 | 

Meillä kuunnellaan paljon äänikirjoja. lapsemme ovat vähän vanhempia kuin teillä (3 ja 5) mutta suosikkejamme ovat Puluboit (myös kolmivuotias on näissä kovasti messissä), Siirit (vanhemman mielestä vähän tylsiä), Viirun syntymäpäivät, Risto Räppääjät (teidän nuoremmalle varmaan vielä vähän liikaa) ja Onnelit ja Annelit (nämäkin 2-3-vuotiaalle liian hurjia).

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Mukavaa kuulla, että äänikirjat toimivat lapsilla. Puluboit on itselle ihan vieras, sen tarkastan heti. Kiitos ideasta.

Onneli ja Anneli onnistunevat esikoiselle, sen näemme ensi viikolla leffan yhteydessä. Samoin Risto Räppääjä on suosittu elokuvana, mutta äänikirjoihin ei vielä ole jaksettu keskittyä. Kirjathan on selkeästi suunnattu hieman vanhemmille. Viiru, suosikki meilläkin.

Vierailija
2/10 | 

Miina ja Manu kirjat etenkin Teutorin kirjoittamat.

Muista rakastaa, pikkuinen <3

Veera kirjat

Kutiseva katti, koira joka osasi kaivaa ihan hauskoja ainakin vanhemmille

Herra Hakkaraiset ym Mauri kunnas etenkin ne joissa voi etsiä Hakkaraisia v 2016

Osa Tammen kultaisista kirjoista Richard Scarryn kuvituksin

Hekku hylkää television

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Ihania ideoita, kiitos!
Nappasin koko listan talteen ja eikun kirjastoon. Miina ja Manu, Herra Hakkaraiset ja Tammen kultaiset kirjat ovat tuttuja ja löytyvät lasten kirjahyllystä.

Ovatko Veera-kirjat samoja, missä seikkailevat Tatu ja Patu rinnalla?  Ne katson seuraavalla kirjastokäynnillä mukaan kotikirjastoon.

Kiitos joka tapauksessa, arvostan lukuvinkkejä paljon.

Vierailija
4/10 | 

Kivoja kirjoja olette löytäneet. Suosittelen esimerkiksi Sanna Pellicionin tuotantoa, esimerkiksi Sokerileipuri Mata-Mii kirjaa ja Onni-poika kirjasarjaa. Pellicioni on myös kuvittanut paljon, esimerkiksi Katri Tapolan Pienen prinsessadun ja Pienen prinssisadun.

Sari Airolalla on myös ihan mahtavia kirjoja (osassa kuvittajana, osan myös kirjoittanut itse) esim. Lentävät syntymäpäivät minareettimaassa ja Metsän outo vieras (kirjoittaja jälkimmäisessä Ulla Lehtonen). Sanna Iston, Eppu Nuotion ja Sari Airolan yhteistyötä on myös esimerkiksi hieno Typy ja muriseva mörkö -kirja (ja sarjasta löytyy myös Typy ja tohukuas tonttu vaikka ensi joulua ajatellen).

Suuvi-Tuuli Junttilalla on myös mielenkiintoisia vähän erilaisia kirjoja.

Pipsa Pentin Lyyli ja hurja Paperi-Hukka on myös ihan oivallisen kekseliäs kirja.

Liisa Kalliolla on myös kivoja Pikku Papu -kirjoja. Sarjassa on myös kaksi kirjaa, joissa mukana mahtavat cd:t Pikku Papun orkesterin tähdittämin lauluin. Nämä sopivat ainakin hyvin myös yhteiseen kuunteluun vaikkeivat ihan perinteisiä satuja olekaan, runoina menevät kyllä luettaessa hyvin. Myös Musiikkisatu Haapaneitty, mettän tyttö (Arja Puikkonen, Kimmo Lintinen ja Kustaa Saksi), jossa mukana myös cd on todella hieno äänisatukirja. Suosittelen ehdottomasti.

Suosittelen myös tutustumaan Etana editions nimisen kustantamon kirjoihin.

Tove Appelgrenin kirjoittama ja Salla Savolaisen kuvittama Vesta-Linnea sarja on myös hyvä ja sehän olisi vielä alkuaan ruotsinkielinen. Ruotsinkielisistä kirjoista pidän itse esimerkiksi Malin Kivelän kirjoista, joita meillä siis luettu suomenkielisinä.  Mainio herra Iloinen ja Pixonin pojat ja tv:n kotoisa kajo ovat mielestäni oikein mainioita mutta aika räväköitä kirjoja. Varmaan vähän makuasia pitääkö niistä, itseeni uppoaa hyvin. Myös Vesta-Linneassa on aika lailla koko tunteiden kirjo esillä, voi olla, että joku niitäkin vierastaa, omasta mielestäni ovat hyviä. Sven Nordqvistin Viiru ja Pesonen ja  Jujja Wieslanderin Mimmi lehmä ja Varis kirjat ovat meillä olleet myös suuressa suosiossa.

Arvelen, että kaipasit tuoreempia vinkkejä mutta myös Gunilla Begströmin Mikko Mallikkaat, Astrid Lindgrenin Pepit ja Eemelit ja Tove Janssonin muumit ovat uponneet tuossa iässä hyvin (esikoinen kuunteli tuolla ikävälillä jo pitkiäkin muumikirjoja mutta epäilen, että pienempi nyt reilu kolmevuotias ei kyllä tule samaa vielä nelivuotiaana tekemään). Thjorbjorn Egnerin Kolme iloista rosvoa on myös äänikirjana ihan huippu koska laulut ovat siinä ihan parhautta! Ja Eduard Uspenskin Fedja-setä, kissa ja koira on myös ihan huippu iltasatu samoin kuin Janoschin Suuri Panamakirja. Vanhemmista kirjoista suosittelen myös Camilla Mickwitzin tuotantoa. Mimosa on ihana jos sitä jostain löytyy ja muutkin aikasta mahtavia, uusintapainoksia on tullut ainakin Emilia ja Jason -kirjoista. Ja ruotsinkielisiähän nuokin taitavat ihan alkujaan olla.

Ja kirjastostahan löytyy vaikka mitä joka vierailulla :)

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Hei, IHANA! Olen mykistynyt siitä, miten monta ajatusta ja ideaa sä meille tuot. Varsin moni ennalta tutustumattomia, toivottavasti tulevia aarteita meille. KIITOS <3

Sinällään ei ole merkitystä, onko kyse uudemmasta vai vanhemmasta tuotannosta. Molemmista pidän. Enemmänkin kyse on siitä, löydänkö niistä sellaista sopivaa otetta, kasvatuksellisuutta ja tarinallisuutta, joka tuntuu mukavalta lukea ja seurata.

Pepit, Mikko Mallikkaat, Muumit ja Eemeli löytyvät meiltä muuten myös. Camilla Mickwitz, sen painan mieleen, kun useammat teistä vinkkaavat.

Oi, mahtava lähteä kirjastoon seuraavan kerran tai selailla kirjoja kirjakaupassa. Kiitos, huippua.

Johanna / Taidekoti
5/10 | 

Kiitos Siiri-vinkistä! Lainasimme näitä kirjoja eilen kirjastosta, ja tykkäsimme niistä kovasti (äiti ja kolme pientä poikaa)! Ensi kerralla otamme mukaamme loputkin Siirit. :) Meillä erityisesti 6-vuotias onkin innostunut  Tiina ja Sinikka Nopolan Risto Räppääjä -kirjoista, mutta nämä Tiinan Siirit ovat jostain syystä jääneet meiltä aikaisemmin lukematta...

Itse olen ollut erityisen innostunut lukemaan lapsilleni (3, 4,5 ja 6 v.) omasta lapsuudestani tuttuja klassikkoja, kuten Camilla Mickwitziä ja Astrid Lindgreniä. Ja esimerkiksi nyt lapset kuuntelevat iltasaduksi innoissaan Fedja-setää.

Äänikirjat toimivat meillä erinomaisesti autossa esikoisemme kohdalla, mutta nuoremmat eivät ole ihan yhtä innostuneita. (Ainakaan vielä.) Pitääkin testata noita Siirejä tuossakin muodossa!

Mutta siis: Suuret kiitokset hyvistä vinkeistä! Ensi kerralla me lainataan noita Elsa ja Lauri -kirjojakin. Ja taidanpa muutenkin keskittyä jatkossa enemmän myös uusiin, kotimaisiin lastenkirjoihin... :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Instagram