Kirjoitukset avainsanalla Siivous

Kodin näkymätön työ tulee näkyväksi vasta, kun se jäisi tekemättä, luulen. 

Silloin, kun kukaan ei kääri puhtaita pyykkejä, vaan antaa niiden kasautua vuoreksi tai silloin, kun aamulla ei enää löytäisi puhdasta sukkaparia, vaan joutuisi tyytymään edellisen päivän myttyyn sängyn vieressä. Silloin, kun jääkaappi huutaa tyhjyyttään ja edellisenä päivänä loppunut vessapaperirulla odottaa yhä uutta tilalleen. 

Rutiineihin tottuu; tiskikoneen täyttämiseen, sängynpeitteen sijaamiseen ja kaupassa käymiseen. Siihen, että järjestää lelut paikoilleen ja kerää kymmenennen kerran kirjat pinoon viikonlopun aikana. Yhtä huomaamatta poimii pieneksi jääneet sukat lapsen sukkalaatikosta ja hankkii tilalle uudet tai vaihtaa palaneen lampun tilalle uuden. 

 

Kodin rutiinit ja näkymättömän työn määrän huomasin kunnolla vasta, kun palasin töihin perhe- ja opintovapailta. Kun sitä satunnaista pyykkikoneen ohitse kävelyä ei enää päiväsaikaan ole, eikä aamulla eteisen lattialle jäänyt unilelu haittaa työpaikan käytävillä kopistellessa vaan se nököttää lattialla kotiin palatessakin, tulee työpäivän jälkeen kotiin palanneena oivaltaneeksi, miten paljon aiemmin huolehti kotipäivinä huomaamatta.

Miten paljon tulee tehneeksi työtä, jota ei päivän päätteeksi missään huomaa. Paitsi tekemättä jätettynä.  

 

 

Samalla kirkastui, miten paljon on sellaista täysin näkymättömiin jäävää tekemistä ilman mitään konkretiaa. Niitä lippuja ja lappuja, ilmoittautumisia ja selvittelyitä, muistamisia. Se tuppaa jäämään ainakin meillä mun kontolleni, vaikka onneksi yleisesti vastuuta arjesta kantaa vähintäänkin tasapuolisesti myös lasten isä.

Siinä, missä mies on etujoukoissa pyykkipinon äärellä, astianpesukonetta tyhjäämässä tai vessoja pesemässä, hän harvemmin täyttää neuvolasta tullutta lomaketta ikäryhmäseurantaan tai vastaa lapsen saamaan syntymäpäiväkutsuun. Voi hän toki (aavistuksen vastentahtoisesti) paketoida lapsen kanssa paketin synttärisankarille, huolehtia (patisteltuna) lasten jatkoilmoittautumisen syksyn kuvismuskariin ja tutustua (pyynnöstä) tulevan vuoden uimakouluryhmiin. Toisaalta hän tietää, että ne ovat asioita, mistä minä pidän enemmän ja hän voi sinä aikana täyttää vaikka sen astianpesukoneen tai pestä lattiat. 

 

Kenen vastuulla nämä arjen näkymättömiksi jäävät puuhat teillä ovat? Kuka kerää pudonneet kurahanskat lattialta, hakee postin laatikosta, ilmoittaa lapsen tanssitunnille tai pakkaa päiväkotirepun seuraavalle päivälle? Osaatteko antaa sille arvoa?

 

Kotien näkymätöntä työtä on paljon. Ajatus on jotenkin myös lohdullinen. Kun tänä iltana etsin lapseni kadonnutta kuravaatetta illan hämärissä - silloin kun pitäisi jo nukkua - voin olla varma, että samaa tekee parhaillaan joku toinenkin - tässä loskasäässä todennäköisesti useampi - vanhempi. Myös hän haluaa varmistaa, että oman lapsen seuraava päiväkotipäivä on mahdollisimman onnistunut. Hänkin haluaa varmistaa, että perhearki pyörii mahdollisimman sujuvasti. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Olen tehnyt viime kuukausina perinpohjaista siivousta. Ihmetellyt kaappi kerrallaan, mistä kaikki tavara on kertynyt ja miten paljon vähemmällä tulisi toimeen. Järjestellessäni kaappeja ja laatikoita olen kerännyt kaiken sen, mitä meillä ei enää tarvita. Pienet tai muutoin epäsopivat vaatteet, leikkimättömät lelut ja kaikki se epämääräinen tarpeeton pikkusälä, niin kuin tiedätte. Sitä on paljon. Omista lapsuusmuistoista alkaen.

 

Kai jokaisessa lapsiperheessä on tavaraa, yritän lohduttautua. Eihän se silti omassa arjessa auta. 

Tavarasta luopuminen ei riko mun sydäntä, vaikka materialistia itsestäni löydänkin. Siivoamisesta pidän paljon, vaikkakin mieheni mielestä siivoamistapani on kaaottinen. Aloitan yhdestä huoneesta, siirryn innoissani seuraavaan ja hetkessä koko koti on luovasti sekaisin pinoista ja laatikoista. Ne kulkeutuvat autotalliin, ajallaan. Meistä toisen sietokyky lojuville tavaroille on vain minuutteja, itse voi sujuvasti pyöritellä työhuoneen lattialle kasattuja pinoja päivän, ehkä toisenkin.

 

Huonompi olen kierrättämisessä, älyttömän huono itseasiassa. En yksinkertaisesti a) tiedä b) jaksa c) innostu etsimään toimivia myyntiväyliä. Siksi ne laatikot seisovat autotallissa pitkiä pätkiä ennen kuin saan innostuksen kipinän. 

Kerroin alkukesästä turhautuneeni nettikirpputoreilla vallitsevaan yv-av-kysyn mieheltä meininkiin, jossa parin euronkin merkkivaatteesta halutaan kai-kai-mitat ja haaramitat sekä kuvat edestä, takaa ja sisäpinnaltakin. Niin ja jos vaikka voisit mahdollisesti noudon sijaan kiepauttaa lenkin meidän ohitse toivomanani ajankohtana. Kiitos, ei ihan mun juttuni.

 

Silti syksyn myötä sain hetkellisen kipinän nettikirppiksille ja melkoisesti lahjoitinkin pois paikallisissa fb:n kirppisryhmissä. Työlästä se silti on, sillä euron tai parin hyötysuhteella ainakin. Nettikirppareiden kautta hävitän lähinnä helposti liikkuvaa sisustustavaraa tai isoja vaatepaketteja. 

Kesällä vein suurimman osan tyttöjen pieneksi jääneistä lastenvaatteista kesällä lastenvaatekirpputorille. Löysin ystävien suosituksesta full service kirpparin, Lauttasaaressa sijaitsevan Minimukulan, joka on juuri tässä elämäntilanteessa toimiva vaihtoehto, jos vastuu vaatepinojen pyörittelystä jää itselle.

Idea on yksinkertainen ja lapsiperheelle ihanan toimiva. Kerää puhtaat vaatteet, viikkaa ne kassiin ja kipaise kassin kanssa kirpparille. That´s it. Vaatteita näet pidetään saatavilla läpi vuoden ja ne on järjestelty myymälämäisesti koottain. Ei siis tavanomaiseen tapaansa pöydittäin ja viikko per euromäärä-idealla. Asiakasta ajatellen löydettävyys on erinomainen. Toisaalta myyvänä osapuolena on varauduttava selkeästi pidempiin myyntiaikoihin, sillä omat tuotteet sujahtavat isoon kokonaisuuteen. 

Lapsiperhearjessa rahkeet eivät vain riitä kaikkeen. Ainakaan mulla. Onneksi on siis vaihtoehtoja. 

En usko, että joulu saapuu kaappeihin. Mutta sen tiedän, että joulun jälkeen kaapeissa on yhä enemmän tavaraa. Tarpeellista ja tarpeettomampaa. Joskos onnistuisin ennakoimaan ja saisin nuo meille tarpeettomat tavaramäärät liikkeelle jo ennen joulua.

 

Silti - saahan tää väistämättä joka kerta miettimään sitä, missä määrin tätä tavaraa oikeastaan tarvitaan. Sitä, miten paljon lapsuustavaraa tulee säilyttää ja mihin esineisiin tai vaatteisiin lapsen lapsuusmuistot konkretisoituvat? 

 

Miten te toimitte tarpeettomien lastenvaatteiden ja -tarvikkeiden suhteen? Pelkäättekö tuhoavanne lapsenne lapsuusmuistot jättäessänne vain muutamia leikityimpiä leluja vauvaiältä ja siirtäessänne suurimman osan eteenpäin vai talletatteko kaikki aarteet? 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Yv, av ja palaan, kunhan olen kysynyt mieheltä. Tosi kiva, mittaatko siitä kuitenkin vielä kai-kai ja haaramitan? Ja ottaisitko kuvat edestä ja takaa, ja saisinko vielä tarkemman kuvan pinnastakin? Eikun toisesta pinnasta? Voisitko tinkiä parilla eurolla ja lähettää, vaikka toimitustapana oli vain nouto? Tai oikeastaan, asun tässä kymmenen kilometrin päässä, voisitko sä ehkä tuoda, kun ajelet tästä ohitse?  Toki voin, juuri toivomanasi aikana vähän käytetyn merkkivaatteen sillä parilla eurolla. Takuulla.

Lapsiperhearjessa resurssini eivät riitä etenkään laadukkaampien vaatteiden yksittäiseen myyntiin nettikirppareilla, enkä rehellisesti jaksa useamman kokemuksen perusteella enää tätä yv-av-nouto-showtakaan. Myyntipöydän taaksekaan en osaa itseäni sovittaa, sillä en ole neuvottelija, enkä hinnoittelija. En oikeastaan ole kirppistyyppi muutenkaan, en hallitse siitä kuviosta yhtään mitään toisin kuin vaikkapa näppärä kirppistelijäsiskoni.

 

Uskon siihen, että meillä on vaatteita, joita joku toinen mielellään käyttäisi. Tiedän, että suurin osa pieneksi jääneiden vaatteiden pinosta liikkuu kohtuullisessa ajassa. Samalla luotan, että muutkin osaavat hinnoitella järkevästi. Olen myös vakuuttunut, etten itse kykene tälle tekemään juuri nyt mitään. Olenkin jo pidempään etsinyt toimivia vaihtoehtoisia ratkaisuja.

Asia tuntuu puhututtavan poikkeuksetta kaikkia lapsiperheellisiä kavereitamme. Kunnes bingo! Keskusteluissamme nousivat esille uudella konseptilla toimivat full-service-kirppikset, joissa idea on yksinkertainen. Kerää puhtaat vaatteet, viikkaa ne kassiin ja kipaise kassin kanssa kirpparille.

 

Erinäisten ystäväpiirissä käytyjen keskustelujen ja suositusten perusteella meidän tyttöjen pieneksi jääneet vaatteet löytyvät nyt Lauttasaaren Minimukulasta. Jätin kassini heille ja sitten aikanaan odotan tilitystä vaatteista. He jopa silittäessään tuoksuttavat vaatteet kevyellä laventelivedellä, laittavat myyntiin koittain ja tyyleittäin helposti löydettäviksi ja pitävät kirpputorin poikkeuksellisen siistinä. Jee! Niin mun juttuni. Vaivatonta kirppismyyntiä.

 

Sitä paitsi minäkin, en-niin-kovin-kirppistyyppi, ilahduin poikkeuksellisen paljon. Minimukulassa vaikutti olevan asiakkaat oikeasti kohtaava palvelu. Omistaja tunsi ilmeisen tarkkaan myyntiin ottamansa vaatteet ja osasi siihen nojaten auttaa asiakkaitaan. Valikoiman näkökulmasta kivalta tuntui ajatus siitä, että he pitävät kaikenlaisia vaatteita saatavilla läpi vuoden. Talven aurinkorannoillekin voi siis saada uimapuvun takahuoneesta vain kysymällä.

 

Vaatteitakin laitetaan esille sitä vauhtia, kun niille nähdään olevan niille soveltuvin myyntiajankohta. Kyseessä ei ole tietty myyntijakso, vaan tuotteet voivat olla myynnissä pitkäänkin. Oikeastaan asiakas itse viime kädessä päättää, milloin hän hakee loput tuotteensa pois (tai lahjoittaa hyväntekeväisyyteen, kuten me aikanaan). Ei siis stressaamista viikon myyntijaksosta ja siitä, että ensin kerää ison kassillisen vaatetta hiki hatussa ja kantaa viikon kuluttua puolet takaisin kotiin hammasta purren.

 

Arjen pelastus, lapsiperheen helpotus. Juurikin se, mitä itse tarvitsen. Ei enää yv:tä eikä av:ta. Ei kyselyjä mieheltä, eikä yksittäisiä sovittuja noutoja ja äkillisiä peruuntumisia toistuvien vatsatautien takia. Tähän saakka olen kokenut lastenvaatteiden kierrättämisen hankalaksi, vaivalloisiksi. Kiitos asiakkaan näkökulmasta toimivasta palvelusta - siivoan lasten vaatekaappeja mielelläni jatkossakin.

 

Kommentit (4)

Tuusan Nuuska

Lapseni oli pieni -90luvun paikkeilla. Silloin oli olemassa täällä meidän "kylällä" kauppa, jonne sai viedä vaatteet ja sitten odotettiin josko joku ne ostaisi. Hyvin menivät kaupaksi. Jostakin syystä kuitenkin se hävisi yks kaks, mutta en lähtenyt enää etsimään. Mielestäni parempi systeemi kuin kirpputorit...puhumattakaan FB-kirppiksistä.

Marikainen
Liittynyt16.6.2016

Hei Tuusan Nuuska,
todennäköisesti kaikille kirpputorivaihtoehdoille on omat käyttäjänsä ja asiakkaansa. Kuvailemasi "käytettyjen vaatteiden kauppa" vastannee paljon tätä self-service-ajatusta, johon itse tykästyin sen helppouden takia.
Toisaalta tunnen useamman, jotka rakastavat nimenomaan perinteistä kirppistunnelmaa - viihtyvät pitkät tovit aarteita etsien ja nauttivat myös myyntipöydän takana asiakkaiden kohtaamisesta. Tai itsepalvelukirppareilla odottavat suorastaan sormet syyhyten päivittäistä mahdollisuutta järjestää pöytä kauniiseen myyntikuntoon.

Useampi tuttavani myy fb-kirppareilla, joissa olen minäkin kokeillut myyntiä jokuset kerrat. En vain näe vaivan ja hyödyn korrelaatiota etenkään perusvaatteissa.

Onneksi meitä on erilaisin tarpein.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu