Kirjoitukset avainsanalla kirja

Kerroin muutama päivä sitten siitä, että leikki-ikäiset kolme- ja viisivuotiaamme nukkuvat öitään hyvinkin vaihdellen. Yöunet ovat muuttuneet talven pimeydessä pätkittäisiksi, siihen mitään selkeää selitystä löytämättä. 

 

Se on vain vaihe, on yksi vanhemmuuden lohdullisimpia toteamuksia. Koska yöunet ovat kuitenkin kultaakin kalliimpia, ollaan iltasatuina luettu kirjoja, joiden sanotaan tuovan levollisuutta nukahtamistilanteisiin. Ai tepsiikö? En tiedä, mutta satuhetket sinällään ovat aina mukavia. Päivisin ja iltaisin. 

Norsu joka tahtoi nukahtaa (2017) ja Kani joka tahtoi nukahtaa (2015),
Forssen Ehrlin Carl-Johan  / Otava

ovat maailman myydyimpiä nukutussatuja. Hyvin persoonallisia sellaisia, sillä tavanomaisen lukemisen sijaan kirjat ovat meditatiivisia ja lauserakenteiltaan tavallisesta poikkeavia. Näistä myöhemmin ilmestynyt, Norsu joka tahtoi nukahtaa, on visuaalisesti valtavan kaunis. Kuvitus on lumoavan rauhoittavaa, siitä ehdottomat pisteet. 

Kirjan alussa lukemistekniikkaan annetaan selkeä ohjeistus siitä, että lihavoitu teksti luetaan painokkaasti, kursivoitu teksti rauhallisen hitaasti tai välillä haukotellaan. Näillä on tarkoitus rauhoittaa lapsia ja johdattaa hiljalleen unten maille. 

Satua on personoitu myös siltä osin, että tiettyihin kohtiin mainitaan lapsen nimi. Meillä tämä herätti ensin innostusta "miten se voi tietää mun nimen, tää satu siis?", mutta sitten jatkuessaan herätti huomiollaan vireystilan nousua sen sijaan, että toisi entistä luottavaisemman olon nukahtamiseen.

Olen kaveriperheeltä kuullut, että kirja saa nukahtamaan. Toiveikkaat lukukertani lasten kanssa ovat toistaiseksi päätyneet siihen, että kirjan jälkeen toivotetaan vielä hyvät yöt ja häärätään hetki sängyssä. En tiedä, missä määrin meillä vaikuttaa se, etten itse oikein tunne oloani kirjan kanssa kotoisaksi. Veeeeeenyyyyttäminen ja haaaaaauuuukooooottelu tuntuu aavistuksen teennäiseltä, vaikka tavoite hyvä onkin. Kirja vaatii siis omanlaistaan heittäytymistä ja saatan olla turhan kankea siihen. 

Oikeastaan kirjat eivät ole satuja, sillä sisältö on pikemminkin yksinkertaista ja paljon toistoa sisältävää. Päiväunet nukkunut ja siten lukuhetkellä turhan virkeä viisivuotias totesi useampaan kertaan kirjan olevan tylsä, mutta kolmevuotias haukotteli silmiään lupsutellen. Väsymyksestä vai kirjan myötävaikutuksesta, en osaa sanoa. 

Ai suosittelisinko? Jos kirjoja on myyty hurjan paljon, luotan sen tuoneen jollekin lapsiperheelle apua. Silloin, kun unet ovat katkonaisia, kannattanee kokeilla keinoja, joita on tarjolla. Yhteisen hetken tästä joka tapauksessa saa. Ihan lähekkäin.

Pikkukarhun nukkumaanmenokirja / Heather Roan Robbins, Minerva 2017

kertoo pikkukarhusta, jonka on vaikea nukahtaa. Hänen avukseen tulee uninen iltasatu, joka johdattelee ajatukset rauhallisesti nukkuviin eläimiin, suurten puiden lehvistössä lempeästi liikkuvaan iltatuuleen ja tyynellä yötaivaalla tuikkiviin tähtiin.

Kauniisti kuvitetussa, levollisen sävyisessä kirjassa on meditatiivisuutta, mutta samalla satumaisuutta toisin kuin Norsu joka tahtoi nukahtaa ja Kani joka tahtoi nukahtaa-kirjoissa. Luonnonihmeissä liikkuva tarina tuo rauhallisuutta ja saa aikuisen lukijankin pysähtymään. 

"Nuo samat tähdet tuikkivat kaikille eläimille, joiden silmät painuvat kiinni pitkän päivän jälkeen. Kaikkialla maailmassa eläimet vetäytyvät lepoon pesissään ja koloissaan." 

Kirjan tietyntyyppisiin kehotuksiin "Osaatko sinäkin venytellä kissan tavoin? Osaatko kurottaa etutassusi kauas pään yläpuolelle ja venyttää takatassut...." eivät meidän lapset oikein syty, mutta kirja ei siitä lukukokemuksena kärsi.

Tunnistan itsestäni ikuisen romantikon ja hempeilijän, mutta Pikkukarhun nukkumaanmenokirjassa on poikkeuksellisen paljon läheisyyttä ja rakkautta. Siinä ollaan unta etsiessä toinen toisensa turvana. 

Kohti unten maata / Margaret Wise Brown, Gummerus 2017

on suloisen riimittelyn hyväntuulinen kirja. Kirja johdattaa uneen kaikki meren kaloista apilaniityn hevoseen ja solisevan puron lähellä pesässään nukkuvaan oravaan. Toistuvasti - mutta jotenkin tosi kauniisti - se myös muistuttaa, että lastenkin olisi hyvä lähteä nukkumatin matkaan unten maille.

"Kun lapsi nukahtaa ja kutsuu unten maa, kaikki toiveet sinne sydämessä kantaa saa." 

En tiedä, josko tän tyyppisestä lastenkirjasta voi sanoa, että siinä asustaa toivo. Sanon silti niin, sillä Kohti unten maata tuo jokaisella aukeamalla hyvän olon tulevaan katsoen "Lähetä toive tähdelle, joka loistaa. Sen säteet toivettasi aamuun asti toistaa." Psykologisesti hyvin tehty kirja, sillä tätä kuunnellessa ajattelisi, että pelkääväkin lapsi uskaltaisi nukahtaa.

Kirjan kuvituksessa on harmonisessa värimaailmassa paljon yksityiskohtia, joten huomaan, että meillä kirjoista kiinnostuneempi kolmevuotias kuuntelee satua ja viisivuotias tutkii kuvia.

Onko sinulla vinkata muita lasten satukirjoja, joissa tarina kietoutuu nukkumaanmenon ja iltarutiinien ympärille? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kaverisuhteet ovat merkittäviä jokaiselle lapselle.

Jo leikki-ikäiselle tuntuu olevan tärkeää kuulua porukkaan, joka on ihan oma ja saada silmät loistaen kertoa, ketkä ovat hänen ystäviään. Tämä korostuu erityisesti päiväkotilapsilla, jotka aamulla päiväkotiin mennessään liittyvät osaksi suurempaa lapsiryhmää. Jotakin, josta olisi löydettävä oma, luonteva paikka. 

 

"Hyvät kaverisuhteet ja turvallinen, kiusaamaton ryhmä ovat tärkeitä asioita lapsen päiväkotiajalle", viittaa Mannerheimin lastensuojeluliitto. Viisivuotiaamme kanssa on käyty syksyn myötä paljon keskusteluja päiväkotikavereiden keskinäisestä leikistä ja siitä, miten ketään ei saa jättää ulkopuolelle. Siitä, miten olisi löydettävä leikit, jotka ovat kaikille mukavia. On pohdittu, miten tärkeää olisi osata huomioida myös se toisesta ryhmästä kesken päiväkotivuoden siirtynyt tai se hiljaisempi, joka ei osaa tulla vauhdikkaisiin leikkeihin mukaan. 

Vuorovaikutuksesta ja ystävyydestä, kiusaamisesta ja hyväksynnästä on onneksi useita hyviä lastenkirjoja. 

Katri Kirkkopellon älyttömän ihana Piki-kirja (Lasten keskus, 2016)

tarttuu lasten väliseen kiusaamiseen ja sen synnyttämään suruun, hyväksytyksi tulemisen tarpeeseen ja ystävyyssuhteiden syntymiseen.

 

Kirjan hahmo, Piki, lähtee metsään, jonne toiset lapset ovat rakentaneet majan. Salamasankarin asuinen Piki puhkuu ensin intoa, mutta majassa olevat läimäyttävät oven kiinni hänen edestään. Hän ei ole hyväksytty. Ei sellaisenaan, ei omana itsenään. Salamasankaruudesta huolimatta. Majassa on tilaa muille ja heidän leikeilleen, muttei hänelle. 

Piki suree, mutta saa onneksi lohdun Isolta, joka sulkee hänet lämpimästi syliin. Iso pyyhkii kyyneleet ja rauhoittaa, on lähellä. Ison kanssa Piki miettii keinoja päästä mukaan ja sitä, millainen on hyvä kaveri. 

Piki löytää onneksi oman ystävän, Lumin. Hymy ja onnellisuus palaavat Pikin kasvoille.

 

Kirjaan on taitavalla tavalla tuotu erilaisia näkökulmia lasten sosiaalisten suhteiden muodostumisesta sekä sitä, etteivät poissulkevatkaan ole kaikki samaa mieltä porukassa hallitsevimman roolin ottaneen kanssa. Joskus vain mennään mukana, kun ei uskalleta olla omaa mieltä. Pikin tarina kertoo myös erinomaisella tavalla sen, ettei kaikkea pidä hyväksyä. 

Vaan tarvitseeko kiusaaja ottaa mukaan omiin leikkeihin? Voiko ja tuleeko kiusaajalle yrittää olla ystävällinen, vaikkei ystäviä oltaisikaan? Hienoa, että Kirkkopelto herättää ajatuksia siitä, mikä on vaikeaa meille aikuisillekin.

Kirkkopellon Piki on yksi parhaista lastenkirjoista ikinä. Suosittelen lämmöllä sen hankkimista, jos teillä käydään keskusteluja lasten kaverisuhteista tai siitä, miten lapset kohtelevat toisiaan. 

Yksinäisyys, lapsen yksinäisyys. Syntymäpäiväkutsujen yhteydessä juttelimme esikoisen kanssa siitä, miltä yksinäisyys voi tuntua toisesta lapsesta. Se, että jää muun porukan ulkopuolelle. Välillä ehkä huomaamattakin, kun leikit lähtevät päiväkotiaamuina totutusti sujumaan niiden tutuimpien kanssa. Kun ei kuulu porukkaan, ei tule kutsutuksi syntymäpäivillekään. Lapsen maailmassa syntymäpäiväkutsun merkitys on valtava. Sehän on merkki siitä kuuluvuudesta johonkin. 

Pääsenkö minäkin mukaan? -kirja (Kustannusmäkelä, 2017) 

oli tuolloin sattumalta yksi yöpöydän satukirjoista. Siinä ankka etsii yksinäisyydessään uusia ystäviä, muttei tule hyväksytyksi mihinkään kerhoon, sillä norsukerhossa pitäisi osata toitottaa, käärmekerhossa sihistä ja leijonakerhossa karjua. 

Hylätty. Hylätty. Hylätty.

Ankka perustaa oman kerhon, johon ovat tervetulleita kaikki. Ystäviä ei nimittäin voi olla koskaan liikaa. 

Vaikkei kirjan loppuratkaisu ole yllättävä, on perusajatus hyvä - otetaan kaikki mukaan.

Kirjassa on jonkin verran toistoa, mutta lapsilla se edesauttaa seurattavuutta. Vaikkei tuo suomennetun kirjan ajatus kerhosta suoraan avaudukaan, on tätä lukiessa kokonaisuus tärkeämpää. Hyväksytty. Hyväksytty.

 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Taianomainen lumiukko-piirroselokuva saa sadattuhannet perheet joka joulu istumaan kodeissaan television ääreen. Nostalginen tunnussävel ennen joulurauhan julistamista antaa tilan joululle, saa perinteillään pysähtymään.

 

Sinäkin tunnet todennäköisesti tutun tarinan: Lumihiutaleiden kimmeltäessä ja putoillessa hiljaa maahan, tekee Jaakko lumiukon. Yön pimeydessä tapahtuu ihmeitä - lumiukko herää eloon ja seikkailu pilvien halki liitäessä voi alkaa. Tii-ti-ti-ti-ti-tiii-tii-ti-ti-ti-ti-tiii-ti-tiiii ja he lentävät käsi kädessä kohti toisten lumiukkojen juhlaa. 

Tiesitkö, että lumiukon seikkailut perustuvat satukirjoihin? Lumiukko-sadun kirjoitti Raymond Briggs jo vuonna 1978 (The Snowman) ja satu sai myöhemmin vähemmän tunnetun jatko-osan "Lumiukko ja lumikoira."

Jälkimmäisessä osassa Billy-niminen poika muuttaa uuteen kotiin, jossa hänen rakas koiransa kuolee pian vanhuuteen ja tulee haudatuksi uuden kotipihan puutarhaan. Yksinäinen ja ystäväänsä kaipaava Billy kirjoittaa joulun alla kirjeen joulupukille. Hän kompastuu irtolautaan lattialautaan ja löytää sen alle piilotetun kenkälaatikon. Vanha valokuva kertoo, että kodissa on aiemmin asunut toinen poika, joka on tehnyt lumiukon. Billy tekee tismalleen samanlaisen ja lumikoiran rinnalle. Näin seikkailu voi alkaa. 

Sitruunakustannus on julkaissut nämä kirjat; Lumiukko (2016) ja Lumiukko ja lumikoira (2015) myös meidän perheidemme satuaarteisiin talletettavaksi.

Kirjojen kuvitus on sitä paitsi niin mukavan yhtenevä itse elokuvan kanssa, että sitä ikään kuin hyppää mukaan nostalgiseen tarinaan välittömästi. 

Niihin voi palata iltasatujen aikaan, mutta myös vaikkapa silloin, kun omalle pihalle on rakennettu lumiukko sopivasti illan hämärtyessä kuten meillä nyt täällä mummolassa lomaillessa.

Vuoden viimeiset päivät ovat käsillä, omanlaisiaan tarinoita jokainen. Elämä, kuten lumiukko-kirjojen oivallus - on osattava elää hetkessä. Aamun tullen yön seikkailut ovat muuttuneita. 

 

 

Vielä kerran tälle vuodelle katsaus ihanaan klassikkoon, Lumiukko (The Snowman) jo vuodelta 1982.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Aatonaaton ilta.

Kynttilöiden lepattavat liekit ja joulumusiikki. Olohuoneessa tuoksuva joulukuusi koristeineen ja sen alle kätkeytyvät kimaltaviin lahjapapereihin käärityt paketit. Takan lämpö. Ovella piipahtelevat lukuisat ystävät. Lasten malttamattomuus. Jokojokojoko. Odotus.

Keittiössä tuoksuu tällä hetkellä kinkku ja vasta uunista otetut saaristolaisleivät. Joulun tuoksu.

Huomenna saadaan puolison lapsuudenperhe meille viettämään jouluaattoiltaa. Syödään hyvin ja jaetaan paketteja. Jänskätetään vähän joulupukkiakin, vaikka tiedetään sen jo lähemmäs 45-vuoden perinteellä olevan lasten fafa.

 

Pöydällä odottaa pino kirjoja resepteineen, joita huomisaamusta lähtien aletaan valmistaa. Pidän perinteistä joululaatikoineen ja kinkkuineen, mutta nautin myös mahdollisuudesta kokeilla uutta. Siksipä kokeilulistalla on perinteisten herkkujen lisäksi mm. bataattilaatikko ja parmesaaninen palsternakka-porkkanalaatikko.

Olen koko syksyn selaillut toinen toistaan kauniimpia joulukirjoja, joista olen ammentanut pimeimpiinkin päiviin lämmintä joulunodotustunnelmaa ja levollisuutta tunnelmallisten kuvien myötä. Uudenlaista rosollisalaattia aion kokeilla Linda Peltolan "Puutarhan syksy. Kodin lämmin joulu"-kirjasta löytämälläni reseptillä. (Docendo / 2017)

Peltolan kirja tarjoaa ihania kurkistuksia niin syksyyn kuin nyt ajankohtaiseen jouluunkin runsaine ideoineen. Joulukukkia ja -asetelmia, jokunen ohje jouluherkkuihin ja helposti toteuttavia somistusmahdollisuuksia - ja valtavan paljon kuvia. 

Persoonallisuus ja nostalgisuus lapsuuden jouluihin johdattaen välittyvät tunnelmallisen kirjan sivuilta. 

Toivon, että ulkona lämpötila laskisi joitakin asteita nollan alapuolelle. Aikaa erilaisille jäälyhdyille ja -koristeille olen näet odottanut jo pitkään. Jouluksi en näitä tässä räntäkelissä saanut, mutta ilahduttavathan ne sitten tammikuussakin. 

Puutarhan syksy, kodin lämmin joulu-kirjassa on toteutettu kristallisia jäämedaljonkeja, jotka onnistuvat esimerkiksi silikonisiin tai metallisiin leivonta- tai muffinssivuokiin tehtyinä. Meillä näitä on valmistettu aiemmin paitsi jäädyttämällä juuri kukkia sisään, myös värjäämällä vettä vesivärein ja lisäämällä mukaan kimallehileitä. Samoin ollaan kiinnitetty serveteistä leikattuja kuvia vedellä lyhtyjen päälle. Servettitekniikassa kannattaa tosin muistaa ottaa servetistä vain se päällimmäisin, kuvallinen kerros. 

Keitän teen ja istahdan hetkeksi iltapalalle miehen kanssa. Suunnittelemaan ja pysähtymään. 

Aatonaaton ilta. Miten nopeasti joulukuiset päivät vierähtivätkään. Odotuksessa. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu