Kirjoitukset avainsanalla yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö: Kiddex / Play and Go

 

Leluja kaikkialla. Miten turhauttavaa onkaan siivota samat lelut useita kertoja päivässä. Huomaan ärtymystasoni nousevan viimeistään silloin, kun vien viidettä kertaa päivän aikana samat kiilusilmäiset kissat lapsen huoneeseen ja huomaan sivusilmällä lasten jo kärräävän nukenrattaissa Ti Ti nalle-pehmoja kohti samaa olohuoneen kulmaa, jonne he yleensä rakentavat majan.

Tajusin tosin, että taitaa olla epäreilua pyytää heitä leikkimään vain omissa huoneissaan tai olemaan rakentamatta majoja olohuoneen nurkkaan toista tai kolmatta - sadattakin - kertaa. Meidän kaikkien kotihan tämä on, se, jossa jokaisella tulee olla oma tilansa ja mahdollisuus silmät loistaen toteuttaa omia unelmia. 

 

Meidän lasten parhaita leikkejä ovat nyt majat, jonne kuljetetaan joka ikinen pehmolelu asumaan ja nukke hoidettavaksi. Oikeastaan ne kulkeutuvat sinne vähän kuin vaivihkaa, ensin viedään yksi, sitten toinen. Uusien leikki-ideoiden tullessa lelut jäävät nurkkaan nököttämään.

 

Pidän siinä määrin järjestyksessä olevasta kodista, etten ole oppinut näinä viitenä äitivuotenakaan elämään hallitussa kaaoksessa, saati sopeuttamaan itseäni kaikkialla lojuviin leluihin. Yhdyn tutkimustuloksiin, jonka mukaan sotkuinen koti heikentää hyvinvointia. Ainakin mun. Niinpä neuvotteluja omien leikkien siivoamisesta käydään jatkuvasti. Välillä tuloksetta.  

Play and Go:n leikkimatto, jonka saa myös kätevästi säilytyspussiksi, kätkee nykyisin sisäänsä niin ne kymmenet kiilusilmät kuin muutkin pehmot silloin, kun niitä tarvitsee siirtää majaleikeistä omiin huoneisiin. Tytöt saavat omatoimisestikin leikkimaton kiinni ja joko vetävät sitä perässään tai kantavat yhdessä. Järjestelmällisyyttä ja muistuttelua tarvitaan edelleenkin, mutta pientä toiveikkuutta on havaittavissa. 

Yhä taituroin, tarvitseeko leluja purkaa säilytyspussin sisältä, vai saako ne jättää huoneen nurkkaan sellaisenaan seuraavaa leikkiä odottamaan. Toistaiseksi odottavat, yksi asia kerrallaan. Sitä paitsi näissä Play and Go:n matoissa on kivoja kuoseja, etenkin meidän tyyliin uudet hempeät Disneyn Minnit ja Mikit, joten säilytyskassia voi kauniisti pitää esilläkin. 

 

Iänikuiseen pikku-Lego-pulmaankin ne vastaavat. Legoleikki kun on idearikkainta silloin, kun Legot voi kaataa lattialle ja poimia lukuisten pienten joukosta sen sopivimman. Leikkimatto alle, Lego-laatikko nurin ja humps, rakentamisen pariin.

 

Kaikki vaatii aikaa, niinhän sitä sanotaan. Yritän kuitenkin olla järjestelmällinen pyytäen lapsia siivoamaan jälkensä. Muuten ne Peppi Pitkätossut ja yksisarvislelut vain vaihtuvat vuosien kuluttua teini-ikäisten lattialla lojuviin sukkiin ja paitoihin. Todennäköisesti käyn nämä keskustelut aikanaan joka tapauksessa, mutta josko edes yrittäisin viitoittaa suuntaa. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö: Lasten Oma kauppa 
sisältäen arvonnan useammasta My little Pony-kirjapaketista, ohjeet tämän postauksen lopussa.

 

My Little Poneissa on sitä kimallusta, välkettä ja söpöyttä, johon jokainen lapsi kiinnittää huomionsa. Meillä poneista tuli pop, kun niitä alkoi olla useammalla viisivuotiaan kaverilla kiiltävine harjoineen ja pastellisine sateenkaaren sävyineen. Niitä leikitään, niiden harjoja letitetään ja niitä halutaan piirtää ja askarrella. Omaan lapsuuteeni ponit kuuluivat erityisesti hieman nuoremman pikkusiskoni kiinnostuksena, ja siksi ne herättävät nostalgisia tunteita jostakin kaukaa, vuosikymmenten takaa.

Se, että Rainbow Dashin, Twilightin, Applejackin ja Celestian seikkailuista Equestriassa löytyy myös tarinoita kirjojen kansiin talletettuna, antoi tilaisuuden tutustua poneihin muutoinkin kuin söpösävyisinä leluina.

 

Lasten oma kauppa antoi meille mahdollisuuden uppoutua ponikirjojen settiin. Saimme satuhetkille luettavaksi niin My Little Ponyn Kaaoksen kesyttäjät kuin Ponien aakkosetkin. Lisäksi meillä on tehty tarkkaavaisesti Superihanaa ponipuuhaa-kirjaa liimaillen tarroja, piirtäen, värittäen ja tutustuen moniin pieniin yksityiskohtiin.

Ponikirjat saivat meidän kolme- ja pian viisivuotiaalla erilaisen vastaanoton. Esikoisemme kiinnostui eniten Superihanaa ponipuuhaa-tehtäväkirjasta, jossa hän on tarrojen liimaamisen ohessa tutustunut poneihin tarkemmin kiemurrellen labyrinteissa ja kirjoittanut kutsuja ponijuhliin. Ei hän edelleenkään tunnista jokaista alkuperäisellä, englanninkielisellä nimellä esiintyvää ponia, mutta on niiden kanssa ainakin välkympi kuin äitinsä. Kädentaidoissa hyvin lahjakas kolmevuotias puolestaan toivoi useamman kerran isosiskoltaan mahdollisuutta leikata puuhakirjasta kauniin värikkäitä kuvia ja liimata niitä korteiksi. Lupaa ei luonnollisesti ole toistaiseksi hellinnyt.

 

Kuopus onkin sen sijaan selannut kirjat läpi useat kerrat katselunomaisesti. Hän hihkuu sateenkaaren värejä ja ponien kauniita harjoja, sepittää sivuja käännellessään omia tarinoitaan.

Satukirjamaisin näistä on Kaaoksen kesyttäjät, joka kertoo tarinan siitä, mitä tapahtuu lisko Discordin päästessä ponilaaksossa vapaaksi. Yhden illan iltasaduksi kirja ei kuitenkaan meidän tytöille 64-sivuisena soveltunut, mutta se voisi toimia hyvin pienemmillekin pätkissä tarinamaisesti luettavana.

 

Itseäni mietityttää jossain määrin kirjan rämäpäinen tekstityyli, mutta lapset eivät tunnu kiinnittävän siihen mitään huomiota eivätkä edes palaa kysyäkseen sanojen merkitystä. Sitä paitsi kirjassahan annetaan lopulta ponimaailman tapaan ystävyyden ja yhdessä tekemisen voittaa - ponit huomaavat Discordin kylvämästä eripuraisuudesta huolimatta, että he tarvitsevat toisiaan.

Esikoisemme opettelee juuri suurella innolla kirjoittamista ja mutustelee itsekseen mielessään, millä kirjaimella mikin sana mahtaa alkaa "Äiti, Annika alkaa aaaalla, mamma maalla." Ponien aapisen aakkoset kertovat monipuolisella ja kuvailevalla sanavarastolla eri kirjaimista edelleen ponimaailman seikkailujen hengessä.

 

Juuri kolme vuotta täyttänyt pikkusisko yrittää omaksua kirjaimia isosiskonsa vanavedessä, ja toisaalta hän seuraa lukuhetkillä kiinnostuneesti yksityiskohtaisia kuvia ja oppii tyyliltään erilaista sanastoa. "Hääpäivänä morsiamen huntu hulmuaa hurmaavasti. Hienoja hörhelöitä ja herkullista hääkakkua"

TUPLA-ARVONTA kolmen kirjan kirjapaketeista
Jotta sinunkin, lukijani, olisi mahdollisuus sukeltaa ponien maailmaan oman lapsesi, kummityttösi tai vaikkapa hoitolapsesi kanssa, tarjoaa Lasten oma kauppa mahdollisuuden voittaa näiden kolmen kirjan kirjapaketit niin Teehetkien koti-blogini Facebook-sivulla kuin Instagramissakin.

Molemmissa on arvottavana yksi kirjapaketti, joten osallistumalla molemmissa kanavissa, tuplaat mahdollisuutesi voittoon.

Ollaksesi mukana arvonnassa, käy tykkäämässä päivityksestä JA kertomassa fb:ssa tai instassa tämän postauksen alle, mistä tuotteesta sinä pidät Lasten Omassa kaupassa. Meillä on näet lähikuukausille hurjan monta synttärikutsua pienten ystävien synttäreille ja kaikenlaiset lahjaideat ovat tervetulleita. Kirjapaketit arvotaan torstaina 5.lokakuuta ja ilmoitan voittajille henkilökohtaisesti heti 6.lokakuuta. Onnea arvontaan juuri sinulle - ponipaketti on mahdollisesti jo pian luonasi.

 

Lasten Oma Kauppa, Sanoma Media Finland ja Vauva ovat osa samaa Sanoma-konsernia.

Kommentit (2)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö: Partioaitta

 

Lasten kasvaessa huomaan usein pohtivani sitä, millloin heille tulisi antaa siivet ja mahdollistaa yhä itsenäisempi lento kohti korkeuksia, ja milloin voisin vielä hetkeksi sulkea heidät tiiviisti lähelleni ja pitää sylissäni toivoen lapsuuden hetkien pysähtyvän. Tiedätte varmaan sen ylpeyden ja haikeuden ristiriidan. Pienen ihmisen kasvamisen.

 

Esikoisemme lähti tänä kesänä ensimmäistä kertaa pitkälle vaellusreissulle kummitätinsä kanssa ja oli poissa useamman yön. Hän odotti reissuaan niin paljon, että heräsi joka ikinen aamu edeltävät viikot samaan sormilla tehtävään laskusuoritukseen: "Enää-seitsemän-yötä-enää-kuusi-yötä-ja-sitten-mä-lähden." Laukkunsa hän pakkasi jo viikkoja aikaisemmin oman huoneen nurkkaan odottamaan. Lähtövalmiuteen.

 

 

Luonteeltaan nelivuotiaamme on uuteen avoimin mielin suhtautuva ja helposti innostuva. Niinpä vaeltaminen, repussa kuljetettavat eväät ja kummitädin seurassa vietetyt päivät sytyttivät lähtökipinän. Jännittävää oli myös ajatus makuupussissa nukkumisesta. "Tarviiko pakata tyyny? Tuleeko sinne makuupussin alle patja?" Makuupussinsa hän haki vain muutamia päiviä ennen vaellusreissuaan Partioaitasta, josta hänen omakseen valikoitui tyttömäisen pinkki Marmotin lasten makuupussi. Se, jonka sisässä nukuttiin jo kummien olohuoneen lattialla vaeltamista edeltävä yö seikkailunomaisesti.

 

Kummitätinsä vaeltelee luontopoluilla metsän siimeksessä harva se päivä, joten sen puolesta tuntui luottavaiselta päästää vaeltajat matkaan (mitä nyt varoitin susista, karhuista, punkeista, kyykäärmeistä ja sadasta muusta öttiäisestä). Silti tunnustan, että jotenkin otti myös vatsanpohjasta, sillä siellä he vaeltaisivat aamuvarhaisesta lähtien satojen kilometrien päässä metsän siimeksessä ja kallioilla kohti laavua - ja elämyksiä.

 

 

Turhaan äitinä huolehdin. He pärjäsivät erinomaisesti (Mitenkäs muutenkaan, I know). Kymmenen kilometrin kohdalla kummitäti oli ottanut hetkellisesti avuksi Kettukarkki-lahjonnan "Kun kävellään tuolla (kilometrin päässä) näkyvän puun luokse, saat yhden karkin." Samoin hiertävät kengät oli neidin oman tarinan mukaan heitetty jossakin vaiheessa pois ja kirmattu kevytkulkuisia polkuja sukkasillaan. Voi mikä onni. Tämän tarinan kummitäti jätti - tietoisesti, veikkaan - vahvistamatta.

 

Makkaraa laavulla, metsän ääniä, istumista korkealla kaatuneen puun päällä ja temppuilua puun rungolla, aurinkoa ja juttelua. Ihan paras seikkailu. Makuupussiunetkin maistuivat - vaelluskirjaa selaten ja uninalle tiukasti syliin rutistaen.

 

Äidin pieni, oikeastaan jo aika iso. Pärjäsit taas hienosti.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kaupallinen yhteistyö Pikkufillari

 

”Äiti, voihan Annika istua mukana, niin mua ei pelota yhtä paljon?” halusi neljävee varmistuksen, kun hän pääsi kokeilemaan uutta polkupyöräänsä ensimmäistä kertaa. Lähes aina ja kaikkialle mukana kulkeva Annika-nukke istui siis tyytyväisenä kotinurmikon reunalla seuraamassa pyörän kokoamista ja istahti kypärä päässään omaan pyöränistuimeensa.

 

Meillä on otettu tänä kesänä isoja harppauksia isojen tyttöjen jutuissa. Niistä yksi on uuden pyörän hankinta. Apupyörättömän ja ison, 16´´ suloisen lilan Pukyn.

 

Tähän kesään saakka meillä on potkuteltu hurjaa vauhtia saman Puky-perheen pinkillä potkupyörällä. Tasapainon hallinnalle potkupyöräily on ollut tosi tärkeää ja sille, että oppii katsomaan pyöräillessä innostuksesta huolimatta eteenpäin. Ainakin pääsääntöisesti. Välillä kypäräpää huomaa jarruttaa vasta juuri esteen tullen, kun kertoo samalla innoissaan juttuja joko vierellä pyöräilevälle kaverilleen. Potkupyöräilystä on kirjoittanut innostavasti myös pyöräilyyn hurahtanut Isäkuukausien bloggari.

Suomen kesäsäistä johtuen ajateltiin ottaa pyörän kanssa aavistus pelivaraa. Ei siis enää hankittu sitä toista 12´´ pyörää, vaan päädyttiin suoraan isompaan. Siihen, jolla pyöräillään kokonsa puolesta varmaan vielä eskarivuonnakin. Iso pyörä on herättänyt sekä suunnatonta ylpeyttä että ripauksen pelkoa.

 

”Kato, siinä on kukkiakin”, hän toteaa esitellessään pyöräänsä lähes jokaiselle kaverilleen. Muistaa samalla kertoa, ettei siinä todellakaan ole apupyöriä, mutta että takana olevasta tangosta voi pitää kiinni ja tukea ajaessa. Me siis hankittiin pyörään myös työntöaisa, jotta harjoittelu pysyy jotakuinkin hallittavana. Näin alussa, kun pyöräily on melkoisen vaappuvaa, työntöaisa on osoittanut korvaamattomaksi ja on edellytys siihen, että esikoisemme ylipäätään hyppää pyörän satulaan.

 

Ylpeyden rinnalla iso pyörä herättää näet myös pelkoa. Jopa torjumista, sillä ”ihan tyhmä, haluan mun vanhan”-tiuskahdus saattaa kuulua turhautuneesti niinä päivinä, joina polkeminen ei tunnu toivotun vakaalta. Jotta pyöräilyyn säilyisi positiivinen lataus, ollaankin pidetty rinnalla myös pientä pyörää. Sitä tuttua ja turvallista ja tutustuttu isoon pyörään rauhallisen turvalliseen tahtiin.

 

Annika ja aarteet. Onneksi pyörään saa kiinnitetty Annika-nuken oman istuimen ja ohjaustankoon laukun pienille aarteille. Samasta syystä pyörä tosin nostetaan välillä sellaisenaan sisälle – ihan vain, ettei Annikan, nallejen saati muidenkaan laukkuun kätkettyjen juttujen tarvitse viettää yötä pihalla tai autotallissa.

Tämä tuleva, asfalttien lila kiitäjä hankittiin kotikaupunkimme Porvoon naapurikunnasta Sipoosta Pikkufillarista. Heillä on laaja valikoima Pukyn pyöriä lapsen koko elinkaaren ajaksi. Lisäksi Pikkufillarissa on mahdollisuus myös kattavan – ja nopeasti varastossa olevia pyöriä toimittavan - verkkokaupan lisäksi käydä paikan päällä kokeilemassa erilaisia, juuri omalle lapselle sopivia pyörävaihtoehtoja.

 

Pyörän hankinta – sen ensimmäisen tai sen ensimmäisen apupyörättömän - tuntuu olevan monessa lapsiperheessä yksi merkittävä virstanpylväs. Meillä Meidän Perheen ja Vauvan bloggareilla harjoitellaan pyöräilyä lähes jokaisessa perheessä. Jos teilläkin siis hapuillaan vielä tasapainoa tai viiletetään jo lujaa, kannattaa tutustua Isäkuukausien ohella myös Hurlumhei!-perheen pyöräilyinnostukseen.

 

Meillä nostetaan jälleen aamutuimaan Puky (ja nalle) eteisestä ulos ja lähdetään harjoittelemaan posket innosta hehkuen.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Kategoriat

Instagram