Kirjoitukset avainsanalla matkailu

Kun pikkulintu tulee kämmenelleni hakemaan siemeniä ja lennähtää hetken kuluttua istumaan päälaelleni, haisunäätä kiipeää polvelle, jättimäinen vapaana kulkeva kilpikonna pyrkii sisälle samaan aikaan ovesta kanssani ja pesukarhu vilahtaa aitauksessaan, tunnen olevani aivan toisessa maailmassa.

 

Uskaliaimmat saavat boan kaulalleen. Musta ei mieheni tapaan siihen ollut, oikeastaan pelkästään käärmeeseen koskeminen vakuutti sillä olevasta voimasta ja vahvuudesta. Malttamattomampana odotin sen sijaan näkeväni piikkisian, joka käväisee kodistaan ulkona vain patistamisen ja herkkujen rohkaisemana. Silloinkin viipyy vain pienen hetkisen ja jättää aitauksen viereen seuraamaan tulleet hämmästelemään piikkien hurjaa pituutta ja otuksen muutoinkin jännittävää olemusta.  

Ketut. Meille avattiin ovi tarhaan, jossa istahdettiin lämpimälle tasaiselle kalliolle ja saatiin koiranherkkuja voidaksemme tarjota niitä kädestä ketulle. Mietin kieltämättä useampaan kertaan silmät ihmetystä säihkyen sitä, miten kaikki oikeastaan on mahdollista. Eläinten kesyys, lähestyttävyys ja rohkeus olla ihmisten kanssa luottaen - vaikuttavaa.

 

Aavistuksen koomista ehkä se, että samaisia kettuja oltiin alun perin lähestytty vähän varauksella, kun ne kurkistelivat meitä kiinnostuneesti aidanraosta. Juteltiin, miten ylipäätään päästään näin lähelle luonnossa silloin tällöin vilahtavaa eläintä. Eipä olisi osattu ajatella, että hetken kuluttua tarjotaan niille makupaloja kämmeneltä ja silitetään leuan alta.

Lomamäen lemmikkipuisto Inkoossa, aivan Helsingin kupeessa, on persoonallinen paikka eläinrakkaille ja erilaisten eläinten kohtaamiselle. Omistajiensa näköinen, lämmöllä ja rakkaudella rakennettu, jokaisen eläimen oma koti.

 

Se on kotoisa piha-alue, jossa kalkkuna tepastelee perässä ja uhittelee vakuuttavasti ja kunnioitusta herättäen reviirillään pyrstöhöyheniään pöyhistellen. Omistajan mukaan kyse on kuitenkin pikemminkin suuresta egosta ja näyttämisen halusta kuin todellisesta pöyhistelystä.

Elämykset ja hetket yhdessä, niitä me ollaan tänä kesänä haluttu kerätä meidän perheen reppuun. Muistoja, joihin palata useat kerrat. Näen ylipäätään yhä selkeämmin sen, mikä merkitys on yhteisillä hetkillä. Sillä, että koetaan jotakin yhdessä ja annetaan aikaa toinen toisillemme. Niin perheiden sisällä kuin ystävien kesken.

 

Lomamäen lemmikkipuisto on avoinna vielä koko elokuun, myös arkisin. Ainakin pääkaupunkiseudun tuntumasta olette hetkessä piikkisian, pesukarhujen, kettujen ja vompattien näköisten pikkuotusten valtakunnassa.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Eläinrakkaus. Pieni ihminen kurkottaa kättään yhä uudelleen aidan raosta kohti lammasta ja katsoo pyytäen suoraan silmiin: "Nosta mut aitaukseen, haluan silittämään." Ottaa kädestä kiinni ja vetää mut aitaukseen mukanaan, kun eläimet samalla aavistuksen pelottavat ja jännittävät. Toisessa aitauksessa ottaa syliinsä pienen kilin, vuohen käyskennellessä vieressä.

 

Peikkorinne Askolassa, Itä-Uudellamaalla on kotieläinpiha, jossa eläimet ovat löytäneet oman paikkansa ja kai senkin vuoksi niistä voi aistia levollisuuden. Ihanan sympaattinen ja kodikas vierailukohde, joka kieltojen sijaan tarjoaa mahdollisuuksia "Tervetuloa aitaukseemme", "Saat silittää." Peikkorinteessä asuvat eläimet ovat selkeästi tottuneita lasten kanssa oleiluun ja vähän tiukempiinkin rutistamisiin ja läheisiin likistyksiin, mikä tekee meille lapsiperheenä paikasta turvallisen oloisen. Sellaisen, jossa oma olo pienten tyttöjen äitinä on luottavainen - nuo eläimet ottavat lasten hellyyden lämmöllä vastaan.

Peikkorinteestä on tullut paikka, jonne me palataan perheenä ja ystävien kanssa toistuvasti takaisin. Palataan sinne ihastelemaan pihapiirin tunnelmaa; omenapuuhun kiinnitettyjä lukuisia lyhtyjä, mummonmökin yläkerran ikkunasta kurkistelevia vanhoja nalleja ja elävää, kotieläinpihaksi älyttömän siistiä pihapiiriä. 

Tytöille - ja ilmiselvästi yhteistä kesäpäivää kanssamme viettäneelle ystäväperheellekin - yksi ehdottomista suosikeista on kanien aitaus. Kiltit luppakorvakanit antavat silittää ja nauttivat rapsuttamisesta, eivätkä hevin hätkähdä, vaikka lapset kulkevat heidän perässään vähän nopeammin askelinkin.

 

Koska Peikkorinteessä vierähtää sen leppoisan tunnelman takia helposti pitkään, on kaniaitauksen vieressä muuten mahdollisuus omien makkaroiden grillaamiseen ja eväiden syömiseen. Mahottoman mukavaa, etten sanoisi.

Kiinnostaisiko päivä eläintilan lapsena? Takuulla. Tänä keväänä lapset voivat jäädä Peikkorinteen isäntäväen seuraksi päiväksi tutustumaan eläimiin ja kotieläinpihan arkeen ja osallistua eläinten hoitamiseen. Lapset voivat tehdä kotieläinpihan töitä kananmunien keräämisestä ponien harjaamiseen ja vuohien kantamisesta eläinten ruokkimiseen.

 

Hihkuin itse tästä mahdollisuudesta jo siitä alkuvuonna lukiessani. Nyt tän kesän ekan käyntimme yhteyteen osui joidenkin lasten vierailupäivä, jota päästiin sivusilmällä vaivihkaa seuraamaan. Neiti neljävee innostui ajatuksesta paljon ja erityisesti kuulemma siitä, että hän saisi kantaa pieniä kilejä ja taluttaa ponia tarhaan. Samana iltana asiaa enemmän pohtiessaan hän lisäsi, että kai siihen kuuluu kanienkin hoitamista ja sylissä pitämistä. Vakuutin, että kyllä kuuluu - ruuan ja välipalan lisäksi. Heinäkuussa hän saa lähteä ystävänsä kanssa viettämään päivää eläinten kanssa ihanassa pihapiirissä.

Tämä vuosi on ennen työhön paluutani on meidän perheessä aikaa unelmien toteuttamiselle. Toteutumiselle. Osin sen tarkoittaa sitä, että vuoden aikana halutaan nähdä mahdollisimman monta kotimaan erinomaista lapsiperhekohdetta ja tutustua lasten ehdoilla juuri sellaisiin paikkoihin, joissa kaikki viihtyvät. Paljon ollaan kierretty ja nähtykin, ja osataan antaa arvo sille työlle, jota erilaisissa vierailukohteissa tehdään viihtyvyyden puolesta. Silti mä jotenkin liputan tän Peikkorinteen puolesta vilpittömästi tosi paljon. Peikkorinteessä lepää meinaan omakin mieli. Viime kesäisestä vierailustamme voit muuten lukea täältä.

 

Ilman siis mitään kaupallista sidosta suosittelen vilpittömästi - jos etsitte sympaattista pientä vierailukohdetta lapsiperheelle, ja sellaista, jossa teillä vanhempina on luottavainen olo vieraidenkin eläinten keskellä, menkää, tutustukaa ja viihtykää.

Ai niin, tule mukaan seuraamaan kesän seikkailujamme - retkeilyä, kotimaan matkailua, askartelua ja arkista puuhastelua leikkimökistä hiekkalaatikolle. Löydät Teehetkien koti-blogin Facebookista ja Instagramista.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Kyselin jokunen aika sitten kokemuksia äänikirjoista, kun tiesin, että kevät toisi mukanaan paljon siirtymisiä autossa. Että vaikka lasten kasvaessa onkin miten mahtavaa tahansa alkaa reissata ja kokea enemmän ehdottomien aikataulujen helpottaessa otettaan, ovat automatkat silti niitä, jolloin neuvottelu alkaa lähes poikkeuksetta kotipihasta käännyttäessä. "Joko pian ollaan perillä" tai "Onko vielä pitkä matka?" No on, mitäs luulet, kun postilaatikko näkyy vielä peruutuspeilistä ja matkaa on satoja kilometrejä. "Mä en jaksa enää istua" Well, tiedätkös, että me vasta lähdettiin.

En olisi voinut uskoa, että meidän matkustamisen arkea voisivat näin hurjasti helpottaa lasten satukirjat äänikirjoiksi luettuna. Etenkin ne tutut, joista heillä on saatavilla myös ihkaoikea satukirja ja ennen kaikkea sellainen, jota ovat saaneet kuulla ja katsoa niin monesti, että osaavat kääntää kirjan sivuja itse oikeassa tahdissa sadun edetessä. Kyllä tytöt kuuntelevat äänikirjoja ilman kirjaakin, mutta nauttivat selkeästi eniten silloin, kun saavat seurata satua värikkäin kuvituksin.

 

Tytöt pitävät tosi paljon Tiina Nopolan Siiri-kirjoista, joita meillä on lasten kirjahyllyissä ihan koko sarja, osa jopa tuplana kodin toisella kielellä ruotsiksikin. Niinpä se, että autossa istuessa on voitu eläytyä keppihevosteluun Heppa Huolettoman myötä tai sukeltaa simpukoita Iso-Oton, Pikku-Oton ja Keski-Oton kanssa, on ollut lähes lottovoitto. Lapsiperheen matkustamisen näkökulmasta.

 

Takapenkkiläiset saattavat tosin yhä saada kinan aikaiseksi siitä, kumman vuoro on katsoa kirjaa tai kuunnellaanko Heppa Huoleton kahdesti vai kolmesti ennen kuin vaihdetaan toiseen. Rimaa on kuitenkin jo selkeästi laskettu siitä haastavammalta tuntuvasta "onko vielä pitkä matka"-tasosta.

 

Jos meidän lapsille tutut matkustamiskysymykset osuvat ja uppoavat teidän lapsille, suosittelen lämmöllä äänikirjojen kokeilemista. Siirin ja muiden satujen parissa aika kuluu huomattavasti sutjakammin.

 

- - - -

Teehetkien koti löytyy myös Facebookista ja aktiivisesti päivittyvin kuvatarinoin Instagramista

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

En suorilta ole nähnyt itseäni unelmalomaviikonloppua ajatellessani kylpylän aalloilla keinumassa ja lekottelemassa porealtaiden kuplissa ventovieraiden kanssa. Osin ehkä sitä suomalaisille tyypillistä häveliäisyyttä ja oman tilan tarvetta, osin sitä arvioivaa katsetta omaan äitiyden(kin) muuttamaan kroppaan, joka kuitenkin kylpylässä kätkeytyy vain kevyen uimapuvun taakse. Lähden mielelläni uimaan kuntoradalle vesijuoksutyyppisesti, mutta kylpylässä esimerkiksi se lasten tyypillisesti rakastama vauva-allas, jossa on vettä hädin tuskin nilkkaan, ei ihan ole mun juttuni. Sitä paitsi ihmeen usein niissäkin altaissa on viileää vettä. Vanhemmat kököttävät altaan reunoilla käsikarvat pystyssä ja hampaat kalisten - uuh, ihan mahottoman rentouttavaa.

 

Meidän tytöt rakastavat vettä ja uimista. Viihtyvät uima-altailla pitkään sinne päästyään ja pyytävät viikoittain isäänsä lähtemään kanssaan uimahalliin. Meiltä kotoa se on onneksi ihan kivenheiton päässä mäen alla. Vuosi sitten tilanne oli tyystin toinen. Kuopus kiljui lähes kaksivuotiaaksi pelkästään jo siitä, että näki vettä ja ahdistui silminnähden uimahallin kaikuvista äänistä. Se, että hänet olisi saanut kastamaan vettä edes varpaankärjellään, oli kaikin tavoin mahdoton ajatus. Vesipelkoisesta vesipedoksi.

 

 

Kylpylä. Tyttöjen rakkaudesta veteen me varattiin kylpyläviikonloppu Ikaalisissa. Koko perheenä. Yhdistettiin kylpyläreissu toivottuun käyntiin Ti-Ti Nallen talossa, ja toisaalta oltiin myös kuultu Ikaalisten kylpylästä paljon hyvää nimenomaan perhekohteena. Vietettiin monta hyväntuulista valmistautumishetkeä jo kotona, kun kukin mietti, mitkä ovat ne tärkeimmät mukaan tarvittavat asiat. Ponit, pehmolelut, uninallet, palapelit, iltasatukirjat. Lapsen silmin tärkein onkin ihan toista kuin meidän aikuisten silmin.

 

 

Tytöt rakastivat jokaista hetkeä. He kirmasivat hotellin käytävällä valkoiset kylpytakit päällään hihkuen "uimaan, uimaan" ja nauttivat täysin siemauksin vedestä. Hotellihuoneeseen päästyään olisivat olleet valmiita lähtemään takaisin saman tienkin. Molemmat osaavat uida sujuvan omatoimisesti käsikellukkeillaan, joten meillä vanhemmillakin oli kädet vapaana omalle uimiselle heidän vierellään. Vesiliukumäki kierteineen oli ennen kokematon juttu, josta tuli hitti. Lämpimään veteen oli mukavaa polskahtaa isän sylissä. Lämmin vesi - jee, täydet pisteet Ikaalisten kylpylälle siitä, ettei allasosastolla tarvitse palella, sillä ennakko-odotuksista poiketen vesi oli miellyttävän lämmintä.

 

Oli mahtavaa seurata lasten onnellisuutta. Sitä, miten he järjestivät iloisina hotellihuoneen pöydille omat lelunsa ja miten kömpivät omien peittojensa alle. Sitä, miten kurkistelivat hotellihuoneen ikkunasta ulos ja miettivät, keitä muita hotellissa mahtaa asua meidän kanssa samaan aikaan ja menevätkö hekin uimaan. Ottivat hyppyaskeleita hotellin käytävällä käsi kädessä aamupalalle lähdettäessä. Sitä paitsi - saatiin koko perhe nukkua pitkät yöunet ja rauhoittua arjen hulinasta.

 

 

Ai se oma kokemus kylpylästä? Sinne mä sujahdin sujuvasti lämpimään veteen, jenkkakahvoineni ja lämmöstä punakoituvine poskineni. Onnellisena siitä, että perhe sai viettää aikaa yhdessä. Ihan kuten omassa lapsuudessani, jolloin meidän perhe kävi usein syyslomilla kylpylöissä eri puolilla Suomea. En uhrannut ensimmäisen ensimmäistä ajatusta möhömahaisuudelle - omalle tai kenenkään toisenkaan - ja pujahdin suitsaitsukkelaan poreammeeseen muusta seurasta välittämättä. Keskityin mulle tärkeimpiin ihmisiin ja hyvään fiilikseen. Siihen olennaiseen, perhelomaan. Niin, enkä palellut. Se oli hyvä merkki se.

 

Kukapa olisi arvannut, että pari päivää kotiutumisesta olisin jo ehdottamassa seuraavaa reissua. Ensi viikolla suunnataan vuorostaan Tampereelle ja nautitaan muutama yö vesipetojen elämästä Näsinneulan kupeessa. Unohdetaan kotityöt ruuanlaitosta pyykinpesuun, istutaan valmiiksi katettuun pöytään ja annetaan jollekin toiselle mahdollisuus tehdä siivous huoneistossamme. Annetaan aikaa toisillemme. Ei liene vaikea arvata, että odotetaan sitä paljon.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti ja sielunkumppanin vaimo. Asiantuntijatyöstä opintovapaalla, toisenlaista arkea.

Sormet kimalleliimassa, keittiössä makujen matkassa, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marikainen -

Blogiarkisto

2017
2016
Joulukuu

Kategoriat

Instagram