Kirjoitukset avainsanalla syntymäpäivät

”Silloin kun minun äiti leipoi lapsuudessani, hän leipoi usein myös meidän naapurille. Se tuntui hyvältä. Nyt monen kymmenen vuoden jälkeen vuorostaan minulle leivotaan, teidän pienet lapset tuovat minulle leivonnaisia.” liikuttui naapurin mummo kyyneliin kotiovellaan, kun lähdimme hänen 90-vuotissyntymäpäiviltään.

 

Kuten kerroin aiemmin, me saatiin kutsu naapurin mummon ysikymppisille. Hänen, jonka puutarhasta olisi viime talvena voinut kerätä upeista vanhoista omenapuista täysperävaunullisen omppuja – useat kerrathan hän kävi pyytämässä meitä keräämään. Hänen, joka on toivonut tyttöjä leikkimään omalle pihalleen. Hänen, jolle me ollaan joitakin kertoja viety leivonnaisia samalla, kun ollaan leivottu herkkuja itsellekin.

 

Jo hänen kotioveaan avatessamme selvisi, että meitä oli odotettu. Paljon ja oikeastaan kai koko päivä. Hänellähän oli ollut kahvipannu kuumana puolelta päivin saakka ja vieraita näytti tasaisesti hänen luonaan käyvänkin. Me odotettiin miehen kotiutumista, että päästiin juhlimaan koko perheenä. Istuttiin muiden vieraiden joukossa jutellen ja kuultiin tarinoita naapurustosta ja meidän kodin historiaa. Saatiin kurkistuksia ihmisiin, jotka ovat kopistelleet tämän saman kodin lattioita ja eläneet arkeaan näiden seinien sisäpuolella.

 

Hän halusi erityisesti huomioida pienet vieraansa, meidän tytöt. Etsi kaappien kätköistä lelut, joilla hänen lapsensa ja lapsenlapsensa olivat leikkineet vuosikymmeniä sitten. Huolehti, että he saavat oman pihan omenoista valmistettua omenamehua ja muistavat varmasti hakea pöydästä tarjottavaa. Kotiin lähdön hetkellä hän ojensi tytöille muistamiset kauniisiin lahjakasseihin pakattuina. Olin vaikuttunut. Me oltiin vieraista kaikkien vieraimmat, ja silti sen hetken tietyssä määrin jalustalle nostettuna. Uusina naapureina. Tervetulleeksi toivotettuina. Se tuntui mukavalta. Naapuruudelta parhaimmillaan.

 

Se, että hänen äitinsä leipoi naapureilleen ja nyt hän saa lähes sadan vuoden kuluttua leivonnaisia naapureiltaan, sulki ympyrän. Se kertoo samalla mukavalla tavalla siitä, että naapuriapu kantaa ja ilahduttaa aikakaudesta riippumatta. Pula-aikana 1900-luvun alkupuolella ja vuonna 2017. Ehkä juuri naapuriavun vilpittömyyden ja odottamattomuuden takia nousee myös niin arvostetuksi.

 

Kun sinä leivot seuraavan kerran, olisiko lähelläsi joku, joka ilahtuisi pussillisesta tuoreita sämpylöitä tai rasiallisesta keksejä, palasesta kuivakakkua iltakahvin kanssa nautittavaksi? Kenen ovikelloa voisit soittaa tai oveen koputtaa?

- - -
Teehetkien koti löytyy myös Facebookista ja aktiivisesti päivittyvin kuvatarinoin Instagramista.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hän viettää laivaristeilyllä laivan myymälässä pitkään aikaa pikkutyttöjen huulirasvojen luona, tutkii tarkoin harkiten, ottaa paketin ja vaihtaa sen vielä toiseen. Tulee luokse ja toteaa, että on löytänyt kaverilleen syntymäpäivälahjan. Juuri samanlaisen kuin halusi itselleen. Ei eriväristä, ei muutoinkaan erilaista, vaan tismalleen saman. Kysyy viikon aikana useamman kerran, että milloin ne syntymäpäivät oikein on, milloin voi mennä onnittelemaan ja katsomaan, onko tarjolla kakkuakin.

 

Esikoisemme on viime aikoina saanut lukuisia kaverisynttärikutsuja, jotka ilmeisesti perheessä kuin perheessä näyttävät ajoittuvan tähän 3-4-vuotisjuhlien aikaan alkaviksi. Näin kesälomien aikaan saimme juhlia koko perheen voimin esikoisen päiväkotikaveria.

 

Lapsen kaverisynttärit, etenkin kun kyse on esikoisen kavereista, on oma uusi juttunsa. Sellainen, mihin aikuiselämää eläneenä ei pääse mukaan – ihan uusi maailma, johon lasten myötä sukelletaan.

 

Lapset, pienet metrinmittaiset innostuneina juhlavaatteissaan kotoa lähdössä ja lahjaa kädessään ylpeydellä kantaen. Juhlapaikkaan mennessä jo vähän ujostuttaakin, sillä kutsujien joukossa on niitäkin päiväkotikavereita, joiden kotiin mennään käymään vasta ensimmäistä – vaan toivottavasti ei viimeistä – kertaa. Pieni ihminen, päivänsankari, yhtä touhuissaan ja vähän jännittyneenä hänkin vieraita vastaanottamassa kotinsa ovella.

 

Ja ne pienten juhlijoiden vanhemmat - tervehtimiset, kättelemiset, heippa mehän nähdäänkin päiväkodin pihalla / puistossa / harrastuksissa aina silloin tällöin ohimennen, mutta me ollaan siis tän tytön vanhemmat, että onpa kiva tavata teitä. Kutkuttavaa, jollakin tavalla tosi virkistävää ja aavistuksen vatsan pohjasta ottavaakin. Oikeastaan harvoin sitä muutoin aikuisiällä on tilanteissa, joissa ikään kuin toisen ihmisen kautta esittelee itseään. Puolison työn osalta kenties toisinaan. Tietäen kaiken lisäksi, että jos elämä jatkaa samaa polkuaan, saa pitää ne nyt tutustuttavat ihmiset elämässä mukana vuosia, vuosikymmeniäkin. Synttäreitä ja erilaisia juhlia kun tulee vuosittain.

 

Seurasin juhlissa omaa kutsuttua juhlijaamme, joka oli pitkän päiväkotikesälomansa aikana ehtinyt jo kaipaamaan kavereitaan. Hänen silmänsä loistivat ja hän oli täynnä hyvää mieltä. Hän halasi yhtä parhaimmista ystävistään lukuisat kerrat ja kulki tiiviisti hänen seuranaan kuin varjo. Taiteili piirustuksia lattialla kaverijoukon ympäröimänä, kunkin höpötellessä samalla omia kuulumisiaan. Mahdutti itsensä puolapuita kiipeämään useamman tytön kanssa samaan aikaan ja jakoi pöydässä yhteisen tuolin ikävöidyn kaverinsa kanssa. Hän nautti jokaisesta hetkestä, oli iloinen siitä, että tuli kutsutuksi mukaan.

 

Kotona kerrattiin useasti sitä, mitä juhlissa tapahtui ja tehtiin hartaasti pohtien listausta siitä, keitä omiin juhliin tullaan kutsumaan. Pitkä lista, etten sanoisi. Pidän itse tosin paljon juhlien – erityisesti teemajuhlien – järjestämisestä, suunnittelen viikkojakin etukäteen Pinterestin ja netin kuvia selaillen, nautin kodin somistamisesta juhlakuntoon ja viihdyn keittiössä leipomisprojektieni parissa. Ihan paras juttu on kuitenkin se, kun saa omaan kotiin paljon vieraita – tai ei oikeastaan vieraita, vaan tuttuja kavereita. Saa keittää teen ja kuulla kuulumisia. Meidän perheessä kumpikin lapsi on syntynyt syksyllä, joten juhlat ovat vasta edessä.

 

Kaverisynttärit muistuttavat myös siitä, miten hienoa on pienen ihmisen taito solmia omia tärkeitä ihmissuhteita. Päiväkotiystävät ovat selkeimmin niitä, joihin lapsi on itse solminut leikkien ja touhuilujen lomassa siteen. Tullut tärkeäksi toiselle omana itsenään. Se tuntuu hyvältä ja ilahduttavalta, ja ainakin itse pyrin äitinä ja vanhempana sitä tukemaan.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Blogiarkisto

2019
2018
2017
2016

Instagram